88个小时 eli 88 tuntia, tai, tarina asunnon etsimisestä
Olen viettänyt Pekingissä nyt noin kolme ja puoli vuorokautta.
Saavuin tänne perjantaiaamuna kello seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Kirjoitan tätä hostellilla noin 88 tuntia Pekingin kansainväliselle lentoasemalle laskeutumisen jälkeen, jalat monen päivän kävelemisestä kipeinä ja huomisen aamukuuden herätystä odotellen. Tuntuu hieman oudolta todeta tuo tarkka aika, sillä Pekingissä viettämäni aika on sisältänyt hyvin paljon erilaisia kokemuksia.
Nyt en kertaa niitä kaikkia, vaan lähden liikkeelle siitä tärkeimmästä asiasta, eli asunnon hankkimisesta. Siitä riittää nimittäin kerrottavaa.
Minä ja Pekingin-vuoteni kanssani jakava Mika-Matti, joka minun laillani opiskelee journalistiikkaa Jyväskylän yliopistossa, päätimme melko varhaisessa vaiheessa hankkia yhdessä asunnon sen sijaan, että olisimme tyytyneet muuttamaan kampukselle soluhuoneeseen.
En tiedä, mitä odotin, mutta nopeasti kävi selväksi, että kahdestaan me emme olisi moisesta selvinneet. Onneksi saimme siihen apua Mika-Matin vanhalta, nykyään Pekingin naapurikaupunki Tianjinissä työskentelevältä ystävältä ja tämän vaimolta. He taitavat kiinan kieltä erittäin hyvin, mikä oli korvaamaton apu kaupanteossa. Minulta ja Mika-Matilta ei kiina juurikaan taivu. Siihen liittyvistä kokemuksista ja opintojen alkamisesta kerron tarkemmin toiste.
Syy jalkojeni hienoiseen kipuisuuteen on se, että ravasimme koko lauantain ja sunnuntain kiertelemässä asuntoja Pekingin eri kolkissa. Ryhdyimme aluksi katselemaan asuntoja kohtuullisen läheltä vaihtoyliopistoamme eli Beijing Foreign Studies Universityä, mutta muutamaa kohdetta, tuntia ja olutta myöhemmin huomasimme, että 5 000–5 500 yuanin eli 650 euron ympärillä pyörivän kuukausivuokran hintaan on tarjolla tuolta alueelta enimmäkseen melkoisia murjuja. Keittiöt ja vessat olivat lähestulkoon joka paikassa likaisia ja huonosti huollettuja. Epäilen, että asunnonvälittäjät itsekään eivät muuttaisi moisiin luukkuihin.
Päivän viimeinen asuntokäynti tehtiin hyvin pohjoisessa, Xixiankoun metropysäkin lähellä. Näin tehtiin ilmeisesti siksi, että Haidian on itse asiassa varsin iso hallinnollinen alue joka kattaa suuren osan Pekingin pohjoisosaa. Tämä Xixiankou onkin sitten jo varsinainen lähiö, jonne päädyimme noin kello 20 aikaan. Silloin oli jo pimeää, ja oli melko hämmentävää nousta ainoina ihmisinä metrosta pois alueelle, jossa ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin isoja kerrostalotyömaita. Teitäkään ei oltu asfaltoitu. Vaikutti lisäksi siltä, että metrosta ei tuolla pysäkillä jäänyt kukaan pois siksi, että kaikki tuolta alueelta kulkivat Pekingin keskustaan autoilla. Hienoja autoja nimittäin riitti, ja varmasti alueesta saadaankin viihtyisä ajan kuluessa. Vuodessa se ei kyllä valmistuisi, ja toisaalta 20 kilometrin matka yliopistolle on vähän turhan pitkä virikkeitä kaipaaville opiskelijoille. Asunto oli tilava ja kohtuullisen laadukas keittiötä lukuunottamatta, mutta peli oli jo menetetty.
Toisaalta, tuli lauantaina vastaan myös yksi varsin hyvä ja minua erittäin paljon kiinnostanut asunto. Se sijaitsi lähellä Haidian Huangzhuangin metropysäkkiä, joka on vain kahden pysähdyksen päässä yliopistoltamme. Koulumatka ei olisi siis lyhyt, ja alue vaikutti erittäin mukavalta. Yksi metronväli pohjoiseen, ja olisimme “Kiinan Piilaaksossa” Zhongguancunissa, missä suurilla teknologiayrityksillä on Kiinassa päämajat. Hyväkuntoinen asunto sijaitsi remontin alla olleessa kerrostalossa, ja remontin lupailtiin valmistuvan “lokakuun loppuun mennessä”. Niin revitty talo vielä oli, että ei jaksaisi uskoa kotimaassa niin nopeasti asioita tehtävän. Mutta täällä paiskitaankin hommia sunnuntaisin ja öisinkin.
Joka tapauksessa asunnon viimeiseksi hinnaksi tarjottiin 5 900 yuania eli noin 365 euroa per naama kuukaudelta. Kuten mainitsin, asunto oli hyväkuntoinen, mutta pienehkö. Siinä ei ollut yhteistä olohuonetta tai muuta oleskelutilaa meille kahdelle. Kaksi makuuhuonetta siinä kuitenkin oli, keittiö oli hyväkuntoinen ja vessakin kohtuullisella tasolla.
Päädyimme kuitenkin sanomaan ei. Mika-Matti vastusti tätä painokkaammin, eikä keskusjohtoisuus ole iskostunut minuun vielä siinä määrin, että olisin jyrännyt hänen tahtonsa.
Sunnuntaina nimittäin tärppäsi paremmin. Silloinkin harhailimme hyvän aikaa, mutta olimme valinneet eri taktiikan. Olimme, tai siis oikeastaan muut kolme olivat katselleet asuntoja Pekingistä suurin piirtein kohtuullisten matkayhteyksien varrelta yliopistolle.
Ensimmäinen asunto, jota pääsimme katsomaan oli lopulta ainoa, jonka sunnuntaina näimme, sillä me otimme sen. Tuo asunto ei edes sijainnut kovinkaan hyvien yhteyksien varrella, vaan noin 1,7 kilometriä lähimmästä metroasemasta. Onneksi matkan saa käveltyä rivakasti noin varttitunnissa.
Tuo asunto, jonka vuokralaisia olemme tällä hetkellä jo virallisesti ja alamme todennäköisesti tiistain tai keskiviikon aikana siirtää tavaroitamme, on selvästi paras näkemistämme. Siinä on kaksi makuuhuonetta ja olohuone, sekä uunituoreet keittiö ja vessa. Se on luonnollisesti kalustettu, kuten kaikki muutkin asunnot, mitä olemme tiedustelleet. Talo on hyvällä alueella ja ikkuna on rauhalliselle sisäpihalle. Kerros on kuudes – toivoa sopii, etteivät torakat nouse niin ylös. Miinuspuolena on pitkä koulumatka. Tänään arvioimme, että asunnolta yliopistolle kulkemiseen tulee varata noin tunti. Matkan varrella on yksi metron vaihto. Mutta asunto on meidän seuraavan 10 kuukauden ajan ja se on hyvin paljolti sellainen, mitä jo alunperin toivoimme. Vuokraa sille kertyy 6000 euroa kuussa eli noin 740 euroa, mikä ei ole halpa hinta. Se on halvempi, kuin mitä olen itse Helsingissä maksanut asumisesta, mutta kalliimpi kuin yksikään Jyväskylän-asunnoistani. Kiina, tai ainakaan Peking, ei ole enää asumisen suhteen halpa.
Hintataso voi kuulostaa korkealta tähän maahan. Kiinan suurten kaupunkien asuntokuplasta on puhuttu viimeisen vuoden ajan ja siitä kirjoitin jutun myös itsekin kesän aikana. Hinnat ovatkin pompsahtaneet ylös, sillä tarjonnan lisäksi myös kysyntää riittää ja oletan vailla suurempia taustatietoja, että tarjonnan epätasalaatuisuuden vuoksi hyvien asuntojen hinnat ovat hyvinkin korkeita. Toisaalta tavallisia kansalaisia houkuttaa ryhtymään asuntosijoittajaksi sekin, että talletuskorot ovat maassa hyvin matalalla, sillä valtion politiikan seurauksena talletukset käytetään valtiojohtoisten yritysten rahoittamiseen eikä korkojen maksamiseen.
Kuten sanoin, ei Peking ole asumisen suhteen halpa. Monen muun asian suhteen on, eikä esimerkiksi ruoan ja juoman hinta täällä päätä huimaa. Muutamalla eurolla saa jo oikein täyttävän aterian ja yhden metromatkan kulkee 25 sentillä. Yliopiston seudulla on paljon halpoja ruokapaikkoja, missä vaihtaa yuaninsa mahantäytteeseen.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut ongelmitta.
En ole koskaan hankkinut Suomessa asuntoa välittäjän kautta, vaan olen aina ollut suoraan yhteydessä asunnon vuokraajaan tai alivuokraajaan. Nyt käytimme luonnollisesti välittäjää, mutta tällä kertaa meidän ja vuokranantajan välissä oli vielä yksi käsi. Se käsi kuului nuorelle skootteripojalle, joka toimi asunnonvälitysfirman “alihankkijana”. Skootteripojan toimenkuvana oli vastata verkossa asunnosta kiinnostuneen henkilön kysymyksiin ja toimia yhteyshenkilönä asunnon etsijän ja välitysfirman välillä. Itse asiassa näitä skootteripoikia ja -tyttöjä näimme lauantainakin, mutta vasta nyt kävi ilmi, että he eivät ole ainakaan aina suoraan asunnonvälitysfirman leivissä.
Sunnuntaisesta skootteripojasta tuli ongelma siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että hän oli ladannut vääriä valokuvia kohdetta kuvanneelle sivulle. Epäilimme jo kuvia tietokoneelta katsoessa, että pohjaratkaisu ja valokuvat eivät täsmää. Kun asia kävi ilmi, oli asunnonvälittäjäkin hölmistynyt skootteripojan vain virnuillessa ja kohauttaessa olkapäitään. Toinen suuttumuksen aihe oli asunnonvälitysfirmalle maksettava palkkio, joka oli yhden kuukauden vuokran suuruinen. Se tulisi maksaa yhtiön maksamasta “palvelusta”, joka ei kovinkaan hääppöistä ollut. Saimme sovittua sen suuruudeksi 80 prosenttia kuukausivuokrasta.
Hintaneuvotteluiden edetessä ja huijauksen selvittyä tunteet jo ehtivät kuumeta. Lähdimme jo asunnosta pois ja olimme menossa etsimään uutta kohdetta kitkerä maku suussa. Välittäjä sai kuitenkin meidät puhuttua tulemaan neuvottelemaan asunnosta kiinteistöyhtiön toimistolle. Mukaan liittyi kiinteistöyhtiön jonkinasteinen johtaja, ja vaikka en yksityiskohtia keskustelusta ymmärtänyt, saimme asioita etenemään. Keskusteluihin kului varmaankin yhteensä noin kaksi tuntia, ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen: asunto vuokrattaisiin meille 10 kuukaudeksi 6 000 yuanilla. Tuo 10 kuukauden kesto oli jo lopussa koitua ongelmaksi, sillä vuokranantajan toive oli saada vähintään vuoden tai jopa pitkäaikaisempi vuokralainen. Me puolestaan opiskelemme Pekingissä vain lukuvuoden verran eli kesäkuun loppuun asti.
Tässä vaiheessa on minun vielä kerran korostettava, että ilman Mika-Matin ystävää ja tämän vaimoa ei meidän asuntoasioistamme olisi tullut yhtikäs mitään. Asuisimme varmaankin hostellissa seuraavan kuukauden, ja varmaan vielä pidempäänkin, kaihoisasti odotellen yliopistokampuksella vapautuvia huoneita. Suuri kiitos siis heille.
Kun vuokrasopimuksen sisällöstä saatiin muodostettua yhteisymmärrys, oli aika kaivaa kuvetta. Ja paljon. Kiinalaisena käytäntönä on maksaa vuokra-asunnosta vähintään kolmen kuukauden vuokra etukäteen. Lauantaina tarjosimme yhdestä asunnosta porkkanana jopa kuuden kuukauden vuokria etukäteen, mutta tässä siihen ei tarvinnut turvautua. Lisäksi mukaan tuli tietenkin takuuvuokra sekä tuo 80 prosentin välityspalkkio. Jouduimme siis molemmat käymään pankkiautomaatilla ja nostamaan 15 000 yuania eli noin 1 850 euroa kumpikin kerralla.
Siinä kesti hieman aikaa, sillä suurin Kiinassa kulkeva seteliraha on 100 yuanin suuruinen. Sen arvo on 12,5 euroa. Valitettavasti emme ottaneet tukuistamme sen kummempia valokuvia.
Nyt vuokrasopimuksessa on asianosaisten nimet, ja Kiinassa ulkomaalaisilta vaadittava poliisimenettely yksityisasunnossa asumisen suhteen on hoidettu. Suurin Pekingissä suoritettava askel erittäin lupaavalta vaikuttavaa vaihtovuotta kohti on hoidettu. Nyt voimme asettua taloksi ja ryhtyä odottamaan vieraita.
Huomenna on ensimmäinen varsinainen koulupäivä. Se alkaa kiinan kielen suullisella tunnilla kello 8:00. Sitä varten on herättävä hostellilla noin puoli seitsemän aikaan. Koska kello on nyt 23:20 ja minulla on aikaa nukkua enää noin seitsemän tuntia, on korkea aika panna maate. Herätessäni olen viettänyt Pekingissä lähes tasan neljä vuorokautta. On siis jo aikakin aloittaa varsinainen opiskelu. Siitä lisää myöhemmin.
Huom: Valitettavasti en tällä hetkellä kirjoita uskollisesti kiinalisia nimiä merkkien avulla tai edes oikeilla pinyineillä eli romanisoidulla äännekirjoituksella. Pyrin parantamaan taitojani siinä vuoden edetessä.
