Tää on vain yks mun monista paranormaaleista(ko) kokemuksista. Pahoittelen tekstiraamattua.
No niin lyödääns ensin faktoja pöytään. Asun maaseudulla aika kaukana taajamasta. Takapihalta alkaa elosuojan taakse levittäytyvä tihee metsä/suo ja muuten talon ympärillä on hehtaarikaupalla peltoja. Talon ja tontin historia ulottuu noin 150 vuoden päähän. Mun suku on siis omistanut ko. tontin ja rakennukset ensimmäisistä valtakirjoista lähtien. Näiden 150 vuoden aikana moni mun sukulaisista ja esivanhemmista on tietty kuollut täällä, moni aika traagisesti. Esimerkiksi iso-isopappa tms kuoli meidän pottupellolla jäätyään traktorin alle kyntöpuuhissa.
Juttu lähti siitä, kun aloin kasiluokalla tehdä esitelmää äikäntunnille. Aihe oli turkistarhaus ja sen eettiset ongelmat. Tää oli aivan nappivalinta, koska meidän tontin laidalla metsän reunasa on vanha minkkitarha ja nylkemähuone. Tarha lopetettiin 60-luvulla, sillä silloin kiellettiin minkkien ruokkiminen perkuujätteillä ja moni tarha joutui vararikkoon kun rehuun jouduttiin käyttämään enemmän rahaa. Itse tarhaa ja huonetta ei koskaan purettu, vaan ne seisoo paikallaan yhä tänäkin päivänä.
Projektin loppuvaiheessa tarvittiin enää kuvia esitelmään. Päätin päivänvalon aikaan käydä nappaamassa pari kuvaa tarhalta ja huoneelta (oli siis maaliskuu, lunta oli paljon ja metsikkö pimensi maastoa valoisallakin säällä).
Kiersin tarhan metsänpuoleiselle päädylle kamerani kanssa. Tarha on n. 1,90 m korkea sisäpuolelta ja 20-25 m pitkä, ja siinä on harjakatto, avoseinät ja kummassakin päädyssä ovet. Metsänpuoleinen ovi on ollut monta vuotta auki, saranat ovat ruostuneet pilalle joten se ei mene kiinni ollenkaan. Toinen ovi on taas ruostunut kokonaan kiinni. Pitkillä seinillä ei ole varsinaista seinää, vaan ne koostuu tukilankuista ja tyhjistä häkeistä.
Otin pari kuvaa tarhan ulkopuolelta ja häkeistä. Ajattelin myös ottaa kuvan sisätiloista. Oviaukolta taskulampulla valaistessa huomasin että muutaman metrin päässä sisäkatto oli puoliksi romahtanut ja laholankut tukkivat tien toiseen päätyyn. Käynnistin salaman ja räpsäisin ensimmäisen kuvan. Kuva ylivalottui epäselväksi muhjuksi, joten kohdistin salaman uudestaan. Yhtäkkiä huomaan tarhan päädyssä tumman mötikän, vähän kuin joku olisi kumartunut polvilleen maahan. Säikähdin ja salama välähti taas, onneksi se ei ottanu kuvaa... Ja juuri välähdyksen jälkeen näin, kuinka möhkäle nousi ja oikaisi selkänsä, kääntyen ovelle päin. Paskat housussa ja kylmässä hiessä tajusin että se perkele on ihmisen muotoinen, kattoon yltävä (ainakin 1,90 cm!) ja se katso suoraan mua päin. Olin aivan kauhusta kankea ja jalat alkoi toimia vasta, kun tajusin että öllimönkiäinen liikkui mua kohti! Käännyin 360° ja nouppasin helvetin lujaa vittuun koko metsästä.
Seuraavana päivänä otin mukaan vain taskulampun ja suolaa. Tällä kertaa menin suoraan pellonpuoleiselle ovelle ja tarkistin maaston (lunta satoi viimeksi kuvauspäivää edeltäneenä aamuna). Pellon puolella ei ollut muita jälkiä kuin metsähiiren ja oravan tassutuksia. Ovi ei hievahtanutkaan, vaikka rynkytin niin että koko seinä heilui. Nakkasin suolaa varmuuden vuoksi vielä häkkien läpi sisälle, muahan ei mikään vitun varjo_miäs mukiloi. Kiersin toiselle ovelle ja varmistin epäilyni: kaikki häkit olivat paikoillaan, ovi auki, möykky poissa ja lumessa vain omat jalanjälkeni edelliseltä päivältä.
Tapahtumasta on nyt viisi vuotta. Uskon, että näin jonkilaisen hengen sinä päivänä, mutten tiedä ketään joka olisi koskaan kuollut tarhalla - lähin tunnettu kuolinpaikka oli viereinen pottumaa. Vaikka hahmon henkilöllisyys jäisikin mysteeriksi, niin ainakin yksi asia on varma: tarhaan en astu enää jalallanikaan.
