#kuntoutuminen

[pallomerirosvoja]

Miten ihmiset joil on kroonisia kipuja syystä tai toisesta diilaa sen kanssa et kivut tai lääkkeet vetää aikalailla työkyvyttömäks välillä? Mul on vaikeuksia diilaa sen kanssa et tulevaisuus tulee olee sitä et vähän väliä joutuu laittaa elämän viikoks paussille ja palaa sängynpohjalle, tarviin vertaistukea ja neuvoja :D

[pallomerirosvoja]

Mua sattuu taas kokoajan ja en tiedä mihin hittoon voisin purkaa tätä turhautumista ja harmia

Oon vihanen ihmisille ku ne ei osaa tukea ja lohduttaa vaik tiedän et tätä on kestäny jo kauan ja ettei se varmastikaan oo aina helppoa tai päällimmäisenä mielessä, eikä tarvikaan olla

Mut hitto ku must tuntuu et oon näiden kipuilujen kanssa ihan hirveen yksin enkä haluis olla. Mua pelottaa et kusen ihmissuhteitani vaan sillä et oon kokoajan niin kiree ja uupunu tän paskan takia ettei mun lähettyvillä oo enää kiva eikä hyvä olla. Tuntuu ettei mistään tuu mitään taas. :|

[tautio-blog]

Vuosi vierähti

Lokakuussa 2016 kirjoitin viimeisen blogikirjoituksen osoitteeseeen toniautiomaa.wordpress.com. Sittemmin olen pyhittänyt elämäni matkustelulle, tuolle terveelle ja kalliille paheelle. Matkoja aion tehdä jatkossakin, koska voin. Maaliskuussa 2017 avioiduin vihdoin puolisoni kanssa. Tai toisin sanoen: ilmoitimme muuttavamme rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi. Hääpäivänämme pysyy silti 15.1.2015. Edellinenkään matka Karibialle ei ollut vielä häämatka. Koska ensin täytyy pitää häät, eikä hääjuhlaa ole vieläkään pidetty. Edellinen superpitkä ja superkallis matka oli lahja itselleni. Kroppani tekee yhä itsenäistä korjaustyötään ja on tehnyt sitä hienosti. Haluan yhä päivittäin sahata jonkin raajan irti. Viimeksi vartti sitten. Tosin sieltä terveeltä puolelta tällä kertaa. Tuki- ja liikuntaelimistölle on hankalaa kannatella 90-kiloista ruhoa. Oikea puoli kropastani joutuu tekemään yhä osan vasemmankin puolen töistä ja se tuntuu. Haluaisin kovasti kertoa ilouutisia, mutta ei niitä oikein fysiikan puolella ole. Ei onneksi suru-uutisiakaan. Vuosi on kovin lyhyt aika kuntoutuksen maailmassa. Olen oppinut paljon ja mm. sen, että vuosi on aivoverenkiertohäiriön kuntoutusasioissa suunnilleen perusyksikkö. Alkuvaiheessa jopa kuukaudessa saattaa tapahtua huomattavasti, mutta nyt tilanne on kovin eri. Tahti on hidas. Helvetin hidas. Mutta miksi someblogi? Ehkäpä juuri siksi. Olen nyt osa-aikaisesti työelämässä, joten arkeni on senkin takia melko rutinoitunutta ja urautunutta. Onneksi! Mutta uskokaa tai älkää - toimistoissakin tapahtuu melko vähän. Kirjoitan työelämäpuolesta kuitenkin varmasti vielä lisää tänä syksynä.

[neulovaninja]

Bionic Woman 1.0

Lonkkaleikkaus tehtiin kolmisen viikkoa sitten ja kaikki on muuten mennyt ihan hyvin, virkkausmojo vaan on nyt totaalisen kateissa. Sitä etsiskellessä höpisin vähän viime viikkojen ajatuksia videolle. Hitaasti mutta varmasti tässä kuntoudutaan!

Aurinkoa ihanat lukijani!

XOXO

View On WordPress

[pallomerirosvoja]

Mä tarviin jotain struktuuria mun elämään. Tarviin töitä. En jaksa enää velloo omassa saamattomuudessani ja omissa vaikeuksissani. Mut en myöskään suostu enää vähättelemään niitä. On totta ettei mun pää eikä kroppa todennäkösesti kestä normaalia täyspäivästä duunia, sitä on ihan turha lähtee kieltämään. Mut vaihtoehtoja on varmasti muitakin, jos vaan varmistan tulevani kuulluksi. Mua on aina pelottanu yrittää koska uskomatonta mutta totta, mul on häikäisevän vahva työmoraali silloin ku oon töissä. Pitää vaikuttaa hyvältä, pitää antaa kaikkensa. Pitää jaksaa, aina. Pitää osata, kaikki. Olla reipas - aina. Haluun tehä duunini ihan järettömän hyvin. Mut se ei aina oo hyvästä. Oon luonu itelleni ihan järettömät paineet ja nostanu riman niin korkeelle ettei oo muuta mahollisuutta ku mennä sen ali. Mä en vaadi keltään muulta vastaavia suorituksia. Yritän myös pikkuhiljaa oppia ymmärtämään ettei kukaan muu ehkä myöskään vaadi niitä minulta. Mua pelottaa edelleen paljonkin et mitä tästä tulee vai tuleeko mitään, mut mä annan itelleni luvan yrittää. Jos mun kroppa alkaa pettää alta ni haen saikkua, niin kai ihmiset tekee. Sekin on kai ihan sallittua. Jos mä en pysty asioihin, mä pyydän apua. Jos pyytäminen ei riitä, mä aion vaatia. Aion antaa itelleni luvan yrittää.

[pallomerirosvoja]

En jaksais enää olla väsyny Pimee aika väsyttää. Sattuu koko vitun ajan ja se väsyttää. Tarviin hirveesti kipulääkkeitä koska sattuu ja sit lääkkeet väsyttää. Väsyttää kans se et about ketään ei jaksa enää kiinnostaa. Ymmärrän kyl et kyllästyttää eikä tää muiden elämiä liikuta, mut mun oma on muuttunu kokonaan. Tiiän ettei se näy ulospäin niin paljoa koska en haluu et se näkyy, mut sitä suuremmalla syyllä on niiiin väsyttävää ettei jakseta ees esittää kiinnostunutta saati empaattista silloin jos otan asian puheeks. Ku puhun mä kuitenki muustakin. En jaksais. Oon väsyny. Liian. En jaksa sitä et mun elämä on jatkuvasti lääkärii ja kuntoutumista ja kokeita ja sattumista ja tutkimuksia enkä voi vaikuttaa mihinkään. Enkä jaksa sitä et joudun diilaamaa sen kanssa yksin.

[pallomerirosvoja]

Lääkäri oli ihan superkiva! Jännitin turhaan.

Wheeee. Näil näkymin jos ei tuu takapakkia ni ens keväällä/kesänä mun pitäis jo pystyy tekee aikalailla kaikkea mitä ennenki. Eikä siis vaan kävelemään ja muita perusjuttuja, mut voi olla et pääsen ens kesänä jo laudanki päälle o/

Ihan hullua miten hyvin tää on sujunu, vastoin kaikkia ja kaikkien odotuksia. :D

[pallomerirosvoja]

Duuuudes otin nyt viikonloppuna ekat askeleeni ilman keppejä! Lääkärit oli hemmetin väärässä ja mä oon super. o/ Ihan hullua ku muutama kuukaus takaperin ennuste oli se et tuskin tuun normaalisti kävelemään enää, ja nyt kuljen jo kävelykepin kaa lyhyitä matkoja ja muutamia askeleita pystyy ottaa ilman keppiäki. Ja ei hemmetti et oon ylpee itestäni tyyliin jokaisella askeleella! Työn ja tuskan takana tää on kyllä olluki. :D