Marius muisti tämän pojan. Hänet oli löydetty pieneltä maatilalta, navetan taakse rakennetun valeseinän takaa, missä pojan äiti oli tätä turhaan yrittänyt piilotella. Poika oli itkenyt ja raivonnut kun Marius ja muut sotilaat olivat kantaneet hänet vankkureihin vain muutamia viikkoja sitten. Joukkojen komentaja oli ollut haltioissaan.
Poikaa ei ollut enää tunnistaa samaksi. Karkeasti ajeltu pää oli painuksissa ja renkipojan vaatteet olivat vaihtuneet yksinkertaiseen juuttikangassäkkiin. Uhma oli poissa.
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä talutti poikaa kohti piiritettyä kaupunkia. Miehet retuuttivat pojan piirittäjien etulinjan ja kaupungin väliin jäävälle aukealle ja paiskasivat tämän rajusti polvilleen maahan.
Marius aisti, miten paniikki alkoi levitä kaupungissa. Muurilla seisoviin miehiin oli tullut välittömästi liikettä heidän havaitessaan pojan. Miehet säntäilivät muurilla. Kaupungin hälytyskello kumahti ensimmäisen, sitten toisen kerran. Marius oli kuulevinaan kaupungista tuulen mukana kantautuvia hätääntyneitä huutoja.
Piirittäjien linjojen takaa törähti ruosteinen fanfaari. Liike muurin päällä pysähtyi. Kaikkien katseet kääntyivät kohti aukealla polvillaan kyhjöttävää poikaa ja tämän saattajia.
Toinen poikaa saattaneista miehistä veti miekkansa esiin. Liikettään pysäyttämättä hän pyöräytti miekkaansa kerran ilmassa ja iski sen sitten pojan niskaan kaikilla voimillaan.
Päätön poika rojahti maahan kuin tyhjä säkillinen kiviä. Toinen miehistä polvistui pojan sätkivän ruumiin viereen, upotti kätensä tallatulle nurmelle pulppuavaan vereen ja painoi päänsä rukoukseen.
Täydellinen hiljaisuus laskeutui maiseman ylle. Kaupungin hälytyskellokin oli vaiennut. Hiljaisuus venyi ja venyi. Horisontti väreili.
Muurin takaa kuului kirkaisu, joka loppui kuin veitsellä leikaten. Sitten toinen. Yht’äkkiä aurinkoinen iltapäivä oli täynnä huutoja, karjuntaa ja vieraita ääniä, joiden alkuperää Marius saattoi vain arvailla. Mustaa, tiheää valoa säteili kaupungin muurien aukoista. Marius näki, miten ihmiset hyppivät kaupungin muurilta alas. Ne jotka selvisivät pudotuksesta ryömivät pois päin kaupungista raahaten rikkoutuneita raajoja perässään.
Äänten kakofoniaa ei kestänyt kuin muutaman hetken. Hiljaisuus palasi. Kaupunki oli vaiennut.
”Eteenpäin!” Terävä komento tiuskaistiin jostain rivien takaa. Marius nytkähti eteenpäin rivistön mukana. Rintamassa etenevät sotilaat väistivät lapsen ruumista ja sitä vartioivaa kaksikkoa kuin virtaava joki pientä saarta.
