Huge L - Postissa töissä (2015)
“Suomiräpin ahkerimman” eli räppärin Huge L Postissa töissä kappaleessa kuvataan työhönsä leipiintynyttä 35-vuotiaasta postityöntekijää, joka on ollut postissa töissä nuoruuden kesätöistä asti. Lopulta hän päättää jättää ankean elämänsä taakseen lähtemällä ulkomaille, mutta löytää itsensä huumeiden salakuljetuksen vuoksi vankilasta, sisäisestä postista.
Postissa töissä kertoo siitä ahdistuksesta, kun tajuaa löytävänsä itsensä arvottomaksi koetusta työstä, jossa ei viihdy.
Postimerkkei nuolin kesäduuniks, melkein kuolin Lupasin itelleni etten tee sitä enää uusiks
Tämä ahdistus lisääntyy, jos tälle työlle ei kykene näkemään vaihtoehtoja. Tämä tunne voi tulla erityisesti silloin, kun näkee syyn nykyiseen elämäntilanteeseen itsessään: “en kelpaa muuhun”.
Tää on uravalinta ku valitsin koulus Nortin Keskisormi pystys, jaan nää joulukortit
Kertosäkeessä käy ilmi, että päähenkilö haluaa kostaa muille omaa ahdistustaan, vaikka tietää lopulta tämän olevan väärin.
Ei tuu postia teillä kun roskiin ne heitän Viikonloppuun pullon Koskista meikä juo Mä oon postissa töissä Tuun katumapäälle Tongin roskista öissä
Merkityksettömältä tuntuvasta työstä koettu ahdistus näkyy päähenkilön elämässä alkoholismina ja jatkuvina työterveyskäynteinä. Todellista syytä, joka ei välttämättä löydy päähenkilöstä itsestään, ei kuitenkaan nähdä.
Sen tietää et joutuu salettiin raataa Työterkkaril analysoi paperihaavaa
Työterveydessä ei aina osata huomata työssä koettua merkityksettömyyttä, vaan se voidaan nähdä vain “vaiheena”.
Paketin sisään sullon kaiken Työterveyden mukaan Mul on vaan vaihe
Lopulta merkityksettömästä työstä koettu ahdistus ja vaihtoehdottomuus voi viedä äärimmäisiin tekoihin. Tässä se johtaa päähenkilön maasta pakenemiseen huumeiden kanssa. Tämä salakuljetus kuitenkin epäonnistuu, ja pian hän löytää itsensä vankilasta, jossa joutuu töihin sisäiseen postiin.
Saan linnast duunii Ku joudun sisäsee postiin
Sanoitukset: https://genius.com/Huge-l-fi-postissa-toissa-lyrics










