Grafian blogi

Asiaa visuaalisesta viestinnästä. Blogia pitää visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia ry.

[grafiary]

Best of Oikeus & kohtuus

Grafian asianajaja Mari Lampenius on koonnut lainopillisen selviytymispaketin Grafia-lehden Oikeus & kohtuus -palstalla vuosien varrella käsitellyistä keskeisimmistä tekijänoikeuteen ja sopimiseen liittyvistä aiheista. 

Toimeksiantosopimus

Toimeksiantosopimuksen tekeminen kirjallisesti on tärkeää. Sopimukseen tulisi kirjata ainakin seuraavat seikat: toimeksiannon määrittely, aikataulu, veloitusperusteet, tekijänoikeudet, sopimuksen voimassaolo/päättämismuodot.

Aina kirjallisen sopimuksen tekemiseen ei ole mahdollisuutta, tai se koetaan liian byrokraattiseksi pienemmissä toimeksiannoissa. Tällöin on tärkeää, että graafinen suunnittelija keskustelee tilaajan kanssa toimeksiannon perusasiat, ja laittaa niitä koskevat ehdot esimerkiksi sähköpostilla tiedoksi tilaajalle.  Kun ehdot laitetaan osaksi tarjousta, ja tarjous hyväksytään, syntyy tarjoukseen liitettyjen ehtojen osalta sopimus, ellei tilaaja muuta pysty osoittamaan.

Jos tarjous on ollut yksinkertainen eikä ole sisältänyt tarkempia ehtoja, voi tilauksen jälkeen laittaa asiakkaalle tiedoksi toimituksen tarkempia ehtoja. Tilaajalla on tietysti mahdollisuus olla niitä hyväksymättä. Jos asiakas ei kuitenkaan niiden osalta reklamoi, vaan jatkaa toimeksiannon tilaamista, voi tällä seikalla olla merkitystä, jos sopimuksen sisällöstä tulee myöhemmin riitaa. Myös Grafian yleisiä toimitusehtoja voi hyödyntää liittämällä ne tarjoukseen mukaan.

Hinnoittelu

Hinnoitteluun vaikuttaa alan kilpailutilanne, mutta myös suunnittelijan oman työnsä arvostus, eli millä hän on valmis tekemään työn.  Hinnoittelu on sopimuskysymys, ei oikeudellinen asia.  Oikeudellinen siitä voi tulla silloin, jos hinnoitteluperusteet ovat toimeksiantosopimuksessa määritelty epäselvästi, ja niistä syntyy riitaa toimeksiantajan ja -saajan välillä.  Jos asiakas ei suostu maksamaan laskua, on suunnittelijan nostettava velkomuskanne oikeudessa.

Toimeksiannon hinta voidaan sopia tuntiperusteisesti, kertakorvauksella tai rojaltipohjaisena, jos se tilanteeseen sopii. Lisäksi voidaan peruspalkkion lisäksi sopia mahdollisista lisäkorvauksista tai -rojalteista.  

Jos asiakas haluaa teosten kaikki oikeudet, vaikkei niitä välttämättä tarvitse, voi yhteisen hinnan löytäminen olla vaikeaa. Tekijänoikeuksista kannattaa tällöin pyrkiä sopimaan siten, että asiakkaalla on käyttöoikeus vain siihen käyttöön, mihin työ tilataan. Jos asiakkaalle tulee tarve käyttää lopputulosta laajemmin, on se mahdollista suorittamalla lisäkorvaus.

Erimielisyyksien välttämiseksi sopimukseen tulisi kirjata mahdollisimman tarkkaan, mitä sovittu hinta pitää sisällään. Jos on sovittu kertakorvauksesta, epäselvyyttä syntyy usein siitä, miten mahdolliset ylimääräiset asiakkaan toiveesta tehdyt muutostyöt huomioidaan.  Tämän ongelman voi välttää kirjaamalla sopimukseen/tarjoukseen mahdollisimman tarkkaan, mitä niin sanottu perushinta pitää sisällään ja mitä laskutetaan muutos- tai lisätöistä. Lisäksi kannattaa asiakasta informoida dokumentoidusti (esim. sähköpostilla) kun ryhdytään suorittamaan perustoimeksiannon ulkopuolelle kuuluvaa lisätyötä.  Suositeltavaa on myös sopia välilaskutusmahdollisuudesta erityisesti silloin, kun kyse on pitkästä projektista.

Kopio vai inspiraation lähde

Tekijänoikeuslain 1 §:n 1 momentin mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen.  Työn tuloksen täytyy täyttää omaperäisyyden ja itsenäisyyden vaatimus, jotta niin sanottu teoskynnys ylittyy. Jos kyse ei ole teoksesta, sitä voi vapaasi kopioida tekijänoikeuslain estämättä.

Tekijänoikeudella suojataan teoksen ilmenemismuotoa. Teoksen aihetta, aiheen käsittelyä ohjaavaa metodia, teemaa, ideaa, periaatetta tai teokseen sisältyviä tietoja ei suojata, vaan ne ovat vapaasti käytettävissä uudenlaisissa ilmaisumuodoissa. Suunnittelija voi saada toisesta teoksesta idean, ja hyödyntää sitä omassa luomistyössään. Tämä ei ole kiellettyä, kunhan kyse on omasta luovasta työstä eikä toisen teoksen kopioinnista. Tekijänoikeuslaissa (4 § 2 momentti) on nimenomaisesti todettu, että jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen. Eli teoksen vapaa muuttaminen on sallittu.

Se onko kyseessä toisen teoksen kopiointi vai itsenäinen uusi teos, arvioidaan vertailemalla teosten yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia. Karrikoiden kaksi taulua, joissa molemmissa on sama järvimaisema samoine aiheineen: järvi, saaria, puita, lintuja, mutta silti kyseessä on kaksi eri teosta. Mitä tutumpi ja yleisempi teema teoksessa on, sitä enemmän täytyy sietää samankaltaisuutta.

Kenelle kuuluvat työtiedostot?

Suunnittelija törmää usein tilanteeseen, jossa asiakas pyytää käyttöönsä suunnittelijan oman työtiedoston, suunnittelijan työkalun, jolla toimeksianto on tehty.  Syynä voi olla, että asiakas haluaa muokata työtä itse tai muutoin tarvitsee sitä mahdollista tulevaa käyttöä varten. Työtiedostossa ovat ne työkalut, jolla suunnittelutyötä on helppo muunnella joko asiakkaan tai kolmannen toimesta.  Sen luovuttamisella voi siten olla sekä suunnittelijalle että asiakkaalle taloudellista merkitystä.

Velvollisuus luovuttaa työtiedosto asiakkaalle eteenpäin riippuu siitä, mitä on sovittu. Omistusoikeus on suunnittelijalla, joten jos asiakas haluaa saada sen haltuunsa, tulee siitä suunnittelijan ja asiakkaan välillä sopia. Suunnittelijan olisi hyvä tiedostaa antaessaan tarjousta, edellyttääkö asiakas työtiedoston luovutusta sopimusehtoihin.  Tarjouspyynnöissä tämä ei välttämättä tule esiin, ja tarkempia sopimusehtoja neuvotellessa voikin olla yllätys, että asiakas tällaista edellyttää. Jos luovutuksesta sovitaan, on muistettava informoida asiakasta, että asiakas voi joutua hankkimaan erillisiä lisenssejä hyödyntääkseen työtiedostoa.

Jos asiasta ei ole selvästi sovittu, syntyy vaikeita sopimuksen tulkintatilanteita.  Jos asiakas on esimerkiksi ostanut ”kaikki oikeudet muunteluoikeuksineen”, asiakas voi väittää, että tämä sopimusehto pitää sisällään sen tulkinnan, että työtiedosto on ollut tarkoitus luovuttaa.  Se, miten oikeus viime kädessä tulkitsisi epäselvää sopimusta, riippuu useasta tekijästä.

Teksti: Mari Lampenius

Kuvitukset: Antti Kalevi

Julkaistu Grafia-lehdessä 1–2/18

#grafialehti #tekijänoikeus #sopimukset

[grafiary]

Leivästä ja tekstistä

Designmuseon Galleriassa esillä olevan Grafian 85-vuotisjuhlanäyttelyn Lorem ipsum – Puhetta graafisesta suunnittelusta kuraattorit Arja Karhumaa ja Kiia Beilinson, sekä toinen näyttelyn arkkitehdeista, Johannes Nieminen, avaavat näyttelyn viestiä ja tekoprosessia. 

Mikä on näyttelyn keskeinen sanoma?

Arja: Visuaalisen viestinnän kentällä keskustelut ovat jumittuneet samoille urille vuosikymmeniksi. Keskustelua käydään kovin abstraktilla tasolla, yhtäällä hyvän ja menestyvän suunnittelun laatukriteereistä ja toisaalta suunnittelijan työn arvostuksesta yhteiskunnassa. Emme halunneet näyttelyssä nostaa esiin yksittäisiä tekijöitä menestyneinä sankarimuotoilijoina, emmekä myöskään määritellä mikä on hyvää suunnittelua. Kumpikaan ei varsinaisesti ole Grafian tehtävä. Halusimme sen sijaan käsitellä suunnittelijan työtä, sen käytäntöjä ja olosuhteita, suunnittelijoiden vaikutusta toisiinsa ja maailmaan. Työelämä on monella alalla suuressa muutoksessa. Kun yhä useamman työolosuhteet muuttuvat epävarmoiksi, kuinka suunnittelijat suhtautuvat toisiinsa? Brändäävätkö he itsensä yhä voimakkaammin erottuakseen muista, kilpaillakseen kollegoja vastaan vai järjestäytyvätkö ehkä jollain uudella tavalla luodakseen turvaa keskinäisen solidaarisuuden keinoin? Kukaan tuskin pärjää tulevaisuudessa(kaan) yksin, ja siinä mielessä sankarimuotoilijoiden aika on auttamattomasti ohitse.

Poikkesiko lopputulos alkuodotuksistanne?

Johannes: Lopputulos yllätti minut positiivisesti, toivottavasti myös yleisön.

Arja: Näyttelyn kuratoinnissa ja suunnittelussa oli monta erilaista vaihetta, kun se haki muotoaan. Sisällöstä vastuussa olevana kuraattorina oli taianomaista nähdä ajatusten saavan tilassa konkreettisen muodon. Näyttelystä tuli visuaalisesti upea ja inspiroiva (ja myös hyvin graafikkomaisen herkullisen mustavalkoinen ja tyylikäs), mistä voi kiittää yksinomaan hienoja näyttelysuunnittelijoita Tuomasta [Siitonen] ja Johannnesta.

Miksi näyttely on lähes pelkkää tekstiä?

Kiia: Halusimme haastaa käsityksen siitä mitä graafisesta suunnittelusta kertova näyttely voi olla. Itsekkäästi ajateltuna tekstilähtöinen työskentely oli meille itsellemme kiinnostava tapa käsitellä asiaa, toivottavasti se puhuttelee myös jotakuta muuta. Tekstin muotoilu on lisäksi olennainen osa graafista suunnittelua.

Johannes: Sisältöä ei tarvinnut kuvittaa.

Arja: Monen konsepti-idean jälkeen päädyimme tähän, koska teimme periaatepäätöksen keskittyä itse työntekoa ja suunnittelijoiden välisiä suhteita käsitteleviin kysymyksiin – sen sijaan että esittelisimme tuon työn tuloksia. Koimme, että keskustelu tulee parhaiten esiin tekstin ja puheen avulla. Näyttely ei päästä kävijää helpolla, koska siellä ei voi surffailla vain visuaalisilla pinnoilla, kuten graafisen suunnittelun näyttelyissä yleensä. Täällä on keskityttävä lukemaan, kuuntelemaan, ajattelemaan ja reagoimaan.

Kenen toivoisitte näkevän näyttelyn?

Arja: Tietysti luovien alojen suunnittelijoiden, joita saman tyyppiset työskentelyolosuhteet ja kysymykset koskettavat, mutta samalla kenen tahansa työn muutoksesta ja visuaalisesta kulttuurista kiinnostuneen. On kiinnostavaa, mitä alaan vihkiytymätön löytää näyttelystä. Toivoisin, että sellaiselle kävijälle muotoutuisi uudenlainen tietoisuus ja käsitys siitä, että kaiken visuaalisen viestinnän takana on keho, lihaa ja verta oleva ihminen, joka tekee valintoja, joita ohjaavat erilaiset työolosuhteet, teknologiat, historialliset lastit ja ideologiat.

Onko mikään muuttunut 85 vuodessa?

Kiia: Kaikki ja ei mikään. Olosuhteet ja ympäristö muuttuvat tietysti jatkuvasti, mutta monet historiikista tutut ja näyttelyssäkin esillä olevat puheenaiheet pysyvät. Osittain huolenaiheiden toisteisuus selittyy varmasti yhteiskuntarakenteilla, joiden puitteissa pyristellään ja jotka muuttuvat hitaasti.

Arja: On ja ei. Suunnittelijoiden työnkuva on aivan erilainen kuin 85 vuotta sitten, mutta samaan aikaan työn problematiikka on sama: työnkuva muuttuu jatkuvasti. Viestintää tehdään aina tässä ajassa, ei taakse- tai eteenpäin, ja siksi on reagoitava jatkuvasti ajankohtaisiin kysymyksiin, tuloillaan oleviin teknologioihin sekä medioihin. Tämä osa työstä ei muutu, ja siksi työ muuttuu koko ajan. Muutos ja vapaus ovat samaan aikaan sekä tämän alan suola että sen suurin riski. Nyky-yhteiskunnan tahti tuottaa kolossaalisen riskin polttaa itsensä loppuun. On katsottava toisiimme ja todettava yhdessä, että pidämme toisistamme huolta, sopia käytännöistä, jotka suojaavat ihmisten kehoja ja mieliä.

Millainen kokemus kuraattorina toimiminen oli?

Arja: Olin tietysti kuraattorina amatööri, koska en ole tehnyt vastaavanlaista projektia aiemmin. Itse näyttelyn substanssi oli tuttu, joten ei ollut vaikeaa löytää sitä, mitä haluttiin sanoa. Haastavampaa oli löytää muodot, esineet ja näyttelykappaleet, joiden avulla sanottavat asiat saataisiin konkretisoitua ja havainnollistettua kävijälle. Koska kuraattorin ammattitaitoa ei ollut (eikä ole vieläkään), oli pakko soveltaa työhön omaa kokemusta ja osaamista graafisena suunnittelijana. Suunnittelutyön ja kuratoinnin yhteyksistähän on käyty viime vuosina eräänlaista ”designer as curator” -keskustelua. Siinä tiedostetaan se osa suunnittelutyöstä, joka on tärkeiden ja viestille olennaisten asioiden keräämistä, valitsemista ja yhdistelyä. Valitseminen tarkoittaa aina myös joidenkin asioiden poisjättämistä. Haastavinta oli näyttelyn koostamiseen liittyvien käytännön asioiden ja museokäytäntöjen hahmottaminen. On eri asia koostaa näyttelyä museo- kuin galleriakontekstissa, ja tästä näyttelystä tuli ehkä jonkinlainen hybridi näiden välille: ehkä hivenen käsitteellisempi ja installaatiomaisempi kuin museonäyttely keskimäärin, mutta samalla pedagogisempi kuin gallerianäyttely.

Kiia: Haastava, kiinnostava, pelottava, stressaava, ristiriitainen. Oltiin välillä niin innoissaan ja välillä kaukana mukavuusalueen ulkopuolella. Kaikenlaiset resurssit tuntuivat toisinaan puutteellisilta, mutta maaliin päästiin kaikesta huolimatta. Välillä oman position ymmärtäminen oli haastavaa, kun aivot on kalibroitu suunnittelijuuteen ja tekijyyteen eikä varsinaisesti kuratointiin, vaikka näiden toimien välillä voi toisinaan olla paljonkin yhtäläisyyksiä. Paljon tuli tehtyä myös työtä, joka ei näy lopputuloksessa ehkä ollenkaan, mutta jota ilman ei oltaisi ehkä päädytty samaan lopputulemaan.

Mikä oli oma suosikkikohteesi näyttelyssä?

Johannes: loisteputkista tehty järjestäytymättömyys-valoteos.

Terveiset 85-vuotiaalle Grafialle

Johannes: Lasi viiniä päivässä pitää lääkärin loitolla.

Arja: Pitäkää toisistanne huolta.

Kiia: Toivotan onnellisuutta ja tervettä työnvälttelyä aina toisinaan!

Loren ipsum – Puhetta graafisesta suunnittelusta

Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Helsinki Näyttely avoinna 27.5.2018 saakka (ti 11-20, ke-su 11-18, ma suljettu). Grafian jäsenkortilla ilmainen sisäänpääsy näyttelyn aikana.

Avajaiskuvat: Jonne Sippola, näyttelykuvat: Paavo Lehtonen

[grafiary]

Vuoden Huiput Shortlist

Alexandra Taylor’s speech at Vuoden Huiput Festival 1.3.2018. Taylor was asked to review the competition’s shortlist and choose her favourites. 

“l have a confession to make. Arriving in Helsinki earlier this week, I thought that judging the shortlist of Vuoden Huiput 2017 would be a very easy process. And – if l was honest – that my judging time would be over quickly allowing me time to explore and shop in Helsinki! l assumed that the work shortlisted this year would consist of poor ideas, executed badly. However, I could not have been more wrong.

The overall standard of the work shortlisted some weeks ago, from which l was instructed to “just” choose my favourite 3-4 pieces, has resulted in the past two nights of tossing and turning in bed…deliberating, deliberating and deliberating. As to which of the 20 pieces l had shortlisted (from the judges original shortlist) l could disown. l must admit to you that the process of cutting the work down to this specific amount has been far more challenging than l had anticipated. During my long career, l have sat on numerous judging panels. At advertising festivals not only in the UK but worldwide, including travelling to the south of France to be part of the Cannes Festival. Including attending, as jury forman, many of D&AD’s festivals held in London, and contributing to the judging panel at ADCE in Barcelona. Including spending time in South Africa, judging at the Eagle Awards alongside the legendary Dan Weiden. And to bringing me finally here today, as over the past two days l have sat in the headquarters of Grafia office, agonizing as to what l could eliminate to accommodate the wishes of the organization. Finally I agreed I would forget the challenge of choosing just four pieces of work which l believe are wonderful… but seven! My criteria being when judging: What do l remember when l curl up in bed tonight? What stands out? Each of these individual brands have produced outstanding work which l will find hard to forget.

So first up.

Salvation Army

This ad ran in outdoor and print, which although appears to be have lost its luster as a dying media in the shadow of the forever expanding digital platform, it can’t be denied that this ad is a fantastic idea.

Peter Vesterbacka is depicted as sleeping “rough” with the strapline “bad luck can happen to anybody.” Great insight. Wonderful idea.

However, let me talk about the execution the art direction the design layout of this page.

Although the photo is well shot and depicts the despair of Vesterbacka, I’m not a fan of logos being placed bottom right corner. Therefore the overall placement of where the individual elements have been placed, has given the final layout, what l would describe, a “Cannes-like” layout.

Big bleeding off shot, logo bottom right.

And something l would avoid doing at all costs. However, even with this layout compromise, l cannot deny the Salvation Army will stay with my for sometime to come.

My second choice is a great campaign of films for Arla yogurt, consisting of 3 great ads.

Why did this ad stand out for me? This is a product whose market is saturated with similar branded offerings. However this campaign is different, as the insight and fresh thinking has led to a campaign l truly won’t forget in a hurry.

“Sport is much more than sport” - a great strapline for Urheilu magazine, allowing endless possiblilites to the creative solution. Here’s just one of them. This campaign also consisted of TV spots, radio, print and online media.

And now a spot l had not seen before, although l’m informed that many of you have seen and are familiar with the soundtrack: Kalevala Jewellery.

My fifth choice is in the category of design.

TypoCraftHelsinki has created an organic platform for various events around typography. It consists of exhibitions, workshops and international collabarations. I love the passion, the originality of the approach which will continue to be an inspiration to not only designers and art directors alike but l’m told, “tourists” visiting Helsinki.

And finally two pieces of creative work Sheboard and the other from the brand Instrumentarium.

And so l ask: What do you remember of my choices? What stood out for you? Because as creatives, we all know (or should know?) that our job is to produce work that not only stands out, but manages to touch not only our consumers hearts, but leave a fundamental mark with each and everyone of us here today. Which l hope will inspire in us all, the importance of producing simple, great ideas beautifully executed. As all this work shows.

Thank you."

#vuodenhuiput #artdirection #advertising #design

[grafiary]

Enter the grey zone

Two designers and master students in Visual Communication Design visited Antwerp for Integrated 2017, a conference with a focus on criticality and the politics of art and design.

Integrated is a biannual art & design conference arranged Nov 14-15 in Antwerp, Belgium by St Lucas School of Arts Antwerp. The conference is in its sixth edition, with the theme of 2017 being Between Creativity and Criminality: the Art and Design of the Civil Domain. It initially attracted us with its impeccably branded appearance, experimental website and provocative manifesto, and for being one of the few – if not the only – conference with a clear focus on critical practices and politics in design.

On the first day we reached the venue of DeSingel arts centre by city bikes. At the registration desk we were given cool, gradient festival wristbands and tote bags filled with posters and excessive printed matter. The program started early and would continue with back-to-back lectures until late evening with a few short coffee breaks and a complimentary lunch. Unfortunately, it turned out the coffee was weak and the lunch was sub-standard; a beautifully wrapped dry baguette with a slice of cheese inside (just sad really). We sat through the rest of the talks hoping the program would justify the catering let-down.

Diversity and criticality

Within the 2 days and 26 presentations there were some contradictory issues with the structure and values of Integrated that we could not ignore. Despite an insightful introduction by co-organizer of the event Pascal Gielen (BE) on The Art of Civil Action – Political Space and Cultural Dissent, we feel that the event itself fell short of upholding the criticality it refers to. First and foremost, the cultural diversity was shockingly narrow - with less than 10% of the speakers from outside of the EU. Secondly, in a few instances, “mankind” was used to address all genders, which prompts a speculative contemplation on the male majority of speakers. Mike Monteiro (US) addressed his concern for diversity and proposed: “When your design team is 90% white and male, you have already started marginalizing.” We recognize that when discussing critical design in a biannual conference setting, eurocentricity and patriarchal language will only hinder our collective global initiative.

Mike Monteiro

Nonetheless, there were a few unforgettable and engaging presentations that exceeded the norm. The presentation by Daniel van der Velden (NL) of Metahaven left us in visual bliss and deciphering their words: “The critical vocabulary is exhausted exactly when we need criticality the most.” There was also a particular instance where Nadya Tolokonnikova (RU), from the activist artist group Pussy Riot, took the initiative to include the audience in a spontaneous Q&A session after sharing her captivating experiences of rebelling against oppressive governance.

Nadya Tolokonnikova

Santiago Cirugeda (ESP) of Recetas Urbanas spoke of their practice of negotiating illegal and legal action in architecture in public space and encouraged the audience to study their constitution and to occupy their cities. Recetas Urbanas uses recycled materials in urban environments to collectively build alternative and communal facilities. In his presentation he questioned the purpose of aesthetics in design and asks: “Why does it have to be beautiful? Everyone has ugly friends too, who carry other, more important qualities in them.” This insight begs us to question the aesthetic emphasis and branding of design conferences such as Integrated. When considering the “civil domain,” we ponder if the need to design an abundance of free posters and printed ephemera should eclipse the need to design a balanced lunch.

Call for urgent civil action

Mike Monteiro (US) closed the conference with a riveting speech where he rhetorically asked: “How is ethics in design even still a question?”. The Integrated conference concerned the majority of its time with the obvious and with too few instances of worthwhile, broadening and criminal ingenuity. In this sense, we feel that the conference remained neutral in its intention, undermining its audience of designers, who have likely been aware for some time that design is, yes, in fact political. Our frustration resides in the fact that many of the speakers painstakingly narrated their own careers and too few speakers addressed the world’s enviro-socio-political issues with the sense of urgency they require. It was too often that the audience had their heads down, fingers scrolling through their smartphones and minds deep in another world.

As Anja Groten (DE) accordingly pointed out, “a critical designer asks questions, but also acts critically”. As designers, we see that demand for civil action and socio-environmental responsibility from all designers is paramount. If we wish to move forward, design that works within and grasps neoliberalist structures, institutions and resources is not going to suffice. We see that there is a need to bring designers together to question problems within the design industry but we question what constitutes expertise and if the one-way lecture structure is the best method for this cause. An aesthetically well designed and “thought-provoking” conference doesn't necessarily equate provoking action and the value of a design conference is perhaps in it’s timely opportunity to address a diverse group of people, with a diverse group of people, and by using diverse methods. It should value and recognize the audience as a contributor to the shared knowledge. It should facilitate the discovery of why we need to change and most importantly, awaken agency in an unprecedented collective dialogue and action.

“For the master’s tools will never dismantle the master’s house. They may allow us to temporarily beat him at his own game, but they will never enable us to bring about genuine change” (Audre Lorde).

Text: Robynn McPherson & Kiia Beilinson

Photos: Samuli Saarinen (sad lunch pics), Mirror Mirror (Integrated 2017 brand pics)

[grafiary]

Miten Grafia huomioi jäsenensä tasavertaisesti?

Grafian vastine Rudolf Koivu 2017 -palkinnon voittajan valintaan kohdistuneisiin syytöksiin:

Tekijänoikeuslaki on ohjenuora, jota Grafia noudattaa. Toinen on tasapuolisuus kaikkia jäseniä kohtaan. Grafia tarjoaa jäsenilleen ulkoistettua lakimiespalvelua, mutta ei ole riitoja ratkaiseva elin. Esimerkiksi tekijänoikeusriidat ovat osapuolten välisiä.

Grafian hallitus toimii korkeiden eettisten ja ammatillisen periaatteiden mukaan alan edistämiseksi, puheenjohtajia lukuunottamatta myös korvauksetta. Hallitusta sitovat niin Grafian asettamat alan eettiset ja ammatilliset säännöt kuin itse yhdistyksenkin säännöt.

Kilpailujen tuomaristot valitaan ensisijaisesti todistetun ammattitaidon ja kollegoiden suositusten perusteella. Tosin pieni maa ja ala asettavat haasteita valinnoille. Ajoittain voi näyttää siltä, että uransa huipulla olevat ihmiset ovat monessa paikassa samaan aikaan, mutta kotiinpäinvetämistä ei suvaita. Alan pienuus on tässä myös etu — kenelläkään ei ole varaa toimia epäeettisesti.

Rudolf Koivu 2017 -kilpailussa Grafia ja tuomaristo ovat toimineet yllä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Kilpailu keskittyy valitsemaan parasta lasten- tai nuortenkirjakuvitusta, ei konseptia tai tarinaa.

Kilpailun tuomaristo valittiin hyvissä ajoin keväällä. Kuten alalla on yleistä, kaikki tuomarit tunsivat kilpailun osallistujia, mutta tätä ei pidetty ongelmana, koska työskentelyä ohjasivat eettiset periaatteet ja pyrkimys tasapuolisuuteen.

Taiteessa (ja muotoilussa) vaikutteet ja ideat virtaavat, usein samantyyppisiä töitä voi syntyä samoihin aikoihin eri puolilla. Plagioinnin tai kopioinnin määritelmä toteutuu juridisesti erittäin harvoin. Kyse on saman teeman erilaisista tulkinnoista. Grafia ei voi asettaa kilpailun osallistujia eriarvoiseen asemaan pelkän epäilyn vuoksi. Tekijänoikeus ei myöskään suojaa ideoita tai aiheita.

Avoin keskustelu kilpailujen säännöistä, tuomaristovalinnoista ja tekijänoikeuksien kunnioittamisesta on kuitenkin aina tervetullutta ja tärkeää. Tilanne on ollut kaikille osapuolille vaikea, mutta muistuttanut eettisen ja avoimen toiminnan tärkeydestä.

Grafian hallitus & toimisto

[grafiary]

7 kirjailijaa vinkkaa lukemista

Erkka Mykkänen

Mitä luet juuri nyt? ”Luen Pentti Linkolan Vihreän liikkeen tavoiteohjelmaa vuodelta 1986. Hiton vaikuttavaa proosaa. Haluan välittömästi siirtyä Linkolan ihanneyhteiskuntaan. Kuolisin tosin ensimmäisenä päivänä.”

Mitä odottaa lukulistalla? ”Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Haluaisin ottaa haltuun afrikkalaistaustaisia kirjailijoita. Harmi kyllä hehkutetun Yaa Gyasin kerronta ei oikein vakuuttanut.”

Mitä suosittelet ehdoitta? ”Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Pitäisi olla lainvastaista olla lukematta sitä seitsemän vuoden välein.”

Mitä kehotat välttämään?”Kaikkia romaaneja, jotka ovat 200–400-sivuisia. Kirjan pitää olla joko todella lyhyt tai todella pitkä. Muuten se ei sano mitään hyvin.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Selailin kirjakaupassa Pertti Lassilan Kesän kerran mentyä -romaania. Kansipaperin ja sivujen materiaali teki vaikutuksen, tiettyä karheutta ja painoa, joka tuo yksinkertaisuudessaan harvinaista arvokkuutta teokselle.”

Erkka Mykkänen (s. 1988) on kirjailija, toimittaja ja esiintyjä, jonka esikoisteos novellikokoelma Kolme maailmanloppua (WSOY) julkaistiin vuonna 2015.  Tänä syksynä ilmestyi hänen toimittamansa Jatkuu!-novelliantologia (Gummerus), ja esikoisromaani Something not good julkaistaan tammikuussa 2018.

Miki Liukkonen

Mitä luet juuri nyt?

”Tällä hetkellä lähinnä sekalaisia artikkeleita tulevan kirjan taustatyötä varten. Aiheita ja tutkittavaa on paljon, mutta nyt jotain mainitakseni (ja ehkä myös jonain salakavalana ennakkomarkkinointina): Derridan filosofiaa, kulttuuriantropologiaa (lähinnä Yanomami-intiaanit), Marshall McLuhania, Brasilian plastiikkakirurgia-aaltoa, artikkeleita botoxista ja kissoista, depersonalisaatiosta ja The Smithsistä ja Jaska Jokusesta.”

Mitä odottaa lukulistalla?

”Ajattelin lukea jotain Kafkalta, sitten ehkä Han Kangin Vegetaristin, kun sitä ei näemmä pääse pakoon. Luin myös vasta Miranda Julyn novellikokoelmaa nimeltä Uimakoulu, mutta se oli liian absurdi minun makuuni ja jätin kesken.”

Mitä suosittelet ehdoitta? 

”James Joycen Odysseusta.”

Mitä kehotat välttämään?

”Kaikenlaisia itsensäkehittämiskirjoja, ja sitten sariinia.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi?

”Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian amerikkalaisen painoksen mahtavan 50-lukulaiset kannet.”

Miki Liukkonen (s. 1989) on kirjailija, runoilija ja muusikko, joka on julkaissut kolme runokokoelmaa ja kaksi romaania. Jättiläisromaani о (WSOY) ilmestyi tänä keväänä.

Heikki Valkama

Mitä luet juuri nyt?

”Lopetin juuri Kjell Westön Rikinkeltaisen taivaan. Ja seuraavana aloitan Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriön. Väliin luin vähän sarjakuvaa japaniksi. Taitaa minulla joitain muitakin olla kesken.”

Mitä odottaa lukulistalla?

”Lukupino vain kasvaa. Esimerkiksi Yuval Noah Hararin Homo Deus on listalla.”

Mitä suosittelet ehdoitta? 

”Hararista tuli heti mieleen hänen edellinen Sapiens: Ihmisen lyhyt historia, joka antaa kaksi vuotta lukemisen jälkeen edelleen ajattelemisenaihetta.”

Mitä kehotat välttämään? ”Harvoja kirjoja kannattaa vältellä kokonaan. Ainakaan minun makuni mukaan.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Viimeksi tänään ihailin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan yksinkertaista viestiä. Se sopi hyvin kirjan henkeen. Jos kirjailija on tuntematon ja kansi huono, vaikkapa täysin geneerinen kuvapankkikuva, en yleensä anne sille edes mahdollisuutta.”

Heikki Valkama (s. 1975) on journalisti ja japanilaisen kulttuurin tuntija, jonka esikoisteos gastrodekkari Pallokala (Tammi) ilmestyi tänä syksynä.

Sissi Katz

Mitä luet juuri nyt? ”Luen parhaillaan Elena Ferranten Loistava ystäväni -kirjaa.”

Mitä odottaa lukulistalla?

”Odottamassa on Max Seeckin Mefiston kosketus.”

Mitä suosittelet ehdoitta? ”Zadie Smithin Valkoiset hampaat kannattaa lukea ehdottomasti.”

Mitä kehotat välttämään? ”En kehota välttämään mitään kirjallisuutta.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Alan Bradleyn kirjojen kansiin olen viimeaikoina kiinnittänyt huomiota.”

Sissi Katz (s. 1971) on silmälääkäri, jonka esikoisromaani Coco Kafkan ihmeellinen elämä (Tammi) ilmestyi tänä syksynä.

Max Seeck

Mitä luet juuri nyt? ”Pauliina Suden Seireeniä, jonka sain kustantajalta ennakkoon.”

Mitä odottaa lukulistalla?

”David Lagergrantzin Tyttö joka etsi varjoaan.”

Mitä suosittelet ehdoitta? ”Tammen kirjoja.”

Mitä kehotat välttämään? ”Tähän en uskalla lähteä, sillä se mikä ei toimi minulle saattaa toimia jollekin toiselle.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Christoffer Carlssonin Salaisuudet. Siinä on tyylikästä kulmikkuutta.”

Max Seeck (s. 1985) on markkinointialan yrittäjä, jonka esikoisteos Hammurabin enkelit (Tammi) ilmestyi viime vuonna. Trilleritrilogian jatko-osa Mefiston kosketus ilmestyi tänä syksynä.

Iisa Pajula

Mitä luet juuri nyt? ”Luen parhaillaan Miki Liukkosen о-romaania. Liukkosen esikoinen Lapset auringon alla jäi minulta aikoinaan harmikseni lukematta, ja odotin kovasti mahdollisuutta tarttua uutuuteen. Pääsin järkäleen puoliväliin viikossa ja kokemus on ollut riemastuttava, se on niin hyvä.”

Mitä odottaa lukulistalla? ”Lukulistalla odottaa Paul Austerin 4321, jonka ajattelin lukea alkuperäiskielellä. Luen kaunokirjallisuutta pääsääntöisesti suomeksi käännettynä. Auster on ollut pitkään suosikkikirjailijoitani, mutta jossain vaiheessa suhde hänen teoksiinsa pääsi väljähtymään. Odotan, nostaako 4321 Austerin takaisin suosikkikirjailijoideni kärkeen.”

Mitä suosittelet ehdoitta? ”Georges Perecin teosta Elämä – Käyttöohje. Haluan lukea sen itsekin pian uudestaan. Se on  yhtä aikaa yksi rauhoittavimmista ja teknisesti ällistyttävimmistä lukemistani kirjoista: hypnoottinen, täysin uniikki lukukokemus.”

Mitä kehotat välttämään? ”En halua kehottaa välttämään mitään. Sama pätee kirjojen ohella muihinkin kulttuurikokemuksiin – myös huono leffa, näytelmä tai levy saattaa herättää hyviä oivalluksia. Mutta ei huonoa kirjaa ole mikään pakko kahlata väkisin loppuun saakka.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Miki Liukkosen о:n kansilehtien alta paljastuvat metallinhohtopainatukset ovat kauniit ja mystiset. Ne sopivat hyvin teokseen, samoin kuin munakoisoihin viittaava violetti väri.”

Iisa Pajula (s. 1979) on laulaja-lauluntekijä, joka kirjoitti yhdessä kahdeksan muun muusikon kanssa kirjan laulujen synnystä. Eetu Kauppisen toimittama Miten lauluni syntyvät? (SKS) ilmestyi tänä syksynä.

Saara Turunen

Mitä luet juuri nyt? ”Luin jokin aika sitten Lena Anderssonin teoksen Omavaltaista menettelyä. Se oli upea, hiottu timantti. Päähenkilö oli yhtä aikaa inhottava ja kiehtova, tarina tuntui eräänlaiselta modernilta tragedialta, siinä oli kaiken aikaa pahan enteet.”

Mitä odottaa lukulistalla? ”Haluan lukea Kaari Utriolta vuonna 1985 julkaistun teoksen Eevan Tyttäret – eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia. Anna Kortelainen suositteli sitä eräässä paneelikeskustelussa ja siitä asti kirja on ollut lukulistalla, mutta vielä en ole päässyt siihen käsiksi.”

Mitä suosittelet ehdoitta?

”Liv Stromquistin Kiellettyä hedelmää. Pimppiä käsittelevä sarjakuvateos, joka on samaan aikaan sivistävä ja superhauska. Toivoisin, että kaikki maailman ihmiset lukisivat tämän.”

Mitä kehotat välttämään? ”En mitään. Luulisin, että lukeminen on aina hyväksi.”

Minkä kirjan ulkoasu on kiinnittänyt huomiosi viimeksi? ”Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian englanninkielinen painos. Se oli ihanan tyylikäs ja yksinkertainen. Tuntuu, että kotimaassa kirjan ei uskota myyvän, jos kannessa ei ole jotakin suurieleistä kuvaa. Itselleni riittäisi usein pelkkä taustaväri, kirjan ja kirjailijan nimi. En kaipaa kannelta sen enempää.”

Saara Turunen (s. 1981) on näytelmäohjaaja ja kirjailija, jonka esikoisromaani Rakkaudenhirviö (Tammi) ilmestyi vuonna 2015. Hänen ohjaamansa Kim, Lekki & Namwaan -esityksen ensi-ilta on lokakuussa Teatteri Jurkassa ja seuraava romaani Sivuhenkilö ilmestyy ensi keväänä.

Teksti: Marko Ylitalo

Kuvitus: Ulla Donner

[grafiary]

Luovuuden palosta

Eesu Lehtolan luotsaama vaate- & skeittimerkki Fire1984 syntyi halusta tehdä asiat ekologisesti, eettisesti ja täysin omalla tavalla.

Ammatinvalintaa lukioaikoina pohtiessa minua kiinnosti lähinnä skeittaus ja skeittileffojen teko porukalla. Noita leffoja väsättiinkin aluksi kotona kaksilla vhs-nauhureilla ja myöhemmin kaupungin videopajoissa. Skeittikulttuuri imi mukaansa ja tein skeittimerkeille myös grafiikoita. Sain harjoittelupaikan Mainostoimisto Sherpassa lähinnä näillä ansioillani. Minut vakinaistettiin ja viihdyin seuraavat kuusi vuotta Sherpassa ja freelancer-töitä tehden.

Ajan myötä syntyi halu tehdä jotain enemmän itselle ja omalla jengillä. Pari vuotta menikin omien firmojen (mm. Corner Shop kollektiivi 2014–2017 ja Silent Paprika Films -tuotantoyhtiö) parissa kuvituksia, filmejä, animaatioita ja muutamia näyttelyitä tehdessä.

Kaikkia ideoita ei kuitenkaan voinut toteuttaa tätä kautta. Yli 20 vuotta skeitanneena, alan filmejä ja grafiikoita tehneenä minulla oli aina haaveissa oman merkin perustaminen. Vihdoin tuntui sille, että oli oikea aika panna ideat käytäntöön – syntyi Fire1984.

Fire1984 on 2017 vuoden vaihteessa lanseerattu suomalainen vaate- & skeittimerkki, joka pohjaa arvonsa eettisyyteen, ekologisuuteen ja ennen kaikkea laatuun. Jouluna 2016 lanseerattiin testierä kahden kaupan kautta. Kevällä 2017 ensimmäinen varsinainen mallisto tuli myyntiin kymmeneen eri liikkeeseen, joista neljä sijaitsee Helsingissä ja pohjoisin Rovaniemellä. Syksyllä jälleenmyyjiä on tullut taas muutama lisää.

Vaikka vaatteet ovat olennainen osa Fireä, niin en näe itseäni vaatesuunnittelijana. Firessä on tärkeää tehdä yhteistyötä hyvien tyyppien ja oman alojensa ammattilaisten kanssa. Sen vuoksi kävinkin läpi paljon erilaisia merkkejä ja juttelin eri tekijöiden kanssa, joiden vaatteita ja tuotteita testailin. Sitä kautta valikoin eri toimittajilta eri tuotteet, jotka kustomoitiin Suomessa Firen näköisiksi. Mitään ei lähdetty tekemään täysin nollasta kaavoittamalla.

Fire1984:n taustalla oleva osakeyhtiö on täysin omistuksessani eikä mukana ole ulkopuolisia sijoittajia. Se, että voin päättää kaikesta, oli yksi tärkeimmistä asioista koko merkin suhteen. Kun omat säästöt ovat merkissä kiinni, haluaa tehdä kaikki mahdollisimman hyvin. Alkupääoman otin purjeveneeseen säästämistäni varoista.

Vastaan lähtökohtaisesti kaikesta merkkiin liittyvästä suunnittelutyöstä, mutta vaatteiden ja dekkien (rullalaudan lautaosa) valmistusta varten olen etsinyt alihankkijat. Suurin osa Fire1984:n t-paidoista, kangaskasseista ja hatuista on luomupuuvillaa ja hupparit 100 % kierrätysmateriaaleista valmistettuja.

Ihmettelin miksi skeittimerkit ei muutamaa poikkeusta lukuunottamatta juurikaan ole ottaneet huomioon tuotteiden valmistuksen eettisiä tai ekologisia puolia. Itselle ne ovat nykyään entistä tärkeämpiä asioita ja koin, että voisin tarjota vaihtoehdon muillekin, jotka ajattelevat samalla tavalla.

Tuotteita valmistavat tehtaat ja materiaalintoimittajat on sertifioitu ekologisten ja eettisten toimintatapojen puolesta. Yhtä tärkeää kuin mahdollisimman luonnonmukaiset materiaalit ja pieni ympäristön kuormitus on se, että tuotteita valmistavia työntekijöitä kohdellaan hyvin ja heille maksetaan reilua palkkaa. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon kotimaisia ja eurooppalaisia toimijoita ja vaatteiden viimeistely sekä painatus tehdäänkin Suomessa. Dekit tulevat Espanjasta.

Vaikka merkki on vahvasti katumuotiin ja skeittaukseen sidoksissa, teen myös yhteistyötä eri kulttuurialojen kanssa. Keväällä toteutettiin yhteistyö muotoilija Roope Kumpulaisen kanssa, jossa hän käytti dekkejä osana suunnittelemaansa penkkiä. Penkit esiteltiin Kuopio Design Weekillä. Kevään ja kesän 2018 uudet kollaboraatiot ovat jo työn alla.

Viimeisintä nyt syksyllä julkaistua mallistoa juhlistamaan tein kaksi biisiä – yksi kutakin uutta grafiikkaa kohden. Se, että kuvalla on myös äänimaisema, voimistaa sitä tunnetta, jonka kullakin grafiikalla haluan viestiä. Se laajentaa perinteisen visuaalisen kokemuksen audiovisuaaliseksi elämykseksi.

Teen edelleen visuaalista suunnittelua (filmejä, animaatioita, kuvituksia ja perinteistä graafista suunnittelua) päätyökseni ja tykkään siitä edelleen. Olen mukana perustamassa Visual Kult -nimistä designtoimistoa, jonka virallinen lanseeraus tapahtuu loppuvuonna 2017, mutta jonka kautta tehdään jo ensimmäisiä projekteja. Parasta Visual Kultissa on, että pääsee taas tekemään laajempia projekteja isommalla porukalla ja eri toimijoiden kanssa.

Fire1984:sta on löytynyt kanava kaikille niille ideoille, joita en muuten ole päässyt toteuttamaan. Se antaa voimia ja fiilistä muihin duuneihin ja sitä kautta pystyn kokoajan luontevasti kehittymään – ja keksimään uusia juttuja, joita voi myöhemmin hyödyntää myös muissa projekteissa.

Fire1984 -projekti ei ole missään nimessä ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta nyt jo tuntuu, että kävipä miten tahansa, onneksi tuli yritettyä. Myöhemmin olisi voinut kaduttaa, jos en olisi tavoitellut unelmaani.

Lisää Fire1984:sta ja instagramista @fire.1984

Eesu Lehtola

Jutun kirjoittaja on Grafian jäsen ja visuaalinen suunnittelija. Omat sivut. 

[grafiary]

Creative Express Roomassa

Nuorten luovien suunnittelijoiden workshopissa Suomea edustivat Marina Veziko ja Matti Vesanen.

Creative Express on alle 28-vuotiaiden luovien suunnittelijoiden ja copywritereiden Eurooppaa kiertävä workshop, jota on aiemmin järjestetty Münchenissa, Amsterdamissa, Wienissä, Helsingissä ja Itävallan Fieberbrunnissa. Creative Expressin takana on eurooppalaista muotoilua ja mainontaa palkitseva Art Directors Club of Europe.

Mukaan Creative Expressiin valitaan nuoria tekijöitä ympäri Euroopan. Tänä vuonna mukana oli osallistujia 14 eri maasta. Aiempia osallistujia Suomesta ovat olleet Taru Happonen, Aya Iwaya, Enni Koistinen ja Antti Grundsten. Tällä kertaa mukaan pääsimme me, Matti Vesanen ja Marina Veziko. Matti on ohjaaja ja toinen tuotantoyhtiö Veli Creativen perustajista, Marina puolestaan toimii suunnittelijana brändisuunnittelutoimisto Werkligillä.

Kuudetta kertaa järjestettävä työpaja järjestettiin tänä keväänä Roomassa, jossa hostina toimi Pi Campus, eräänlainen Italian pienoiskokoinen vastine Piilaaksolle. Alue koostuu noin paristakymmenestä villasta, joihin on majoittuneena tällä hetkellä noin 30 startup-firmaa. Pi Campus sijoittaa näihin yrityksiin ja tarjoaa niille mentoroinnin lisäksi mukavat työskentely- ja asumispuitteet palmupuutarhoineen, uima-altaineen ja kuntosaleineen. Startup-hautomon on perustanut aviopari Marco Trombetti ja Isabelle Andrieu.

Ensimmäinen päivä alkoi aamupalalla puutarhassa, minkä jälkeen siirryttiin sisätiloihin kuuntelemaan intro ja tarkempi brief. Aluksi Isabelle, toinen perustajista,  tuli kertomaan Pi Campuksen tarinasta, minkä jälkeen Creative Expressin johtaja HP Albrecht yhdessä Charlotte Buflerin (luova johtaja, Akademie U5) kanssa puhuivat hetken nykymainonnan tilasta ja näyttivät muutamia esimerkkejä tunteisiin menevästä markkinointiviestinnästä. He korostivat nimenomaan tunnereaktion tärkeyttä ja “emotions” ja “mental button” -termit painottuivat heidän puheessaan erityisen paljon.

Sitten pohjustettiin varsinaista briefiä: luokaa viestintäkampanja, jonka tarkoituksena on saada luovat suunnittelijat innostumaan startuppien perustamisesta. Euroopassa startup-kulttuuri on toistaiseksi vielä lapsenkengissä verrattuna Yhdysvaltoihin, jossa insinöörien ohella myös suunnittelijat perustavat menestyviä yrityksiä. Twitter, Airbnb, Youtube, Pinterest, Tumblr, Behance, Flickr, Etsy, Kickstarter -  kaikki designereiden perustamia. Euroopassa ollaan yleisestikin varovaisempia, mutta erityisesti suunnittelijoille startup-maailma tuntuu hyvin vieraalta. HP ja Charlotte pohdiskelivat syitä tälle, sillä heidän mukaansa Euroopassa on designin ja estetiikan tajun suhteen pidemmät perinteet kuin Yhdysvalloissa. Näin ollen eurooppalaisilla suunnittelijoilla olisi siis kaikki edellytykset perustaa design-vetoisia firmoja, mutta ei tarpeeksi uskoa omaan kykyynsä perustaa startup.

Briefin jälkeen osallistujat jaettiin kahdeksaan ryhmään, jossa kussakin oli AD, graafikko, copywriter ja näiden lisäksi esimerkiksi ohjaaja tai Creative Planner. Kullakin ryhmällä oli myös mentori, joka sparrasi tiimiä antamalla neuvoja ja inspiraatiota. Mentoreina oli luovia johtajia erilaisilta viestinnän aloilta: Ricardo Wolff (DDB Berlin, Saksa), Samuel López (Sr. y Sra. Wilson, Espanja), Hannes Böker (Team Robert Rottensteiner, Itävalta), Charlotte Bufler (Akademie U5, Saksa) ja Tom Batoy (Mona Davis Beat GmbH, Saksa). Esimerkiksi Tom on musiikkimiehiä ja on säveltänyt muun muassa McDonald’sin “I’m loving it” -jinglen.

Sitten alkoi varsinainen työskentely. Tiimit vetäytyivät puutarhan nurmikolla omiin nurkkiinsa suunnittelemaan sopivaa lähestymistapaa briefiin ja brainstormailemaan ideoita. Aina välillä mentorit kävivät tarkistamassa, että homma etenee, ja antoivat kriisiapua mikäli ideointi takkuili. Mentorit toivoivat mahdollisimman villejä ideoita ja käskivät unohtamaan perinteiset mainoskampanjaformaatit, kuten tv-spotit ja bannerit.

Hankalinta oli määritellä, oliko suunnittelijoiden startup-haluttomuuden taustalla rohkeuden tai motivaation puute, vai se, ettei suunnittelijoilla ole insinöörikontakteja ja tarpeeksi käytännön tietoutta startupin perustamisesta. Kukin ryhmä tahoillaan kiteytti ongelman ja lähti hakemaan siihen ratkaisua. Ensimmäisenä päivänä työskenneltiin noin yhteentoista asti illalla ja seuraavana päivänä jatkettiin noin yhdeksältä aamulla. Esityksiä oli aikaa työstää kello viiten asti, minkä jälkeen oli vielä pari tuntia aikaa harjoitella esitystä. Esitykset pidettiin ulkona puutarhassa, jonne oli kokoontunut Creative Express -porukan lisäksi myös Pi Campuksen väkeä sekä ulkopuolisia sijoittajia. Aikaa oli varattu 10 minuuttia jokaiselle esitykselle ja koko show streamattiin livenä.

Erään tiimin ideana oli järjestää verenluovutuskampanja designereille hyväntekeväisyyden nimissä, ja myöhemmin lähettää perästä osallistujille kirje, jossa lukee “Pelkäämme pahoin, että olet veriryhmää SU+, StartUp Positive”. Mukana tulisi infopaketti liittyen kaikkeen, mitä startupin perustamiseen vaaditaan. Toisen tiimin konsepti oli nimeltään “Have a Sh*t Day”. Nimensä mukaisesti se pohjautui ajatukseen, että kun tarpeeksi ärsyyntyy jostain, niin lopulta on pakko perustaa asian ympärille startup, kun sitä ei kukaan muukaan tee. Idean ympärille perustettaisiin foorumi, joka keräisi netistä ihmisten turhautumista eri asioihin ja jonka kautta voisi etsiä startup-ideoita. Erään tiimin idean taustalla oli havainto huonosti suunnitelluista asioista, joista kiertää netissä meemejäkin. Ratkaisuna olisi esimerkiksi tarra tai hashtag #icouldhavedoneitbetter, jonka voisi lätkäistä tällaiseen toimimattomaan designiin. Tätä kautta suunnittelijoita voisi kannustaa ottamaan ohjat omiin käsiinsä ja perustamaan startuppeja erinäisiä ongelmia ratkaisemaan. 

Yksi konsepti puolestaan oli “StartCuffs”, jonka tausta-ajatuksena oli se, että suunnittelijat ja insinöörit eivät välttämättä osaa kommunikoida keskenään, eivätkä ylipäätään tiedä mistä vastakkaisen lajin edustajia edes löytäisi, jos sellaisen projektiinsa tarvitsisi. StartCuffs on ikäänkuin suunnittelijoiden ja insinöörien Tinder, jonka kautta suunnittelija voi löytää itselleen sopivan insinöörin. Molemmat kahlitaan käsiraudoilla kiinni toisiinsa 48 tunnin ajaksi, jolloin heidän on pakko tehdä kaikki yhdessä ja tätä kautta oppia kommunikoimaan keskenään.

Suurin osa esityksistä oli huumorisävytteisiä ja tunnelma naureskeleva ja hyväntuulinen. Marco, toinen Pi Campuksen perustajista, kiitteli vuolaasti osallistujia, sillä ei kuulemma ollut osannut odottaa mitään sellaista. Hän tuntui olevan aidosti innoissaan monista esitellyistä ideoista, vaikka osa hieman hullunkurisia olikin. Myös Creative Expressin perustajat ja mentorit antoivat palautetta, että juuri tämäntyyppisiä lähestymistapoja haettiin perinteisemmän mainonnan sijaan.

Presentaatioiden jälkeen oli tarjolla viiniä ja minglausta, ja tiukan kaksipäiväisen workshoppaamisen jälkeen pääsi vihdoin kunnolla tutustumaan muihinkin kuin oman tiimin jäseniin. Osallistujia oli yhteensä 28, 14:sta eri maasta: Tsekistä, Itävallasta, Saksasta, Islannista, Italiasta, Portugalista, Romaniasta, Slovakiasta, Sloveniasta, Espanjasta, Sveitsistä, Ukrainasta ja Englannista. Suurin osa oli joko graafikoita tai copywritereitä, mutta mukana oli myös esimerkiksi ohjaajia ja luovia tuottajia. Mukana tuntui olevan useita Young Lions -voittajia isoista mainostoimistoista kuten DDB, Saatchi & Saatchi ja Publicis, mutta kutsuttuna oli suunnittelijoita myös pienemmistä toimistoista. Yksi graafikko oli esimerkiksi kahden hengen lähinnä taidekirjoja tekevästä studiosta, jonka asiakkaana on muun muassa David Lynch. Toinen puolestaan toimi Islannin Glamour-lehden AD:nä ja kuvittajana. Osa taas teki töitä freelancereina. Vaikka moni oli kovin erilaisista lähtökohdista kuin itse, jäi silti käteen monia mielenkiintoisia kontakteja.

Kokonaisuudessaan paripäiväinen workshop tuntui mieltä avartavalta ja inspiroivalta. Oli mahtavaa päästä tutustumaan oman design-kuplan ulkopuolella ihmisiin, joista osa katsoi alaa aivan eri vinkkelistä kuin miten itse sen näkee. Kiinnostavaa oli myös perehtyä teknologia- ja startup-juttuihin, joiden pariin ei ehkä normaalisti olisi itse osannut hakeutua. Toki myös +28°C asteessa puutarhassa palmujen suojassa työskenteleminen naposteltavan ja drinkkien kera oli mukavaa vaihtelua normaaliin toimistoarkeen. Vaikka sekä brief että esiintyminen olivat molemmat vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella, oli lopussa kuitenkin hyvä, itsensä ylittänyt fiilis. Olisi kiinnostavaa osallistua tämäntyyppisiin työpajoihin useamminkin!

Teksti ja kuvat: Matti Vesanen & Marina Veziko

[grafiary]

Tytöille sopimaton juttu

Menin ala-asteelle vuonna 1996. Kouluni oli Lahden lähiössä, ikävän ostarin vieressä. En saanut kävellä vielä kolmannellakaan luokalla yksin kouluun. Hävetti että äitini tuli joka päivä hakemaan – etenkin koska meillä oli tosi nolo auto, ja kerran kompastuin turvavyöhön. Koulurakennus oli kolkko, matala ja homeinen. Viimeiset luokat käytiin parakeissa, päärakennusta remontoitiin. Parakkien seinät olivat paperista, ja terveydenhoitajan vastaanotolla kaikki ulkopuolella odottavat kuulivat mitä sisällä puhuttiin. Koulussa vieraileva Libresse-täti puhui ihomadoista, deodoranteista, menkoista, pojista ja tytöistä. Pojat kehittyvät hitaammin, se oli tieto mikä kaikkien tyttöjen tuli tästedes pitää mielessään. Kävikö joku kertomassa pojille, että tytöt on heikkoja? Parhaan kaverini nimi oli Emmi, ja meillä oli tapana tehdä jäyniä. Kerran piirsimme sukupuolielimiä paperilapuille ja ujutimme toisten pulpetteihin. Joku kävi kertomassa opettajalle, ja luokan pahoja poikia rankaistiin. Pojat ilmiantoivat meidät, mutta opettaja ei uskonut. Eihän kaksi enkeliä. Tämä oli aikamatkani suomalaiselle ala-asteelle 1990-luvun lopulta 2000-luvun alkuun. Siellä sukupuoli oli kaksijakoinen, ja seksuaalikasvatus tunsi vain heterot. Vuonna 2016 keskustelu sukupuolten ja seksuaalisten suuntausten diversiteetistä käy vilkkaana. Innokkaimmat Tumblr-käyttäjät listasivat jopa 209 erilaista sukupuolta, joihin yksilöt voivat samaistua. Ehkä siinä kohtaa meni jo liian pitkälle, mutta se antaa toivoa.   Ehkä vuonna 2036 seksuaalikasvatuksessa ei viljellä alentavia faktoja, eivätkä ronskit jutut ole tytöille sopimattomia. Lapset osaavat vastaisuudessakin olla ilkeitä, mutta ehkä lesbon rinnalla hetero on yhtä pätevä haukkumasana. Ehkä kuvasto, jonka keskellä lapset kasvavat, tarjoaa muitakin malleja kuin kaksijakoisia heteroita. Kirjoitustani varten halusin löytää sukupuolineutraalin ja aidosti ei-heteronormatiivisen suomalaisen mainosvideon menneiltä vuosikymmeniltä, jonka olisin tällä palstalla esitellyt. 
 
En löytänyt. Taru Happonen Kirjoittaja on freelance suunnittelija ja kuvittaja. 

Juttu on julkaistu Grafia-lehdessä 4/16, Aikamatka-palstalla

[grafiary]

Bussen till Slushen

Onhan se nähtävä kun marraskuinen Helsinki on hetken Kalifornia! Lue miltä Slush voi näyttää ja tuntua.

Yleensä niin kätevä ReittiGPS  ei tiennyt, että juuri se bussivuoro, jolla aion matkustaa Messukeskukseen, jää välistä. Jono kiemurtelee kadulle kun saavun paikalle. Onneksi ystävällinen Slush-henkilö käy poimimassa jonosta vipit, pressin ja näytteilleasettajat.

Slush-kokemuksen alkumetreillä.

Ennakkohypetyksen perusteella osaan odottaa jotain vaikuttavaa ja mahtipontista, enkä joudu pettymään, vaikka avajaisspektaakkeli jääkin väliin. Ensimmäinen mielikuva on, että valtava messuhalli on muutettu yökerhoksi – hyvin pimeäksi ja suuntavaiston sekoittavaksi sellaiseksi. Savukoneet ja äänitehosteet vahvistavat tätä mielikuvaa. Puhumattakaan nuorista miehistä, joita lienee enemmistö tapahtumavieraista – ainakin naisten wc-jonon lyhyys vahvistaa havaintoa.

Toinen mielikuva on hykerryttävä: olenko keskellä yhtä HBO:n suosikkisarjaani Silicon Valleytä? Piilaakson start-up-skeneen sijoittuvan komedian demokisa olisi voitu yhtä hyvin kuvata täällä. Vai olenko sittenkin jäänyt jumiin Flow-festareille….

Reivit vai messut?

Slush-kokemus

Lavat ja eri tilat ovat näyttäviä ja viestivät toisaalta dynaamisuutta, toisaalta mukaan on haluttu tuoda hakkeriestetiikan ja steam punk -yökerhohengen lisäksi paikallista sävyä: suomalaisuutta on valittu ilmentämään räsymatot ja heinäseipäät.

Uhkaavat heinäseipäät ja hikiset kämmenet Slush-pitchauksessa.

Palvelu nimeltä Slush on muotoiltu hyvin. Loppujen lopuksi kävijä kokee sarjan pieniä asioita, joiden tulee sujua: missä vessa ja narikka, onko jonoa, mistä saa vettä (tietenkin suomalainen sponsoroitu vesi-innovaatio), keltä voi kysyä (paikalla on armeijallinen vapaaehtoisia Slush-t-paidoissaan), miten löydän paikat (siinä löytyikin hieman parantamisen varaa), mistä ja miten saan ruokaa (tietenkin nyhtökauraa Woltilla) ja miten seuraan tapahtuman ohjelmaa (tietenkin superkätevällä Slush-applikaatiolla). Esiintyjät ja juontajat on briiffattu hyvin ja esitykset ovat huolellisesti valmisteltuja. Puhujalle näkyvä sekuntikello takaa, että noin vartin pituiset puheenvuorot pysyivät mitassaan.

Money talks

Pasilasta on tullut hetkeksi innostuksen, kansainvälisyyden ja pääoman keskittymä. Slushin kieli on englanti (jota puhuvat kaikki – monesti myös suomalaiset keskenään) ja raha. Suomalainen vaatimattomuus ja häveliäs suhde rahaan eivät kuulu tänne. Väliaplodit tulevat siinä vaiheessa kun nyhtökauran keksijä Maija Itkonen näyttää liikevaihtonsa kasvukäyrän. Jee!

3D-printattu pizza & Lynette Kucsma.

Innostua voi tietenkin myös innovaatioista, ideoista ja tulevaisuudesta. Kokeilen virtuaalitodellisuutta, joka on vielä aika kömpelöä, mutta hassua ja huimaa hieman. Kuuntelen miten tulevaisuudessa tulostamme ruokaa 3D-printtereillä, miten jo nyt voi hoitaa ehkäisyn luotettavasti applikaation avulla ja miten perustulo on paitsi Suomen hallituksen agendalla myös Piilaakson nörttien märkäuni. Perustulo on tulossa siellä ja Suomessa kokeiluun suurin piirtein samoihin aikoihin. Käsillä on suurempi muutos kuin vain byrokratian ja kannustinloukkujen karsiminen: teollistumisen aikakauden loppu, jossa automaatio korvaa rutiinityöt. Kohtalonkysymykseksi koetaan kuitenkin ainakin meillä se, miten kaikki perustulon varassa elävät tuntevat olevansa osa yhteiskuntaa.

Anja Reponen virtuaalitodellisuudessa.

(Palvelu)muotoilu kuuluu Slush-sanavarastoon itsestään selvästi. Visualisointi – sekä informaation että palveluiden ja brändien – ymmärrettään yleensä tärkeäksi. Joidenkin uusien start-uppien huonosti suunnitellut tunnukset tai visuaaliset materiaalit erottavat jyvät akanoista muutenkin kilpailuhenkisessä asetelmassa. Ajankohtaisina trendeinä on havaittavissa yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät teemat, terveys ja hyvinvointi sekä ruoka.

Poistun yökerhosta nimeltä Slush ja ulkonakin on pimeää. Ei tunnu pahalta, sillä taisin juuri käväistä Kaliforniassa.

Teksti ja kuvat:

Katja Ojala

Kirjoittaja on Grafian viestintäpäällikkö ja vastaa Grafia-lehden toimituksesta. Taustaltaan hän on etnologi eli kulttuurintutkija.

Slush-kokemuksen aikana käytetyt applikaatiot:

- Paikallissää - ReittiGPS - Slush-applikaatio - Wolt - Tinder - Instagram - Facebook - WhatsApp - Messenger

[grafiary]

Naisten ominaispiirteistä

Kun puhutaan naisista, on puhuttava myös tasa-arvosta, rahasta, äitiydestä, uramenestyksestä ja miehistä. Samalla paljastuu toteutuuko tasa-arvo.

Suomessa nainen ja mies ovat mainonnan ja markkinoinnin alalla täysin tasa-arvoisia. Näin vakuuttaa Suomen markkinointiliiton toimitusjohtaja Lauri Sipilä. Hienoa! Eroja eri sukupuolten välillä kuitenkin on. Sekin on hienoa. Mitä erityispiirteitä naisissa sitten on? 

Naisten merkittävin erikoisuus on äitiys. Grafian historiikkia kirjoittava Satu Jaatinen luotaa aineistoaan ja kertoo, minkälainen naisen asema oli ennen. ”Alan kouluissa oli 1900-luvun alussa niin miehiä kuin naisiakin, mutta naisten ura pysähtyi usein avioitumiseen ja lapsen saamiseen. Joillakin työpaikoilla tämä oli syy irtisanomiseen.”Nykyisin naista ei irtisanota äitiyden vuoksi – se olisi laitonta. Perheen perustaminen vaikuttaa toki silti naisten työhön. Esimerkiksi niin, että naisen tultua äidiksi saattaa toimiston sohvalla nukkua lapsi. 

Bob the Robotin perustaja, art director Anu Igoni, 48, on kahdeksanvuotiaan pojan äiti. Hän on ratkaissut perheen ja työn yhdistämisen omalla tavallaan. ”En ole ollut päivääkään poissa töistä, kun Bruno on ollut sairaana. Hän vetelee mukana ja on nukkunut vauvasta asti toimiston sohvalla ja ollut palavereissa mukana.”Tämä ei ole toimiston vaan Igonin oma käytäntö. ”Kun olen firman omistaja, kukaan ei ole voinut kieltääkään sitä. Se on ollut minun valintani. Tämä on mahdollistanut lapsen sairastaessa sen, ettei käytännön fokus ole hajonnut. Muuten työnteko olisi ollut rikkonaista.”

Naisten toinen erityispiirre on se, että heitä on huipulla vähän. Suomen kymmenen suurimman mainostoimiston johtajista kaksi on naisia. Naisten asemaa luovilla aloilla käsittelevän The 3 % Conferencen laski kaksi vuotta sitten, että Yhdysvalloissa mainonnan alalla työskentelevistä naisia oli 46 prosenttia. Luovista johtajista heitä oli vain kymmenesosa. Nimensä tapahtuma on saanut konferenssin perustamisvuoden 2011 tilanteesta. Silloin luovista johtajista kolme prosenttia oli naisia. Igoni on siis poikkeuksellinen nainen ja yksi kolmesta Platinahuipun voittaneista naisista (miehiä on palkittu 27). Missä ovat muut huippunaiset? 

”Minunkin ikäluokan naisista moni kärkisuunnittelija laittoi pillit pussiin. Osalla se on ollut arvovalinta. Ensimmäisen lapsen saatuaan haluaa olla oman työtahtinsa herra, moni on alkanut freelanceriksi”, kertoo Igoni.  Kaikille kyse ei ole valinnasta.

Akavan maaliskuussa julkaiseman tasa-arvokyselyn vastaajista yli kolmannes oli sitä mieltä, että naiseus haittaa uralla etenemistä. Kyselyyn vastanneista moni ajatteli, että pärjätäkseen työelämässä naisen pitää olla ahkera, mutta myös paljon pätevämpi kuin mies. Igonin mielestä on karmea sanonta, että naisen pitäisi olla hyvä jätkä. Hän myöntää, että ”naisten pitäisi olla rennommin oma itsensä ja laittaa itsetuntoa kehiin.” Hän myös tietää, mitä on olla toimiston ainoa naissuunnittelija.  

”PHS:llä oli klassiset illanvietot, joissa pojat saunoo ja minä odottelen viinilasi kädessä jossakin. Mutta olen aina tullut hyvin poikien kanssa toimeen.”Igonille työ on ollut elämäntapa ja hän on painanut pitkiä päiviä. ”Sillä on ollut iso merkitys siihen, että on pärjännyt.”

Hänen uransa on myös konkreettinen esimerkki verkostojen merkityksestä. ”Kun ei ollut pieniä lapsia, oli helppo jäädä hengailemaan työpaikalle ja pohdiskelemaan esimerkiksi työn merkityksiä ja työoloja. Ehti kelata myös, mitä voisi tehdä toisin. Sellainen poikii uusia yrityksiä.” After workejä Igoni vietti muun muassa Kari Eilolan ja Jukka Kurttilan kanssa. Ihmisten, joiden kanssa 14 vuotta sitten perusti Bobin.  

Mitä muuta eritystä naisissa on? Naiset muodostavat erityisen kohderyhmän. Mainontaa suunnataan juuri naisille ja erityisesti äideille. Jopa vasaroista tehdään erityisiä naisten versioita (pinkkivartisia). 

Mainokset ovat yhteiskuntamme kuva. Ne tarjoavat julkisesti ideaa täydellisestä maailmasta. Siksi sukupuolten moninaisuus on markkinoinnin alalla erityisen tärkeää. Kesäkuussa maailman toiseksi suurin mainostaja (vuotuinen markkinointibudjetti 8 miljardia euroa) päätti lopettaa stereotyyppisten sukupuoliroolien esittämisen mainonnassaan. Firma, Unilever, omistaa muun muassa Doven, Knorrin, Omon, Rexonan ja Turun Sinapin brändit. 

Päätös on merkittävä. Unileverin tuottaman tutkimuksen mukaan kansainvälisesti vain kolme prosenttia mainosten naisista esitetään ammattiroolissa. Visuaalista kulttuuria ei säädellä laein, vaan kontrolli perustuu itsesäätelyyn. Siksi aiheesta on keskusteltava yhteiskunnassa jatkuvasti.  

Alkaa vaikuttaa siltä, että emme olekaan saavuttaneet täydellistä tasa-arvoa. Näin ajattelee myös graafikko Katju Aro. Työnsä ohella hänen luottamustoimiinsa kuuluu Naisasialiitto Unionin ja vasta perustetun Feministisen puolueen puheenjohtajuudet. Aro on ollut aktiivifeministi 20 vuotta ja pitänyt yllä keskustelua median naiskuvasta jo 2000-luvun alussa. "Hauska yhteensattuma on, että olen väitellyt aiheesta Anu Igonin kanssa televisiossa jo yli 10 vuotta sitten.” (Yle 1 vuonna 2003, Päivärinta: Pornoa vai pelkkiä alusvaatemainoksia?) 

Silloin valittiin Suomen ensimmäinen naispresidentti ja pääministeri, ja jopa naisvaltainen hallitus. Suomi haluttiin profiloida tasa-arvon edelläkävijämaaksi.  ”Tuntui, että ollaan jo aika pitkällä näissä asioissa. Oli varaa puhua naiskuvasta visuaalisessa kulttuurissa.”Sitten yhteiskunnassa tuudittauduttiin tunteeseen, että asiat menevät oikeaan suuntaan. Toisin kävi. ”Se sijaan, että päästäisiin eteenpäin, pitää meidän nyt puolustaa oikeutta päivähoitoon tai aborttiin.” Joudutaan puolustamaan naisten perusoikeuksia. Edelleen kurotaan myös kiinni sukupuolten välistä palkkaeroa. 

Naisilla on erityinen rahayksikkö. Se on pikku-euro, joka on arvoltaan keskimäärin 20 prosenttia pienempi kuin miehillä. Myynnin ja markkinoinnin erityisasiantuntijoina toimivien naisten keskimääräinen palkka oli Suomessa viime vuonna 15 prosenttia, eli 750 euroa, miesten palkkaa pienempi. Myynti- ja markkinointijohtajina toimivien naisten yli 16 prosenttia, eli 1100 euroa pienempi. 

Jo jutun alussa siteerattu Suomen Markkinointiliiton toimitusjohtaja Sipilä hämmästelee "jos samasta tehtävästä maksettaisiin miehelle enemmän kuin naiselle. En siis ole kohdannut urallani sukupuolijaottelua. Uskon, että monella muulla alalla sitä varmaan on, mutta markkinoinnin alalla palkkaerot eivät ole siitä kiinni.” Sipilän mukaan ne johtuvat firman koosta, tuloksesta ja siitä, että hyville maksetaan paljon ja huonoille vähän. (Grafialle hän kertaa: ”vakaa kantani ja oma kokemukseni on, että sukupuolella ei ole väliä”.)

Samassa Markkinointi&Mainonnan haastattelussa Sipilä kertoo, ettei "osaa verrata suoraan muihin maihin, koska en ole seurannut tämän tyyppistä keskustelua muissa maissa”. 

Muissa maissa käydään myös tasa-arvokeskustelua. Mainostoimisto Saatchi & Saatchin puheenjohtaja Kevin Roberts, 66, kommentoi samaa aihetta Business Insiderin haastattelussa heinäkuussa: ”En usko, että [naisten vähäinen määrä johtotehtävissä] on ongelma. En ole huolissani, sillä naiset ovat onnellisia, menestyneitä ja tekevät hyvää työtä. En voi puhua seksuaalisesta syrjinnästä, koska meillä ei ole koskaan ollut sellaista ongelmaa, luojan kiitos.”

Sekä Sipilä että Roberts, valkoiset keski-ikäiset miehet, kommentoivat asiaa, joka ei koske heitä ja tyrmäävät tarjotun tiedon. Katju Aro kuvailee miesten logiikkaa: ”Koska minä en näe sitä ongelmaa, sitä ei ole.”Pitäisi kysyä miksi naiset työskentelevät pienemmissä yrityksissä, ovat harvemmin johtajia, tekevät enemmän määräaikaisuuksia, tienaavat vähemmän niin johtajina kuin freelancereinakin ja jäävät miestä useammin kotiin lasten sairastaessa? 

Tilastokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela tarjoaa vastauksia. Tutkimusten mukaan miehet pyytävät hanakammin palkankorotuksia. Heillä on myös mahdollisuus saada niitä sillä aikaa, kun äidit ovat äitiysvapaalla. Kustannukset lastenhoidosta kasautuvat naisten työnantajille. Ja niin edelleen.  Miten tasa-arvoa sitten edistetään? ”Perhevapaiden tasaaminen on isoin ja keskeisin asia, ja seuraava edistysaskel, joka pitäisi ottaa”, sanoo Aro. 

Lapsen hoitomahdollisuuksien tasaamisella olisi laaja merkitys: siten muutettaisiin normeja. Vaikka suunnittelualoilla rakenteet ovat vapaampia kuin monilla muilla, olisi asennemuutos sielläkin tarpeen. Tasaiset perhevapaat kuvastaisivat sitä, että vanhemmuus ei ole yhteiskunnassamme sukupuolittunutta eikä vastuunkantaminen lapsista riipu sukupuolesta. 

Sutela uskoo, että perhevapaiden tasaaminen parantaisi naisten asemaa työelämässä. ”Perhevapaita pitäisi kiintiöidä isille niin kauan, kun nainen on useammin se, joka jää kotiin hoitamaan lapsia.”Suomessa keskustelu naisista ja miehistä, sukupuolista sekä niiden tasa-arvosta on maltillista. 

Toisinkin voisi olla. Robertsin haastattelun jälkeen hänet erotettiin tehtävästään. Firman ranskalainen omistaja Publicis kommentoi asiaa virallisessa viestissään: ”Sukupuolten välisen tasa-arvon tukeminen alkaa ylhäältä ja yhtiömme ei suvaitse kenenkään puhuvan organisaatiomme puolesta, joka ei arvosta mukaan lukemisen, inkluusion, arvoa.”Sipilän haastattelun perässä on 0 kommenttia.  

Teksti: Ida Kukkapuro 

Julkaistu Grafia-lehdessä 3/2016

[grafiary]

Muotoilu on muutakin

Sunnuntain 18.9. Helsingin Sanomissa Veera Luoma-aho kirjoitti, että designmarkkinoiden tavarapaljous sai olon tukalaksi.

Onneksi kaikki design ei lisää maailman tavarakuormaa. Muotoilusta puhuttaessa tulee monelle ensimmäisenä mieleen esinemuotoilu ja seuraavaksi ne uudet hypesanat, palvelumuotoilu ja design thinking. Jossain niiden välimaastossa on graafinen muotoilu, kaikkialla läsnäolevana. Graafinen muotoilu häivyttää itsensä taustalle – juuri ennen kuin eksyt uuden kaupungin metroasemalle huonon opasteen takia tai lopetat nettisivun tai applikaation käytön sekavan layoutin ja tarkoitukseen sopimattoman fonttivalinnan vuoksi.

Visuaalisen viestinnän muotoilun olemassaolon huomaa usein vasta kun se puuttuu. Toimiva palvelu mahdollistaa asioita, mutta on itsessään täysin taustalla. Paradoksi on se miten etenkin aineettomissa palveluissa loistava muotoilu on enimmäkseen näkymätöntä. Onnistunut graafinen muotoilu tekee elämästämme helpompaa. Se varmistaa, että lehtien ja kirjojen typografia on luettavaa, verkkosivuilla liikkuminen sujuu loogisesti ja asiat löytyvät kaupassa.

Suomessa design on kaikkialla. Uuden opetussuunnitelman myötä uudistettiin myös mallikirjaimet. Jatkossa kirjoittamaan opetellaan Jarno Lukkarilan muotoilemalla Alku-fontilla. Tarve uudistamiselle tuli kirjoittamistapojen muutoksesta. Näppäimistö ja päätelaitteet ovat vähentäneet käsin kirjoittamista ja käsin kirjoittamiseen käytetään pääosin tekstausta. Alku-fontin suunnittelussa on otettu tämä huomioon ja kahden tyylin sijasta siirryttiin yhteen merkistöön.

Alku-fontti

Ja pelastetaan visuaalisen viestinnän muotoilulla vähän maailmaakin. Se herättää meitä huomaamaan epäkohtia ja etsii keinoja niiden ratkaisemiseksi. Elina Niemistön suunnittelemassa Lahjoitukset.fi -verkkopalvelussa vastaanottokeskukset voivat ylläpitää päivittyviä listoja lahjoitustarpeistaan. Palvelun tarkoituksena on varmistaa, että keskukset saavat juuri ne tavarat, joita todella tarvitsevat, vapauttaa vastaanottokeskusten resursseja lahjoitusten koordinoinnista muihin tehtäviin ja tehdä lahjoittamisesta mahdollisimman helppoa. Syyskuun puolivälissä SPRTakeover valjasti yritysten ja organisaatioiden verkkosivut keräämän lahjoituksia nälkäpäivälippaaseen. Tässäkin tapauksessa muotoilulla oli tärkeä rooli. Loogisesti toimiva palvelu, joka ei ärsytä sivujen käyttäjää, potentiaalista lahjoittajaa.

Lahjoitukset.fi

Visuaalisen viestinnän muotoilu tekee meidän kaikkien arjesta vähemmän tukalaa, toimivampaa. Ja toivottavasti myös vähän kauniimpaa.

Antero Jokinen, hallituksen puheenjohtaja, Grafia ry

Katri Soramäki, toiminnanjohtaja, Grafia ry

[grafiary]

Interview with Tuan Khuu

EARS-festivaali järjestetiin Helsingissä 25.–28.8.2016. Tapasimme puhujanakin olleen Tuan Khuun, joka kertoi vinkkejä suomalaisille suunniittelijoille Kiinan markkinoista. Mikäli Kiinan markkinat kiinnostavat, saat Tuanin yhteystiedot Grafian toimistolta.

Hi Tuan, could you tell me a bit about yourself?

Hi, my name is Tuan Khuu and I work as a creative director in an agency called C8 Create Infiniti. C8 Create Infiniti is a creative design agency that develops visual strategy and design systems for global luxury brands. Our clients are mostly global companies based in China. Our strengths comes from our ability to keep international standards but still be relevant to the Chinese local markets. Most importantly, our team consist of bilingual copywriters who not only translate but also adapt it for better communications.

What’s going on with graphic design in China? How do you see the field?

Most of Chinese graphic designers are very good technically but unfortunately they’re not very good creatively. It’s not that they lack talent, the issue is actually education. The basic design principle there is that if you can copy a master, you are a master and that’s what they learn at school. If you copy it perfectly, it means you have the technical level of a master.

About international graphic designers in China, the situation is getting better. They just don’t grasp the Chinese culture yet. I’ll give you an example: a lot of American designers are a bit aggressive, their message is not very subtle. It’s very ”in your face” compared to the European ones, which are more subtle and more based on culture. It works for Nike and other American brands, but if for example you would like to do a zen-like tea brand, it just doesn’t work. But eventually, the more they stay there, the more they adapt to the culture. At the moment designers from Korea and Japan are the most sought after.

My thoughts on Finnish designers are that there’s lots of talent, lots of quality, but zero marketing! You guys have everything, but you can’t market yourself yet. Your pros are that you’re very focused on quality, which the Chinese are finally understanding now. Now they understand the zen concept, simplicity and the “less is more” principle. Chinese people love colors which you guys have a lot. Another thing is about Finnish humor: there’s some darkness into but not too much ( think Finnish licorice candy ) and Chinese people love that! From what I’ve seen, the work you do is apart from anything I’ve seen, it’s just that you got to get out of Finland. And hopefully I can help with that. Just buy me a drink and I’ll tell you more!

So you talked about the cultural aspects. What do you think should be considered?

If you’re really interested, you have to go to China. You have to meet people. Fortunately, the people in China are very open to talking to you and the doors can be opened really fast - if you’re there. China is opening, it’s very open to new talent and most of the people will help you. But you got to go there, you got to move there. It’s three to six months investment in time. If you stay here, it’s not gonna happen. It will also help if you learn the language. And get yourself a boyfriend or a girlfriend who’s Chinese, that always helps!

The most important social media channel is WeChat. It’s the Facebook, Twitter, Instagram and Über of China. If you don’t promote yourself through there, you have zero change. In China, Facebook is blocked, Twitter is blocked, Google and Wikipedia works sometimes.

Can you give three rules for Finnish designers when entering Chinese market?

The first rule would be to say that you’re from Finland. Tell them what your core values are. It’s all about being simple, focused and have a bit of that Finnish humor.

The second rule is to be colorful. Play with colors! Most of China is very grey, there’s not much colors so they love seeing them. Red and gold or red and yellow are their favourite colors, obviously.

Number three is don’t be afraid to ask for a good price. You can negotiate over there. Don’t be too humble about that, otherwise they will take advantage of you. They have a lot of choices but if you keep your ground you will succeed. Otherwise it’s a jungle in there.

One more thing, learn how to promote yourself in WeChat!

[grafiary]

Katutaidematkalla Berliinissä

Oleskeluni grafialaisena Särön Berliinin residenssissä piti sisällään maratonkävelyitä katutaiteen perässä, puistokaljanmakuisia muistiinpanoja ja kaupungin laajuuden haparoivaa hahmottamista. Tässä ammatilliset päätärppini.

Urban Spree 

Friedrichshainissa sijaitseva katutaidegalleria-alue otti haltuunsa ensi metreistä. Mesta on kuorrutettu teoksilla ja uusia duuneja kuratoidaan entistenkin päälle. Myymälässä myydään yläkerran tiloissa silkkipainettuja taideprinttejä ja monenlaisia zinejä. 

Vaikutuin erityisesti residenssityöskentelyn ja galleriatilan yhdistävästä tilasta, jossa käyntini hetkellä maalasi Hiroyasu Tsuri eli Twoone. Ideana galleriassa on, että itse näyttely on auki vain yhden päivän, mutta kävijät saavat seurata taiteilijan työskentelyä vapaasti kahden viikon ajan.

Twoone Urban Spreen galleriassa.

Bordalo II:n romuteos Urban Spreen alueella.

Urban Nationin projektit

Suuria muraaliteoksia ja katutaidetta Berliiniin hommailevan Urban Nationin päämaja sijaitsee Bülowstrassella, ja alue myös näyttää siltä! Käyntini aikaan telineiden piilossa toteutettiin suurta teosta 2017 avattavan urbaanin nykytaiteen museon tilojen julkisivuun. Vastapäätä tätä valmisteilla olevaa teosta on Marina Zumin muraali, josta oli tuoreeltaan juttua myös Hesarissa. 

Kävin tutustumassa Tegel-järven lähistöllä sijaitseviin Urban Nationin järkkäilemiin jättimuraaleihin 14-kerroksisten kerrostalojen kyljissä. Eritoten Borondon keskustelua herättänyt työ sekä Collin Van Der Sluijs & Mr. Super A -kaksikon esteettinen lintupläjäys olivat vakuuttavia livenä.

Tältä näyttää ammattimainen muraalimaalausurakka.

Collin Van Der Sluijs & Mr. Super A

Borondo

HowNosm:in muraali, oikealla pilkottaa tuore London Policen työ.

Mitä muuta?

Teufelsbergin alue on nykyisellään oikea katutaiteen huvipuisto, BLU:n pari vuotta sitten mustalla maalilla taiteilijan itsensä peittämät jättimäiset teokset ovat kierolla tavallaan aidointa katutaidetta… 

ja hei, keksimmepä residenssikollegani Jarkko Hyppösen kanssa aikamoisen projektin, jossa toteutetaan Martinlaaksossa jättiläismäistä kalligrafiaa suoraan purettavan ostoskeskuksen lattiapintaan syyskuussa! Ota yhteyttä ([email protected]) jos kiinnostuit.

Teksti ja kuvat: Jesse Pasanen

Kirjoittaja on Grafian katutaidekilta G-Rexin perustajajäsen

Fanakapan työ Teufelsbergissä.

Tinkimättömän BLU:n tämä työ on yhä jäljellä.

[grafiary]

Hahmojen lumous ja kumous

Positiivinen outo ja rajanylitys hahmojen maailmassa.

Hello Kittyn globaali viehätysvoima, supervoimilla kyllästetyt X-Men -mutantit, sulotaikaansa levittävät MyLittle-ponit. Mikä visuaalisen kulttuurin hahmokuvastossa kiehtoo katsojaa?

Ihmissilmä tunnistaa hahmoja kaikkialla. Erityisesti katseemme viipyilee muodoissa, joilla tulkitsemme olevan inhimillisiä piirteitä, kuten kasvot, silmät ja suun. Figuurin muoto vihjaa ihmisestä, jolloin samaistuminen olentoisuuteen mahdollistuu. Figuurimaisilla hahmoilla käsiteltiin mytologisia ja uskonnollisia teemoja jo muinaisten kulttuurien veistostaiteessa. Myös urbaanissa hahmokulttuurissa esiintyvät, mieltä aktivoivat olennot toimivat eräänlaisina fetisseinä kuvailemalla pysyvyyttä katoavaisuuden sijaan. Luomukset puhuttelevat, koska ne muistuttavat meistä, mutta lukuisin uusin mahdollisuuksin varusteltuina. Uteliaisuuden kohteina olevat olennot operoivat maailmoissa, joiden lainalaisuudet poikkeavat meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Eräänlaisia nykyajan myyttisiä voimahahmoja luo FriendsWithYou -suunnittelijakollektiivi. Ryhmän repertuaariin kuuluvat positiivisia viestejä välittävien olentojen performanssit ja urbaanit installaatiot. Kollektiivin mukaan hahmot toimivat arkkityyppeinä, ikonisesti. FriendsWithYou visioi, kuinka hahmoja tutkailemalla avautuu näkymiä kollektiiviseen alitajuntaan. Valoisista hahmoista haetaan kaivattuja, voimaannuttavia mahdollisuuksia. Turvallisuutta tarjoavien, ystävällisten voimahahmojen positiiviseen säteilyyn kiinnytään jo lapsuudessa.

FriendsWithYou, Cloud City, 2006

Visuaalisen kulttuurin piirissä esiintyvät hahmot toimivat alustoina monenlaisille inhimillisille tunteille. Myös suunnittelija Aj Fosikin mukaan hahmosuunnittelussa on kyseessä antropomorfisointi: hahmoihin heijastetaan inhimillisiä tunteita ja ajatuksia.

Hahmo voi olla moni. Barbapapa muuntautuu lukuisiin uusiin variaatioihinsa. Kehollisen muodonmuutoksen mahdollisuudet kutkuttelevat katsojaa. Avuliailla barba-olennoilla on tervetulleita positiivisia ominaisuuksia. Miyazakin animaatioelokuvissa jumalhahmot voivat liukua kumouksellisesti hyvän ja pahan merkityskenttien välillä. Tässä liukumisessa on jotain läikehtivää, rajoja hälventävää, merkityksenantoihin lukkiutumatonta. Myös kehoon ja sukupuoleen liittyvät merkitykset voivat olla liikkeessä. Erityispiirteenä voi olla esimerkiksi androgyynisyys ja siitä ammennettu voima. Hahmoesitys, joka paljastaa ja tutkii muuttuvia rajoja ja juhlistaa positiivista outoa, on kiehtova. On tarpeen tarkastella, kuinka värähtelevä, kysyvä ja tutkiva outo näyttäytyy hahmoluomuksessa.

Myös ihminen voi liukua näillä merkitysmaastoilla ja muunnella rajojaan muuntautumalla hahmoksi. Traditionaalisessa karnevaalissa ihminen muuttuu mytologiseksi olennoksi naamioitumalla. Naamiossa on samanaikaisesti jotain tuttua ja vierasta: unheimlich, hämmästyttävä, välkehtii sen lävitse.

Meksikolaisia naamioita, teoksesta Mexican Masks (Donald Gordry)

Antropologi ja tutkija John Emighin mukaan naamioitu performoija kehkeyttää katsojalle kognitiivisen palapelin. Naamioitumisen performanssissa ihminen, eläin ja jumaluus sekoittuvat väliaikaisesti identiteettiin mielikuvituksellisen leikin avulla. "Naamio on kuva ihmisestä ilman naamiota", luonnehtii Peter Brook puhuessaan balilaisesta naamiosta. Kuulostaako tutulta? Hahmosuunnittelija tuntuu muovaavan tuota samaa kuvaa, ihmisyyden syvää ydintä.

Eurooppalaisia hahmotraditioita teoksesta Wilder Mann: The Image of the Savage (Charles Fréger)

Graafikko ja kuvittaja Aunis Emilia Ahonen on kiinnostunut erilaisten hahmojen voimauttavasta luonteesta.

Linkkejä:

FriendsWithYou: Keeping the world human and dirty, 2006

http://pictoplasma.com/interview/friendswithyou/  

John Emigh: Mask and body

http://pictoplasma.com/essay/john-emigh/  

[grafiary]

Kenen lauluja laulat?

[grafiary]

Montako hymynaamaa tai peukkua lähetit tänään?

The Oxford Dictionary nimesi hiljattain 😂:n, eli naaman, jolta roiskuvat naurunkyyneleet, vuoden 2015 sanaksi. Se on eniten käytetty symboli maailmassa tällä hetkellä.

Emojit, nuo pikkukuvat, joita niin innokkaasti lähetämme toisillemme ovat mielenkiintoinen ilmiö. Niiden yleistyminen on oire siitä, että kieli ei pysy enää kehityksen perässä. Erityisesti some-kanavissa viestittely edellyttää lähtökohtaisesti viestin vastaanottajalta nopeaa reagointia. Ajatuksen tai tunteen koodaaminen kirjaimien muotoon on tähän liian hidas tapa.

Emojien ja symbolien käyttö yleistyy myös graafisessa suunnittelussa. Hienona esimerkkinä tästä on Jonathan Barnbrookin suunnittelema uusi David Bowie -albumi. Albumin nimi on yksinkertaisesti ★. Barnbrook kertoo albumin grafiikoiden synnystä Creative Review’n äskettäisessä haastattelussa. Samassa jutussa hän viittaa myös tapaamiseensa edesmenneen William Burroughsin kanssa. Barnbrook oli kysynyt beat-kirjailijalta, mihin kieli ja kirjaimet kehittyvät. Burroughs vastasi, että olemme matkalla kohti faaraoiden Egyptiä ja hieroglyfejä.

Oliko Burroughsin tokaisu vain pelkkä provokatiivinen heitto? Enteellinen se kuitenkin oli, sillä Unicode-merkkistandardien avulla lähetämme toisillemme symboleja enemmän kuin koskaan.

Mitä emojien kiihtyvästä käytöstä seuraa? Rapautuuko kieli - jos siitä edes kuuluu olla huolissaan? Entä jos emojit ovatkin välittömämpi tapa ilmaista asioita? Maailma ei enää ole sanojen vankina. Vapaudumme kielestä, joka on estänyt asioiden välittömän kokemisen.

Ehkä William Burroughs oli oikeassa väittäessään, että kieli on ulkoavaruudesta tullut virus.

Symbolien yleistyminen tarkoittaa ainakin sitä, että tulemme näkemään mielenkiintoista suunnittelua. Töitä, joissa intuitiolla ja viestin vastaanottajan tulkinnalla on suurempi rooli kuin kieleen sidotussa viestinnässä.

Hyvää 🎄ja 🎆

Teksti: Markus Frey Kirjoittaja on graafinen suunnittelija, Grafian hallituksen jäsen ja yksi Kubo Oy:n perustajista