Lasten ja vanhusten yhteinen puutarha
Projektimuotoinen oppiminen liittäisi koulussa helposti irti käytännöstä olevat opit suoraan itse asiaan. Projektit tekisivät oppimisesta konkreettista ja mielekästä ja mahdollistaisi aivan uudenlaisen luovuuden kentän. Projektit liittäisivät lapset suoraan itse toteutukseen, rakentamiseen, osaksi aikaansaavaa puolta, eikä vain passiivisiksi vastaanottajiksi. Nykyisin moni nuori on opintojen jälkeen aivan kädetön sen suhteen miten voisi mielekkäästi liittyä aikaansaavaan yhteiskuntaan, tai ylipäänsä toteuttamaan yhtään mitään, on paljon oppia, mutta ei välttämättä tiedetä mitä sillä tehdä.
Ulkopuolisella projektinvetäjällä on mahdollisuus nähdä luokan ryhmädynamiikka tuoreesta näkökulmasta. Etenkin jos hän on perehtynyt ja kouluttautunut erityisopetuksen saralla voitaisiin luokan käyttäytymiseen liittyviä ongelmia pyrkiä ratkomaan projektien ohessa. Erityisopetusta toteutetaan pienryhmissä, joka on myös kätevin muoto projektiopettamiselle.
Aikataulu tuottaa haasteita. Projektiin käytettävissä oleva aika on paljon vähäisempi mitä olin ajatellut. Alakoulujen opetussuunnitelmat ovat valmiiksi jo hyvin täysiä ja on hankalaa mahduttaa niihin mitään lisää ylimääräistä. Projektimuotoista opetusta tulisi suunnitella koulun opintosuunnitelman kanssa, niin että projektin tekemisen yhteyteen voisi suoraan liittää vaadittavia aineita ja opintokokonaisuuksia. Lopputyöprojektini toteuttamisen ala-asteen 3 A:n kanssa tekee ylipäänsä mahdolliseksi se, että opintosuunnitelmaan kuuluu rakennusprojekti 3:lla luokalla. Vain suunnittelemalla projektit sellaisiksi, että ne tehokkaasti toteuttavat opetussuunnitelmaa, niiden voidaan ajatella saavan kunnollista jalansijaa opetuksessa.
Jatkuvuus on toinen selkeä haaste, etenkin puutarhan saralla. Lopputyöprojektini suhteen on vielä auki tuleeko puutarha jäämään vanhainkotiin ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen vai siivoammeko sen syksyllä pois. Voi olla että löydämme puutarhanhoidosta innostuneita vanhuksia ja henkilökuntaakin, niin että puutarhaa voitaisiin jatkaa. Siitä kuitenkin koostuisi henkilökunnalle lisätöitä, minkä suhteen on asiallista kysyä, onko joku valmis maksamaan siitä ja toinen kysymys on löytyykö tarpeeksi taitoa puutarhanhoitoon? Oma aikomukseni on muutta projektivuoden jälkeen toiseen kaupunkiin opiskelemaan, joten en voisi ottaa vastuulleni puutarhan jatkoa. Toki puutarhavastaavaksi voitaisiin palkata joku ammattitaitoinen henkilö, mutta onko siihen varaa? Projekti tehdään nyt ensikädessä yhdelle vuodelle ja katsomme sitten jatkon suhteen tilanteen myöhemmin.
Jatkuvuus tekisi mahdolliseksi kerätä puutarhakompostia ja syventyä maan laadun ylläpitämiseen. Humuksen hoito on keskeistä etenkin biodynaamisessa viljelyssä. Puutarhanhoidossa olisi oleellista tuoda mukaan myös ja oikeastaan keskeisenä yhteys maahan. Meidän on pidettävä ensisijaisesti huolta maasta ja humuksesta missä kasvit kasvavat. Multa on toisaalta myös se mihin kasvien, niinkuin tavallaan meidänkin on lopulta maaduttava ja ravittava siten seuraavat sukupolvet. Tämä on myös permakulttuurista ajattelua, siinä huolehdimme kierroista. Emme tuota jätettä, vaan jäte on materiaalia jonka hyödynnämme. Näin meidän ei myöskään tarvitse vain tuoda ulkoapäin puutarhaamme ravinteita, vaan saamme oleellisen osan sitä edellisen vuoden ylijäämästä, tätä on kestävä kehitys. On selvää että tämä ei ole mahdollista yhden vuoden pituisissa projekteissa, vaan kierron toteutuminen vaatii jatkuvuutta. Laatikkoviljelyssä ymmärrys puutarhasta saattaa jäädä pintapuoliseksi. Kasvit vain laitetaan valmiiseen multaan, kastellaan ja syksyllä kerätään sato. Tarvitaan jatkuvuutta, että voidaan ymmärtää kuinka sadosta ylimääräinen on otettava talteen ja annettava maatua uudeksi mullaksi, kuinka kasvit imevät ravinteensa maasta ja kuinka maa köyhtyy jos siitä ei pidetä huolta. Humus on elävää. Tämän on itseasiassa oltava keskeistä. Siksi suoraan maahan kynnettävät puutarhat olisivat parempia kuin laatikkoviljelykset ja toimintaan on saatava liitettyä jatkuvuus.
Koulujen puutarhat ja kesäloma
Yleinen haaste puutarhaopetuksen suhteen kouluissa ovat kesälomat. Koulusta lapset ja henkilökunta ovat lomalla kesän, joka on puutarhanhoidolle luonnollisesti oleellista aikaa, kouluissa ei ole siis ketään joka hoitaisi puutarhaa kesällä. Yksi mahdollisuus olisi palkata puutarhanhoitaja, usein kouluilla on kuitenkin niin tiukat budjetit, ettei puutarhuriin yksinkertaisesti ole varaa. Toinen mahdollisuus ovat vanhemmat. Puutarhanhoidolle voitaisiin sopia kesää varten aikataulut, missä vanhemmat jakaisivat vapaaehtoisesti puutarhanhoidon vastuun keskenään. Parhaiten tämä toimisi niin ettei puutarhanhoito olisi mitään pakkopullaa, vaan myös vanhempia ilahduttava mahdollisuus. Palstaviljely on haluttua, mutta palstoja on tarjolla aivan liian vähän. Lasten puutarha voisi olla lasten ja vanhempien yhteinen puutarha ja tarjota vanhemmille mahdollisuuden myös omaan palstaviljelyyn etenkin alueilla, joilla se ei muuten ole mahdollista, tai missä se on hankalaa. Kolmas vaihtoehto on toteuttaa puutarha yhdessä vanhusten kanssa, niinkuin nyt tässä projektissa on tehty.
Lasten ja vanhusten yhteinen puutarha
Parhaiten se toteutuisi niin, että vanhainkoti ja ala-aste olisivat vieretysten - yhtenä kokonaisuutena, jonka keskellä olisi puutarha. Alakouluilla on resurssipulaa aikuisista ihmisistä, kun taas vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja merkityksellisyyden puutteesta. Vanhukset voisivat osallistua yhteiseen luonnollisesti lasten kanssa. He voisivat olla mukana esimerkiksi tunneilla, lukemassa satuja ja hoitamassa puutarhaa. Jo vanhemman ihmisen läsnäolo oppitunnilla rauhoittaa luokkaa merkittävästi. Vanhukset voisivat olla mukana näkemässä kuinka uusi sukupolvi kasvaa, kehittyy ja liittyy osaksi yhteiskuntaa, jakamassa lasten autenttista iloa ja surua. Parhaimmillaan vanhukset voisivat saada ehtoopuolellaan vielä aivan uuden elämän tulemalla osaksi kouluyhteisöä. Keskellä olisi puutarha, jonka humuksessa komposti maatuu hyväksi mullaksi, raviten seuraavaa sukupolvea, elämästä taas yhä uudestaan ihmeissään olevia pikkutaimia.