365 Times A Poem

I have always wanted to save the world. In order to be worthy, I guess. But they all say the only way to change the world is to change oneself. To love oneself. How ironic. I have never committed to anything, you know: a diet, a relationship, a town. I wonder what would happen if I committed to loving myself. For a period of time, say, a year. What would it change? Anything? What if I told myself that I love myself, each and every day for a whole year, even if I did not feel like it? Would it make a difference? I have always loved poems. So it is only natural I am going to approach myself with poetry, to woo myself with poetry. And to cut myself some slack, I will allow myself to use my native Finnish as well as English. So if you so wish, let us meet on the other side. Welcome aboard. All the rest of me: experimentalphilosopher.tumblr.com

[365timesover]

323/365

Anna minun pitää tämä päivä

Anna minun pitää iloni, itseni

tänne asti olen päässyt, tähän paikkaan tullut

joten anna minun

ottaa tämä tila, tämä materia, olla näin suuri

edes tämän pienen hetken

Anna minun pitää sisältöni

elää ilman imua, olla taistelematta tyhjennystä vastaan

Ole kiltti, anna minun

seistä vakaana valossa

hengittää omaa ilmaani, rajata itse itseni

Anna minun perkele pitää täyteyteni

kauneus, kaikkeuden karkelot

minun omani: valta, voima ja kunnia.

[365timesover]

322/365

Miehen päivä, miehen työ

vaan arvaapas kun saapuu yö,

siinä odottaa seikkailulaiva

avautuu unten meri ja maailma!

 Haukkaa pilvenhattaraa

kun nalle laivaa ohjastaa

kapteeni kukkaketojen

pilotti planeettapeltojen!

 Kauas kauas lentää saa

poika pieni purrellaan,

tuulesta kiinni hurjapää,

haaveet tukkaa pöllyttää!

 Kaunista on maailman päällä

valossa leikkiä saa täällä,

poika vapaudella ratsastaa,

miehen sielua naurattaa!

 Aamu alkaa sarastaa

vielä laiva laittaa parastaan,

pian on aika aarteet kerätä

hetkeksi taas uneen herätä!

[365timesover]

321/365

Minä olen lähtenyt niin monta kertaa

ja tullut aina takaisin

Palannut ja palanut

loppuun ja lopun loppuun,

syttynyt uudestaan

vanhasta uudesta

Syntynyt spiraalin

syvenevissä pisteissä,

auennut ja sulkeutunut

ahminut ja antanut ylennyksen

Huomannut mihin

olen syytön nyt

unohtanut mistä

olen nuokkunut pois

Yskinyt ja rykinyt

tulimyrskyyn taas raahautunut

tahtonut todella

ja perkele peruuttanut

Minä olen tullut takaisin niin monta kertaa

ja lähtenyt tuuleen makaamaan.

[365timesover]

320/365

Olkapäälläni leppäkerttu

silmissä eilisen sade,

puhtaan päivän likainen serkku

tälle ilmalle olen kade.

Aurinko tahtoo auttaa liikaa

rajoillani piirtää terävää viivaa.

Lihaluistani menneenterttu

iholle luikerteleva made,

öistä levon ahmiva herkku

tälle tulelle olen parade.

Rajani uskoo itseensä liikaa

lävistää aurinko tahdonviivaa.

Palan sisääni pimeään.

[365timesover]

319/365

Anna minun tulla uniisi ja silittää päätäsi,

nostaa sinut kainalostani pilven reunalle

huilua linnuille soittelemaan.

Anna minun peitellä viluiset varpaasi,

puhaltaa ne puhtaista sukistasi

kermakakkujen uumeniin sukeltelemaan.

Anna minun kietoa itseni ympärillesi,

viedä sinut vienosti villiin länteen

vihreillä lampailla ratsastamaan.

Anna minun herätä ja hamuta huuliasi,

elää kanssasi tämä elämäni uni

uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

[365timesover]

318/365

The warmth on my back

spreading with the wind,

the sting in my chest

dropping down through the ground,

meeting the solid throbbing pearl

of forever-ness that just is.

[365timesover]

317/365

It’s about time it’s about time.

Are we, we are in time,

out of time, timed, timed out

timeless time-beings.

It’s about time we quit pretending there’s no time,

time is of the essence, the essence of this form

of humanity.

We have names and we don’t,

we are here and we’re not

in between time.

That’s our job,

being in between times

and time again.

[365timesover]

316/365

Saako siirapissa uida, kun valtameret hukkuvat?

Onko oikeutettua kirjoittaa runoja rakkaudesta päivänä, jona maailma tuntuu olevan yhtä isoa hallitsematonta ydinkoetta, säästöjä siellä ja tuhoja täällä? Onko oikein syytää kynästään, tai näppäimistöstään, siirappia ja sydämensirpaleita, vaikka tietää, että pitäisi ottaa kantaa, sanoa jotain järkevää, muistaa mediaseksikkyys, uhota naisten oikeuksien puolesta, olla yleensäkin pelkkää mieltä. Mitä jos tahtoo vain kävellä kaiken tuon ylitse ja ohitse, kaivautua peiton alle ja itkeä, haaveilla häistä ja lapsista, olla pieni, pettynyt ja pelästynyt ja täysin läpeensä rakastunut? Mitä jos haluaa kolmekymppisenä kirjoittaa kimalaisista ja huumasta, ei humalaisista ja kiimasta? Voiko ja saako sellainen ihminen olla vakavasti otettava yhteisön jäsen? Runoilija? Tai ylipäätään olemassa?

Näistä kysymyksistä on vastuussa se epävarma ja ylioppinut kunnon kansalainen, joka halajaa kuulua joukkoon ja käyttää energiansa todistellakseen sekä itselleen että muille, että on kaikesta huolimatta ihan ok tyyppi. Se vouhottaa ympäriinsä päivät pitkät ja kaiken aikaa kuitenkin salaa odottaa iltaa, jolloin kaikki sen kysymykset saavat vastauksen, tai eivät oikeastaan vastausta vaan ne yksinkertaisesti katoavat. Nimittäin iltaisin makuuhuoneen seinät laajenevat universumin mukana ja sänky nousee ilmaan, sen lentoa saapuu ohjaamaan ikiaikainen haaveilija, jolle rakkaus raastinrautoineen on ihmisyyttä itseään. Se saa käyttää sanoja kuten ”sielunrauha”, ”tähtipöly” ja ”enkelinsiipi” ja laskea koko painonsa noiden sanojen varaan niiden edes värähtämättä.

Noilla kahdella on välillä hyvinkin mielenkiintoisia keskusteluja, tosin yleensä pilvipilotti vain hymyilee myötätuntoista hymyään ja antaa ammattiahdistujan höpötellä omiaan. Toisinaan ahdistuja nappaa kynänsä ja kirjoittaa muistiin, mitä se pienestä ikkunastaan avaruuslennoilla näkee. Päivänvalossa nuo muistiinpanot näyttävät usein suloisen epäolennaisilta, hymähdyksellä kuitatuilta raapustuksilta. Mutta lemmenlaivan kapteeni ei antanutkaan niiden jäädä muistikirjan kansien väliin piiloon, se halusi nostaa ne aurinkoon koko maailman nähtäväksi, sillä sille ne ovat koko maailma. Eikä pienen ihmisen kannata alkaa universumin kanssa vänkäämään, siitä syntyy useimmiten joukkotuhoase tai aivohalvaus, omissa mittakaavoissaan toistensa vastineita molemmat parit.

[365timesover]

315/365

Pure pristine panic

under seven silent suns

 I grab you by your shadow

and run your hemline through my melting fingers

 it is cold and it is dark

and it is falling away from me

 owning a million moons

cannot make me calm like your name

 so we ride and we ride and you slip

from my fingers gone

 again there they are

the seven suns summoned

 aristocratically above

holding onto my head

 my poor hot head

meeting its maker beyond its boiling point

 where my pupils flee from me

through the rusting skies

 but still I fight and they fight

and it all in it all fights around my name

 I cannot see but I hear you

piercing a single blue dot in which I dive

 inside it it snows.  

[365timesover]

314/365

I am so empty I feel full of this I want to grow green and yellow and blue and scarlet.

[365timesover]

313/365

Thank you for these legs, thank you for this tiredness. They are making me go home.

[365timesover]

312/365

What is this dream I turn on every morning, this smoke and dust stinging my eyes, burning lullabies off my brain. I am broke and broken, yet alive and in love, what the fuck is that if not a dream, an evil scheme called life. Play me, play me life, I am an instrument, a record of occurrences, of circumstances, of fumes and molecules, a sad sad song, a god damned serenade, a rave. Dust me, smoke me, sting me, bring me into life, no not this one, the real one, fuck me up real good. Sweet dreams are made of this, oh yes, they are, even if I hate old songs they keep playing me again and again.

[365timesover]

311/365

Fiktiivisen jumalan kuolema. Helvetti — en ole tuntenut mielihyvää viikkokausiin varsinkaan itseni kanssa vietettyinä hetkinä, niinä jotka olivat ennen täynnä nimeäsi ja kuviteltua muotoasi minun muotoni sisällä. Rajoittunut massa, turhat sanat piirsivät kuun taivaan eteen, luiskahdit lihaksi paljaan valon alla, varjosi vaalenee ja haihtuu, ei kai sitä koskaan ollutkaan, eikä minulla ole enää millä leikkiä. Olemisesi nojaa tahtoani vasten, kuvien kuuluu olla kuvia, ei harmaantua ja lihoa, "Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?" ja tunnen itseni typeräksi, minulla on nyt suruaika. Haaveesta tuli liian totta, se kumartui ja putosi hautaansa, ei auta kuin lapioida päiviä sen päälle, nähdä maailma sellaisena kuin se on ja toivoa että vielä joskus tahdon tuoda kukkia sinne missä taivaani maatuu.

[365timesover]

310/365

Sinut minä olen valinnut ja sinua minä rakastan. Minä olen useimmiten minä, minä, minä. Katso minua, odotan, ja koko ajanhan sinä. Toisinaan minä, minä, minä näen vain lävitsesi. Mutta sinua minä rakastan, täynnä vaihtuvaa sisältöä. Sinut tulee unohdettua ja uudelleen muistettua. Ja niin sinut minä olen valinnut joka päivä minä, minä, minästä huolimatta.

[365timesover]

309/365

Turha ikävä

vettä lasien molemmin puolin

lintujen tyhjät ääriviivat

 Onhan tämä elämä hurjaa

täällä kuiskitaan liian lujaa

huudetaan ääneti

 Enkä saa sinua sellaisena kuin haluaisin.

 Pelkojen täyttymys

haaveiden jättämät haavat

 Puhallan purtesi auringonlaskuun

 ja luulen että sieltä ne linnut palaavat

täyttämään ikävän ääriviivat

 Eikä mikään olisi turhaa.

 Paitsi etten halua sinua sellaisena kuin saisin.

[365timesover]

308/365

Tänään voi haistaa kevään

vastasyntyneen pälvin

Pihapuu soi sävelaskelta ylempää

 Kuhinan kinosten alla aavistaa

vain tuontikukat ja yksinäiset

Yömyssyt silmillä kuuliaisilla vielä

 Sydän sulaa kuin suklaa Saharassa

vaikka pikkuvarvas kaivautuu yhä nimettömän alle

Pian sinä suutelet rankani rennoksi

 vaikkei pääskysestä näy jälkeäkään

Tiedän miltä metsämansikat maistuvat

[365timesover]

307/365

Minä voisin käpertyä jalkojesi juureen ja maatua siihen

Voisin palvoa sinua ruumiillani ja sen jälkeen sielullani

Voisin ravita sinut ja kastua juuri sopivasti painumatta, pyytämättä

Voisin antaa, antaa sinun ottaa ja yhä vain antaa

Voisin luovuttaa rintani ja rahtikirjani, iankaikkisuuteni ja ilmani

Voisin maata olla ja kanssasi ja sittenkin vielä

Voisin hautoa ja hautautua, haavaksi kylkeesi muuttua

Muuttaa maailmaa ja muuta mutta

Sinä pidät suojaruukuista