Itse Hanna Kopra

itse[at]hannakopra.fi

[hannakopra]

Moni joutuu keksimään itsensä uudestaan. Tai saa, koska on pakko. Monesti itsensä keksimisille uudelleen ei ole aikaa. Sitä on vaikea irrottaa arjesta, tekemisestä – vaikka pitäisi. Mutta nyt voisi aloittaa vaikka sellon soiton! Hauskojen Sävelten kanssa on pitkään tehty markkinointiviestintää ja kerrottu, että kuka vain voi aloittaa milloin vain uuden jutun, musiikkiharrastuksen. Vaikkei osaisi nuotteja tai olisi ennen mitään soittanut.

Nyt on lisätty opetusmuotoja.

[hannakopra]

Mikä on suomalaisen muotoilun/suunnittelun arvo ja merkitys? Tällä viikolla olemme käyneet taas keskustelua lahtelaisesta muotoilusta.

Suunnittelemmeko tuotteita täällä lähellä tuotettaviksi ja myytäviksi – v a i isommille markkinoille myytäviksi ja näin ollen siellä lähellä tuotettaviksi?

Miksi suomalaista tuotetta nimenomaan pitäisi myydä ensisijaisesti suomalaisille? 

[hannakopra]

KEVÄT 2020

Ihmisellä (puhn siis itsestäni) on aikaa miettiä menoa, maailmaa ja luontoäitiä. Miten historia toistaa itseään ja missä kaikissa asioissa sen tarvitsee toistaa itseään. Miten asioita hoidetaan ja mitä asioita hoidetaan. 

Onneksi Suomessa on sellainen hallitus kuin meillä Suomessa juuri nyt on. 

Onneksi on kevät! Eikä vaikkapa marraskuu (joka vasta 3 viikkoa sitten loppui).

Olen ajatellut – ja moni ollut samaa mieltä, että olen ekstrovertti. Mutta ehkä olen sopivasti myös introvertti. Vähän niinka fihty-sixty.

Pitää osata luovia. Ja olla vaan. Kotona.

[hannakopra]

VAALIMAINONTA

Muutamien vaalien jälkeen täytyy todeta, että seuraavista tulee kiinnostavat. Politiikka on viime kuukausina muuttunut. Asetelmat ovat toiset. Siksipä seuraavista vaaleista tulee kiinnostavat.

Kekkonen on kuollut, kauan eläköön Kekkonen.

[hannakopra]

MEILLÄ JOKAISELLA ON SE YKSI

Suosikki somekanava. Vai onko? Itselläni huomaan olevan eri syistä useampi. Facebookissa on moni, sellainen etenkin jotka eivät ole muualla. 

Instagram on ihana ja siellä on erilainen puoli ihmisistä, minustakin läsnä. Plus voin seurata kaikenlaisia juttuja telluksen steinerkouluista, artisteihin, taiteeseen, arkkitehtuuriin jne. 

Sitten on Twitter. Se on erityinen, vaikka joskus knavasta kuin kanavasta tulee pidettyä taukoa tai siltä se voi näyttää. Twitter on paljon kiinnostavampi ja vetovoimaisempi kuin vaikkapa LinkedIn, johon en millään meinaa päästä sisään.

Jopa Snäpistä löydän itselleni ns. Jotain: teen siellä hassun hauskoja synttärionnittelulauluja.

Tarkoitus. Mikä on minkäkin somekanavan tarkoitus ja kuinka sitä voi ja pystyy luontevasti hyödyntämään. Käyttämään, olemaan läsnä.

On äärinmäisen tärkeää, että viestintään on niin sanoakseni OK olemassa. Siis luottamus, että viestitään asiallisesti ja rakentavasti. Jos kaikke aemmitään ja märehditään, niin inspiraatio jauhetaan mössöksi ja juna meni jo.

Sikäli sellainen asia kuin somestrategia tuntuu jännältä. Ei oi olla kovin laaja strategia, sillä mitään pumaskaa ei voi joka kerta käydä läpi.

[hannakopra]

YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN

Maija-Riitta Ollila kuuluu sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa voisin lähteä pitkälle junamatkalle tai jollekin seikkailulle.

Sillä hän sanoo tässä Ylen Elävästä arkistosta löytyvässä Maarit Tastulan ohjelmassa jotenkin näin: Kaksi keskivertoa ovat yhdessä enemmän kuin heidän yhteenlaskettu summansa.

Se jos mikä antaa meille toivoa ja samalla kannustaa meitä yhteistyöhön.

[hannakopra]

MERIITTI

Alkuun on heti sanottava, että tämä tuli leirin muilta aikuisilta. Lapsilta tai nuorilta palkinto on ehkä se, etteivät muutaman kuukauden päästä ajaneet minua pois Lappeenrantaan suuntaavasta bussista ja pääsin heidän mukaansa Yrityskylään.

Menkää ihmiset valvojiksi lasten/nuorten retkille tai jopa leirikouluihin. Se kasvattaa teitä ihmisenä. 

Ettekä te mene sinne oman lapsenne takia, vaan kaikkien lasten/nuorten. Jokaiselle sanotaan huomenta, hyvää yötä tai “heiheihei nyt kyllä!”. Jokaisen kanssa yritetään pelata korttia ja kaikilta kysytään mikä meininkin ja autetaan muistamaan, että “tää on vaan ryhmämatka”.

Ja kuten Mahti-Matti sanoi: Kun on rämempi bussi ja peruutetaan yksi takalasi rikki, niin ei tutustuttaisi Kilpisjärvelläkään kaikkiin niihin paikallisiin, joihin tutustuttiin.

[hannakopra]

SE SOI JA SE SOI

Hauskat sävelet on myös ohjelmatoimisto, mutta se tunnetaan paremmin musiikinopetuksesta. Lapsille, kyllä, mutta kenelle vain. Aikuinen voi aloittaa musiikkiharrastuksen siinä missä lapsikin. Kuinka viestiä niin, ettei ole liian …tiedäthän… lapsekas? Ilon kautta. On urkuja, ukulelea, laulua klassista ja popimpaa, bändihommia, erityisoppilaille omaa opetusta, ryhmässä ja yksityistunteja. Viidessä pisteessä ja musaleirit päälle. 

Ainolan Janne näki sävelet väreinä. Siitä se lähti. No, nyt tiedät. 

Lisätietoja saat aina Rouvalin Marjalta www.hauskatsavelet.fi

[hannakopra]

Arjenestetiikka

Mitä se on? Kenelle se kuuluu? Kuka sitä tilaa, toimittaa tai tahtoo? Missä sitä on?

Kaupunkikuvassa olemme kollektiivisesti unohtaneet vaatia ihan ehtaa estetiikkaa. Muraalit ovat ihania, mutta mitä muuta mahtuu arkemme esteettiseen spektriin?

Kuinka pysyviä ratkaisuja esteettiset elementit ovat? Miksi katuliiduista joudutaan vääntämään, mutta sysirumia rakennuksia saa rakentaa? Miksi yksikään yrittäjä haluaisi kauppansa ikkunaan rumat teipit? Koska jos meitä ärrrrrsyttää naapurin rumat roju hänen pihallaan, niin miksemme nouse vaatimaan kaupunkikuvaan, julkisille paikoille laadukasta maisemaa?

Sillä se lisäisi sitä keskustan eloa, myyntiä ja ZÄDÄM viihtyvyyttä.

[hannakopra]

VASTUULLISUUS

Faktahan on että vastuullisuus kuuluu kaikille. Se on niin isoja kuin pieniä tekoja.  Se ei ole trendi-asia, vaan ikiaikainen asia. Toki joidenkin kanssa joutuu asiasta ns. vääntämään, että onko se yksilön asia huolehtia ja blaa blaa ja vastaus on: On. Toki skaalat voi olla monenlaiset, mutta toisalta voidaan ajatella, että jos ei pysty roaskia viemään roskiin, vaan tiputtaa ne käsistään keskelle metsää – niin mitä vastuullisempaa hommaa sellaiselle voitaisiin edes ajatella.

Perheyrityksemme on osallistunut kahdesti CMI:n varainkeruuseen, koska …miksemme olisi.

[hannakopra]

HeiLahti-elämyskartta tulee Lahti2017-kisoihin kaksikielisenä

HeiLahti-elämyskartta julkaistiin kaksikielisenä (suomi/englanti) Lahti2017 MM-kisoihin. Karttoja on jaossa ympäri Lahtea. Jakelijoina toimivat mm. kartalla olevat yritykset, Trion Lahti-info, hotellit ja kisojen aikana myös kaupungilla liikkuvat kisaoppaat.

Kun kisavieraat haluavat hiihtojen ja hyppyjen lomassa kierrellä myös kaupungilla, niin HeiLahti-kartta tarjoaa mielenkiintoisia kohteita kisamontun ulkopuolelta. Kartalta löytyy ainutlaatuisia elämyksiä tarjoavia putiikkeja, näyttelyitä, kahviloita, ravintoloita, klubeja ja muita ”pakko kokea” kohteita taattuun Lahti-tyyliin.

HeiLahti-työryhmä toteuttaa elämyskarttaa voittoa tavoittelemattoman yhdistyksensä kautta vapaaehtoisvoimin. HeiLahti on Rakkaudesta Lahteen -projekti, naisjoukon: Riikka Flinkin, Hanna Kopran, Henna Lindroosin ja Sarianna Malmin lahja kotikaupunkilleen Lahdelle. Uusi versio on ryhmästä parempi kuin ensimmäinen, “koska hei, kehitys kehittyy”. Päivitetty kartta tehtiin vanhan pohjalle, saatujen ehdotusten kera paranneltuna.

Kartan uuden version päivitetyn ilmeen on toteuttanut jälleen lahtelainen graafikko Anna Räikkönen ja HeiLahti-työryhmän kantava voima paikallisuudesta toteutui myös paperikartan painopaikan suhteen, kartat on painanut lahtelainen Markprint. Paperikartan lisäksi digikartta www.heilahti.com palvelee myös mobiilissa, tosin toistaiseksi vain suomeksi. Digikartan on toteuttanut lahtelaistaustainen Juuso Lehtinen. Paikallisen aktiivisuuden nimissä karttaa lähti tukemaan myös lahtelainen It-alan monitoimitalo DevNet.

HeiLahti on muutakin kuin kartta. Se ei ole vain staattinen paperikartta, vaan digikartan puolella jokainen karttalainen voi jakaa ja luoda omia sisältöjä. Osallistumismaksu on niin alhainen, että se ei aseta kartalle osallistumiselle taloudellisia esteitä. Digikartan hyödyntäminen onkin jokaisen karttalaisen oman aktiivisuuden varassa. Se on mahdollisuus jota 2020-luvun kynnyksellä olisi hyvä alkaa hyödyntämään.

HeiLahti-työryhmä haluaa luoda Lahdesta mielenkiintoisen ilmiön ja olla omalta osaltaan nostamassa paikallisten yritysten, tuotteiden, suunnittelijoiden ja palveluiden tunnettuutta ja tuoda niitä ihmisten lähelle – Lahdessa ja Lahden ulkopuolella. Elämyskarttojen eteläisin jakopiste onkin Helsingin Punavuoressa. HeiLahti-karttaa ei sido maantiede, koska kaikkihan tietävät että Lahti on jotain paljon enemmän.

HeiLahti-karttoja löytyy mm.: - PUOTI-liikkeestä Rautatienkadulta (isommatkin erät) - Jokaisesta HeiLahti-logolla merkitystä liikkeestä Lahdessa - Trion Lahti- INFOsta

LISÄTIETOJA: Riikka Flink: 045 1474 014 [email protected]

Henna Lindroos: 040 5168472 [email protected]

www.heilahti.com – siellä lahtelainen elämys on.

[hannakopra]

Itsetutkiskelu on ihan paikallaan, välillä. Ihan jatkuvaa tykitystä ei jaksa kukaan, itsekään. Mutta välillä on paikallaan pysähtyä ihan aidosti asian kuin asian äärelle. MILLAINEN TIIMITYÖNTEKIJÄ MINÄ OLEN?

Riippuu varmasti tiimistä. Jokaisella meistä on erilaisia rooleja, eri tiimeissä. On perhe, harrastukset ja töidenkin sisällä erilaisia tehtäviä. Jopa sellaisia pop-up-tiimejä syntyy ja puh – katoaa jälleen. Kuten vaikkapa Työnnetään auto penkasta -tiimi. Tuossa Työnnetään auto penkasta -tiimissä olisin hyvä työntämään. Ellei olisi vielä vahvempia paikalla. Tätäkin hyvin mahdollista tiimityönmallia mietin eräs aamu Mytäjäisten risteyksessä, kun Opel oli hätävilkuissaan lähes keskellä kaikkea. Mietin jo mihin vedän auton sivuun ja menen auttamaan niitä (selkeästi ja ilmeisesti) vanhuksia (kun ketään näy missään) – huomatakseni, että auto oli täynnä (5 hlö) ihan aikuisia tai aikuisuuden kynnyksellä olevia miehiä. Yksi sentään soitti jonnekin. #survivalistit

Olen mukana aika monessa tiimissä. Olen miettinyt, että liiankin monessa. On HeiLahti, Lahden Steiner -koulu/-päiväkoti (johtokunta, vanhempainyhdistyksen hallitus, talkoot, somepäällikkiköinti), teen Lahden Mieskuorolle visuja ja materiaaleja, vaalikampanjoita (niin politiikka kuin muut luottamusjutut), Mahdollisuuksien Tori Lahdessa… 

On ollut järkevää ja kaikkien etu myös kieltäytyä asioista. Eräs todella tärkeä asia on delegointi. Asiat eivät saa olla yksin minun varassa tai minusta kiinni. Päivätöidenkin sisällä rooli tiimissä vaihtelee. Teen niin markkinointia (syvään kuvia, taitan esitteitä, päivitän somea ja nettiä), kierrän asiakkailla, puran konttia ja olen messuilla. Esimerkiksi. Sitten on tietenkin vielä perhe ja arjenlogistiikka.

Mutta mitkä perusperiaatteet säilyvät? Äitijohtaja-kirjassa on paljon sellaista, johon ajatuksissani monesti palaan. “Lastenhuone siivotaan sulkemalla ovi”, “-- lapset oppivat omatoimisiksi” ja niin edelleen.

Oli todella fiksua kysyä omista tiimityötaidoista muilta. Toisten anatama palaute teki hyvää. En ole ajatellut ns. liikoja itsestäni. Koska juuri mainituissa asioissa tahtoisinkin olla maininnan arvoinen.

Toisaalta nythän minulla olisi ja on velvollisuus kysyä miten voisin taitojani kehittää, eli suoremmin sanottuna: missä on vielä petrattavaa. Koska sekin olisi tärkeää tiedostaa.

[hannakopra]

Herra Puu

Kuka?! Herra Puu, jolle puut ovat sydämen asia. Herra Puu hoitaa puut maastossa kuin maastossa. Kalustoon kuuluu liinojen (joilla sidotaan puiden latvoja etteivät ne repeä) moottorisahojen ja kiipeilytarvikkeiden lisäksi vene ja moottorikelkka. Koska Herra Puu on erikoismies.

Herra Puun puunhoitoyrityksen ympärille on mietitty, keksitty, suunniteltu – toden totta ajatuksella nimi, logo, kuvamaailma, somestrategia, nettivisu ja yrittäjän sparri.

Pk-yrittäjän omalle vastuulle jää aidosti – aina – sellaiset asiat kuten: kuinka reippaasti ollaan aktiivisia, eli tuodaan itseään esiin, kerrotaan tarinaa, millaisella tyylillä sitä kerrotaan, missä kanavissa ja näin. Monesti pk-yrittäjätkin ajattelevat että itsensä esiin tuominen on jotenkin… mystisesti pahasta.

Eihän se ole pahasta.

Nykypäivänä ja jo piiiiitkään kanavat ovat olleet helposti käytettäviä ja halpoja käyttää. Kyse onkin enemmän kyvystä/halusta kertoa. Tohditaanko.

Kerro tarinaa – omaasi

Myös Herra Puun kanssa näkökulmaa on palloteltu. 

Miten asioista kerrotaan netissä, somessa. Voiko vai olisiko suorastaan hyvä antaa vinkkejä. Maallikkohan ei ole useinkaan puiden asiantuntija. 

Koska some nyt vain on hyvä tapa olla esillä (se on halpa julkaisukanava, se on helppokäyttää, se on yleistynyt reippaalla vauhdilla), niin sitä tulee hyödyntää. Ihmiset käyttävät nettiä ja somea mobiilisti, niin entistä viisaampaa on elää ajassa. Tässä ajassa kannatta kertoa asioista aikalailla tässä hetkessä – jos voi. 

Herra Puukin ottaa kuvia puun latvasta, mutta ns. postaa ne kunhan on taas maan tasalla. Eli hetken päästä, kun puhelimen pidempi räplääminen on turvallista. Mutta idea on, ettei kuvaa tarvitse julkaista vasta päivien päästä. Eikä julkaistakaan.

Herra Puun oma henkilökohtainen persoona on hyvin herrapuumainen. Kukaan päälle kolmikymppinen ei nuorru ja kun Suomen metsissä liikutaan (metsäthän ovat myös täynnä mystiikkaa ja tarinoita, tonttuja ja taikaa), niin tyylilajiksi valittiin rehti, suomalainen herrasmies ja moottorisaha – Herra Puu. 

Kuvien kautta mukana on Top Gear Stig -tyyppinen kuvakerronta. Mikä huvittaa nokkeluudessaan ainakin minua.

Tarinan kertominen

Minua voidaan pitää laiskana markkinointiviestinnän tekijäsparraajana, mutta se (markkinointiviestintä) ei voi olla päälle liimattua. Ja JOS asiaa on mietitty yrityksessä/yrittäjän päässä ja löydetty oma tapa kertoa, niin sanoma välittyy paremmin. Jää muistijälkiä. Koska ollaan omanlaisia. 

Naapurin kopionti tai tusinatarinat ovat täysin turhia. Kuka niitä muistaa, mikä arvo niillä edes on? 

Pitää osata arvostaa omaa tarinaansa. Tiedän, itsellänikin välillä päässä kuuluu Sipa-mummon aavistuksen nariseva ja tuomitseva ääni: “Leuhka”, joka sanotaan silmät vähän sirrillään ja leuka takana. Mutta sellaisista pitää piut’paut välittää.

Kerro, koska ihmiset pitävät hyvistä tarinoista.

[hannakopra]

Somestrategia ja pari luolamiestä

Kuka keksi viestinnän?

Kaikki haluavat nyt somestrategian. Ihan hyvä niin.

Mutta.

Itsestä tuntuu vain, että se on sama kuin kaikki halusivat/haluavat käyttää lausetta: "Meillä on mainostoimisto/viestintätoimisto/digitoimisto". Se on kuin korulause tai paperitiikeri. Ihan kuin se olisi tyhjentävä vastaus. Mitä se ei tietenkään ole. Varsinkaan enää.

Kaikki edellä mainitut tahot ovat apuvälineitä viestiä, kertoa, markkinoida, mainostaa – olla esillä. Ja silti kyse on tarinan kerronnasta. Ennen etsittiin paras savumerkkien tekijä tai viidakkorummun paukuttaja. Nyt pitäisi osata – taas – vähän enemmän itse paukuttaa. Päälle liimattu ei vaan toimi.

Elä ajassa erkki.

Esimerkki

Let’s face it, monet lasten koulunäytelmät ovat semikuppasia. Kukaan ei osaa tai tajua panostaa vaikkapa lavasteisiin tai rekvisiittaan. Itseäni moinen raastaa aina syvältä. Tai ei olla opeteltu oikeasti puhumaan kuuluvalla äänellä ja käyttämään alaleukaa. Tai edes esiintymään yhtään ihmisten edessä.

Mitä muuta siitä voi tulla? Kaikki tapauttavat kohteliaisuudesta. Kauheen kiva.

Mutta se onkin eri asia. Lapsille kokeneempien tulisi opettaa artikulaatiota, esiintymistä, hengittämistä ja auttaa lavasteiden teossa. ISOMMIN, näyttävämmin! Vaikka kyse olisi “vain” 2. luokan näytelmästä. Ellei minimalismi ole sitten tavoiteltua. Silloin se saisi näyttää siltä - tyylisuunnaltaan.

Mikä on se tapa viestiä mikä luonnistuu? Ryhmät ovat erilaisia. Olipa kysymys luokasta tai firmasta.

Esimerkki taipuu aika monen firman tapaan olla esillä.

Selitä tätä nyt sitten ihmisille

"Kyllä! Teidän pitää olla omia itsejänne. Ei ole muuta tapaa.” E i ole.

Kuuluuko teidän strategiaan ylipäätään olla epäkohtelias? Osaatteko muutenkaan vastata ihmisten tiedusteluihin? Mitä jos yleisesti mokaatte, niin mitä teette? Peruskäytöstavat helpottavat.

Pitäisikö asioiden olla sisäistettyjä siten, että osattaisiin toimia – riippumatta välineestä? Olemmeko pässejä narussa vai kenties jotain ihan muuta?

Mitä me pelätään?

Epäonnistumista. Naurunalaiseksi joutumista. Sellaisiako me ollaan? Toisillemme, että nauretaan ja pilkataan, niin että pienestäkin mokasta menee k a i k k i? Luoja, ota ja armahda. Ei kai nyt sentään olla! Ja jos ollaan, niin miksi?! Ei mitään järkeä. Edes suomalaisen vientiteollisuuden kannalta. 

Sillä meidän pitäisi kertoa vahvempia tarinoita. Ne myy.

Meidän pitäisi olla pelottavan hyviä kertomaan tarinoita, olla oman aikamme Lönnroteja. Olla väkeviä.

Altista itsesi

Vaihda ajatuksia (tällä tarkoitan myös Twitteriä, Facebookkia, LinkedInniä tai vaikkapa kirjekyyhkyä). Käy asioita läpi – mielellään usein eikä vain kerran vuodessa. Höpötelkää aiheesta muidenkin kuin kaltaistenne kanssa. Vaikka torikahvilassa. Saatatte saada idiksiä. Oivaltaa. Jotain uutta. Saa rönsyillä.

Ala hannaa

Kukaan ei saa itsensä näköistä materiaalia, jos se on täysin toisten tekemä. Sitä päälle liimattua. Tai sitten palkkaatte henkilöitä, jolloin he oppivat ns. talon tavoille, MUTTA voivat muuttaa sitä sellaiseksi, että teillä on tapana viestiä – avoimesti, luontevasti.

Karseaa! Ai Nou! Olla reilusti ihan omanlaisensa on joskus ärsyttävää. Mutta se on silti (usko nyt) ainoa tapa.

Armollisuutta ja hyviä käytös tapoja – ilon kautta!

[hannakopra]

Maailma muuttuu 

Muistan vielä kirkkaana sen päivän, kun tätä Chymoksen kuvaa otettiin Lauttasaaren studiolla. Isäni oli varannut ruhtinaalliset k a k s i lakua ja kuvia piti saada läjäpäin. Lakritsi suli suuhun ja pitkin leukaa…

Koska toista lettiä ei saatu fysiikanlakeja vastoin pysymään ilmassa - isäni piirsi sen myöhemmin kuvaan. Elettiin 80-lukua.

Sittemmin tuli Macit ja callet, jotka opettivat miten koneita hyödynnettiin - ja maailma muuttui.

Siirryin koneen taakse. Elettiin 90-luvun alkua. Vielä sen loppupäästä muistan kuinka yhdessä duunipaikassa AD:t saivat ISOT koneet, jotka pystyivät pyörittämään ISOJA kuvia ja ad-assarilla (minulla) oli joku wanha pönttö, johon kytketty hiiri liikkui vain kahden käden taktiikalla. Hullua - vai mitä. Sehän vaikutti deadlaineihin!

Katselin Applen tv-spotteja ja unelmoin kunnon hiirestä.

Muistan ajan Freehandin kanssa. Voi Luoja, otti ja armahti. Siirryttiin InDesigniin ja Illustratoriin. Adoben superstarit alkoivat vierailla Tennispalatsissa. Elettiin 2000-lukua.

Muistan kuinka ihmeissäni olin, kun sain uutisradiotyön kurssilla erityiskehuja siitä, että ymmärsin painottaa intermainonnan kasvua. Hää?! Miksen olisi? En tajunnut, ettei se ollut muille niin selkeää. Elettiin 2000-luvun alkua.

Bloggaaminen tuntui kivalta. Se auttoi myös lukihäröön. Oppi tuntemaan uusia ihmisiä. Minähän en IRCissä koskaan ollut viihtynyt. Tuli Facebook, Twitter ja lopulta alettiin käyttämään termiä 'some' - johon monen asenne oli "haist home!". Elettiin 2010-luvun taitetta.

Kehitys kehittyy. Kauheaa olisi pudota kyydistä.

2016 on e h k ä jo murrosvaiheen loppupäätä. Sen murroksen mihin mainonta ja perinteiset mainostoimistot ovat joutuneet. Turbulenssi. Kaikenmaailman viestintä- ja sometoimistoja ilmestynyt kuin plussapalloja plop, plop, plop… Kankeimmat meinaavat hukkua aallon alle.

Vierivä kivi ei sammaloidu ja virtaava vesi ei haise. Toki kaikki on suhteellista, mutta yleisajatuksena - niin se menee. Varmaa on vain muutos.

Pakko päästä kehittymään! Eli tarvitsen uusia haasteita. Minusta olisi hyötyä hyvin monelle. Olen varsin monipuolinen ja hyvää seuraakin. Myös työkaverina.

[hannakopra]

Hei Lahti!

Minä, Henna Lindroos, Riikka Flink ja Sarianna Malmi vietiin ns. maaliin meidän pitkähkö jupina “Miksei kukaan voisi tehdä Lahteen samantyyppistä karttaa kuin muissakin kaupungeissa on?!”.  Yhdistys Lahti Design Dash päätettiin perustaa. Tukemaan ja edistämään lahtelaisten suunnittelijoiden ja PIENIEN toimijoiden nostamista yleisempään tietoisuuteen. Toki pienyrittäjinä tunnistamme tarpeen myynninedistämiselle. Että samalla kartta palvelisi kauppiaita. Samaan lisämyyntiä, kassavirtoja ja sitä myöden toivottavasti kasvua – eli mahdollisuus tulevaisuudessa palkata lisää henkilökuntaa ja näin kaupunkimme hyötyisi.

Henna ja Riikka juoksivat yrityksiä läpi. Toki heillä oli entuudestaan paremmat olemassa olevat conneksönit, mutta eivät hekään kaikkia Lahden keskustan alueen yrittäjiä tunne. 

Plus on hyvä alleviivata sitä, että saimme apuraha aka apparia Taiteen edistämiskeskukselta, joka toki rajasi kartan luonnetta muotoilun piiriin. SILTI halusimme palvella kartanlukijaa mm. hyvillä levähdyspisteillä. Sekä sitä, että kaikki Lahti Design Dashin tekeminen on ollut vapaaehtoista, oman arjen (työtyöt ja perhe) ohella tapahtunutta.  Meistä Lahti on kartan ansainnut. Me kaikki poppoot olemme kartan ansainneet. Enää ei tarvitse niin paljoa listat sukulaisille, tutuille ja ystäville hyviä kohteita Lahdessa, kun voimme ojentaa kartan. Entinen luottokampaajani ja nykyinen luotto-Lahti-fani sai oman kartan jo postissa. Samoin muutama muu. Haluamme toiminnallamme muokata kuvaa kaupungistamme, Lahdesta. Vaikka kesällä vierailin ihan Siellä Oikeassa Chicagossa ja yhtäläisyyksiä toki on (esim. puukaupungin palo ja siitä vahava teollistuminen 1900-luvun alussa), niin Lahti ei ole Sellainen Chicago jollaiseksi moni sen edelleen mieltää. Uudet sukupolvet näkevät Lahden toisin. Ja siihen Lahti Design Dash haluaa vaikuttaa.

Olemme saaneet pitkälti hyvää ja rakentavaa palautetta. Periaatteessa en jaksaisi nimettömien kanssa alkaa huutelemaan, mutta kun Uusi Lahti -lehteä lukee moni, on hyvä oikaista sen sivuilla esitettyjä epätotuuksia. Sitä voisi myös sanoa, että joskus on hyvä puolustaa itseään.

Sellainen on myös Hei Lahti -kartta. Se on lahtelaisen muotoilun ja suunnittelun puolustuspuheenvuoro. Kaupungista on kadonnut valtava määrä vaatetus- ja huonekalualojen toimijoita ja työpaikkoja. Taidealojen koulutusta karsitaan. Se on uhka, mutta mahdollisuus tehdä jotain IHAN ITSE. Nousta fiksuun vastarintaan. Esim. tehdä tämmöisen designkaupunkikartan. 

Olisi muuten heti pitänyt käyttää termiä: designkaupunkikartta.

Kehitystyö jatkuu ja etsimme sitä kirottua rahoitusta, joilla voisimme toteuttaa mm. kieliversioita. Noin vuotta 2017 ajatellenkin jo. Karttamerkintöihiin on toivottu hiomista ja lisää kohteita on toivottu eikä mobiilisovelluskaan pöllömpi idea ole. Taivashan on rajana.

Se ero syksyyn on, että NYT todella moni tietää mistä on kyse ja lähtee tällä kertaa varmemmin mukaan.

Lahdessa on lukuisia erilaisia kohteita, joista meidän itsemmekin olisi hyvä tietää ja joilla voisimme markkinoida kaupunkiamme loputtomalle määrälle ihmisiä – läheltä ja kaukaa. Jotka saisivat Lahden näyttämään houkuttelevalta. Esim. Jonkun RAY:n silmissä ja peruspulikoitsijan.

Tätä kirjoittaessa on samalla tehty 2. luokkalaisten äidinkielen läksyjä, käyty keskustelua some-tavoista ja yleisistä tavoista, tehty messuosaston materiaaleja, keräilty kuvatiedostoja kansioihin, oltu telefooniyhteydessä Saloon ja mietitty että olisipa hienoa toteuttaa tätä Hei Lahti -juttua ISOSTI.

[hannakopra]

Jauhoja suuhun! Nurmileivän uusi leipäpussi on pääkaupunkiseudulla jo melko tuttu näky. Että siitä tulikin hieno! Hyvä kuin leipä sen sisällä. #nurmileipä #leipä