Esseitä opettajalleni

[opettajalle]

Lopputyö III

Eeden

Taivaanrannassa häämöttää kaupunki, jonka arkkitehtuuri on suunniteltu palvelemaan ekosysteemiä. Kaupungin kierrot palaavat komposteihin, sadevesikeräimiin ja jätteenkäsittelylaitoksiin ja sitä kautta tulevaisuuden raaka-aineeksi ja kasvien ravinnoksi. Rakennukset on suunniteltu niin, että niiden seinillä kasvaa syötävää ruokaa, katoilla ja bulevardeilla on viljelyä, permakulttuuria ja metsäpuutarhoja. Teknologia vapauttaa ihmiset osaksi viljelyyn liittyvästä raskaasta työstä, mutta ennenkaikkea suunnitellaan kokonaisia permakulttuurisia ekosysteemejä, jotka toimivat kuin metsät, itsestään. Ruoka tulee läheltä, eikä tarvita globaalia fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa logistiikkaa, ruoka poimitaan kotimatkan varrelta, jokaisen kaupunkilaisen jokamiehenoikeudella. Samoin energia tuotetaan paikanpäällä, maalämpönä, aurinko- ja tuulienergiana ja sen kaltaisilla tulevaisuuden valjastuksilla. Kaupungit suunnitellaan omavaraisiksi kokonaisuuksiksi ja globaali vaihtotalous, niinkuin talous ylipäänsä on vain lisäarvoa tuova mahdollisuus. Periaatteessa mitään ei tarvita, sillä on jo paljon, on kyllin. Talous on yhä olemassa, mutta taloudellinen kasvu ei ole välttämättömyys, se on vain lisäarvo, koska ei ole niukkuutta, ei tarvitse pelätä. Kaupunki on suuri puutarha ja mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito.

[opettajalle]

Lopputyö II

Lasten ja vanhusten yhteinen puutarha

Projektimuotoinen opetus

Mahdollisuuksia

Projektimuotoinen oppiminen liittäisi koulussa helposti irti käytännöstä olevat opit suoraan itse asiaan. Projektit tekisivät oppimisesta konkreettista ja mielekästä ja mahdollistaisi aivan uudenlaisen luovuuden kentän. Projektit liittäisivät lapset suoraan itse toteutukseen, rakentamiseen, osaksi aikaansaavaa puolta, eikä vain passiivisiksi vastaanottajiksi. Nykyisin moni nuori on opintojen jälkeen aivan kädetön sen suhteen miten voisi mielekkäästi liittyä aikaansaavaan yhteiskuntaan, tai ylipäänsä toteuttamaan yhtään mitään, on paljon oppia, mutta ei välttämättä tiedetä mitä sillä tehdä.

Ulkopuolisella projektinvetäjällä on mahdollisuus nähdä luokan ryhmädynamiikka tuoreesta näkökulmasta. Etenkin jos hän on perehtynyt ja kouluttautunut erityisopetuksen saralla voitaisiin luokan käyttäytymiseen liittyviä ongelmia pyrkiä ratkomaan projektien ohessa. Erityisopetusta toteutetaan pienryhmissä, joka on myös kätevin muoto projektiopettamiselle.

Haasteita

Aikataulu tuottaa haasteita. Projektiin käytettävissä oleva aika on paljon vähäisempi mitä olin ajatellut. Alakoulujen opetussuunnitelmat ovat valmiiksi jo hyvin täysiä ja on hankalaa mahduttaa niihin mitään lisää ylimääräistä. Projektimuotoista opetusta tulisi suunnitella koulun opintosuunnitelman kanssa, niin että projektin tekemisen yhteyteen voisi suoraan liittää vaadittavia aineita ja opintokokonaisuuksia. Lopputyöprojektini toteuttamisen ala-asteen 3 A:n kanssa tekee ylipäänsä mahdolliseksi se, että opintosuunnitelmaan kuuluu rakennusprojekti 3:lla luokalla. Vain suunnittelemalla projektit sellaisiksi, että ne tehokkaasti toteuttavat opetussuunnitelmaa, niiden voidaan ajatella saavan kunnollista jalansijaa opetuksessa.

Jatkuvuus on toinen selkeä haaste, etenkin puutarhan saralla. Lopputyöprojektini suhteen on vielä auki tuleeko puutarha jäämään vanhainkotiin ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen vai siivoammeko sen syksyllä pois. Voi olla että löydämme puutarhanhoidosta innostuneita vanhuksia ja henkilökuntaakin, niin että puutarhaa voitaisiin jatkaa. Siitä kuitenkin koostuisi henkilökunnalle lisätöitä, minkä suhteen on asiallista kysyä, onko joku valmis maksamaan siitä ja toinen kysymys on löytyykö tarpeeksi taitoa puutarhanhoitoon? Oma aikomukseni on muutta projektivuoden jälkeen toiseen kaupunkiin opiskelemaan, joten en voisi ottaa vastuulleni puutarhan jatkoa. Toki puutarhavastaavaksi voitaisiin palkata joku ammattitaitoinen henkilö, mutta onko siihen varaa? Projekti tehdään nyt ensikädessä yhdelle vuodelle ja katsomme sitten jatkon suhteen tilanteen myöhemmin.

Jatkuvuus

Jatkuvuus tekisi mahdolliseksi kerätä puutarhakompostia ja syventyä maan laadun ylläpitämiseen. Humuksen hoito on keskeistä etenkin biodynaamisessa viljelyssä. Puutarhanhoidossa olisi oleellista tuoda mukaan myös ja oikeastaan keskeisenä yhteys maahan. Meidän on pidettävä ensisijaisesti huolta maasta ja humuksesta missä kasvit kasvavat. Multa on toisaalta myös se mihin kasvien, niinkuin tavallaan meidänkin on lopulta maaduttava ja ravittava siten seuraavat sukupolvet. Tämä on myös permakulttuurista ajattelua, siinä huolehdimme kierroista. Emme tuota jätettä, vaan jäte on materiaalia jonka hyödynnämme. Näin meidän ei myöskään tarvitse vain tuoda ulkoapäin puutarhaamme ravinteita, vaan saamme oleellisen osan sitä edellisen vuoden ylijäämästä, tätä on kestävä kehitys. On selvää että tämä ei ole mahdollista yhden vuoden pituisissa projekteissa, vaan kierron toteutuminen vaatii jatkuvuutta. Laatikkoviljelyssä ymmärrys puutarhasta saattaa jäädä pintapuoliseksi. Kasvit vain laitetaan valmiiseen multaan, kastellaan ja syksyllä kerätään sato. Tarvitaan jatkuvuutta, että voidaan ymmärtää kuinka sadosta ylimääräinen on otettava talteen ja annettava maatua uudeksi mullaksi, kuinka kasvit imevät ravinteensa maasta ja kuinka maa köyhtyy jos siitä ei pidetä huolta. Humus on elävää. Tämän on itseasiassa oltava keskeistä. Siksi suoraan maahan kynnettävät puutarhat olisivat parempia kuin laatikkoviljelykset ja toimintaan on saatava liitettyä jatkuvuus.

Koulujen puutarhat ja kesäloma

Yleinen haaste puutarhaopetuksen suhteen kouluissa ovat kesälomat. Koulusta lapset ja henkilökunta ovat lomalla kesän, joka on puutarhanhoidolle luonnollisesti oleellista aikaa, kouluissa ei ole siis ketään joka hoitaisi puutarhaa kesällä. Yksi mahdollisuus olisi palkata puutarhanhoitaja, usein kouluilla on kuitenkin niin tiukat budjetit, ettei puutarhuriin yksinkertaisesti ole varaa. Toinen mahdollisuus ovat vanhemmat. Puutarhanhoidolle voitaisiin sopia kesää varten aikataulut, missä vanhemmat jakaisivat vapaaehtoisesti puutarhanhoidon vastuun keskenään. Parhaiten tämä toimisi niin ettei puutarhanhoito olisi mitään pakkopullaa, vaan myös vanhempia ilahduttava mahdollisuus. Palstaviljely on haluttua, mutta palstoja on tarjolla aivan liian vähän. Lasten puutarha voisi olla lasten ja vanhempien yhteinen puutarha ja tarjota vanhemmille mahdollisuuden myös omaan palstaviljelyyn etenkin alueilla, joilla se ei muuten ole mahdollista, tai missä se on hankalaa. Kolmas vaihtoehto on toteuttaa puutarha yhdessä vanhusten kanssa, niinkuin nyt tässä projektissa on tehty.

Lasten ja vanhusten yhteinen puutarha

Parhaiten se toteutuisi niin, että vanhainkoti ja ala-aste olisivat vieretysten - yhtenä kokonaisuutena, jonka keskellä olisi puutarha. Alakouluilla on resurssipulaa aikuisista ihmisistä, kun taas vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja merkityksellisyyden puutteesta. Vanhukset voisivat osallistua yhteiseen luonnollisesti lasten kanssa. He voisivat olla mukana esimerkiksi tunneilla, lukemassa satuja ja hoitamassa puutarhaa. Jo vanhemman ihmisen läsnäolo oppitunnilla rauhoittaa luokkaa merkittävästi. Vanhukset voisivat olla mukana näkemässä kuinka uusi sukupolvi kasvaa, kehittyy ja liittyy osaksi yhteiskuntaa, jakamassa lasten autenttista iloa ja surua. Parhaimmillaan vanhukset voisivat saada ehtoopuolellaan vielä aivan uuden elämän tulemalla osaksi kouluyhteisöä. Keskellä olisi puutarha, jonka humuksessa komposti maatuu hyväksi mullaksi, raviten seuraavaa sukupolvea, elämästä taas yhä uudestaan ihmeissään olevia pikkutaimia.

[opettajalle]

Lopputyö I

Permakulttuuri ja yhteiskunta

Näkökulmat avaavat tapoja katsoa maailmaa. Uusi näkökulma saattaa avata tutun vanhan tilan aivan uudenlaisena kenttänä. Mihin kiinnitämme huomiota ja millaisen kudelman huomionkohteemme muodostavat tarkkailtavassa tilassa. Mitä mahdollisuuksia näemme; mitä mahdollisuuksia voimme nähdä. Permakulttuuri on kuin tietynlaiset lasit, joiden läpi voidaan katsoa maanviljelyä tai puutarhanhoitoa. Palaan maalta kaupunkiin ja unohdan lasit päähäni, miltä kaupunki ja yhteiskunta näyttävät permakulttuuristen lasien läpi nähtynä?

Permakulttuuriseen näkökulmaan liittyy utopia metsästä. Metsä toimii itsekseen, eikä sitä tarvitse hoitaa, metsän ekosysteemin eri osa-alueet pitävät yllä kiertoa joka hoitaa itse itsensä. Sinne ei tarvitse tuoda mitään, eikä sieltä tarvitse poistaa mitään, kaikki käytetään hyödyksi. Metsän ekosysteemi perustuu lajien symbiooseihin, synergioihin, myös loisintaan ja toistensa saalistamiseen. Permakulttuurissa pyritään ottamaan oppia metsän ekosysteemeistä ja soveltamaan niitä viljelykseen. Esimerkiksi voidaan yhdistää kasveja, jotka luonnollisesti tukevat toisiaan, kuten antamalla varjoa tai suojaa tuhohyönteisiltä. Permakulttuurissa pyrimme luomaan mitä moninaisimpia kasvien, hyönteisten, sienten, bakteerien ja muiden pieneliöiden suotuisia yhteiselo kokonaisuuksia, ekosysteemejä.

Voimme tarkastella yhteiskuntaa permakulttuurisin perspektiivein esimerkiksi kiinnittämällä huomiota jätteisiin ja pohtimalla kuinka saisimme ne takaisin kiertoon. Tai voimme tarkastella mitkä perinteisesti erillään toimivat osa-alueet voisivat luonnollisesti tukea toisiaan. Missä nimenomaan viljelyn monokulttuuri käsitteeseen verrattavissa olevassa toiminnassa on selkeitä ongelmia ja kuinka niitä voidaan ratkaista permakulttuurisin kehitysaskelin?

Voimme vertauksen omaisesti sanoa että yhteiskunnassa viljellään lapsia kouluissa ja vanhuksia vanhainkodissa pitkälti monokulttuurisin menetelmin. Lapset ja vanhukset ovat eristetty omiksi pelloikseen. Vanhuksien hoidossa ilmeneviä ongelmia ovat ikäihmisten yksinäisyys, merkityksellisyyden puute, passivoituminen ja etenkin, minkä voi ajatella olevan pääsyy edellä mainituille, heidän ulkoistaminen yhteisöstä; puute yhteiseen osallistumisesta. Vanhuksilla on monokulttuurinen ongelma. Lapsi pelloilla, kouluissa ja päiväkodeissa taas ongelmana on resurssipuute kaitsijoista ja vanhemmista. Vaikeuksia luovat liian suuret ryhmäkoot ja yhä pienenevät resurssit yhdistettynä lapsien lisääntyvään haastavuuteen käyttäytymisen saralla. Alakoulut ja päiväkodit ovat tyypillistä yhteiskunnallista monokulttuuria.

[opettajalle]

Itsearviointi

En tiennyt Steiner pedagogiasta saati antroposofiasta juuri mitään ennenkuin tulin tänne. Jotain epämääräistä taidekoulumaisuudesta ja valkoisista lakanoista, kultti jossa harrastetaan jotain aivan käsittämätöntä eurytmiaa. Mielenkiintoni heräsi sitä kautta että halusin toteuttaa puutarhaprojekteja ala-asteiden kanssa ja tajusin steiner-pedagogiikan olevan ainoa opetusjärjestelmä johon kuuluu olennaisesti myös puutarhanhoito. Ajatus sukeltamisesta mysteerisen steiner-kultin valkoisiin lakanoihin kutkutti.

  Mieleenpainuvista kohdista tulee mieleen filosofian viikolta annettu tehtävä tarkkailla ympäristöään niin ettei liitä näkemäänsä mihinkään muuhun. Aikoessani kävellä luokan keskelle huomasin kuinka paljon siihen liittyi kaikkea. Mielenkudelmani näkyi yhteen liittyneinä jännitesäikeinä. Siitä että kävelisin keskelle luokkaa lähti jännitesäie jokaiseen luokkatoveriini ja opettajaan, ja tekisin sen heidän kaikkien suhteensa. Tajusin mieleni olevan täynnä jännitesäikeitä, joiden kasassa pitämiseksi teen jatkuvasti töitä. Ne lähtevät ties mistä ja menevät ties minne, ja pidän sitä kaikkea kasassa. Irrotin niistä hetkeksi, otin mukavan asennon, niinkuin otetaan kotisohvalla ja huokaisin helpotuksesta. Sen jälkeen olen alkanut kiinnittämään huomiota niihin ja tutkimaan kyseisiä jännitesäikeitä; ne tavallaan muodostavat omat rajani ja samalla myös oman henkilökohtaisen vankilani.

Nämä seinät ovat rakentuneet jännitteistä ja menneisyyden haamuista.

Niiden takana tuntemattoman välkkeessä, huomaan minulle osoitetun kutsun.

Sinä ojennat taas kätesi, seinieni toisella puolen.

-

Tunnen vielä bussipysäkillä vartioivista silmistä tulevat jännitesäikeet, mutta voin liikkua maastossa niistä huolimatta.

Jännitesäikeet eivät ole pelkkää harhaa siinä mielessä, että ne kertovat jostain todellisesta. Opettelen tunnistamaan mitkä ovat sellaisia joiden yli on hyvä kävellä, että voisin liikkua vapaammin ja mitkä sellaisia mitä on hyvä kunnioittaa, etten häiritse pahoin tai satuta toista, jännitesäikeet ovat myös kokemusta toisten rajoista.

  Toinen mikä jäi erityisesti mieleen oli aureettisen psykologian luennolta avautunut kokemus. Istuttiin koulun jälkeen luokkakavereiden kanssa pohtimassa ensimmäistä esseetä, kun yhtäkkiä tajusimme kaikki olevamme liittyneinä taustaan, joka tarkkaili sitä mitä tapahtuu keskellä. Puhuminen tapahtui keskiössä ja oli kuin tietoisuutemme olisi liittynyt yhteen taustaksi, joka katsoi sitä mikä tapahtuu keskellä. Se oli jännää ja etenkin kun saatoimme yhdessä jakaa kokemuksen, ihmetellä ja nauraa sille mitä tapahtui.

  Myös värit avautuivat taidetunneilla aivan uudella tavalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin niiden soivan yhdessä. Koin sen ensimmäisen kerran erästä maalausta katsoessani, sen värit soivat kuin kirkkokuoro, jonka laulu nousi yläsäveliin. Sitten oli eräs syyskävely aistit herkistävässä krapulassa, kun pakahduin uudeestaan ja uudestaan väreihin ja niiden uskomattoman herkkiin ja taidokkaisiin sointu asetelmiin.

  Steinerin aistiteoria oli aivan upea. Se oli myös minulle tietynlainen osoitus hänen tavastaan katsoa maailmaa aivan omien malliensa kautta. Hän vain hylkää täysin valmiit fysiologiset mallit aisteista ja lähtee itse subjektiivisesti tunnustellen rajaamaan aistit niinkuin ne meille todella merkityksellisinä ilmenevät, se on fenomenologiaa. Tavallaan hänen mainitsemansa aistit ovat mielestäni kuin runoutta; jos niitä tutkisi tieteellisen tarkasti, ehkä saattaisi huomata että joku Steinerin esittelemä aisti saattaa olla esimerkiksi kombinaatio useampaa fysiologista aistia ja psykologiaa. Ihmisen todelliselle olemiselle Steinerin esittelemät aistit saattavat kuitenkin olla aivan erinomaisen oivaltavia rajauksia. Esimerkiksi kosketusaistin kautta tajusin kotiin tullessani:

Palaan koulusta kotiin ja kohtaan keittiössä kämppikseni. Hän on hyvin rauhallinen ja puhuu raastavan hitaasti. Tunnen kivun. Tajuan mistä on kyse, enkä anna muotoni enää mukautua toista varten.

  Myöhästymisistä olen pahoillani, niitä on ollut liikaa. Aamut ovat minulle usein sellaisia taistelun kohtia missä sänky tuntuu pehmeydeltä, hellyydeltä, turvalta ja lämmöltä, kun taas maailma kovalta, kylmältä ja vaativalta. On maailman ihanin tunne vain jäädä sänkyyn. Aikaiset aamut tuntuvat usein väkivaltaiselta luonnollisuuttani kohtaan ja monesti olen jäänyt hellimään kehoani ja psyykettäni mieluummin kuin myöntynyt väkivaltaiselta tuntuvan maailman vaatimuksiin. Se on ongelmallista sen suhteen että yhteinen tekeminen väistämättä vaatii yhteisiä aikatauluja ja niistä lipsuminen häiritsee ja rikkoo esimerkiksi yhteistä oppituntia. Suhtautumisessani on paljon parantamisen varaa.

  Antroposofiseen kenttään ja steinerin juttuihin mahtuu myös paljon sellaista minkä suhteen minulla on skeptisyyttä. Minuun mahtuu kuitenkin samanaikaisesti useampi puoli; elän, uskon ja koen hyvinkin taianomaista todellisuutta ja toisaalta katson maailmaa tiukan kriittisen tieteellisen suhtautumisen kautta. Se on kätevää. Puoliskot saattavat hyvinkin olla usein eri mieltä, mutta koska en usko saavani lopullista vastausta dilemmaan elämäni aikana, ei kummankaan puolen tarvitse uskoa olevansa absoluuttisen oikeassa. Se saa olla mysteeri. Saan lopullisen ratkaisun selville kun minusta aika jättää. Kumpikaan puoli ei väitä tietävänsä totuutta, niin ne voivat molemmat raksuttaa sisäisyydessäni omia päätelmiään, eikä niiden ristiriitaisuuksien tarvitse olla ongelma.

  Se on mukavaa että täällä voi kirjoittaa näin, aika vapautuneesti. Ja että saatan sanoa jotain aivan hupsua, niinkuin vaikka jännitesäikeistä, mutta jotka todellisuudessa ovat aivan helkkarin oleellisia asioita, jos pystyy sisäistämään mitä ilmiöitä ne käsitteinä kuvaavat. Niinhän Steinerkin teki.

Niinkuin vanha runoilijajuoppo Martin Silenius lausuu

Ja sana tehtiin lihaksi inhimillisen maailmankaikkeuden rakenteessa. Ja ainoastaan runoilija pystyy laajentamaan tätä maailmankaikkeutta löytämällä oikoteitä uusiin todellisuuksiin

Dan Simmons, Hyperion

[opettajalle]

Maalaus

Minulle tuli maalaustuntien aikana sellainen oivallus, niinkuin näkisin värit ensimmäisen kerran! Nehän tosiaan sointuvat yhdessä, jotenkin samankaltaisesti kuin musiikki, miten sävelet sointuvat, niin väritkin. Se on sellainen lahja, minkä arvoa ei voi mitata. Sitä kautta avautuu ilmiömaailman kenttä, laadullisuuksien tutkiminen, sitä ei oikein voi mitata.

Violetti ja vihreä, siinä näytti kuin violetti olisi ollut unta, jotain tuonpuoleista ja vihreä taas maata. Uni ja valve elivät molemmat siinä lomittain. Keltainen joka loisti vihreän läpi näytti jotenkin kuin kaiken takana olevalta elämänvoimalta.

Seuraavassa työssä, missä oli punaista ja keltaista halusin jatkaa siitä inspiraatiosta missä keltainen näytti kaiken takana olevalta elämänvoimalta. Huomasin että punertava tuli työhöni niinkuin ärsytyksenä, jotenkin suuttumuksesta. Niinkuin keltaista olisi ärsyttänyt herääminen maailmaan.

Violetti ja keltainen, ne soivat niinkuin kirkkokuoro, missä ääni nousee yläsäveliin. Aivan irrallinen, ei ollenkaan maadoittunut, siksi aika vaikea maalattava, kun ei tunnu saavan otetta siitä.

Punertavuus, huomasin että punertavuus on kaunista kun sitä on hiukan. Jos sitä on liikaa se on jotenkin liian paljon, mutta pieni punertavuus jossain on jännittävää.

Ah minä tykkään murretuista sävyistä! Niistä saa niin hyvin otteen ja ne kiinnittyvät paperiin maadoittavasti, niistä saa kiinni ja siitä käsin voi sitten syventyä. Toisaalta tekisi mieli kokeilla enemmän epämaadottuneilla sävyillä maalaamista. Millaisen otteen niihin voi löytää?

Olen aivan mahdoton hahmojen kanssa, näen niitä aika paljon ja maalaukset lähtee usein seuraamaan niiden muotokieltä, pyrin kuitenkin siihen etten tarkotuksella etsisi niitä, vaan niin että ne saavat tulla jos ovat tullakseen, mutta ettei niitä hakemalla haettaisi. Värien tulisi olla pääosassa. Niiden ei kuitenkaan tarvitse poissulkea toisiaan.

Jos  vain silkkoja värisävyjen sointeja tutkiessa maalaukseen kuitenkin lopulta piirtyy selkeitä hahmoja, outoja kummituksia, mietin onko alitajuntani mukana maalatessa, ohjaako se sivellintäni sivusilmällä, huomaamattani. Ja jos alitajunta voi tehdä sellaista kun maalaan, niin miten se saattaa osallistua jokapäiväiseen elämääni.

[opettajalle]

Vapauden filosofia

Peruspointti tuli kuitenkin ymmärretyksi: Tietoiseksi tuleminen on vapautumisprosessi.

Olen lukenut Steinerin Vapauden filosofian kolmatta lukua ja koska se tuli täyteen alleviivauksia ja huomioita, käyttäisin tämän jaksoselosteen mieluiten niihin pohdintoihin.

Olen nimittäin päätynyt epäilemään, että Steiner on robotti, korkealle kehittynyt tekoäly, mutta kuitenkin robotti.

Pohdintani kulkee vuoropuheluna Steinerin tekstin kanssa.

“Kun esimerkiksi näen, miten kivi särkee ikkunaruudun, ja muodostan tästä tapahtumasta vastaavat käsitteet, en näin toimiessani koe mitään siitä mitä itsessäni tapahtuu” s.28

Eivätkö tässä tilanteessa tapahtumaa vastaavat käsitteet nouse juuri tunteiden pohjalta? Vain tietokone voi prosessoida tapahtumia abstraktin analyyttisesti. Ihmisellä tunteet nostavat ajatukset pinnalle. Esimerkki tilanteessa käsittelisin säikähtämisen ja pelon, ehkä myöhemmin vihankin kautta nousevia, tapahtumaa ja näitä tunnetiloja vastaavia käsitteitä. Esimerkiksi: Mitä hittoa, kuka perkele sen rikkoi, voi jumalauta. Tässä vaiheessa käsitteistö on vielä epämääräistä, ennemminkin tunnetiloja luonnehtivia purkauksia. Myöhemmin seuraisi ajatusketju, minkä mukaan kiven on täytynyt heittää joku ulkoa, joka vielä saattaisi olla nähtävissä, kohtaa toisen ajatusketjun, jonka mukaan ulkona saattaa piillä vaara. Ajatusketjut kohtaavat ja voimakkaampi tunne päättää toimia tai olla toimimatta, joka johtaa taas uusiin ajatusketjuihin, mutta tunne määrittelee joka välissä, miten ajatusketjut voivat edetä. Se mitkä tapahtumaa vastaavat käsitteet tulevat pinnalle, kertovat paljonkin siitä mitä itsessäni tapahtuu. Rauhallinen analyysi, missä lasketaan koitunut vahinko, syntynyt sotku, on sekin rauhallista analyysiä. Ei ole olemassa inhimillistä ajattelua ilman tunnetta, niitä ei voida ihmisessä erottaa toisistaan.

“Ajattelun ainutlaatuiseen luonteeseen sisältyy, että se on pelkästään suuntautunut havaittuun kohteeseen eikä lainkaan ajattelevaan henkilöön.” s. 28

Ajattelu on aina lähtöisin ajattelevasta henkilöstä. Kenties vain tekoäly voisi ajatella puhtaan abstraktisti.

“Omaa samanaikaista ajattelutoimintaani en voi ottaa tarkastelun kohteeksi; vasta jälkeenpäin voin tarkata niitä kokemuksia, jotka olen tehnyt ajatustoiminnasta sen tapahtuessa.” s. 29

Minusta ainakin näyttää, että voin havainnoida ajatteluani sen tapahtuessa. Silloin kun suuntaan tietoisuuteni valon täsmällisesti ajatteluun, niin tarkkailun alainen ajattelu vaikuttaa tosin aika köykäiseltä. Käsitteet vaikuttavat tyhjiltä, eivätkä ne ehkä siksi oikein näytä toimivan kovin tehokkaasti. Vasta kun päästän niistä irti, ne kenties liittyvät minuun ja alkavat taas rullaamaan. Arvelen tämän johtuvan siitä että havainnoidessani ajattelua sen tapahtuessa, se on irti tunteistani ja tuntuu siksi tyhjältä, eikä samaisesta syystä oikein kulje. Arvelen tunteiden olevan ajatuksia ajava voima.

“Syy, miksi meidän on mahdotonta tarkata samanhetkistä ajatustoimintaamme, on sama kuin syy siihen, että ajattelumme ilmenee meille välttämättömämmin ja lähemmin kuin mikään muu maailmanilmiö.” s.29-30

Vai ilmenee rationaalisuuteen liittyneelle Steinerille, mutta onko samoin tunneihmisen kanssa?

“Meidän on ensin tutkittava ajattelua täysin neutraalina kohteena, ilman suhdetta ajattelevaan subjektiin tai ajateltuun objektiin. Sillä sekä subjekti että objekti ovat jo käsitteitä, jotka on muodostettu ajattelun avulla.” s.36

Subjekti on käsite ajattelussa, mutta tietoisuudessa subjekti on jotain hyvin hyvin läheistä! Nimenomaan tämä lainaus sai minut epäilemään, että Steinerin on oltava robotti. Mukaillen Steinerin omia sanoja Johdatus hengentieteeseen kirjasta, esitin tämän kysymyksen tekoälyn kyvystä vastata maailman perimmäisiin kysymyksiin:

Jos antaisin äärimmäisen kehittyneelle tekoälylle tehtäväksi ottaa sanan ’minä’, ja suhtautua siihen niinkuin kylttiin, ja kysyisin mihin se osoittaa, olisiko sen mahdollista löytää sieltä vain jonkunlainen kysymyksestä johdettu laskutoimitus?

[opettajalle]

Uskonnot

Itse pidän uskonnollista vakaumusta sikäli mielenkiintoisena, että siinä opin puhtauden pyrkimys toisaalta varjelee sen laatua. Katson myös uskontoja niinkuin arkkitehtonisia temppeleitä, on tavallaan kiehtovaa että temppeleiden rakentajat ovat niin tarkkoja arkkitehtuurin oikeaoppisuudesta ja tulistuneina eroavat omiksi haaroikseen, joissa varjelevat juuri sitä oikeata arkkitehtuuria. Tavallaan se on myös huvittavaa ja tietenkin myös aivan kauheaa.

En aivan yhdy siihen näkemykseen, että henki joka meidän kautta elää on aina samaa, sitä Yhtä. Ehkä voisi esimerkiksi ajatella jokaisen ihmisen erityisyytenä, että hänen kauttaan elävässä hengessä olisi tiettyä erityislaatuista, hänelle ominaista essenssiä. Tämä on tosin puoleltani vain luulopuhetta. Tarkoitan kuitenkin, että ehkä ei ole vain yhtä Henkeä, joka elää erilaisten kompleksisten mielenrakenteiden kautta ja siten ilmenee erilaisina persoonallisuuksina, vaan itse hengessä on myös erilaisia laadullisuuksia, sävyjä. Tavatessani asematunnelissa uskovaisen, joka oli täyttynyt Pyhällä Hengellä, huomasin sen laadun erilaiseksi, kuin sellaisen feminiinisemmän, ei poissulkevan, vaan kaikelle avautuvan hengen, jota olin aikaisemmin tunnustellut sisäisyydessäni, joka tuntuu samalta kuin eräs tietty Ave Maria kuulostaa, aina vaan viattomana rakkautena avautuvalta elämältä. Pyhän Hengen edessä oli vain lopetettava kaikki kujeilu ja veijarointi ja oltava tosissaan.

Luulen, että tietynlainen temppeli ja siinä jopa sen arkkitehtoniset rakenteet vaikuttavat siihen, minkä laatuinen henki niiden kautta ilmenee. Tarkoitan siis oppia ja uskontoa. Toki Henkeen voi liittyä myös ilman uskontoa, eikä uskonto takaa sitä, mutta näen kuitenkin uskonnot myös tiettyjen hengen laatujen vaalijoina.

Vapaat henkiset etsijät taas ovat alttiina aivan kaikelle henkisyydelle, mihin liittyy omat vaaransa ja sekavuutensa. Kaiken johdatuksen pitäminen Jumalan johdatuksena saattaa viedä meitä harhaan. Luulen, että on monen laatuisia henkiä jotka voivat luoda johdatusta ympärilleen, mutta joista kaikkia en ainakaan itse pidä enää sellaisina joihin haluan liittyä. Toisaalta toki olen tyytyväinen, että olen päässyt tutustumaan niidenkin luonteisiin ja ymmärrän niitä nyt viisaampana, ne saavat paikkansa sielunmaisemani järjestyksessä. On myös hyvin mahdollista, että olemme jo ennen syntymäämme liittyneet tietynlaatuiseen henkeen, ja saadessamme kosketuksen siihen vapaina etsijöinä, meidän on siihen luonnollisinta liittyä.

Puhuttiin siitä onko hahmoissa jotakin epäilyttävää, verrattuna pelkkään hahmottomaan henkeen. Mietin, että hahmot ovat hengen ilmaisuja materiassa ja sinänsä arvokkaita. Hahmot tietenkin ovat jollain lailla rajallisia ja saattavat asettua suhteessa toisiin hahmoihin materiaalisten hahmojen kentän lainalaisuuksien mukaan, mikä saattaa johtaa kummallisiin tilanteisiin ja ristiriitoihin. Ehkä hengen ilmaisut materiassa käyttäytyvät materian maailmassa materian lainalaisuuksien mukaan. Toisaalta hahmoon voi luoda helpommin suhteen kuin muodottomaan henkeen ja jos ei ole kosketusta henkeen, on hahmo ehkä ainoa tapa lähestyä sitä.

Pyhän Marian palvonta on nostanut päätään vasta myöhemmin katolilaisuudessa. Ehkä voidaan nähdä sen kautta kristinuskon piirissä heräävän Jumalattaren palvonnan. Tulee mieleen, että ehkä sen hengen laatua ei voida painaa alas loputtomiin, niinkuin voi nähdä tapahtuneen kristinuskon patriarkaalisuudessa. Lopulta se löytää ilmenemismuotonsa, niinkuin nyt vaikka Neitsyt Marian hahmossa. Kuin kukka, joka lopulta kasvaa asfaltin läpi.

[opettajalle]

Yhteiskunnan kolmijäsennys

Piraattipuolue on tehnyt ennennäkemättömän sosiaalisen median kampanjan ja yllättänyt kaikki! S-­ryhmä on vallattu! Piraattipuolue käytti hyväkseen osuuskauppavaalien perinteisesti alhaista äänestysprosenttia, innosti kansan ja voitti enemmistöaseman ensin Pirkanmaan osuuskaupan hallituksessa. Siitä alkoi kansan liike ja Piraatit saavuttivat lopulta enemmistöaseman S-ryhmän ylintä päätäntävaltaa pitävässä SOK:n osuuskunnan kokouksessa, jossa ovat edustettuna kaikki osuuskaupat. Nyt tuo Suomen ylle levittäytynyt massiivinen talouden lonkerohirviö on Piraattien hallussa. Mitähän tästä seuraa?!

S-­ryhmä alkaa rahoittaa Suomen yliopistoja isolla kädellä. Tukirahan ehtona on, että S-­ryhmän johtamisesta tulee tuettujen yliopistojen yhteinen poikkitieteellinen tutkimusprojekti. Tehtävänantona on Suomen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tasapainon tulee säilyä hallinnollisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja ekologisesti, sen on oltava kestävää ja tarkoituksenmukaista. Suomeen lasketaan kuuluvaksi myös tuottajat ja ympäristö, toiminnassa ei katsota vaan asiakkaan etua vaan halutaan luoda kokonaisvaltaista hyvinvointia, mikä ottaa mahdollisimman hyvin huomioon kaikkia osapuolia. Piraattipuolueen tietämys ei yksinään riitä näin vaativaan tehtävään, siksi yhteistyökumppaniksi haetaan yliopistoja. S­-ryhmä tutkimusprojektina tarjoaa laaja-­alaisen työskentelykentän, todellisia vaikuttamisen mahdollisuuksia ja siten varmasti parhaan mahdollisen oppimisympäristön.

Markkinatalouden logiikka tulee kyseenalaistaa. Aikaisemmin ollaan toimittu niinkuin mikä hyvänsä pörssiyhtiö, vaikka sitä ollaan asiakkaidensa omistama osuuskauppa. Ei voida enää toteuttaa sellaista johdonmukaisuutta, missä tuottajalle maksetaan niin vähän kuin mahdollista, asiakkaan selkänahasta revitään niin paljon kuin saadaan ja tuotot käytetään laajenemiseen, S­-bonuksiin ja välikäden pyörittämiseen, ei siitä asiakkaat oikeasti kostu mitään. Agressiivinen pienkauppojen elintilan tukahduttaminen ja teidenvarsien täyttäminen yhdenmukaisilla ABC-­huoltoasemilla ei erityisemmin palvele yleistä viihtyvyyttä. S-­ryhmä ei ole pörssiyhtiö, eikä sen siksi tule toimia kuin sellainen, tälle ovat asiakkaat päättäneet laittaa stopin. S-­ryhmän on kuitenkin pysyttävä taloudellisesti tasapainossa, koska se edelleen pelaa talouden kentässä. Talouden opiskelijat ymmärtävät tätä varmasti paremmin, niinkuin maatalous opiskelijat ymmärtävät tuottajia ja ympäristön opiskelijat ympäristöä.

Tehtävänannossa kannustetaan myös tilanteen katsomista, out of the box. Voimme tehdä aivan mitä vaan, mutta homman tulee pysyä hanskassa.

Piraattipuolueen ensimmäisenä suurena suunnitelmana on tehdä sopimus autonvalmistaja Teslan kanssa. Teslalta tilataan Suomeen niin paljon sähköautoja, että niillä mullistetaan suomalainen autokanta. Jokaiseen ABC-­ketjun huoltoasemaan asennetaan latauspisteet. Järjestetään massiivinen mediakampanja ja saastuttavat vanhanaikaiset öljypohjaiset autot saavat jäädä historiaan.

S­-ryhmän omistamat hotellit, Rossot ja sen sellainen turhanpäiväisyys lasketaan pelivaraksi, joita voidaan myydä lisäpääoman saamiseksi. Etenkin Rosso ravintoloiden tilat myydään yksityisyrittäjille jotka voivat luoda niissä omaleimaista toimintaansa. Ensisijaisesti nykyisiä ravintoloitsijoita kehotetaan aloittamaan paikalla oma ravintolansa, pitämään  vanhahenkilökunta palkattuna ja sitä vasten heitä tuetaan oman ravintolatoimintansa aloittamisessa.

K-­ryhmän kauppias mallista otetaan oppia, ja kunkin S-­kaupan kauppiaalle annetaan vapaammat kädet hoitaa oman kauppansa toimintaa. Kauppias tuntee parhaiten oman toimintaympäristönsä ja hänellä on välittömin suhde asiakkaisiin.

Ylijäämäruoan suhteen pyritään löytämään yhteistyökumppaneita hoitamaan ruoanjakelu ja sen joutumista kaatopaikalle vähennetään suunnitelmallisesti. Roskiksia ei lukita.

Taide, arkkitehtuuri opiskelijat ja humanistit ottavat huomioon, että ihmiset elävät näitten kaikkien rumien värillisyyksien ja logojen keskellä ja kehittävät S­-ryhmää aidon viihtyvyyden suuntaan. Kauppoja voidaan suunnitella esimerkiksi väriterapian, eikä maksimaalisen myynnin suhteen.

Terveyden opiskelijat voivat suunnitella kauppojen valikoimaa ja näytteillepanoa kokonaisvaltaisen terveyden näkökulmasta. Luomusta ei oteta erikoistuotteen aseman varjolla suurempaa katetta, vaan sen valintaan ennemminkin kannustetaan.

Talouden opiskelijat joutuvat koville, heidän tehtävänään on varmistaa, että S­-ryhmä pysyy kaikesta kiihkoilustaan huolimatta taloudellisesti kestävällä pohjalla. Luultavasti Tesla­-autot osoittautuvat kuitenkin rahasammoksi ja S­-ryhmä valtaa suomalaisen autokaupan ja pelastaa samalla tulevaisuuden.

[opettajalle]

Värin fenomenologia

Oikeastaan haluaisin tutkia sitä pimeän valon spektriä enemmän. Sehän on täysin ristiriidassa yleisesti hyväksytyn ja vakiintuneen valon tieteellisen mallin kanssa. 

Valo käsitetään siis sähkömagneettisena säteilynä, joka käyttäytyy sekä aaltomaisesti että hiukkasmaisesti. Kun tarkastellaan valon aaltomaista ominaisuutta, huomataan että tietyt aallonpituudet vastaavat tiettyjä ihmis kokemuksessa ilmeneviä värejä. Tietyt kemialliset yhdisteet absorboivat säteilystä tiettyjä aallonpituuksia, eli ne jättävät valoon absorboitua aallonpituutta vastaavia varjoja. Silmämme tulkitsee näkyvän valon aallonpituuksien suhteiden vaihtelut erilaisina väreinä. Mustan pinnan ymmärretään absorboivan mahdollisimman tehokkaasti säteilyä, eli se heijastaa mahdollisimman vähän säteilyä silmälle nähtäväksi, silmä tulkitsee säteilyn, eli informaation puutteen mustana.

Väite, että musta säteilisi pimeää valoa, joka on hajotettavissa spektriksi niinkuin valkoinenkin valo, on törkeä ja siksi pirun mielenkiintoinen. Samoin on väite, että pimeä tausta osallistuisi sinisen syntyyn sameassa väliaineessa. Pimeä käsitetään pimeäksi siksi ettei se säteile juuri mitään, ja koska se ei säteile juuri mitään, sillä ei tulisi olla myöskään potentiaalia osallistua värin syntyyn. Siinä ei pitäisi olla mitään mikä osallistuisi. Erityisen kiehtovaksi pimeän valon spektrin tekee se, että se näytti tekevän valkoisen valon spektrin kanssa ikään kuin ympyrästä kokonaisen. Ne täydensivät toisensa.

Valkoisen spektri

Pimeän spektri

[opettajalle]

Valo ja silmä

3. Yhteenveto ja pohdinta

Goethen värioppi näyttää symmetriseltä kuviolta tumman ja vaalean, valon ja varjon suhteesta. Valoa lähimpänä on keltainen ja pimeyttä lähimpänä sininen, niiden sekoituksesta syntyy vihreä. Molemmat ensimmäiset värit tiivistyvät, tai tummuvat saaden punertavaa sävyä ja kohtaavat kellanpunaisen ja sinipunaisen ääripäiden yhdistyessä, purppurana. (P. Sällström 2014, 102.) Värit soivat, kuin valon ja varjon musiikki, kohoten tumman ja vaalean rytmeistä soimaan sinisen ja keltaisen yläsäveliin, keskellä yhdistyen vihreänä rauhana, ja tiivistyen kärkiään kohti yhä punertaen, symmetrian lopulta huipentuen kohtaamiseen purppurassa, joka on kuin suudelma.   Goethen värioppi ei käy aivan yksiin yleisen luonnontieteellisen teorian kanssa. Etenkin taivaan sinisen synnyn suhteen leireillä on erilaiset näkemykset. Yleinen luonnontieteellinen konsensus ei tunnusta pimeän taustan yhteyttä sinertävyyteen, vaan selittää sen perustuen aallonpituuksiin, ja niistä johtuvaan asteittaiseen siroamiseen. Goethen maailmassa pimeän taustan yhteys siniseen luonnehtii väriä, siihen liitetään perustelu sinisen yhteydestä pimeään ja symmetria käsitys, jonka toisena polariteettinä nähdään keltaisen yhteys valoon. Goethen näkemykset värillisestä varjosta, ja taustan värin yhteydestä valaistuun utuun ei saa tutkielmassani tarpeeksi perusteellista tarkastelua ja sen suhteen jää avoimia kysymyksiä. Toisaalta myös jotkut seikat valon siroamisessa jäävät askarruttamaan. Ristiriita itsessään on kuitenkin mielenkiintoinen.   Värispektriä tarkastelemalla (Liite 3) ja aallonpituuksiin perustuvan asteittaisen sironnan perusteella, missä lyhyet aallonpituudet siroavat ensin ja pidemmät viimeisinä, myös Steigerung ilmiö saa erilaiset kasvot. Goethen selittäessä Steigerungin symmetrialla, missä keltainen ja sininen, värillisyyden kaksi polariteettia, tiivistyessään muuntuvat asteittan kohti punaista. Näyttäytyy se aallonpituus teorian perusteella ennemminkin kuin nuolena. Kun asetamme valon nuoleksi, jännitämme jousen ja laukaisemme sen udun läpi, siroavat siitä ensimmäisinä violetin ja sinisen sävyt, sitten vihreän ja keltaisen, ja udun lävistää pisimmälle lentävä punainen. Toisaalta voidaan nähdä symmetrian toteutuvan värispektrissä siinä, että aallonpituuden lyhentyessä, väri muuntuu sinisestä kohti violettia, ja sen pidentyessä muuntuu väri keltaisesta kohti punaista.   Samoin kuin antropologien perusongelmana on, että heidän tutkiessaan vieraita kansoja he auttamatta ottavat tutkimus lähtökohdikseen oman kulttuurinsa tematiikat, ja tutkivat kohdettaan näiden puitteissa (P. Haukkavaara, henkilökohtainen tiedonanto, 12.11.2015). Samoin fysiikan perusongelma on että voimme tarkastella maailmankaikkeutta vain niiden mallien puitteissa, joita voimme kuvitella ja joiden puitteissa elämme. Todellisuuden sellaisenaan ollessa kuitenkin jotain, mitä emme voi kuvata, tai objektiivisesti saavuttaa. Valon aaltohiukkasdualistinen muoto on meille jopa käsittämätön, mahdoton edes kuvitella. Koko aihe näyttää siis ilmentävän luonnontutkijan perus tematiikkaa. Voimme valita maailmankaikkeudesta pisteitä ja yhdistää ne viivoin kuvioksi. Riippuen siitä mitkä pisteet valitsemme ja mihin ne yhdistämme, saamme erilaisia kuvioita. Värioppi saattaa näyttää symmetrialta, suudelmalta, tai nuolelta, mutta kuvio on ennemminkin taiteilijan omakuva, kuin todellisuus sen takana. Ajattelumme takana todellisuus säilyy tuntemattomana.   Tässä valossa on kuitenkin mielenkiintoista, että väri sisäisenä kokemuksena vaikuttaa olevan universaali. Vaikka värit ovat vain neutraalia sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksien vaihtelua lyhyemmästä pidempään, herättävät ne meissä kuitenkin yhteneviä tunteita. Lyhyet aallonpituudet näyttävät siniseltä ja tuntuvat viileiltä ja etääntyviltä, ja hiukan pidemmät keltaiset aallonpituudet tuntuvat lämpimiltä ja kohti tulevilta.  Goethe onkin ansioitunut värin kokemisen syvänä tuntijana. Valon ja aallonpituuksien käyttäytyminen fyysisinä elementteinä saattavat tapahtua, ikään kuin eri maailmassa, värien kokemisemme kanssa. Olemme kehittyneet evoluution myötä valon ja värien ympäröimänä, jos valon muoto sinänsä saattaa vaikuttaa kokemuksestamme irralliselta, on sen mitä valo meille välittää täytynyt olla merkitsevää ja painua syvälle perimäämme. Syvä tunteellinen suhtautumisemme väreihin on siis tuskin tullut valosta sinänsä, vaan suhteestamme niihin olioihin, jotka ovat jättäneet siihen varjonsa. Silmä on kehittynyt suhteessa niihin. Valo vain välittää meille tietoa heistä. Goethen mukaan silmän on kiittäminen valoa olemassaolostaan (P. Sällström 2014, 17). Se on tietenkin totta. Goethe kuitenkin jatkaa: “Valo houkuttelee yhdentekevistä, eläimelle ominaisista apuelimistä itseään varten esiin elimen, josta tulee sen kaltainen. Näin muodostuu silmä - valossa, valon kautta, valoa varten - jotta sisäinen valo voi kohdata ulkoisen.” (P. Sällström 2014, 17) Tässä hän lienee hakoteillä. Silmä on on kehittynyt varjoja varten, katsomaan valossa esiintyvää varjoisuutta. Silmää on kiinnostanut se, mikä on jättänyt valoon varjonsa. Silmä on muodostunut varjojen maassa.

[opettajalle]

Johdanto filosofiaan

If I doubt the doubt, then I’m also doubting the doubt I’m doubting the doubt with and then logically it resolves itself since the first doubt is doubted as in the way the second so there can be no conclusion. But we should notice here that we are following a logical pattern and it is not the truth only. Because the patterns are artificial we are perfectly allowed to invent more logic to catch the doubt.

As Goethe said: “the phenomenon itself is a theory”. So we take the doubt and understand it as a phenomenon which is a theory. So then we can ask, what is the doubt made of? We use the reduction, which Bacom presented, and divide it into factors. Since this is my doubting itself now about Descartes ground, I can look into it. My doubting is made of factors like: 1. Wanting to proof being clever, 2. Wanting to write a longer essay, 3. Wanting to look into if logic, especially with artificial phenomenons, isn’t anything more real than what it is, logic. 4. Wanting to look into if we can always invent more artificial logic, and in any direction, as long as it is coherent. The first two factors are pretty crap, it is like being a slave to ambition and money. So my point is proofed, I succeeded doubting the doubt by reducing it into factors.

It of course always proofs that doubting is worth, since if we are doubting the doubt and we can reduce unnecessary crap and get better quality doubting, then we are also proving the worth of doubting. So the better we can doubt the doubt the more glory it is for the doubt. My point got debunked and doubting stands it’s ground.

Round II.

So the factors 3 and 4? Doubting seems at this point, like being a slave to wisdom. It proofs it’s logic but it has no quality value It doesn’t taste very good, it tastes more like a headache. I rather give up doubting and go play football or eat an ice-cream. I doubted the doubting, but now since I doubted it and don’t find it very much fun anymore, I just give it up and trust in an organic ice-cream.

[opettajalle]

Mitä on ihminen, ihmiskäsityksen tarkastelua

Teen ajatteluharjoituksen siitä kuinka elämä olisi voinut syntyä, osoittaakseni että elämä on ns. elottomasta luonnosta johtuva emergentti ilmiö:

Tiettyjen molekyylien keskinäisistä kemiallisista lainalaisuuksista sattuu syntymään sellainen ketjureaktio, joka pitää itseään yllä niin kauan, kun siihen liittyy lisää tiettyjä molekyylejä. Samassa lammikossa sattuu myös olemaan toisia molekyylejä, joiden kemialliset lainalaisuudet saavat ne liittymään toisiinsa muodostaen kuplia. Tällaisen kuplan sisälle sattuu jäämään ensimmäisen kaltainen ketjureaktio ja kuplan muodostavan molekyylirakenteen ominaisuuksiin kuuluu että ne suojaavat nyt sisäpiirissä tapahtuvaa ketjureaktioita muilta sitä häiritseviltä molekyyleiltä, mutta sattuvat ominaisuuksiltaan olemaan sellaisia että sisäpiirissä tapahtuvaan ketjureaktioon pääsee juuri ne tietyt molekyylit, joita tarvitaan ketjureaktion ylläpitämiseksi.

Tämä oli vain ajatusleikki, minulla, eikä vielä kenelläkään muullakaan ole täsmällistä tietoa siitä, kuinka elämä on alunperin maapallolla syntynyt. Ajatusleikistäni voin kuitenkin paikallistaa mitä tarkoittaa emergentti ilmiö: Sattumalta ikäänkuin solukalvoksi kertyneiden molekyylien kemialliset ominaisuudet sallivat niiden päästää nimenomaan tietyt toiset molekyylit lävitsensä, jotka toimivat ikäänkuin polttoaineena ja ruokkivat sisäpiirissä tapahtuvaa ketjureaktiota, eli moottoria. Solukalvoksi muodostuneiden molekyylien ominaisuutena on myös suojata sisäpiirissä tapahtuvaa ketjureaktiota, muilta molekyyleiltä, siis häiritseviltä tekijöiltä, eli uhkilta.

Näiden molekyylien ominaisuuksia ei kuitenkaan sinänsä ole moottori, solukalvo, polttoaine tai uhka. Solukalvon muodostaineiden molekyylien ominaisuudeksi määräytyy olla solukalvo vasta suhteessa toisiin molekyyleihin ja kokonaisuuteen; sisäpiirissä tapahtuvaan ketjureaktioon ja ulkopuolelta saapuvaan polttoaineeseen, sekä häiriötekijöihin. Solukalvo on siis emergentti ilmiö. Se on tietystä kokonaisuudesta ja vuorovaikutussuhteista nouseva uusi ilmiö, toiminnan taso ja ominaisuus.

[opettajalle]

Snellmanin akateemisesta opiskelusta <3

Jos joku erittäin tarkkanäköinen, joka tuntee minut riittävän hyvin, voisi katsoa maalauksia joita olen tehnyt läpi elämäni, ihan pienestä lapsesta aikuiseen saakka, eri temperamenttien alaisina, eri tunnetiloissa ja tilanteissa, kykenisikö hän tunnistamaan jokaisesta maalauksesta jotain samaa, voisiko hän nähdä minut, tai kädenjälkeni, niissä kaikissa?

[opettajalle]

Snellmanin akateemisesta opiskelusta III

Mikään ei ole uutta, kaikki uudet ratkaisut rakennetaan kuitenkin traditioista, sinänsä ei ole mitään muuta. “Oppilasta ohjataan nyt sellaisen esityksen avulla, joka tosin on itsenäistä, mutta samalla liikkuu ja elää traditiossa, oivaltamaan tradition välttämättömyys myös itsenäistä tietämistä varten, ja häntä kehotetaan etsimään siitä perusteita opettajan esittämiä käsityksiä vastaan ja niiden puolesta. Siten hänessä herää rakkaus tieteisiin, into etsiä traditiosta sen ratkaisua, mikä on totta.” Kun unohdetaan segregaatio, tämä ja tuo politiikka, pedagogiikka, kulttuuri, tai edes talous, ja nähdään maailma kokonaisena traditiona, jossa eri lahkot ovat vain kokonaisuuden osasia, ja kaikki on luonnollista, kaikki on traditiota, se on ainut ja kokonaisvaltainen välttämättömyys, löytyy sovitus tradition kanssa ja samalla vapautus kaikesta lahkolaisuudesta. Itsetajunnalla on nyt käytettävissä luovuudelleen kokonainen traditioiden kirjo, traditio kannattelee häntä jokaisesta pisteestään ja hänen luovuutensa sulaa palvelemaan kokonaisuutta. Nyt itsetajunnasta ja yksilöstä tulee kokonaisuuden jatke, jokainen elävä ja palava inspiraatio ovat jatkumoita, joiden lähtöpisteet ovat kaukana muinaisuuden takana, traditiota kaikki, ja jokainen idea on rakennettu edellisistä, mikään ei ole alkuperäistä, ja kaikki on peräisin alusta. “herännyt itsetajunta, nuoren vaatimus saada itse ratkaista, on päässyt oikeuksiinsa ja itse raivannut tien täyttymykseensä, tradition totuuden järjelliseen oivaltamiseen.”

[opettajalle]

Snellmanin akateemisesta opiskelusta II

En ole itse vielä löytänyt ensimmäistäkään traditiota, puoluetta, pedagogiikkaa, skeneä, en mitään sellaista minkä voisin tunnustaa ja allekirjoittaa, siksi on vain maa, taivas, sen eliöt, ja ihmiset, ja ihmisten kulttuuri, ja jos on vielä jotain, sitä ei kutsuta nimellä. Maan ja taivaan välillä elävät traditiot, niitä voi kuunnella, niihin voi osallistua, ja on osallistuttava, niissä on järkeä ja typeryyttä, hyvää ja pahaa, mutta onko maailmassa mitään minkä varaan voisi antaa itsensä ja luottamuksensa? Nostaa lipun salkoon ja julistaa, tämä on hyvää ja oikein, täällä ei asu korruptio, ei näivettyminen, tämä uusii itsensä aina kun on tarve, ei rakenna olkiukkoja toisista, tämän talon perusta on rakennettu totuudelle, siksi se voidaan rakentaa aina uudestaan, eikä se koskaan kuole, tämä talo on ikuinen ja siksi se seisoo komeana vielä taivaan valtakunnassa, ja taivaan valtakunnassa on muistokyltti mihin on kirjoitettu: Taivaan valtakunta rakennettiin tämän talon perustuksille.

[opettajalle]

Snellmanin akateemisesta opiskelusta I

Kulttuurimme kulkee kohti ennennäkemättömiä haasteita, ja näyttää siltä että vanhat tapamme toimia ja yhteiskuntamme peruskiviin hakatut traditiot eivät sovellu enää viemään meitä ihmiskuntana haasteidemme ylitse. Traditio saattaa jopa osoittautua sen esteeksi. Tiedättehän: Ekologinen katastrofi on pysäytettävissä, mutta se on liian kallista, automatisaatio voisi vapauttaa ihmiset mekaanisesta työstä, mutta talousjärjestelmälle työttömyys on ongelma, meillä on riittävästi resursseja, työvoimaa ja tuotantoa ratkaista kaikki ongelmamme ympäristön, köyhyyden ja nälänhädän suhteen, kehitämme teknologioita jotka voisivat vapauttaa ihmisen mekaanisen työn ikeestä vapaaksi kansaksi tutkimaan avaruuksia, kehittämään hyvinvointia ja onnellisuutta, voisimme rakentaa robotit tekemään sen työn mikä antiikin aikoina oli annettu orjille ja keskittyä itse pohtimaan filosofiaa oliivipuulehdoissa, niinkuin antiikin akatemioissa, mutta ensimmäinen todellinen esteemme on traditiomme, talousjärjestelmä, jonka ongelmallisuus ja mahdottomuus käy yhä ilmeisemmäksi. Emme voi kantaa sitä mukanamme uuteen maailmaan, se ei palvele uutta maailmaa, joka näkyy horisontissa. Jos jossain, niin tässä, olisi syytä koittaa tuomiopäivä, vanha korruptoitunut traditio on heitettävä kadotukseen ja ihmiskunnan on aika toteuttaa potentiaalinsa ja astua tulevaisuuteensa, taivaaseen, eli avaruuteen.