Ruokia ja sellasta
Eka ketokarppiviikko on menny ihan hyvin. Ekana tiukkana ketopäivänä olo oli aika huono. Oli oksetusta, huimausta ja pahaa oloa. Huono olo saattoi tosin johtua myös pitkästä päivästä, jonka aikana en kerennyt syömään oikeastaan mitään muuta kuin rahkaa ja sokeritonta mehukeittoa. Päätä on särkenyt edelleen joka päivä, joka sekin voi osittain selittyä huonolla ruokarytmillä. Koulussa onneksi on tarjolla salaattilounas, johon kuuluu erilaisia vihanneksia ja yksi lisuke, joka yleensä on lihaa tai juustoa.
Koululounas: salaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa ja paahtopaistia.
En koulussa välttämättä kerkeä syömään tai sitten päivä loppuu niin aikaisin, että lähden lounaan aikaan kotiin. Esimerkiksi nyt nälkä on aika kova, koska aamun rahka satsin jälkeen ei ole tullut syötyä vielä mitään. Paitsi niin.. se ferzzaa mokka. Ei helvetti. Unohdin koko asian. Nyt vituttaa. Yksinkertaisesti unohdin sen, että siinä juomassa on ihan järjetön määrä sokeria, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. ARGH! Katsoin hiilarit ja ilmeisesti ne nyt ovat jo yhteensä 11,20g. Jaahas. Tarkoittaa sitten sitä, ettei tänään syödä melkeinpä mitään hiilaripitoista. Tämä on mielenkiintoinen ilmiö sinällänsä, koska hiilarien ja sokeroitujen juttujen syönti on niin selkärangassa, ettei sitä välttämättä edes huomaa mitä suuhunsa pistää.
Kaslerpihviä & kukkakaali-parsakaali-kesäkurpitsagratiinia.
Yritän nyt olla tiukkana itseni kanssa ja pitää mielen skarppina. Ehkä nämä ruokailutottumukset tästä taas muuttuvat niin, ettei edes epähuomiossa tule ostettua mitään sokeripommeja. Muuten olen ollut aika tyytyväinen itseeni ja itsekuriini. Ratkeamisia ei ole ollut (ellei tätä kahvikeissiä nyt lasketa :D), vaikka houkutukset hiilareihin ovat nostaneet päätään itse aloituksen jälkeen.
Pekonisalaatti rae-, leipä ja bergkäsejuustolla. Mukana oliiviöljyä.
Yksi suurin kummastelun ja pohdinnan aihe omalla osallani on tosin ollut maitotuotteiden suhde karppaamiseen ja laihduttamiseen. Huomasin karppaus.fi:n facebook ryhmässä viestiketjun, jossa aika monet olivat sitä mieltä, että maitotuotteet jumittavat laihtumista. En oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tietyllä tavalla en haluaisi uskoa / en usko, että maitotuotteilla olisi niin suurta merkitystä tässä ruokavaliossa, etteikö niitä voisi samalla syödä. Toisaalta taas huolettaa se, että enkö voi syödä melkeinpä ainoana sallittuna herkkuna juustoa. Olen lisännyt sitä ruokiin ja myös syönyt muutaman viipaleen tai palan kypsytettyä- tai tuorejuustoa. Tottakai se huolettaa, että pilaanko ketoosi ja laihdutus tavoitteeni nyt sillä, että sitä juustoa ja maitotuotteita on tullut syötyä. Ehkäpä suosiolla vähennän ainakin sen juuston käytön määrää, vaikka se harmittaa. Heippa siis rahkalle. Pitää keksiä joku uusi nopea aamupala.
Aamiainen: Kurkkua, kananmunaa, Vatajan nakkeja ja kahvia laktoosittomalla maidolla.
Tietynlainen huoli siis omasta syömisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta on koko ajan läsnä. Huomenna pitäisi olla se "oikea" viikkopunnituspäivä, mutta tarkastin jo aamulla, että onko mitään kehitystä tapahtunut. Olihan multa 800g tippunut pois, mikä sekin on parempi kuin ei mitään. Sekin varmaan nesteitä. Odotan tosi innolla ja toivon, että jossain vaiheessa tuloksia alkaa tulemaan nopeammassa tahdissa ja kiloja alkaa lähtemään vähintään se 2kg viikossa.
Kanasalaatti kurkulla ja lehtisalaatilla (mukana oli ehkä myös jotain juustoa).
Erilaisia ruokia on tullut viikon aikana tehtyä paljon ja olen varmaan syönyt tällä viikolla enemmän vihanneksia, mitä olen koko viimeisen kahden vuoden aikana syönyt ollenkaan. Tällä hetkellä syön vain vihreitä vihanneksia (kurkku, salaatti, kesäkurpitsa, pinaatti jne) ja kukkakaalia. Epäilyttää liikaa tomaatin ja paprikan sokerimäärät. Eipä tuo kuitenkaan ole mitään haitannut.
Hitaasti, mutta varmasti siis mennään kohti sitä maagista 60 kiloa. Kyllä mä vielä siihen pääsen ja saan noi sentit vyötäröltä pois! Ensiviikonloppuna on jännät ajat edessä, kun menen ystävän teekutsuille, jossa tarjolla on varmasti vaikka ja mitä hiilaripitoista mässyä. Seuraavassa postauksessa näytän, mitä itse sain tehtyä viemisiksi ja kerron miten houkutuksien iltapäivä meni :D. Adjö!















