Mun keskeenjääneet runot;
Syystä tai toisesta vajanaiset
Missä kohtaa menetät liikaa
Jalatta ja kädettä halaisit vielä
Annatko sydämeni pois suostuen
Saavatko he ottaa silmäni
Uskallatko katsoa heijastusta ilman ihoa
Paljonko minusta voi viedä kunnes en ole enää sinun?
Täyttävätkö ne sydämesi kaapit
Olenko minä jos he vievät aivoni
Rakastaisitko jos olisin vain aivot purkissa?
Missä kohtaa en riitä enää
Tungen tunteeni pieniin rasioihin ja asettelen ne järjestykseen komeron hyllylle
Tiedän mitä jokaisessa rasiassa on
Tiedän mistä jokainen kyynel vuosi
Sanot, että voin avata rasiat sun edessä
Kysyt voitko maistaa kyyneleitä
Mä tiedän, että tahdot vain hyvää
Mä annan sun avata rasian, huikata pullosta
Vuodatat tuntees mun rasiaan
Kaadat vahingossa mun pullon
Sulla on niin kiire tuntea, että mä jään vaan sivuun
Tiedät, että tahdot vain hyvää mutta tää satuttaa vaan enemmän
Voitko jättää mut jo rauhaan
Yhtenä hetkenä hoivaat mua ja autat rakastamaan muita
Viitenä aikasempana hakkasit mua tunteilla ja tilanteilla
Ihan ku kysyisit jokasella lyönnillä et joko uppos kalloon
Sä oot väkivalta mitä en pääse pakoon
Sä olet niin kiltti, rakastava ja niin julma
Mua ei auta kuvitella miltä lapsen menettäminen tuntuis vanhempana
Miten hajoaisin joka kerta palasiks uudestaan ja uudestaan kun jokin asia muistuttais siitä
Sellasen surun kokeminen EI AUTA mua
Ei varsinkaan kun panet masennusta sivussa ja oon keskellä teijän sairasta rakkauskolmioo missä mua lyödään ja potkitaan
Saat mut haluumaan vaan olla kyyninen ja tunteeton
Voinko olla kipee jos lääkärit lähettää kotiin?
Onko mulla oikeesti vaikeempaa
Kestääks muut vaan paremmin
Mitä enemmän kuuntelen mun ajatuksia, sitä varmempi oon et tarviin apua
sitä enemmän keksin syitä etten oo sairas
Kituvat kirjoittaa kauneiten
Repivät jostain kieron mielensä kulmista ääniä joita ei muut kuule
Kylläinen ei käsitä nälkäisen kärsimystä,
ei saa selvää sen käsialasta
Kontrasti kivun ja kauneuden välillä luo sinfonioita joita jahtaat
En uskalla olla nälkäinen.
Kirjoitan rumemmin, kömpelösti
Käsiala selvenee, teksti tylsenee
Mun taide ei oo sen kivun arvosta
Vaikka tahdonkin sen olevan