#ukkoluoto

[ukkolanpoika]

"Roikun sinussa kuin hirsipuussa/ koiranpentuna luussa/

voi mielipuolta”

[turinametsa]

On siinä korviketta (Tulipunaruusut)

Tulipunaruusut (On siinä korviketta)

Genre: Rakkauventäytteistä

Fandom: Tuntematon sotilas

Hahmot / Paritusket: Ukkola / Kariluoto

Muuta/varoitukset: Tuntematon on herra yliahvenjumala Väinö Linnan käsialaa, minä vain leikin hänen pojillaan. Saattaa SISÄLTÄÄ hienoista angstia, mutta ei sentään mitään pahaa.

Kirjoittaja: Miehää se, iltasatutäti turinametsasta

Kariluoto palaa naimalomalta, Ukkola on keittänyt heille korviketta.

Jostain kaukaa kantautui tykkien jylinää. Hienoinen savunhaju oli tarttunut Ukkolan vaatteisiin. Römpsä kiikkui nokisena konepistoolin piipussa pienen korvikenuotion yllä. Liekit hipoivat metallin pintaa.

Kariluoto oli lähtenyt Helsinkiin lomalle, ja Ukkola tiesi loman tarkoituksen, vaikkei olisi halunnut siihen uskoa. Kariluoto oli mennyt naimaan Sirkan. Tiesihän Ukkola, että Kariluoto rakasti Sirkkaa, mutta ei hän olisi uskonut, että Kariluoto naisi tytön.

Se pisti mieltä matalaksi, samoin kuin koko tilanne. Ei Ukkola edes käsittänyt, mikä tilanne oli. He olivat vaellelleet pitkin poikin Itä-Karjalan huonokuntoisia hiekkateitä ja poluttomia metsiä, ja heitä oli heitelty vähän sinne tänne, missä miehiä tarvittiin. Tappiotkin olivat kovia. Vasta sinä aamuna eräs Vanhan nelosen yhtä vanha konkari oli kaatunut. Ukkola huokaisi ja katsahti, kiehuisiko korvike jo.

Kumartuessaan nuotion ylle hän kuuli takaansa rasahduksen. Nopea vilkaisu taakse selvitti tulijan henkilöllisyyden. Pakostakin kevyt puna nousi Ukkolan poskipäille, mutta hän pakottautui pitämään vakavaa naamaa.

Kuinka hän pitikään Kariluodon kasvoista…. Kuinka hän pitikään koko miehestä!

”Terveheks….Mitäs Ukkolan poika?”

Ukkola vilkaisi taas olkansa yli ihan vain nähdäkseen Kariluodon hymyn. Se iski miehen vaikeaksi.

”Hei. Eipä nää riennot paljon huvita”, Ukkola myönsi. Kariluoto istahti hänen viereensä ja laski kätensä reisilleen. Pian käsi eksyi kuitenkin Ukkolan käteen.

”Jaahas. Eipä taida. Tähän sitä on jouduttu.”

”Kortti tuo ja kortti vie”, Ukkola huokaisi ja painoi päänsä Kariluodon olkaa vasten. Kariluoto puristi toisen kättä. Kädet heiluivat vähän, ja Kariluoto kietoi kätensä lopulta Ukkolan hartioille.

”Eikö sille mitään mahda?”

Ukkola kohautti olkiaan ja selitteli hieman tilannetta. Kariluoto tuli millin lähemmäs, istuihan tuo jo Ukkolassa kiinni.

”Mites….Meidän pojat?”

”Rekomaa pitää porukasta huolen. Miettinen haavottu eilen illalla.”

”Pahasti?”

Ukkolan römpsä kiehui ja hän kaatoi varovasti korviketta pakkiinsa.

”Sitä tiedä…. Jalkaan sitä osu. Kukaan tiedä, ampuko itte itteään.”

”Kyllähän sen näkisi….”

”Niin kai”, Ukkola totesi ja keskittyi hetkeksi seuraamaan korvikkeen kiehumista. Kariluoto oli niin lähellä. Ja niin lämmin. Toinen olisi vain halunnut repiä tuon tuliseen suudelmaan. Mutta eihän hän voinut sitä tehdä.

”Jaa niin. Onneksi olkoon kanssa”, hän sanahti. Kurkkua kuristi ja hän pelkäsi äänensä kuulostavan ennemminkin vinkaisulta, kuin puheelta. ”Eikös sitä ollut naimiaisiakin?”

Kariluoto käänsi kasvonsa häntä kohden hymyillen säteilevästi, ja Ukkola yritti tuijottaa tiukasti pakkiaan. Pakko hänen oli kuitenkin katsoa kapteeniaan.

”Kyllähän niitä oli”, Kariluoto naurahti. ”Kiitoksia paljon.”

Ukkolan katse laski Kariluodon univormun puhtaaseen rinnukseen, auringossa kiiltäviin nappeihin ja tuon käteen, vasempaan nimettömään. Siinä se yksinkertainen, kultainen sormus lepäsi. Ukkola ennätti miettiä, miksei Kariluoto ollut heti vaihdattanut sormusta rautasormukseen, kuten monet herraskaiset olivat tehneet, mutta sitten yht’äkkiä hänen mieleensä tulvahti Kariluodon kauan sitten jakama opetus: kreikkalaisen uskomuksen mukaan vasemmasta nimettömästä kulki laskimo suoraan sydämeen.

Ukkola oli ollut juuri aikaissa ottaa Kariluodon vasen käsi käteensä, mutta hän vetäytyi äkkiä. Se oli sopimatonta. Kariluoto kurtisti kulmiaan.

”Ukko...la? Saat sinä sitä katsoa. En minä suutu….”

”Ei sillä….Niin väliä ole”, Ukkola torjui nopeasti ja käänsi kasvonsa takaisin korvikenuotiota kohden. Poskia kuumotti kummasti, mutta hän väitti itselleen sen johtuvan nuotiosta. Hieman hätäisesti hän käänsi lakkinsakin oikein päin.

Kariluoto nosti sormuskätensä Ukkolan poskelle ja käänsi tuon kasvot itseään kohti. Hetken aikaa he vain katselivat toisiaan silmiin, Ukkola punoittaen ja Kariluoto huulet raollaan, kunnes Kariluoto hitaasti kumartui eteenpäin.

Ukkola olisi halunnut väistää. Se tuntui väärältä.

Mutta väärältä tuntui myös Kariluodon vastustaminen, ja hän antautui suukkoon, jonka aikana Kariluoto paljasti hänen vaaleat kiharansa ja asetti niihin taskustaan esiin ottamansa punaisen ruusun.

”Ukko….”

Ukkola tunsi leijuvansa ilmassa. Juoksevansa keskellä kultaista peltoa ja uivansa auringonkukkameressä.

”Jorma…”, hän kuiskasi.

”Niin?”

Ukkola räpsytti hämillisenä silmiään hetken, kunnes naurahti hiljaa:

”On siinä korviketta.”

”En minä jouda nyt”, Kariluoto kuiskasi, ja painoi Ukkolan huulille uuden suudelman.

[sadistinen-salami]

Sirkka: Hei, nimeni on Sirkka ja tässä on kihlattuni, Jorma.

Joku: Ja kukas tämä toinen on?

Sirkka: Oh, se on kihlattuni poikaystävä, Ilmari.

[roswind]

Älä huoli osa 1

Kirjoittaja: Roswind aka Aino

Paritus: Ukkola/Kariluoto

Varoitukset: Vihjaisu itsetuhosta. Saattaa sisältää virheitä, leikitään ettei Helsingissä ole oikeustieteellistä. Huom! Älkää tappako jos Ukkola puhuu väärin.

Kiitos motivaatiosta kuuluu eräälle iltaiselle keskustelulle Modern AU Ukkoluodosta yliopistossa. Kuuntelin Haloo Helsingin Mua ei oo kirjoittaessani tätä. Sopii jotenkin niin hyvin modern AU Kartsalle. Tästä tulee vielä toinenkin osa joten stay tuned.

He olivat tavanneet alkusyksystä eräässä baarissa approjen merkeissä. Koulut olivat juuri aluillaan ja riehakkaan opiskelijaelämän tuoksu leijui jo ilmassa. Kariluoto ja Ukkola olivat molemmat juuri aloittaneet opintonsa, Kariluoto oikeustieteellisessä ja Ukkola rakennusinsinöörilinjalla. Laskemattoman shottimäärän humalluttaman Ukkolan huoleton virnistys sai Kariluodon hieman sulamaan, ja aikansa asioistaan jutusteltuaan he päätyivät vaihtamaan numeroita. Samainen ilta päätyi Ukkolan osalta paareilla kotiin, koska sammuttuaan häntä ei saanut enään kukaan hereille, ja Honkajoki ja Vanhala päätyivät kantamaan Ukkolaa roskalavalta löydetyillä paareilla. Ukkola myös hukkasi leimakorttinsa, mutta ilta ei häntä jäänyt harmittamaan, löysihän hän itselleen kämppäkaverin. Ukkolan selvittyä armottomasta krapulasta hän soitti Kariluodolle, ja he sopivat Kariluodon muuttavan Ukkolan luo siksi aikaa, että hän saisi oman asunnon.

Kariluodon vanhemmat hieman vastustelivat muuttoaikomuksia, Kariluotohan oli muuttamassa käytännössä tuntemattoman miehen luo, mutta Kariluoto laittoi ensimmäisiä kertoja elämässään vastaan. Ei hän jaksaisi kulkea Turun ja Helsingin väliä edestakasin, pitäisihän hänen ehtiä opiskellakin. Yksi syistä oli myös se, että Kariluotoa vähän heikotti Ukkolan hymy, vaikkei hän sitä itselleen osannut tunnustaa. Onneksi Kariluoto oli tajunnut olla hiljaa Ukkolan kännisekoiluista, tieto siitä illasta olisi saanut Kariluodon vanhemmat hermoromahduksen partaalle. Eipä Kariluoto kyllä kovin puhunutkaan vanhemmilleen tämän sorttisista asioista, ruokapöydässäkin hän kertoi vain saavutuksista ja asioista, jotka kiillottivat hänen ennestään jo kiiltävää kuortansa. Hän oli oikea mallioppilas, ja teki kaiken niin kuin hänen vanhempansa tahtoivat. Hänellä oli ollut aina vaihtoehtoja, mutta ne vaihtoehdot olivat olleet hänen vanhempiensa muodostamia. Kariluoto oli soittanut huilua kymmenen vuotta ja käynyt kuorossa, vaikka hän olisi oikeastaan halunnut kokeilla jääkiekkoilua. Ei hän sitä ollut uskaltanut vanhemmilleen koskaan sanoa, vaikka kavereilleen hän joskus kirosi vanhempiensa joustamattomuutta. Oikikseenkin hän haki vanhempiensa painostamana. Kariluoto alkoi hiljalleen tajuta, että jos hän jatkaisi tällä tiellä, vanhemmat päättäisivät hänen kuolinaikansakin. Senpä takia hän puristi haaveensa poismuutosta vanhempiensa tiukan prässin lävitse ja sai luvan muuttaa.

Ukkola oli asunut omillaan jo hyvän aikaa, sillä hän oli muuttanut urheilulukion takia toiselle paikkakunnalle jo heti peruskoulun päätyttyä. Hän hankki soluasunnon Turusta heti yliopistopaikan varmistuttua. Olihan hänellä ollut kämppäkaverikin, mutta kämppäkaveri sai niin kovan rimakauhun, että lopetti opinnot kesken heti alkuunsa. Kariluoto oli siis toivottu vuokranjakaja. Ukkolaa ei hirvittänyt ollenkaan muuttaa yhteen puolituntemattoman ihmisen kanssa, olihan hän asunut niin monen tuntemattoman kanssa että yhden käden sormet hädintuskin riittivät niitä laskemaan. Sitä paitsi, Kariluoto ei ollut sellaista tyyppiä, vaan vaikutti kunnon ihmiseltä. Mitä nyt Kariluoto oli vähän epäröivä ja epäitsenäinen, mutta ne ominaisuudet eivät Ukkolan mielessä tuntuneet kovinkaan huonoilta verrattuna muihin mahdollisiin kämppäkaverityyppeihin.

Ukkola ei oikein pitänyt yksinasumisesta, vaikka se kyllä häneltä luonnistuikin. Ukkolan vanhemmat olivat opettaneet poikansa lapsesta asti laittamaan ruokaa ja siivoamaan. Niinpä asunto olikin yleensä siistissä kunnossa. Ruoanlaitosta Ukkola ei oikein perustanut, ja hänen ruokavalionsa iltaisin koostuikin lähinnä roiskeläpistä ja muusta valmisruoasta. Kariluotoa tämä hämmensi, sillä hän oli tottunut syömään terveellisesti ja tekemään aina itse ruokaa. Hän myös ihmetteli Ukkolan rahojen riittävyyttä, mutta jotenkin tämä aina sumpli raha-asiansa. Joskus Kariluoto tarjosi ruokaa Ukkolalle, ja he viettivät yhteisen illallisen välillä keskustellen, välillä tuijotellen ikkunasta ulos. Silloin tällöin heidän keskustelunsa kävivät todella tuttavallisiksi, ja Ukkola väläytti Kariluodon rakastaman huolettoman hymyn. Tällöin Kariluodon rajat pettivät ja hän päätyi tutkiskelemaan Ukkolan kasvoja katseellaan. Ukkola huomasi tämän, painoi katseensa ja nosti sen taas tutkailemaan ulkona kasvavia puita, aivan kuin ne olisivat olleet kiinnostavin asia maailmassa.

Oli jo marraskuu, lehdet olivat ehtineet tippua puista ja pojat olivat ehtineet suorittaa tuijottelurituaaliaan monta kertaa. Ukkola oli jo aika varma, että Kariluoto välitti hänestä, muttei uskaltanut rikkoa noita kauniita hetkiä puhumalla. Häntä yhä punastutti Kariluodon katse tutkimassa hänen kasvonpiirteitään, mutta hän myös tunsi sisimmässään lämpöä. Hänkin välitti Kariluodosta. Ei hän halunnut myöskään lopettaa hymyilyä, sillä hän halusi Kariluodon osoittavan kiintymystään, vaikkakin hieman erikoisella tavalla.

Kariluoto oli luokkansa parhaimmistoa. Akateeminen suuntautuminen lapsesta asti oli tehnyt hänen numeroilleen hyvää. Muuten hän oli luokassaan hieman ulkopuolinen. Olihan hänellä ystäviä, mutta koulumenestys sulki hänet ulkopuolelle kaikkein suosituimmista porukoista. Omassa porukassaan muut vähän halveksivat häntä aluksi akateemisuutensa takia, mutta lopulta Kariluoto löysi paikkansa ystäviensä keskuudesta. Opintojen kimppuun hän syöksyi intoa puhkuen. Syksyn mittaan hänen motivaationsa kuitenkin romahti pikkuhiljaa, sillä opintojen paineet alkoivat musertaa Kariluotoa. Samalla häntä nakersi ajatus väärällä alalla olemisesta. Vanhempien kannustus ja oma ylpeys eivät enää riittäneet siivittämään opintoja. Pikkuhiljaa Kariluoto alkoi pinnaamaan satunnaisilta luennoilta ja palauttamaan tutkielmia myöhässä. Eräänä iltana, kun hän oli valvonut edellisen yön tutkielman kimpussa, Kariluodon pää petti. Hän purskahti hillittömään nyyhkytykseen. Kariluodon työpöytä sotkeutui kyyneliin ja hänen olkapäänsä vapisivat nyyhkytysten tahdissa. Eihän hän edes itse tiennyt, miksi hän itki. Selittämätön paha olo vain velloi hänen sisällään. Kariluoto yritti saada itsensä lopettamaan, jotta Ukkola ei kuulisi. Lopulta itku tyyntyi kuivaksi kakomiseksi. Kariluoto oli pinnallisesti tyytyväinen siitä, että Ukkolan ei tarvinnut nähdä häntä itkemässä.

Ukkolaa aluksi hieman hämmästytti Kariluodon itkunpurkaukset. Näkihän hän, ettei Kariluodolla ollut kaikki hyvin, Kariluoto vain kyhjötti yöt päivät läpeensä kirjojen kimpussa, eikä edes katsellut Ukkolaa samalla tavalla kuin ennen. Silti hän ei olisi osannut ajatella, että Kariluoto päätyisi itkemään pahaa oloaan. Ukkolan ajatteli itsekseen, ettei itkemisessä ole mitään pahaa, parempi itkeä kuin padota tunteet sisälle. Salaa hän oli jopa huojentunut, että Kariluoto oli löytänyt tavan purkaa tunteitaan. Häntä hirveästi olisi haluttanut mennä lohduttamaan Kariluotoa, mutta hän pelkäsi Kariluodon ajavan hänet pois. Itkukohtausten muututtua jokailtaisiksi Ukkola ei enää jaksanut välittää. Tai tottakai hän välitti, ja olisi halunnut Kariluodon voivan paremmin, mutta hän ei enää miettinyt Kariluodon lohduttamista. Olisi kai se pyytänyt, jos olisi tarvinnut lohduttajaa.

Marraskuisena iltana, kun Ukkola oli keittiössä lukemassa läksyjään, Kariluodon huoneesta kuuluva nyyhkytys muuttui korviahuumaavaksi huutoitkuksi. Itkua jatkui jonkin aikaa, kunnes se katkesi kuin veitsellä leikaten. Yhtäkkiä asunnossa oli aivan hiljaista. Huoli kaiversi Ukkolan sisuksia. Ei tämä ollut Kariluodon tapaista. Ukkola päätti uskaltautua Kariluodon huoneeseen. Hän kulki hiipimällä, vaikkei siihen oikeastaan mitään syytä ollut. Hän avasi oven, ja näki Kariluodon silmät kiinni pää pöydänkantta vasten ristittyjen käsien päällä. Kauhu lävisti Ukkolan ruumiin, ja hän otti juoksuaskeleen Kariluotoa kohti. Ukkola kohotti hieman Kariluodon päätä, ja tämä päästi korisevan äänen. Hengissä oli. Ukkola päätti siirtää Kariluodon sänkyynsä nukkumaan. Hän otti Kariluotoa kainalon alta kiinni ja nosti tämän pystyyn. Kariluoto heräsi sen verran, että hän käveli itse sänkyynsä. Ukkolan aseteltua Kariluodon peiton alle tämä alkoi taas tuhista. Ukkola istui Kariluodon sängyn vieressä jonkin aikaa ja katseli tämän nukkuvia kasvoja, kunnes meni itsekin nukkumaan.

Aamulla Kariluoto käveli ruokapöytään pöllämystyneen näköisenä. Hän oli nukkunut vaatteet päällä ja hänen uniset aivonsa etsivät vastausta sille, miksi hän löysi itsensä aamulla sängystään. Ukkola oli jo pöydän ääressä juomassa kahvia ja syömässä jugurttia pikkupurkista. Samalla hän luki lehteä tabletiltaan.

“Mitenhän minä olin aamulla sängyssäni, kun illalla nukahdin työpöytäni ääreen?” Kariluoto kysyi vastausta aavistellen.

“Mä talutin sut sinne ku sä nukahit”, Ukkola vastasi nostamatta katsettaan tabletista.

Kariluotoa hieman hellytti Ukkola taluttamassa häntä sänkyyn. Hän kuitenkin halusi kuulla, miten Ukkola oli hänen huoneeseensa päätynyt.

“Miten sitten alunperin menit huoneeseeni?”

“Huolestuin niin maan perusteellisesti ku lopetit yhtäkkiä itkemisen. Luulin jo ettei sussa henki enää pihissy”, Ukkola sanoi tuijottaen nyt Kariluodon kasvoja.

Kariluoto tyrmistyi. Eihän hän ikinä voisi itselleen mitään tehdä. Ei hän kertakaikkiaan pystyisi. Miksi Ukkola tuollaista ajatteli? Häntä harmitti, että Ukkola oli huolestunut hänen itkunpurkauksestaan. Ei hänen ollut tarkoitus.

“En minä mitenkään voisi..”

“Ku huusit ko palosireeni ja sitte sillä tavalla lopetit nii laittoo se isommanki miehen vartta tutisuttamaan. Vaan eipä sulla ollu hätää, sammuit vain ko saunalyhty”, Ukkola virnisti.

“Täytyy myöntää, olit sinä aika sievä siinä tuhistessas”, Ukkola sanoi rikkoen kaksikon välillä vallinneen sanattomuuden. Hän käveli Kariluodon luokse ja kosketti tätä ensin olkapäähän. Kun tämä ei vastustellut, hän veti Kariluodon tiukkaan halaukseen ja kuiskasi: “Kyllä me sun asiat vielä kuntoon saadaan, älä huoli.”

[suohomo]

Tuntematon -estetiikkaa [4/25]: On siinä korviketta (Ukkola/Kariluoto)

Kariluoto näki läheisellä korvikenuotiolla entisen joukkueeseensa kuuluneen Ukkolan ja lähti tervehtimään häntä. Ukkola istui lakki väärinpäin päässä, lippa niskassa. Konepistoolinlippaita roikkui ympäri vyötäröä. Reppua ei ollut, oli vain leipälaukku, johon oli manillanarulla sidottu manttelikäärö. Korvikepakkia hän piteli konepistoolinpiipun päässä tulen yläpuolella. “Terveheks... Mitäs Ukkolan poika?” “Hei. Eipä nää riennot paljon huvita.” Mies vilkaisi olkansa yli, ja pakostakin oli Kariluodon hymyiltävä. Niin tyypillinen oli hänen näkemänsä kuva ja niin tyypillinen saamansa vastaus.

@paarmageddon en tiiä onks tää yhtään sitä hyvää mut nauti

[birgittalady]

Kariluoto/Ukkola modern au shipmeemitystä. (Syytän @paarmageddon ia ja sen college au.ta. Olen syytön!:D)

Kuinka ne nukkuu?

Niillä kyllä oli aluksi omat sängyt. Ne rupesivat nukkumaan yhdessä kun niiden koko soluasunto kompleksista meni päiviksi sähköt lumisateen vuoksi. Ensin oli omat peitot ja tyynyt eri puolilla sänkyä. Sitten ne nukkuivat peittoburriittoina ihan vierekkäin. Sitten ne silleen hiljaksiin sulautuivat peittojensa kanssa samaksi kasaksi. Nyt, vaikka ne kuinka yrittäisi nukkua erillään, ne herää aina toistensa kainalosta aamulla.

Kumpi herää aamulla ekana?

(Viikolla) Kariluodolle on kehittynyt sisäinen herätyskello joka herättää sen noin viisi minuuttia ennen varsinaista herätyskelloa. Ukkola nukkuu taas ihan herätykseen asti ja veinaa välillä kuolla sydäriin kun herätysääneksi laitettu musiikki soi ihan liian lujalla. Ukkola on aamukahvi vastaava.

(Viikonloppuna) Kariluodon sisäinen herätyskello ei jätä sitä rauhaan. Tosin, sitten herättyään se ensin tuijottelee Ukkolaa aikansa ja sitten hipsuttaa/kiusaa sen hereille. Sängystä ne siirtyy sohvalle nyhjäämään ja katsomaan aamupiirrettyjä. Kahvinkeitin porina säestää taustalla.

(P.s. piti postata vasta huomenna, mutta ketä mää huijaan? Ei mulla ole elämää!)

[violasmirabiles]

Koitin vastustel mun poikii mut en kyenny: Ukkola/Kariluoto?

voi pojat :’)

• kumpi joutuu helpommin tappeluun nakkikioskin jonossa? 

> hyvin harvoin tällasta tapahtuu, mutta ukkola provosoituu varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena nopeasti ja äänekkäästi jos kariluodolle vittuillaan

• kumpi kysyy parisuhdekriisin sattuessa neuvoja vauva.fistä? 

> voi apua öö. oikein suuren kriisin sattuessa pimeänä hetkenä varmaan kumpikin tahollaan eksyy selailemaan vauvapistefiin pelottavia lonkeroita

• kumpi varmemmin heittää toisen saunaillan aikana alasti lumihankeen? 

> ukkola!!!! vaikka mie luulen että aika tasaväkisesti nää toisiansa hankeen heittelee

• kumpi jaksaa vieläkin pettyä, kun jouluna ei ole lunta? 

> kariluoto tykkää talvesta ja nimenomaan siis kunnon kaksnumeroinen pakkaslukema hanget korkeat nietokset hiihtoa laskettelua jääkiekkoa L U N T A -meiningistä. ja kyllä jouluun periaatteessa kummankin näistä mielestä kuuluis se lumi. ukkolaa kumminkin ehkä enemmän harmittaa lumettomuudessa nimenomaan se lumeton joulu, kun kariluotoa harmittaa koko lumeton talvi.

• kumpi sytyttää itsensä juhannuksena melkein tuleen? kumpi meinaa hukkua? 

> ukkola alkaa pelleillä jotain jonkun kepin kanssa jonka sytyttää kokossa ja siinä on vähän vaarana käyä köpelösti. kariluoto menis vielä viittä vaille sammuneenakin järvelle uimaan kun on niin kaunis ilma, jos ukkola vaan päästäis. (ei se päästä.)

• kumpi laittaa vuoteeseen Tom of Finland -lakanat just silloin, kun toisen vanhemmat on tulossa kylään? 

> ukkola. kariluotoa nolottaa niin perkeleesti.

• kumpi juo ES:ää kuin vettä ja kumpi pärisee jo ekasta tölkistä? 

> ukkolalla tuntuu koko ajan olevan tölkki hörppäysetäisyydellä. kariluoto juo es vain silloin kun Oikeasti Kokee Tarvitsevansa Lisäenergiaa

• kumpi itkee, kun Vain elämää -artistit vetävät poikkeuksellisen koskettavia tulkintoja? 

> ei ne itke, kunhan muuten vaan herkistelevät sohvannurkassa. kariluoto laulaa mukana.

• kumpi saa spontaanisti päähänsä lähteä hakemaan Virosta viinaa? 

> ukkola. kariluoto lähtee katsomaan tallinnaa muutoin.

• kumpi kerää muumimukeja?

> kariluoto!

• kumpi pyytää aina baarissa DJ:tä soittamaan Antti Tuiskua? 

> ukkola. ja aina kariluoto tanssii sen kanssa sen kappaleen.

• kumpi puhuu naurettavan hyvää englantia ja kumpi suoltaa rallienglantia? 

> kariluoto puhuu Naurettavan hyvää englantia. ukkolakaan ei oo huono mut sillä on selkeä suomiaksentti eikä samanlaista sanavarastoa tai rutiinia kielen käyttämiseen kuin kariluodolla.

• kumpi on aina ekana jonossa, kun jossain jaetaan ilmaisia ämpäreitä? 

> ukkola onnistuu jotenkin tuomaan ylimääräisenkin että kummallakin on oma sitten. söpöö

[ukkolanpoika]

Ukkola: Ootpa sinä kaunis tänään.

Kariluoto: No kii-

Ukkola: Haa! Aprillia!

Ukkola: Sinä oot kaunis joka päivä.