Käärijä gig compilation. At Olympia, Tampere 18.3.2023 (with subtitles)
by Käärijä Supporters
Songs: Fantastista, Rock Rock, Yhtä vailla, Hirttää kiinni, Välikuolema, Paidaton riehuja, Mic Mac, new song (Ihan sama ?), klo23, Viulunkieli, Cha cha cha, encore: Cha cha cha.
+ some stand up
Älä usko mitään mitä sinä ajattelet elämästäsi kello kymmenen jälkeen Älä usko mitään mitä sinä ajattelet elämästäsi kello kymmenen jälkeen Älä usko mitään mitä sinä ajattelet elämästäsi kello kymmenen jälkeen Älä usko mitään mitä sinä ajattelet elämästäsi kello kymmenen jälkeen
(Huom! Kuvilla on erilliset kuvaukset jotka eivät välttämättä toimi mobiililla!)
Tarina muuttuu todella dramaattisesti kun liitytään villikoirien matkaan. Hahmoja tulee roppakaupalla enemmän, mikä ei aina ole hyvä asia, mutta puhutaan siitä myöhemmin. Lisäksi Gin saa tietää isänsä olevan elossa, mutta Riki on menettänyt muistinsa, Akakabutoa kohtaan tuntemaa vihaa lukuunottamatta. Se miten Riki hankkii ensimmäiset koirat laumaansa jää auki, ja muutenkin Rikin suuruutta ja johtajankykyjä tunnutaan suurentelevan sarjan aikana. Useat koirat olevat valmiina kuolemaan Rikin vuoksi, vaikkeivat ole koskaan häntä nähneet. Riki ei myöskään lähde etsimään apua itse vaan jää puolustamaan Futago-solaa yksin. Se miten yksi koira pärjää kolme kuukautta useita karhuja vastaan tuntuu oudolta ja epäuskottavalta, mutta ehkä tämä juuri on sitä Rikin suuruutta josta muut puhuvat. Riki ei myöskään johda armeijaansa missään vaiheessa, vaan sooloilee koko ajan omiaan. Tämä ei vaikuta hyvältä johtajuudelta, vaan vaikuttaa siltä että Riki oikein välttelee laumaansa. Tämä ei myöskään koskaan kommentoi komentajansa katoamista.
Tarinan alussa hankitaan uroksia toisensa jälkeen, yhdessä osassa saatetaan hankkia kaksi tai kolmekin eri laumaa tai soturia Ohun armeijaan, kun taas joitakin vastaan tapellaan kaksikin osaa. Tiikeriveljesten ja Mossin joukon hankkimiseen ei mene yhtä osaa kauempaa, mutta Mutsun valtiaita ja Kogan koiria vastaan tapellaan kaksi. Takahashi ei vielä osaa jakaa tarinoita sopivan kokoisiin arkkeihin. Harmi ettei hän tule oppimaan sitä juuri koskaan uransa aikana...
Hopeanuolessa ei paljoa vanhoja muistella. Vaikka Mutsun valtiaat ovat tappaneet kymmeniä Ohun sotilaita ja hidastaneet Akakabuton surmaamista, nämä otetaan laumaan ilomielin eikä kaunaa kanneta, vaikka hyviä uroksia kuoleekin. Weedissä ja Orionissa olisi väitelty kymmenen osaa siitä voiko heihin luottaa vai ei. Jonkinlainen välimuoto näiden kahden välille olisi hyvä. Asiaa ei tarvitse puida hamaan maailmaanloppuun, mutta siitä olisi voitu koirien kesken keskustella syvällisemmin.
Benizakuran koko hahmo-arkki tuntuu jotenkin väkisin väännetyltä. Hahmo on niin suuri ja mahtava ja voimakas, ja tämän kuolema on traaginen ja jättää syvät arvet Ohun sotilaisiin. Mutta hahmoa ei nähdä paljon liittymisen ja kuoleman välillä, joten koko hahmo jää vähän vaisuksi, vaikka siitä pitäisikin ajatella suuria.
Toinen hahmo jonka kehitys jää aivan lapsen kenkiin on Hyena. Aluksi hahmo on Sniperin aisapari, kunnes Sniper hylkääkin tämän ja pakottaa liittymään takaisin Ohun joukkoihin. Hyena onnistuu pienen selkäsaunan jälkeen, ja tästä tulee ihan ok soturi, valituksesta ja pelkuruudesta huolimatta. Hyena on yhtä valmis kohtaamaan Akakabuton kuin muutkin, mutta ennen tätä hän joutuukin pelastamaan Benin Sniperiltä, ja "kuolee" yrityksessään. Vielä Hopeanuolessa sekä Sniperin että Hyenan kohtalo jää epäselväksi, eikä Ben mainitse tapahtunutta lainkaan muille! Ei edes pientä kiitosta Hyenalle tämän pelastus yrityksestä. Weedissä kohtaamme Sniperin taas, ja Hyena saa kokonaisen Ginga-sarjan nimetyksi itsensä mukaan, vaikkakin on vaihtanut nimensä Noahksi, ja poteekin koirille niin yleistä muistinmenetystä. Mutta nyt Hyenan/Noahin välinen luonteenmuutos ei tunnu niin uskomattomalta, sillä Hyena todellakin kasvaa paremmaksi urooksi tarinan aikana, vaikkei saakkaan siitä minkäänlaista kiitosta. Toivottavasti Ginga Densetsu Noah antaa Hyenalle/Noahille jonkinlaisen kiitoksen Benin pelastus yrityksestä.
Myös Sniper jää jotenkin pimentoon hahmona. Minkä takia tämä haluaa Ohun heruuden itselleen eikä välitä Akakabuton kukistumisesta? Voi olla että Sniper vihaa ihmisiä enemmän kuin karhuja, mutta miksi yrittää tappaa Riki, Ben ja Gin ennen taistelua? Jos Sniper olisi ollut järkevä, olisi tämä antanut asioiden mennä omalla painollaan, ottaen huomioon että Riki menehtyy, Ben menettää näkönsä ja vain Gin selviää ehjänä taistelussa. Hän olisi voinut edesauttaa karhujen kaadossa, mutta antaa silti joidenkin parhaiden taistelijoiden kuolla, ja lopussa, kun useimmat johtaja-kandidaatit olisivat nujerrettu, lähteä Ginin kanssa vaikka matkalle, jonka aikana "Gin joutuu onnettomuuteen ja viimeisenä toiveenaan jättää Ohun johtajuuden Sniperille". Juoni ei kuitenkaan onnistu vaan Gin selviää, ja tulee jonkin ajan päästä takaisin. Sillä välin Sniper on pannut koko Ohun sekaisin. Sniper olisi voinut toimia jonkinlaisena yllätyspahiksena, niin että jopa lukija olisi yllättynyt tämän äkillisestä pahuudesta, mutta uudelleen sarjaa lukiessaan huomannut pieniä yksityiskohtia jotka kielivät Sniperin todellisesta motiivista. Mutta tämä onkin vain jälkiviisautta sarjan fanilta. Sniperin "kuolemaa" ei selitetä millään tavalla, kuten ei Hyeenankaan, ja onkin sääli ettei hahmosta ole oikein koskaan kunnon vastusta muille.
Iga vs Koga-saagasta näkee hyvin sen kuinka paljon Takahashi rakastaa Japanin historiaa, ja varsinkin Shinobeja. Igan ja Kogan taistelua on jatkunut jo vuosisatoja, ja vaikka ihmiset ovat jo kauan sitten hylänneet pyhät kääröt, Igan koirat ovat yhä suojelemassa niitä, ja Kogan koirat yrittävät varastaa ne. Asiaa ei puida sen enempää Hopeanuolessa, eikä paljon Weedissäkään, mutta juuri se saa koko homman tuntumaan vähän oudolta. Igat ovat kaikki valkoisia ja Kogilla on harjat, mutta silti Igalaiset uskovat Ohun joukkojen olevan Kogalaisia, vaikkei kukaan näytä pätkääkään Kogan koiralta. Se olisi eri asia jos Igan koirat luulisivat Ohun joukkoja vain Kurojakin palkkaamiksi apulaisiksi, mutta Igan koirat kutsuvat Ohulaisia hirviöiksi ja kannibaaleiksi kuten Kogiakin. Jus taistelu on jatkunut vuosikausia, luulisi Igojen tunnistavan millaisia Kogan koirat ovat. Tämä häiritsi jo lapsena, ja häiritsee yhä.
Lisäksi se miten Akame tuikkaa Igan talon palamaan tämän liityttyä Ohun joukkoihin tuntuu oudolta. Akame sanoo että vuosikausia jatkuneen vihanpidon on loputtava, mutta miksei tämä yritä puhua siitä Kurojakille ennemmin? Tällä on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia yrittää puhua Kurolle, mutta vasta Ginin voitettua tämän taistelussa, päättää Akame laittaa Igan talon palamaan, muka vihanpidon loppumiseksi. Kurojaki syyttää Akamea pelkuriksi joka ei halua jättää kääröjä vartoimatta, ja jos totta puhutaan, tässä on enemmän järkeä kuin Akamen rauhantahtoisuudella. Akame ei missään vaiheessa yritä sopia Kogien kanssa. Ei sillä että Kurojaki olisi suostunut rauhaan missään vaiheessa, mutta jos Akame olisi aktiivisesti yrittänyt tehdä rauhaa Kogien johtajan kanssa, ja siinä epäonnistutaan vasta silloin tuikannut Iga-talon palamaan, olisi asiassa ollut edes jonkinlaista järkeä. Tällöin myös Kurojakin ja Kogien kuolema olisi tuntunut järkevämmältä.
Kurojakin käytös ihmetyttää myös. Tämä suuttuu silmittömästi kun näkee pentunsa "kuolevan", mutta hylkää tämän silti puun oksalle heti tilaisuuden saatuaan? Ja heti sen jälkeen loikkaa palavaan taloon velvollisuudentunnostaan? Jos Kurojaki olisi tuonut Chibin mukanaan talolle, pyytänyt Akamea huolehtimaan pojastaan, ja sitten hypännyt, olisi tässä ollut jotakin järkeäkin. Mutta koko Shinobi-saaga on sekalainen ja ei mahdu meikäläisen järkeen juurikin hahmojen kummallisten tekojen suhteen.
Ja tämä tuo mieleeni toisen asian: Miksi Ben haluaa näkönsä menetettyään juuri Ginistä seuraajansa? Onhan Ginissä potenttiaalia ja rohkeutta, mutta tämä on silti vasta pentu ja vielä kokematon! Jos Ben olisi pyytänyt Akamea johtajaksi sekä kouluttamaan Ginistä seuraavaa ryhmänjohtajaa, olisi Benin pyynnöllä ollut jotakin järkeäkin. Mutta Ginistä tehdään heti kättelyssä ryhmänjohtaja, vaikka Akame voisi hyvin ottaa sen työn vastaan, varsinkin koska on Akamen syy ettei Ben voi jatkaa siinä työssä. Näin Gin olisi saanut lisä-aikaa uusien asioiden ja johtajuuden oppimiseen. Nyt tuntuu että Gin nostetaan jalustalle aivan liian varhain ja hatarin perustein. Noh, Gin pärjää johtajan hommissa moitteettomasti ja johtaa Ohun soturit voittoon, joten lieneekö tällä lopullista merkitystä.
Mutta juuri ennen viimeistä rynnäkköä Akakabuton linnalle, Gin kutsuu kaikki osastot paikalle ja ottaa niistä komennon, kysymättä keneltäkään mielipidettä, tai edes odottaen että Riki, koko poppoon pomo tulee paikalle ja johtaa lauman taisteluun. Eikö kukaan vastusta! Gin on tuskin vuoden ikäinen ja KAIKKI aikuiset koirat ovat valmiita seuraamaan Giniä taisteluun? Edes Hakurou tai Tiikeriveljekset eivät letkauta korviaan asialle!
Tarina kulkee osin liian nopeasti, ja joskus se jää junnaamaan paikoilleen. Hahmoja ja juonenkäänteitä tulee joskus puskista ja varoittamatta. Hahmojen tekemiset menevät usein täysin järjenvastaiseen suuntaan.
Ja sitten on se tarinan lopussa haamuileva susi-saaga. Silläkin on samat ongelmat kuin muulla sarjalla, mutta lisäksi mukaan tulee vielä magiaa ja loitsuja, aivan liikaa uusia hahmoja ja taijanomaisia tekniikoita, joista ei sitten jatko-osissa paljon nähdä Zetsu Tenrou Battougan lisäksi lainkaan. Koko saaga tuntuu jotenkin... liian uskomattomalta. Vuosia maan alla asuneet sukupuuton partaalle ajetut japaninsudet, loitsut ja taika, susien sisäiset kiistat... Kaikkea on, liikaa. Ja kun puheeksi tulevat kahdeksan soturia, ja se ketkä nyt loppujen lopuksi ovat siitä oikeita sotureita, alkaa hahmoja ja tekniikoita vilistä sellaisella tahdilla ettei tavallinen lukija voi pysyä perässä.
Kaikki on yritetty tunkea samaan pakettiin muutamaan osaan, ja siinä on epäonnistuttu. Susien ja Ohun soturien välillä on aluksi taistelut kahden tekniikan käyttäjän välillä, mutta lopulta taisteluja nähdään vain kolme. Olisiko Takahashilta loppunut aika vai mielenkiinto, mene ja tiedä.
Susi-saagassa esiintyy kuitenkin erikoisuus: koko Ginga-sarjan ainoa avoimesti homo tai trans-sukupuoliseksi tituleerattu koira, Pink Dragon! Meteor Gin tietokirjassa Pink Dragonia kutsutaan Japaninkielisessä versiossa "Okama"ksi, joka tarkoittaa miespuolista homoseksuaalia tai transvestiittia (terveisin Gingapedia), mutta suomessa tätä kutsutaan vain"sateenkaarisoturiksi". Pink Dragonilla on kokonaiset yksi vuorosana ja tämän ei koskaan nähdä taistelevan. Myös tämän kohtalo jää pimeäksi, eikä tiedetä kuoliko tämä tulivuorenpurkauksessa, vai pääsikö pakoon. Ohuun palaavien soturien joukossa Pink Dragonia ei näkynyt. Olisiko Takahashi tajunnut mitä moisen hahmon tarinaan tuominen aiheuttaisi, ja päätti vaieta koko aiheesta. Noh, antaapa tämä edes jonkinlaisen aiheenpoikasen sarjan faneille luoda fanitarinoita ja muuta. Tosin se että Pink Dragon on pahis-susien puolella on jo itsessään hieman raflaavaa näinä päivinä...
Mutta on tarinassa toki hyviäkin puolia. Hahmojen tuntema veljellisyys ja lojaalius on mukavaa seurattavaa, ja hahmojen rohkeus on liikuttavaa. Varsinkin tarinan alussa Ginin ja Daisuken ystävyys on hienoa seurattavaa. Uudet hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokaisella on selkeä luonne jota ne kantavat. Ne muutamat jotka kokevat jonkinlaisen hahmonkehityksen ovat hienoja hetkiä. Joskus hahmojen kuolemaa sattaa seurata melodraama, mutta sekään ei ole ainakaan suureksi haitaksi.
Hahmot
Gin
Sarjan nimikkohahmo, nuori tiikeriraita jonka kohtalona on kaataa Akakabuto. Gin ottaa kohtalonsa vastaan, ja elää oikestaan vain tätä varten. Gin on rohkea ja lojaali, tavallista koiraa fiksumpi ja voimakkaampi, vaikka onkin vasta pentu. Se, onko Gin oppinut kaiken pienenä Gohein opissa, va onko perinyt isänsä taktikoinnin, lienee katsojasta kiinni.
Ginillä on kuitenkin joitakin hetkiä jolloin viha ja tunteet pääsevät valloilleen. Sarjan aikana tämä kuitenkin rauhoittuu, mutta se tuo mukavaa realistisuutta Ginin hahmoon.
Ginillä on kuitenkin tapana alkaa sooloilemaan ja liittymään taisteluihin jotka eivät hänelle kuulu. Onko tämä vain halua auttaa kaikkia ja suojella kavereita, mutta tämä on luonteenpiirre jonka Ginin tuleva poika tulee, valitettavasti, perimään. Kun Ginistä tulee ryhmänjohtaja, hän rauhoittuu hieman, mutta ylenpalttinen rohkeus ja oikeudentaju jatkuvat aina Weediin ja Orioniin asti.
Gin on hieman vaikealukuinen hahmo. Tällä tuntuu aina olevan sama ilme, eikä tämä osoita tunteitaan kovinkaan usein. Johtuuko tämä soturin kunniasta vai mistä, mutta Gin on vasta pentu, joten jonkinlaiset tunteenpurkaukset lienevät sallittuja.
Gin on shounen.sarjan päähenkilö. Rohkea, lojaali, kokematon mutta kaikessa aina onnistuva, synnynnäinen johtaja. Ginin ainoa "huono" luonteenpiirre on tämän välillä esiin tuleva äkkipikaisuus. Suoraan sanottuna hieman tylsä hahmo. Mutta sentään siedettävä päähahmo kun vertaa tuleviin...
Ben
Ben on se pakollinen isällinen johtaja-hahmo jota kaikki muut kunnioittavat. Ben on kyllä kelpo uros, rakastava puoliso ja isä, ja hyväntahtoinen johtaja joka ei halua vuodattaa verta turhaan, mutta ei myöskään jätä kavereita pulaan. Huomasin tykkääväni Benistä nyt enemmän kuin lapsuudessani, mutta vieläkin hahmon uskomaton taito selvitä kaikesta tappavasta menee vähän yli. Ben jää kiven alle, menettää näkönsä, putoaa kuiluun, saa Akakabuton kynnet päähänsä, ja lukemattomia muita ruhjeita ja vammoja, mutta elää silti vaikka kuinka vanhaksi! Noh, jos sarjassa on koiran pään irrottava salainen tekniikka niin kait Beninkin ihmeselviytymiset hyväksyttänee. Hyvä tyyppi!
Cross
Sarjan tähänastinen ainoa naaras-hahmo. Hopsussa ei ole Takahashi vielä päästänyt sovinisti-tunteitaan esiin tekemällä kaikista nartuista turhia itkupillejä. Cross on tunteikas, kyllä, mutta se ei tee tästä pahempaa taistelijaa! Toki pennut saatuaan Cross jää aika lailla taka-alalle, mutta tällöin se on ymmärrettävää. Mutta Cross on niin kova muija että ui meren yli Hokkaidoon raskaana, ja synnyttää silti täysin terveitä pentuja! Cross on kaikista Ginga-nartuista kovin, mikä on vähän sääli kun katsoo kohti tulevaisuutta...
Smith
Naistennaurattaja Smith on itseasiassa aika traaginen hahmo. Crossiin silmänsä iskenyt uros ei ole ehkä yhtä rohkea kuin muut, mutta on silti valmis kaatumaan toveriensa puolesta. On aika karua kun ajattelee että Smithillä on tunteita Crossia kohtaan, ja että tämä on iskuryhmässä (alkuperäisessä suomennoksessa itsemurharyhmä), lieneekö yksin jääminen kolhinut niin pahasti muuten iloista Smithiä että tämä päättää kaatua taistellen. Mene ja tiedä. Surullisimmathan meistä hymyilevät eniten... Noh, teoriat sikseen. Smith on mukava lisä päähenkilökaartiin. Hauskuutta ei hahmossa kauheasti ole, mutta se että kaikki soturit eivät ole läpeensä rohkeita on ihan mukavaa vaihtelua. Myös Smithin ja Ginin ystävyys sarjan alussa on mukavaa seurattavaa, mutta jää hieman taka-alalle loppua kohti.
Kain hornanhurtat, eli Tiikeriveljekset
Akatora on aina ollut suosikkini Ginga-hahmoista, oikeastaan vain ulkonäkönsä vuoksi. Chuutora jää aika vaisuksi veljiinsä nähden, kun Kurotorastakin tulee yksi Kahdeksasta soturista, ja tämä esiintyy vielä Last Warissakin! Kain hurtat ovat rääväsuisia ja kovapäisiä, mutta muuten ne eivät paljoa tarinaan tuo, mikä on sääli. Mielenkiintoinen ulkonäkö ja veljessuhteet olisivat tuoneet tarinaan paljonkin jos niitä olisi osattu hyödyntää.
Benizakurasta, Rikistä, Hyenasta ja Sniperistä puhuinkin jo tarinan kohdalla.
Sudet
Kuten sanottu, susia on liikaa. Kaikkien nimet ja naamat eivät edes jääneet mieleen. Kaikista muistettavimmat kuolevat tai jäävät taka-alalle. Susien luonteet ovat liian samanlaisia, joko ne ovat läpeensä pahoja, tai uskomattoman lojaaleja. Tämänkin takia koko saaga jää vajaaksi, kun ei muista edes päähahmosusien nimiä. Joku Reima sielä oli, ja ööh, Gaia oli kait se pääpahis... Fuuga oli jonkun nimi... Mutta muut jäävätkin mieleen pelkkinä harhakuvina.
Tosin Pink Dragonin lisäksi mieleenpainuvin nimi on ehdottomasti Red Bull.
Loppusanat
Vaikka kritisoinkin tässä aika vakaasti miltei kaikkia aspekteja, on Ginga Nagareboshi Gin ihan lukemisen arvoinen tarina. Kyseessä on kuitenkin ainutlaatuisen manga-sarja aloitusosa. Mutta jo tässä näkee joitain asioita jotka tulevat jatkumaan muissakin Takahashin sarjoissa: paikoillaan junnaava tarina, liian nopeasti kerrottu tarina, liikaa hahmoja liian nopeasti, ylenpalttiset hahmot ja pikkujuonien unohtelu. Mutta taide on silti mukavaa katsottavaa, ja toiminta mukaansatempaavaa. Vasta lukemisen jälkeen jää miettimään että mitähän hittoa tuli äsken luettua?
Oliko Hopeanuoli siis niin hyvä kun luulin? Noh, kun vertaa tuleviin sarjoihin, ei se sysipaha ollut. Joitain asioita muuttamalla se olisi ollut jopa loistava. Mutta ehkäpä jonain päivänä joku uskaltaa kirjoittaa ja piirtää Hopeanuolen uudelleen, korjaten kaiken. Parhainta Hopeanuolessa on ehdottomasti siitä tuotettu anime ja sen ympärille tullut lukijakunta.
Mutta tässä vaiheessa voisin lausua nämä sanat, öhöm.
