
seen from Netherlands
seen from China

seen from Malaysia
seen from United States
seen from China
seen from Netherlands
seen from United States

seen from United States

seen from Finland
seen from Yemen

seen from Canada
seen from United States

seen from Japan
seen from United States
seen from United States

seen from Malaysia
seen from Russia

seen from United States
seen from Japan
seen from Russia
Iltatunnelmat
No mitä tässä, eikai mitään sen kummempaa. Vähä mä tossa tutkin kaappeja, huomasin että yhteen purnukkaan oli jääny jonku verran kukkaa, no ei siinä mitään mä käärin siinä pienet ja laitoin palamaan. Ja tossakin tilanteessa mun aivot alko sähköttään, että onks tää se jallu, joka haluaa olla piilossa, tekeekö se jallu tällasta että se menee kerrostalon parvekkeelle polttamaan pilveä, mistä sen voi haistaa ihan kuka tahansa ja sitten joku paikallinen helluntailainen voi soittaa kytille että joku vetää täällä heroiinia ja sitten siinä sitä ollaankin. Onko tämä se jallu joka huomaa että piha on täynnä kyttiä ja naapurin jehova vai mikä se on huutaa ku palosireeni ja osottelee mun kämppään.
No siinä mä sit vähä mietin ja tulin siihen tulokseen, että elämässä on pakko ottaa toisinaan pieniä riskejä. Ei isoja mut pieniä. Se on ihan fiksua. Ja et elämässä pitää pystyä tekeen es pieniä spontaaneja juttuja. Sitä paitsi tässä talossa on monta pajauttelijaa, eikä täällä poliisit sen takia käy. Joten mä ajattelin ottaa tän asian ihan lunkisti ja nauttii tästä illasta. Sit mä menin polttaan sen jointin ja nyt mä oon tässä. Ihan kohtuulliset tunnelmat tällä hetkellä, emmä sitä sano.
Mä luulen että mulle ois käyny aika huonosti, jos mä oisin edelleen mukana tietyissä kuvioissa. Tää on paljon parempi. Ongelma on se, että koska elämä on nykyään kummiski melko kuumottavaa, mä moralisoin itteeni kaikista riskeistä. Niinku että onko tää se jallu joka tekee sitä ja tätä. Se on hieman rassaavaa, koska musta tuntuu että se juttu on alkanu vähä elämään omaa elämäänsä. Tiiättekö mitä tarkotan?
Mä mietin oikeesti että oonks mä vaan tosi paukuissa, vai onko tää oire siitä, että mä oon ollu kohta melkein kaheksan kuukautta olematta tekemisissä juuri kenenkään kans. Että onks musta tulossa mitä ne on, mökkihöperöitä. Mun ainoot kontaktit on kaupan kassa kaks kertaa viikossa ja sit piia ehkä kerran parissa viikossa. Sit on tv ja onneks nyt tää blogi. Sekin tietysti, että en mä täälläkään oikeen mitään voi sanoa. Ettei mun jäljille siis päästä, jos tajuutte.