Haaskuun hyvä pekoni
Pekonihalloumisalaatista jäi muutama suikale pekonia yli. Pilkoin ne kaalikeittoon jauhelihan joukkoon, mikä oli vakava virhe. Isossa kattilallisessa kaalikeittoa pekonin maku hävisi tyystin! Jopa silloin tällöin lusikkaan osuvat pekoninpalaset ovat menettäneet makunsa. Tämä on järkyttävää. Kaalikeitto maistuu samalta kuin tavallisesti ilman pekoniakin.
Sinänsä nyt on oiva aika tehdä kaalikeittoa, kun kaalit ovat edullisia ja tuoreita. Mutta yltiöpäisyyksiin ei kokeiluissa kannata mennä. Reseptiä mahdollisesti muokkaillessa kannattaa esimerkiksi muistaa, että ainakaan porkkanan raastaminen kaalikeittoon ei varsinaisesti tee siitä kauniimpaa.
Kaalikeiton sijaan syksyinen kuva kuralammikosta. Kyllä te nyt tiedätte, miltä kaalikeitto näyttää. Sakeammalta kuin kuralammikko, ja vihreämmältä myös.
















