Digitaaliset kuluttajatrendit 2019
Tässä postauksessa käsittelen Ericssonin julkaisemia 10 kuuminta kuluttajatrendiä digitaalisuudesta, ja sitä, kuinka ne vaikuttavat minun (ja myös monen muun) elämään.
1. Älylaitteiden tietoisuus
Ensimmäinen trendi on siis älylaitteiden tietoisuus ja niiden tekoäly. Nykyään tätä käytetään esimerkiksi kasvojen tunnistuksessa puhelimessa, mutta artikkelin mukaan tulevaisuudessa älylaitteiden uskotaan jopa pystyvän lukemaan ihmisen tunteita. Trendissä on siis kyse siitä, kuinka tekoäly tulee korvaamaan ihmisen tietyissä asioissa, kuten jopa lääkärikäynneillä, ja siitä, kuinka se tulee ilmenemään arjessamme (älysirut, älykaupungit jne.)
Tekoälyn kehittyminen tulee vaikuttamaan kaikkien elämään. Minunkin tulee varmasti osata hyödyntää sekä työssä, että arjessa. Tulevaisuudessa voi puhelin olla jo historiaa ja älysiru onkin ranteessa. On siis opeteltava käyttämään kokonaan uutta teknologiaa. Konkreettisena esimerkkinä muutoksista voinkin saada tekoälyltä vaikkapa asiakaspalvelua tai jopa sairausdiagnooseja.
Toisessa trendissä on kyse “älyassistenttien” riidoista (esim. Siri vs Google assistant). Ajatuksena on siis, että nämä tekoälyt rupeaisivat kinastelemaan keskenään eroavista mielipiteistä samalla tavalla kuin me ihmiset teemme perheemme kanssa kotona.
Jos tällainen toteutuisi, voisi se näkyä omassa elämässä tiedon ristiriitaisuutena ja toimimattomuutena. Tämä voisi johtaa myös perheen sisäisiin riitoihin kun minun käyttämäni Siri sanoo yhtä ja miehen Google assistant toista.
3. Vakoilevat applikaatiot
Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, että applikaatiot vakoilevat käyttäjiään mm. mikrofonin ja kameran välityksellä. Esimerkiksi puhut uuden sohvan ostamisesta, ja seuraavana täyttyykin nettisivut huonekaluliikkeiden mainoksista. Artikkelissa mainitaan huolenaiheeksi erityisesti vakoilemalla kerätyn datan myynti, jolla yritykset pyrkivät tekemään voittoa.
Kyseinen vakoilu näkyy selvästi arjessani jo nyt, sillä saan jatkuvasti kohdennettua mainontaa sanomani ja hakuhistoriani perusteella. Kehitystä on varmasti luvassa mm. entistä tarkempien mainosten perusteella. Tulevaisuudessa varmasti myös koko verkkokauppaostoskin onnistuu pelkästään sanelemalla.
4. Cookies ja niiden jatkuva hyväksyntä
Neljäs trendi on evästeiden paljous. Kyselyn mukaan ihmiset ovat kyllästyneet evästeiden hyväksyntään useimmilla verkkosivuilla ja kokevat niiden luovan epäluottamusta, miksei siis vain voisi olla yhtä yhtenäistä tietosuojaselostetta, joka hyväksyttäisiin kerran?
Omaan elämääni tämä vaikuttaa konkreettisesti vain ”Hyväksy evästeet”-napin klikkaamisena. Miinuksena on selailun vaikeutuminen jatkuvan klikkailun seurauksena, mutta toisaalta se tarjoaa kohdennettua mainontaa, jonka koen positiivisena asiana.
Kyseessä on internetin hyödyntäminen fyysisessä maailmassa, esimerkiksi virtuaalilasit opettavat sinut kasaamaan huonekaluja. Älylasit ja älyvaatteet, kuten älyhanskat ovat tulossa ja auttavat melkeinpä missä vain. Teet siis työn itse, mutta ohjeet tulevat lasien tai hanskojen kautta.
Tulevaisuudessa voin hyödyntää tätä esimerkiksi uusia urheilulajeja opetellessa, ruuanlaitossa ja vaikka auton korjaamisessa. Virtuaalitodellisuus voi siis auttaa oppimaan melkeinpä mitä vain tulevaisuudessa.
Tässä on kyse siitä, että tylsiä arjen asioita, kuten kaupassakäyntiä ja laskujen maksua alettaisiin automatisoida. Ihmisen ei siis itse tarvitse täyttää veroilmoitusta tai lähteä fyysisesti kauppaan, kun ne hoituu pois automaationa virtuaaliassistenttien toimesta.
Itse hyödyntäisin tätä juurikin laskujen ja vuokran maksussa, mutta siinäpä se. Myös jos siivous hoituisi automaattisesti itsestään, en panisi tätä pahakseni. Toisaalta nykyään meillä on jo robotti-imurit mitkä ovat hyvä esimerkki tästä.
Trendissä puhutaan päättämisen ulkoistamisesta virtuaaliassistentille. Jos et osaa itse päättää kumman mekon laitat juhliin tai pitäisikö käydä lääkärissä, esimerkiksi Siri päättää puolestasi. Kaikki on vain nykyään vain klikkauksen päässä, ja olemmekin laiskistuneet internetin myötä. Missä siis menee hyödyllisyyden ja laiskuuden raja?
Omassa arjessa saatankin tulevaisuudessa konsultoida virtuaaliassistentiltani kannattaisiko nyt esimerkiksi mennä lääkäriin. Eniten olen kiinnostunut hyödyntämään terveyttä edistäviä applikaatioita, kuten artikkelissa mainitut älykellot, jotka mittaavat stressitasoa tai puhelimet, jotka aistivat sairauksia. Terveyttä edistävillä digitaalisilla ratkaisuilla voisi siis jopa pidentää elämää, kun ne kertovat milloin kannattaa mennä lääkäriin ja antavat jopa diagnooseja.
Päätös toimia ympäristöystävällisesti on kiinni ihmisestä itsestään, mutta tulevaisuudessa sitä tukemaan halutaan kehittää älylaitteita ja automaatiota, esimerkiksi kodin lämmitys- ja veden käyttö optimoidaan ympäristöystävälliseksi. Puhutaan myös epäekologisten tuotteiden välttelemisestä Sirin jne. avulla sekä älykelloista, jotka mittaavat päivän hiilijalanjälkeä.
Elämässäni tämä trendi voi tulla näkymään virtuaalimatkoina fyysisesti mihinkään lähtemättä, virtuaalipalavereina työpaikalla, virtuaalitapaamisina ystävien kanssa, etätyönä ja kestävimpinä ratkaisuna mm. teknologiassa.
Avatarien hyödyntäminen on trendi nro. 9. Ideana on hyödyntää digitaalista versiota itsestä vaikkapa kokouksissa tai koulussa, voi siis olla kahdessakin paikkaa samaan aikaan. Tavoitteena on kehittää avatareja, jotka näyttävät täysin ihmiskaksoseltaan. Itse hyödyntäisin näitä avatareja juurikin tilanteissa, joissa täytyy revetä moneen paikkaan. Esim. samanaikaisesti palaveri ja toinen työprojekti.
Viimeinen trendi on 5G-verkko, jonka odotetaan parantavan automaatiota esimerkiksi kodinkoneiden käytössä, ja jopa edistävän itseajavan auton kehitystä. Se tulee myös mitä luultavammin vaikuttamaan huimasti virtuaalitodellisuuden kehitykseen.
5G-verkko tulee vaikuttamaan itsellänikin selvästi moneen asiaan kodin vartiointisysteemeistä jopa uudenlaiseen tekoälypuhelimeen. Jos kodinkoneet automatisoituvat entisestään, tulee kodinaskareista vähemmän aikaa vievää. Lisäksi 5G tulee edistämään yllämainittujen VR-lasien ja muiden vastaavien kehitystä, joten se tulee vaikuttamaan arkeeni sitäkin kautta.
Mitäs mieltä muuta ovat? Miten nämä trendit vaikuttavat teidän elämäänne tulevaisuudessa?:)
https://www.ericsson.com/en/trends-and-insights/consumerlab/consumer-insights/reports/10-hot-consumer-trends-2019
https://pixabay.com/illustrations/artificial-intelligence-machine-4082314/