Takin
Hyvää losaria! Tiibetiläisen uuden vuoden ja siten nyt alkaneen "miespuolisen puisen hevosen vuoden" kunniaksi tervehdimme Bhutanin kansalliseläintä, takinia.
Tätä merkillistä uhanalaista sorkkaeläintä voi käydä tervehtimässä Thimphun Mothithangin kaupunginosan takin-aitauksessa. Tarina kertoo, että 80-luvulla aitauksen takinit päätettiin vapauttaa lajitovereidensa pariin luontoon. Ulos päästetty lauma jäi kuitenkin harhailemaan kaupungin kaduille viikoiksi, jonka jälkeen turhautuneet thimphulaiset ajoivat eläimet takaisin aitaukseen. Näin siis Thimphussa viihtyvät sekä ihmiset että vuohi-antiloopitkin!
Takinin kunniaksi on myös nimetty maailman kenties huonoimmat valko- ja punaviini. Kolme euroa pullo ja sekin on liikaa!






