Porinaa Porista
Suomen kesä on festareiden luvattua aikaa. Kesäiseen festariskeneen on vuodesta 2006 kuulunut myös suomalaisten oma politiikan festivaali: SuomiAreena. Malli on tietenkin apinoitu Ruotsista Almedalsveckan-nimisestä tapahtumasta. SuomiAreena on Porissa järjestettävä viiden päivän pituinen keskustelutapahtuma, jolla on vuosittain vaihtuva teema. Tänä vuonna teemana oli suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta. Teema voi kuulostaa hieman hassulta, mutta tiedämmehän, että suomalainen työ on lähellä nykyisen hallituksemme sydäntä.
Allekirjoittanut ei valitettavasti voinut henkilökohtaisesti osallistua SuomiAreenaan kuin vasta keskiviikkoillasta alkaen. Onneksi pääsihteerimme Aino-Kaisa Manninen oli edustamassa Oulun yliopiston ylioppilaskuntaa jo alkuviikosta. Keskiviikkona hallituksen vahvistukset Kati, Veera ja minä saavuimme kesäiseen Poriin. Olen erittäin ylpeä siitä, että meitä OYY:läisiä pääsi neljä kappaletta Oulusta asti tulemaan paikalle. Poriin asti matkustaminen kannatti. Pari päivää siellä olivat erittäin intensiivisiä ja sisälsivät keskusteluja monenlaisten vaikuttajien kanssa niin ammattipoliitikoista ylioppilaskuntaliikkeen edustajiin kuin kansalaisjärjestöjen toimijoihin. Oli todella mukavaa nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin sekä edustaa opiskelijoita ja Oulua kansallisella tasolla.
Keskustelua vai hymistelyä? Vaiko pelkkää klikkiotsikkokalastelua?
Vaikka nautinkin SuomiAreenasta ja ohjeisohjelmasta, tapahtumassa on myös parannettavaa. Erityisesti julkisiin keskustelutilaisuuksiin olisin toivonut eriäviäkin mielipiteitä pelkän hymistelyn sijaan. Etenkin kun nämä keskustelutilaisuudet taltioidaan, jolloin suuri joukko kansalaisia pääsee katselemaan niitä TV:stä tai internetistä. Lapin perähikiältä kotoisin olevana arvostan todella paljon vapaata keskustelua ja tiedonkulkua, jonka nykyteknologia mahdollistaa. Esimerkkinä eduskunnan kyselytunti, joka näkyy nykyisin Areenasta eikä katkea uutisten tuloon, ja antaa näin mahdollisuuden seurata kyselytuntia tuhannenkin kilometrin päästä eduskuntatalosta.
Kun asiaan panostetaan näin paljon, toivoisi, että keskustelut edustaisivat väittelyn kirkkainta kärkeä sisältäen rohkeita avauksia, eriäviä mielipiteitä ja taitavaa argumentointia. Kävin esimerkiksi suuren valiokunnan kyselytunnilla, jossa Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen ja Eurooppalainen Suomi-yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Ovaska puhuivat EU:sta suuren valiokunnan puheenjohtajan, Kokoomuksen Anne-Mari Virolaisen kanssa. Vaikka EU:sta on monenlaisia mielipiteitä Suomessa, tässä keskustelussa tuntui pääsevän vain yksi, EU-myönteisyyttä edustava mielipide esille. Oma näkemykseni keskustelusta on se, että annetaan sijaa myös vastakkaisille näkemyksille ja keskustellaan avoimesti ongelmista. Aidosti älykkäässä keskustelussa kuullaan kaikkien mielipiteitä ja argumentoidaan taitavasti oman mielipiteen puolesta toista kuunnellen. Näin myöskin jokaisella katsojalla syntyy olo, että kaikkia kuullaan, ja tapahtuma saa enemmän katsojia. Mihin jäi keskusteluyhteyden avaaminen?
Suuri yleisö muistanee tämän vuoden SuomiAreenasta lähinnä Anneli Auerin haastattelun. Tietenkin Anneli Auerin kutsuminen pääpuhujaksi kirvoittaa monet räiskyvät otsikot ja antaa puoli-ilmaista mainosta tapahtumalle, mutta kannattaisi miettiä, miten kyseinen keskustelutilaisuus profiloi tapahtumaa, jossa oli tarkoitus puhua suomalaisesta työstä ja kansalaisvaikuttamisesta. Toivoisin ensi vuoden SuomiAreenalta paitsi aitoa ja avointa keskustelua myös rohkeutta. SuomiAreenalla tulee olla rohkeutta markkinoida itseään omana itsenään, eikä turvautua kohujulkkiksiin.
Opiskelijan etua valvomassa
Suomen ylioppilaskuntien liiton agenda kyseisessä tapahtumassa oli tietenkin eläke. Perjantaina SYL jakoikin parin muun nuorisojärjestön kanssa eläkekakkua. Toivon että ensi vuonna SYL voisi järjestää näyttävämmän tempauksen jo alkuviikosta, jotta kaikille tulisi selväksi, että ylioppilaskuntien edustajat ovat paikalla ja heillä on asiaa. Tämä antaisi myös hyvän keskustelunavauksen politikkoja lähestyessä. Kun haalitaan paikalle ylioppilaskuntien edustajat, olisi mukavaa, että tämä vaikuttamismahdollisuus hyödynnettäisiin täysin mitoin.
Se politiikasta tällä erää. Kesä alkaa olla kohta jo ohi ja allekirjoittanut upottautuu 7.9. Ouluhallissa järjestettävän Vulcanalian organisointiin seuraavan kuukauden ajan. Muistakaahan Voice of Vulcanalia -bändikisan ilmoittautuminen, joka on auki 15.8. asti. Mainitse kisasta myös kavereille, sillä on mahdollisuus että pääset kuuntelemaan ystäväsi keikkaa Vulcanaliaan! https://bandontheweb.com/voiceofvulcanalia
Mukavaa loppukessää ja nähhään Vulcciksessa!
Tiina Strand OYY:n hallituksen jäsen, kulttuuri- ja järjestöasiat








