Tsekkaa, mitä Antti Heikkilä sanoo oliiviöljystä, 14 minuutin kohdalla:
Omani on FitnessFirstilta; joskus käyn suodattamatonta Superioria myös Keittiöelämä-liikkeestä, jo ihan vaihtelun vuoksi. Emile Noelia olen kuullut kehuttavan, Ruohonjuuren valikoimassa.
Siellä, missä laatu merkitsee erityisen paljon, suosin erityisen mieluusti pientilatuotantoa, eli tuotteita joita ei kovin monista ketjuista saa samanlaisena - mikä automaattisesti tarkoittaisi jonkinlaista koneellistettua tehotuotantoa - vaan mieluiten pieniä eriä asialle omistautuneista pikkuliikkeistä. Ihan kuin jos haluan erityisen hyvää lounasta, päädyn itsenäisesti toimivaan pikkubistroon, mutta toki isompikin itsenäinen ravintola toimii kun siellä tehdään asioita oikein - vaikkei parasta pientilaraaka-ainetta olisikaan vielä mahdollista haalia niin isoja eriä, ja siksi kokoluokan eli myyntivolyymin takia usein joudutaan vielä jossain määrin turvautumaan teollisempiin ratkaisuihin. Sitten taas mitä isompi ravintolaketju, sitä korkeampi kate ja hinta suhteessa raaka-aineen laatuun, teollisempi tehotuotettu raaka-aine jota “pitää saada” ympäri vuoden yhtä vähämakuisena, satokaudesta riippumatta, jotta aidon maun puutetta voidaan “ruoanlaitossa” paikkailla joka kerta täysin ennustettavasti samanlaisilla “apu”aineilla - sekä streamlainatummat prosessit myös keittiössä, mikä tarkoittaa lopulta lähinnä valmissafkan lämmittämistä, ihan kuin laitoskouluissa mutta viisin- tai jopa kymmenkertaiseen hintaan. :) Sinänsä paikka voi olla iso ja miellyttävä, koska katteilla saa ja poliittisilla suhteilla pääsee, joten en heittaa, mutta tiedän mistä saan hyvää (ja mistä en) silloin kun kaverin kroppa kaipaa ravintoa. Vaikka koneteollistuneisuus takaa tasalaatuisuuden tai ainakin pyrkii siihen, sellainen insinöörimäinen väkisinvakiointi on usein aidon laadun vastakohta. Luonto toimii elävästi, ja parasta laatua saa luontoa kuunnellen ja kiinnostuneesti kunnioittaen - ja vastaavasti väkisinhallitsemalla tai hehtaaripelloksi pakottamalla jää käteen lähinnä jotain minkä saa sitten taas kyllästää myrkkyhomeita rääkkäämällä tuotetuilla “puhtailla” lisäaineilla jotta sen saisi huijattua suusta alas - päivästä ja vuodenajasta toiseen SamanLaisena ;)
Oliiviöljy voi olla todellinen lääkepakkaus, kunhan se on maukas, suodattamaton, mielellään superior-category, mielellään tummassa lasipullossa. Ja parhaassa tapauksessa heirloom-lajikkeista eli vanhoista voimakkaista perinneoliiveista, erinäisistä ei-niin tutulle kuulostavista maatiaisista, jotka eivät tehotuotantoon ole taipuneet, mutta sisältävät makua ja ravintoa sitäkin vahvemmin ja vivahteikkaimmin - ja kyllä, juuri ne vivahteet ovat ne, jotka määräävät mikä tautigeeni on päällä ja mikä pois, tai mitkä huippuvointigeenit pääsevät kehossa aktivoitumaan. Ihan kuin viineissäkin parhaat on tehty niin vanhoista ja ravinteikkaista rypäleistä, ettei sellaisia alkuperäislajikkeita edes mainita mainstream-viinioppaissa. Ja vasta silloin voidaan puhua viinin hyvinvointivaikutuksista; perus sulfiittikoneviinistä en voi koskaan sanoa olon tuntuneen paremmalle seuraavana päivänä.
Oliiviöljyjen hieman edullisemmassa ja suurieräisemmässä kokoluokassa vahvaksi olen kokenut myös Clearspringin Tunisialaisen, ja kai se perus Knossoskin jotain sisältää, ainakin ihan fiksun oloista asiaa jakavat nettisivuillaan. Kuten kaikessa ravinnossa, myös oliiviöljyssä voimakas aito väri, ja voimakas aito maku, on lääkinnällisyyden mittari, elinvoimaisuuden indikaattori ja ravinnetiheyden takuuvarma markkeri - sekä lähes varma merkki myöskin edullisista epigenettiikka-efekteistä. Siis aito väri ja maku; sellainen joka ei taatusti tule huijaus-aineista, eli purkkiin merkatuista tai salaisistakaan lisäaineista. Vivahteet on juuri se, jota tieteellinen metodi ei juuri koskaan tutki, koska sillä pienemmällä eli paremmalla oliivitarhurilla harvoin löytyy kymmentä miljoonaa tutkimusrahoitukseen (saatikka volyymeja “oikeista tuloksista” hyötymiseen), ja toisaalta “tieteellinen” metodi haluaa vakioida kaiken yhtä elottomaksi hehtaaripelloksi kuin samoihin aikoihin valtaannoussut teollisuus-uskokin. “Tiede” suosii samaa maailmankuvaa edustavaa teollisuutta, ja teollisuus rahoittaa tiedettä.
No hate whatsoever; perjantai-iltana käytiin kaverin kanssa kokeilemassa S-ketjun erityisen viihtyisää ruokalaa huippusijainnilla - koska saatiin 2 pääruokaa yhden hinnalla. Kaikki viestintä ja markkinointimateriaali viittasi hassusti aitouteen ja itsetekemiseen, kun “itse tehdyssä” majoneesissakin oli pohjana ihan vaan teollinen majoneesi, johon oli lisätty hieman jotain aitoa puolukkaa :) Aito peruna oli karmeinta kumiperunaa alumiinifoliossa (tietenkin), ja joka ikinen raaka-aine tuli kaikkien mahdollisten välikäsien kautta kaikkein teollisimmasta tuotannosta, eli jokaikinen raaka-aine edusti todellisuudessa kaikkein huonointa laatuluokkaa, mitä nyt Suomessa yleensä saa myydä. Mainostoimisto oli kuitenkin saanut taas noin muutaman kymppitonnin muutamasta huvittavasta emävalheesta ja kansaanmenevästä pintakiillotuksesta.
Makua oli vähiten mitä missään ravintolakokemuksessa ehkä vuosikausiin, mutta kokemus oli silti hauska, ja jäin jatkamaan läppärihommia vielä kaverin jatkettua nukkumaan. We really enjoyed it! Ja ignorantteja “ammattilaisia” oli kiva kiusata.
Sunnuntaina illalla kun luomujogurttiannoksellaan houkutteleva Kaffila meni kiinni (ja lopulta heitti yli-innokkaan läppärityöläisen kadulle), jatkoin Public Corneriin, ja löysin sieltä yllättävän herkullisen tapas-lautasen, noin viidellä eurolla. Maksoin mieleluusti hetkestä ja kokemuksesta, ja maisemanvaihdon tuomasta kiinnostavuusbuustista pitkään tekstihinkkaushommaan, joka olisi muuten saattanut alkaa tuntumaan jo hieman puuduttavalle. Myös kokemuksissa voi suosia freshiä ja kiinnostavaa, kuten viinissä tai oliiviöljyssä. I love this world.
