Tällä hetkellä olen intoa piukassa kuinka hyvin olen saanut vihannes- ja protsku-painotteisen ruokavalion toimimaan perusarjessa. Eilenkin tosin iltapalaksi oli valkosipulipatonkia avokadon ja kananmunan kanssa, joten mikään askeettinen ruokavalio ei ole kyseessä. Enemmänkin tavasta ajatella ruokaa ja olla hieman suunnitelmallisempi sen kanssa, mitä syön.
Viikonloppuna kokkailun viikon ruokia ja onnistuin tekemään aivan loistavaa munakoiso-soijarouhe-keittoa. Muhennoshan siitä oli tarkoitus tulla, mutta valmis tikka masala-kastike teki siitä keittomaisen. Soijarouheen maustoin harissa-tahnalla, joten makua keitosta löytyy. Keiton ainekset siis pelkistetysti itketetyt ja uunissa paahdetut munakoison palat, soijarouhe harissalla maustettuna ja juuri se valmis tikka masala- kastike. Teen varmasti uudestaan tätä!
Viime viikon alkupuolella postista saapui tilaamani halpis “älykello”, millä olen pystynyt seuraamaan päivittäisiä askelia ja se antaa tietoa unesta, kalorien kulutuksesta yms.
Tavoitteena on siis 10 000 askelta päivittäin, mikä reilun viikon ajan on tullut suhteellisen kivuttomasti. Joinain päivinä olen viimeiset tuhat askelta askeltanut iltasella telkkaa katsoessa, mutta parempi sekin kuin sohvalla makaaminen. Eilen tuli askelila yli 16 000, joista suurin osa työpäivän aikaisia ja osa illan lyhyestä jumpasta.
Otin itsestäni valokuvia, eli niitä missä oman kropan tilanne näkyy peittelemättä. Tämän tein 31.5.20, eli reilu viikko sitten. Samalla mittailin kropan eri kohtia, jotta saisin seurattua tapahtuuko mitään kehitystä. Painoa en mitannut tai ajatellut mitatakkaan. Oma veikkaus on, että paino on vähintään 115kiloa koska olen ehdottomasti isoin mitä olen ikinä ollut. Pituutta minulta löytyy 165cm, eli ylipainoa todellakin on.
Viime kuussa heräsin oivalluksee, että oma peruskunto on kadonnut täysin viimeisen talven aikana ja en ole harjoituttanut lihaksiani käytännössä lainkaan. Kävelyllä olen käynyt silloin tällöin ja töiden kautta saan perusliikuntaa jonkin verran, mutta sen liikunnan hyödyt ovat kadonneet syömisen ja sohvalla makaamisen myötä.
Tämän oivallukseen perustuen etsin itselleni youtubesta perusjumppia ja olen aloittanut kesäkuun alusta tekemään lyhyitä kotijumppia joka toinen päivä. Valitsin youtubessa todella suositun Chloe Tingin jumppaohjeet, koska jotenkin hänen pelkistetty tyyli vetosi minuun eikä musiikitkaan ole turhan ärsyttäviä. Jumpat ovat todellakin 15 minuutin pituisia, mikä tällä hetkellä on hyvä pituus itselleni, jotta se tulisi tehtyä ja kroppa pystyy mukautumaan uudenlaiseeen liikkeeseen pikkuhiljaa.
Tavoitteena on juhannukseen asti mennä tällä reseptillä; eli vihanneksia ja proteiinia joka aterialla, 10 000 askelta ja joka toinen päivä lyhyt lihaskuntojumppa. Sitten voisin juhannuksesta aloittaa hieman vaativamman lihaskuntoilun, ehkä lisätä toinen lyhyt ohjelma mukaan tai alkaa taas pitkän tauon jälkeen tekemään kahvakuulalla lihaskuntoa.
Hyvä fiilis ja jotenkin olen ylpeä itsestäni, ettei kaupasta tule kannettua kotiin turhaa höttöä joka kerta.