NASA
No title available
Today's Document
Claire Keane
🪼
Love Begins
Fai_Ryy
$LAYYYTER
almost home
No title available
gracie abrams
pixel skylines
Lint Roller? I Barely Know Her
PUT YOUR BEARD IN MY MOUTH
Jules of Nature
#extradirty
EXPECTATIONS
The Stonewall Inn
No title available
TVSTRANGERTHINGS
seen from Malaysia
seen from United Kingdom
seen from United States
seen from Italy
seen from Taiwan
seen from United States
seen from United States
seen from Malaysia
seen from Vietnam
seen from Finland
seen from Italy
seen from United Kingdom
seen from Türkiye
seen from Malaysia
seen from Malaysia
seen from United Kingdom
seen from United States
seen from United States
seen from Italy
seen from United States
@illansuunkirjailija
Suklaasilmät
Silmät suklaanruskeat
Kuin ruskan suudelmat
Lämpimät ja avoimet
Niin herkän kutsuvat
Kuin tuhat tähtee taivaalla
Kimmellys lammen pinnalla
On hehkuvat ja valoisat
Sun silmät eloisat
Kuin lokakuinen metsä
Kuin nahka tuoksuva
Kuin takkatulen lämpö
Aina minut muistava
Silmissäsi leikkii hymy pehmeä,
Koristettu on ne meripihkatähdillä
Iiriksesi ovat kaunis sävelmä
Katseessasi kesä – ilta leppeä
Ylpeä
Äiti, mitä tarkoittaa olla ylpeä?
Me nähtiin tänään väkeä ja kirkkaita värejä,
Iskulauseita ja sateenkaariviirejä.
Ne antoi luvan olla äänekäs ja ylpeä.
Niin äiti, mitä se tarkoittaa se ylpeä?
Meille sanottiin, että ylpeys on iloa olla oma itsensä.
Mutta äiti, sanoit, ettei kiltit lapset riko sääntöjä.
Miksi sanoit, että meidän pitää olla nöyriä?
Miksi on sääntö, ettei tytöt saa olla prinssejä?
Tai miksi tyttöjen kesken ei saa leikkiä hääleikkejä?
Äiti, miksi minun hiusten pitää olla pitkiä?
Ja äiti, mistä tietää, että me ollaan tyttöjä?
Niin äiti, miksen saa olla ylpeä?
Miksi minun pitää itseäni hävetä?
Tarvitseeko aina olla hiljaa ja nöyrtyä,
Kääntää toinen poski ja hymyillä?
Äiti, mikset anna minun olla ylpeä?
Miksi rakkautesi kuulostaa syytökseltä?
Miksi hyväksyntäsi niin kylmältä?
Miksei sydämessäni saa tuntua hyvältä?
Äiti, miksi teit sanoilla niin kipeää?
Miksi herjasit, haukuit, sait itkemään?
Äiti, mitä väärää on siinä, että on ylpeä?
Miksen saa pitää kädestä tyttöjä?
Äiti, miksi sinä saat päättää,
Miten minunkin pitää elää?
Mitä pahaa on siinä, että on ylpeä?
Eihän rakkaus tee kenellekään kipeää...
PS.
Äiti.
Nykyisin ehdin taas hymyillä,
Kun ei tarvitse anteeksi pyydellä.
Tiedätkö, tuntuu tosi hyvältä
Olla viimeinkin ylpeä.
Taas on elämä
On kultaiset poskisuudelmat
Ja sisään siivilöityvä valo
On aamuissa luonnon laulu
Ja kirkas viserrys
On vehmaat kumpupilvet
Ja tuulessa taipuvat lehvät
On laaksossa lepäävä laiho
Ja elon viljava vainio
On tyyni järvenselkä
Ja lampi laineeton
On rauha kesäpäivän
Ja ihminen huoleton
On hiljakseen hiipuva ilta
Ja punastuva taivas
On mailleen painuva tähti
Ja yön kuulas kirkkaus
On saapunut Suomen suvi
Ja taas – taas on elämä
Limbo
Tasapainoilua keinulaudalla
Hetki oviaukossa, ei kummassakaan huoneessa
Ei ulkona, ei sisällä
Välitilassa
Ei kuollut, ei elossa
Mutta silti olemassa
Sielu ja ruumis
Muttei kummassakaan läsnä
Osiensa summa muttei kokonaisuus
Keskiyö
Ei kunnolla osa kumpaakaan päivää
Unohdettu, vaikka monien mielessä
Näkökykyinen mutta sokea
Jumissa
Ei hereillä, ei unessa
Vankina vajavaisessa ruumiissa
Yksin ihmismassassa
Kotona, avaimet hukassa
Odotushuoneessa
Ikuisuus äärellisessä ajassa
Pysäytyskuva
Hetki, jota ei ole olemassa
Olen välitilassa
En kuollut, en elossa
Odotan
Limbossa
Työläiset ja sotilaat
Kolonna marssii neulaspeitteistä metsänpohjaa
Vaitonainen askellus hukkuu havujen huminaan
Edessäpäin tunnustelijat kartoittavat korpea
Ja taivaalta polttaa keskipäivän aurinko
Työhön ovat poikain raajat tottuneet
Yksitoikkoisesti ne astuvat letkassa
Työläisen veri on halpaa
Sotilas on synnytetty puolustamaan maataan
Pyhä kolminaisuus
Pyhä Henki meissä kaikkialla
Taivaassa Poika Isänsä oikealla
Sunnuntaina saarnataan kolmesta yhtä
Valetaan kirkossa tunnelma jylhä
E=mc² Einstein väitti
Onko silloin ainetta myös henki?
Mikä on massa Pyhän Hengen?
Toteuttaako aineen häviämättömyyden?
Rukoilen, kysyn, etsin niin kaukaa
Väistelen lunta, räntää ja loskaa
Missä on Isäni – äitini Jumala
Kuka kumma uskoisi triniteettioppia?
Vesihöyry tiivistyy pisaroiksi iholla
Jääpalat sulaa nesteeksi vesilasissa
Kolmesta tulee jälleen yhtä
Olomuodoista identtinen ryhmä
Uskoako kirkkoisä Augustinusta?
Vaiko kemistiä valkeassa takissa
Kenen luontoon täällä voi luottaa?
Kuka tämän maailman oikein tuottaa?
Pohtia hetki meidän suokaa
Matemaatikko ja filosofi toisiaan huokaa
Ilmankosteudessako on Jumala?
Pyhän kolminaisuuden ruumiillistuma
Aave
Olen sulle varjo vaan
haamu muistoissas ken vaeltaa
ei saa rauhaa tunnoiltaan
sielu harmaan kylmän maan
Oon elämässäs aave vaan
välinpitämättömyydestäs ain muistuttaa
Peili silmät heijastaa
kuolleet, tyhjät, sammuttaa
ruumis hautaan hamuaa
huutaa, itkee, kiroaa
Elossa hän vielä on
pitkään ollut tunteeton
kuolonkankee kummitus
syrjään lyöty ajatus
Irti päästää pysty et
ei sävelletty oo suruvirret
Sisaruksia
Muistan vielä sun aamurutiinin, lempilevitteen ja pizzatilauksen
Muistan kuinka pelattiin yhdessä Mario Kartia ja katsottiin perjantai-iltaisin surkeita leffoja
Muistan kuinka yhtenä päivänä meistä tuli tuttuja
Samassa hetkessä toistemme sisaruksia
Muttei koskaan oikeita kavereita
Ei perhettä
Ei verisukulaisia
Mietin miksi suhun piti edes tutustua
Ja miksen saanut sua koskaan kunnolla tuntea
Ehkä meillä oli välissä liikaa vuosia
Ja aikaa vain muutamia kuukausia
Mietin joskus aamuyön tunteina
Tuntuuko susta koskaan pahalta
Ettei me olla enää sisaruksia
Ja tuntuuko se sustakin oudolta
Kävellä toisinaan vastaan kadulla
Kun ei enää toisiamme tunneta
Koti, uskonto, isänmaa
Äiti-Maa sua kaitsee, se uneen tuudittaa
Hellä tuuli silittää, kun poveen painut maan
Isän käsi suojelee, se kaartuu ylles pään
Kauas pois se karkoittaa synkän harmaan jään
Nostalgia
Kielellä maistuu nostalgia,
Olen sille allerginen.
Muistot kihelmöi iholla,
ja kuristaa kurkkua.
Väärinkäytän epipeniä.
Adrenaliinia suonissa.
Haluan kokea vielä kerran,
Miltä onnellisuus tuntuu.
Kakofonia
Harmonisoivien äänten hämähäkinseitti peittää käytävät, tukkii ovet ja ikkunat, purkautuu ulos korvia huumaavana humuna.
Keskityn. Erotan yksittäisen äänen, sanat, keskustelun. Siihen sekoittuu toinen ja kolmas ja neljäs, kunnes jäljellä on vain ääntä. Vikkelään liikkuvat huulet sylkevät tikareita tärykalvoilleni.
Humisee. Äänet painavat kehoani joka puolelta, työntävät, tuuppivat, iskevät kyynärpäällä kylkeen. Askelten rytmit sotkeutuvat vaihtuvaksi tahdiksi, jolla ei ole alkua eikä loppua, vain kiireen tuntu, joka hakkaa korvissani.
Käteni painuu metallisella oven kahvalla, vankkumaton seinämä sulkeutuu minun ja äänen välille.
Hiljaisuus. Ilmastointilaitteen humina porautuu tajuntaani.
Pilvet
On kuin raskaat pilvet täyttäisivät sisimpäni.
Niiden murskaava voima runnoo lävitseni,
istuu hartioilleni.
Synkät sadepilvet kastelevat olkani,
selkäni nokkuu vettä,
mutta sade antaa odottaa itseään.
Kerran vaaleat kumpupilvet
ovat tummuneet ympärilleni
sumuverhoksi,
jonka läpi valo hädin tuskin
yltää luokseni.
Olen sisältä kylmä,
palelen,
enkä muista miltä kevät tuntuu.
Kylmässä viihtyvät tummat pilvet,
vain lämpö ne saa satamaan.
Mutta miten löydän lämpöön,
kun pilvet estävät minua
löytämästä luoksesi.
Tulisipa sade jo –
En osaa sun sadetanssias.
Keskeneräinen
Liian paljon, liian vähä
Haen muotoa.
Äänekäs ja hiljainen,
Ei sielunvakautta.
Liian outo,
Kummajainen,
Ei mul oo sanoja.
Puuttuu sitä,
Puuttuu tätä.
Osaanko mä edes elää?
Ne sanoo,
Se keskeneräinen.
Ei täysi,
Täysin onnellinen.
Vielä kai pitäisi,
Jotain sanoa:
Elämästä,
Kuolemasta,
Rakkaudesta.
Mutta kun mä olen,
Keskeneräinen.
Jos vielä
Rakastaa jos saisin,
Koko sydämestä
Olla mitä oon,
Enkä anteeks pyydellä.
Olla pelkäämättä,
Hylkäämisen tuskaa.
Joutumatta kohtaamaan,
Syvää halveksuntaa.
Miksen olla voi,
Nuo kaksi rinnakkain.
Se kuka oon,
Ja ketä rakastan.
***
Inspiraationa:
https://yle.fi/a/74-20168757
Valmistujaiset
Maailma on unelias,
Tuomen tuoksussa se kylpee.
Auringon säteet leikkii,
Sun pellavahiuksillas.
Juhlahumu ilmassa,
Kuin matalapaine.
Me hiivimme rantaan valkolakeissa,
Istumme taivaan alle.
Hiekasta rakentuvat linnat,
Kaipaan lapsuutta.
Sun naurus on hersyvää,
Huulet maistuu viinimarjoilta.
En tiedä mitä tämän jälkeen,
Enkä mä välitä.
On vain tämä hetki,
Ja aallot leikkisät.
Hautajaissaatto
Oliivin oksilla peittyvä maa,
Marmoriin merkitty muisto hän vaan.
Rukoukset ympäri maailman,
Muistopuheissa tuomitsee mestaajan.
Miksi odotti rauhaan hän,
Miksei toiminut keskellä hädän.
Miksei tuominnut silloin,
Miksei kuunnellut.
Miksi nääntyä antoi,
Nyt hautaan siunatun.
Punaisen ristin päällesi puet,
Muistovärssyn heille luet.
Kukilla peittyvä pyhä maa,
Veren alleen taas kerran peittoaa.
Raunioista nouseva itku äidin,
Lapsen muisto käsivarsilla jäinen.
Perässä kulkee hautajaissaatto,
Kääntää se katseen kun sotii taas kaakko.
Miksi et kuulee maan kutsua,
Miksi et huomaa naista huivissa.
Miksi et kuule heidän haavetta,
Rauhaa ja turvaa ja kotia vapaata.
Nauru
Nauru täyttää hiljaisuutta,
Ainoa yhteinen kielemme,
Välttämään kiusallisuutta.
Turhaa.
Ei tyhjyys katoa.
Eivät silmäsi naura,
Ei poskia pakota.
Ei sidettä synny,
Ollaan vaan tässä,
Kohta toisille vieraita.
Oltaisiin vaan hiljaa.