en jaksa tulla nähdyksi naisena. en jaksa sitä jokapäiväistä taistelua missä mä huudan sisimmistäni että en mä oikeesti oo tätä vaikka tältä näytän. en jaksa enää sitä että ku esittelen itteni ni se tuntuu valheelta. en jaksa katsoa ihmisiä silmiin ku tiiän ettei niissä oo sitä valoa mikä niissä pitäis olla.
vittu!!!
ajattelin että tää nyt menee ohi. varmasti menee. teininä kokeilin. teininä uskalsin sanoa mun nimen niinku se kuuluu olla ja uskalsin sanoa ne sanat. oon mies. poika. katso mua kun leikkaan mun hiukset ja kuuntele kun kiellän sun tytöttelyt.
sit tuli elämän realiteetit vastaan. mun henkilötiedot on ja tulee aina olemaan mun syntymänimen alla. mä en oo koskaan menny läpi. kaikki ajattelee että oon ihan vitun outo jo muutenkin. työnantajat on kusipäitä. koulussa ei oo kavereita. enkä loppujen lopuks ees oo tarpeeks rohkee tekee sitä minkä pitäis tulla tehdyksi.
niin mä alan painaa alas. tukahdu tukahdu tukahdu jo!! ole hiljaa!! pää kii!! pää painoksiin. joka päivä. vuosia.
ja silti se repii mua. ja huutaa että kuuntelisin.
