Post I

Johdatus valokuvaukseen-kurssin kurssinäyttely 2017 (theme originally from tumblrgenerator.com, website spam nowadays) Tekijät: Roope Laukkanen / Eeva Lietonen / Viola Lindqvist / Inkeri Nurmi / Oona Ojala / Mirva Paastela / Haley Lykantropia/ Jenni Suvanto Tehtävät: Yksityinen ja julkinen / It's a set up! / Neulanreikäkamera/ Metodivalokuvaus / Studio

[post-eye-blog]

Mirva Paastela | Yksityinen ja julkinen

Yksi kuva kolmen kuvan sarjasta, joissa tutkin alastomuutta yksityisessä ja julkisessa tilassa.

Alastomuus yksityisessä tilassa - Kotona alastomuus tuntuu normaalilta. Moni ei välitä, vaikka vastapäisestä talosta olisi suora näköyhteys. 

[post-eye-blog]

Eeva Lietonen | nuput Kuvissani tutkin katsetta, sosiaalisuutta ja läsnäoloa. Käyttämäni Snapshot-tyyli palvelee kuvien hetkellisyyttä.  #eeva #metodi

[post-eye-blog]

Roope Laukkanen | Mermaid // Merenneito 

Kuvasarjani Mermaid // Merenneito syntyi halusta tutkia liikkuvan kuvan ja valokuvan kohtaamista subjektissa, mallissani. Valitsin merellisen videokuvan materiaaliksi sen merkitysyhteyksien vuoksi. Mereen liittyy totuus kuolevaisuudesta, saavuttamattomuudesta ja oman olemassaolon merkityksettömyydestä, mutta samalla meri on inspiroinut seikkailuja, tarinoita ja myyttejä koko ihmiskunnan historian ajan. Halusin palata mereen, jota pidän kerronnallisena ja ilmaisullisena alkukotinani: rakastan tarinoita merestä, merenneidoista ja myrskyistä, jotka ovat olleet oman taiteellisen työskentelyni alkuperäisiä innoittajia.

Mermaid // Merenneito tutkii liikkuvan videokuvan, mallin ja kuvaajan yhteyttä kuvaustilanteessa. Kuvaajana minä tein tekniset päätökset ja asetin tilanteen rajat, mutta videokuva ja kuvattava subjekti olivat muuttuvia, arvaamattomia elementtejä. Teoksessa kohtaavat kolme erilaista motivaatiota ja esittämisen tapaa: alkuperäisen videon kuvaajan, kuvattavan subjektin ja kuvaajan itsensä taiteelliset lähtökohdat ja työskentelytavat synnyttävät konfliktin kautta uudenlaista materiaalia. Liikkuva kuva ja malli luovat kaksi erilaista, toistensa kanssa samassa ajallisessa ja tilallisessa tasossa kulkevaa narratiivia, joiden esittäminen ja hallinta tapahtuu kuvaajan toiminnan kautta. Juuri tämä toiminta ja sen rajat olivat erityisesti oman tutkimukseni kohteena ja lopullinen teossarjani syntyi tasapainoillen kontrollin ja kontrollin puutteen kanssa.

[post-eye-blog]

Oona Ojala | unlocked

Usein ainoa asia, joka erottaa yksityisen julkisesta, on ovi, jonka suljemme takanamme ja lähdin muodostamaan teossarjaa tämän ajatuksen pohjalta. Jokaisen julkiselta paikalta (tie, moottoritien ylikulkusilta, uimaranta) löytyvän oven paljastuu jokin paikka, joka usein liitetään yksityisyyteen, ihan kuin ovi olisi unohdettu lukita. Yksityisyyden tunnetta lisää se, että ovien takaa paljastuvasta henkilöstä on esillä vain paljasta ihoa.

[post-eye-blog]

Roope Laukkanen | 5 6 

5 6 on kuvasarja ja tutkimusmatka. Tutkin kuvan muodostumisen, liikkumisen ja olemassa olevaksi tulemisen prosessia. Valokuva on aina hetken ja ajallisuuden kuolema, ja teoksessani tutkin sen erilaisia ilmenemismuotoja ja valokuvan ajallisuuden kerrostuneisuutta. Kuten kielessä, myös valokuvan ilmaisuvoima on hetkellisyydessä. Toistuva, mekaaninen, jopa väkivaltainen prosessini riisuu valokuvan sen ilmaisuvoimasta, hetkellisyydestä ja todistavuudesta. 

Altistan yhden minusta otetun valokuvan mekaaniselle toistolle, asettamalla sen tietokoneeni ruudulta televisioon, sieltä kuvaamalla sen takaisin kameraan ja lähettämällä sen taas tietokoneen kautta television ruudulle. Toistan prosessin 56 kertaa. 

56 on omakuva ja yhä uudelleen tapahtuvaksi tulevan hetken kuvaus, joka päätyy syömään itsensä muodosta, väristä ja merkitykellisyydestä.  

[post-eye-blog]

Inkeri Nurmi | Sinkkunaisen krapulapäivä

Tehtävänantona oli yksityinen ja julkinen. Lähestyin aihetta pohtimalla, miten itse olen tekemisissä ulkomaailman kanssa huonompina ja yksityisempinä päivinä. Tartuin kameraan krapulapäivänä, jolloin voin fyysisesti pahoin, kieltäydyn laittautumasta tai poistumasta kotoa. Yksityisen päivän kuvaamiseen en tietenkään käyttänyt avustajaa, vaan jalustaa ja ajastinta.

Sosiaalisen median läsnäolo älypuhelimen käytön kautta tuntuu hauskan kieroutuneelta darrapaskalla tai röhnöttäessäni apaattisena sohvalla. Julkisissa some-profiileissa ei krapulaa näy, vaan olen edustuskelpoinen. Naapureille vilauttaminen kertoo taas siitä, että tänään käyttäydyn juuri niin kuin huvittaa, halusitte tai ette.

[post-eye-blog]

Inkeri Nurmi | Studio

Studiokuvauksessa halusin kokeilla vastaväristen valojen mahdollisuuksia muotokuvan ottamisessa. Sinisen ja oranssin tekemä raja kasvoissa on kiinnostava ja kaunis, ja pidän myös siitä, että sama väri heijastuu vastakkaiselle puolelle taustassa. Malli on ihanan luonteva, mikä teki kuvaamisesta helppoa.

[post-eye-blog]

Mirva Paastela | Girls2017

Halusin leikkiä pitkällä valotusajalla, valoilla ja salamalla. Siitä muodostui kolmen kuvan sarja, joissa esiintyvät hahmot ovat itsevarmoja, vahvoja, etäisiä ja viileitä. Arkiset tilat ja pinnat ovat helposti lähestyttäviä, hahmot näyttäytyvät niiden rinnalla mystisinä.

[post-eye-blog]

Inkeri Nurmi | Kuka katsoo peilistä?

Kiinnostuin pitkästä valotusajasta, erivärisistä valoista ja heijastavista pinnoista. Päädyin räpsimään kuvia pilkkopimeässä leikkien puhelimen valolla ja sytkärillä. 

Teos syntyi kokeilemalla, ja käsittelee identiteetin monimuotoisuutta scifi-viboja unohtamatta. Teokseen liittyy myös pimeässä heijastavien pintojen pelko: junnuna (ja hiukan vanhempanakin) minulla oli tapana juosta valot sammutettuani peilien ohitse peiton alle turvaan, etten ehtisi nähdä siellä mitään kammottavaa.

[post-eye-blog]

Oona Ojala | hourglass figure

Teos inspiroitui Rubin’s vase - nimisestä optisesta illuusiosta, jossa kasvojen väliin näyttää ilmestyvän maljakko tai tiimalasi. Nimi leikittelee sillä, ettei kuvassa näy naisen vartaloa ollenkaan, vaan tiimalasin muoto löytyy kasvojen välistä. Haastoin itseäni kuvaamaan ihmistä enemmän tavanomaisen muotokuvan keinoin, sillä yleensä töissäni ihminen esiintyy hyvin abstraktina, sekä vähentämään kuvanmuokkausta, koska yleensä töihini uppoaa useita tunteja Photoshopissa. Lopullista kuvaa ei olekaan juuri käsitelty niiden vastakkainasettelua lukuunottamatta - kaikki muu on saatu studiossa aikaan valoja käyttäen.

[post-eye-blog]

Jenni Suvanto | Se mitä näkee

Halusin tuoda näkyväksi sen, miten erilaisilla tavoilla arkisia asioita voi katsoa – voit nähdä esineen sellaisenaan tai sen läpi. Miltä näyttää toinen ihminen tai millaiseksi maisema muuttuu? Lasikuula värjää ja kääntää katsottavan kohteen ylösalaisin. Ehkä se tuo esiin jotain sellaista, joka on koko ajan ollut olemassa silmiemme edessä, mutta näkymättömissä?

[post-eye-blog]

Oona Ojala | temporary lives leave temporary scars

Teokseni lähtökohtana olivat keholle yöllä ilmestyvät painaumat, jotka miellän unieni arviksi. Painaumat dokumentoivat unet iholleni, samaan tapaan kuin arvet dokumentoivat elettyä elämää, mutta painaumat katoavat yhtä nopeasti kuin unet, väliaikaiset elämät. Olen aina nähnyt todella selkeitä, elokuvamaisia unia, joten ne olivat minulle luonteva lähtökohta metodipohjaiseen, dokumentoivaan työskentelyyn.

[post-eye-blog]

MODERN MATRIARCHY I & II | Haley Lykantropia

I MODERN VENUS

II MODERN SALEM

Teossarja koostuu kahdesta valokuvasarjasta. Valokuvat syntyivät vastalauseena misogynialle ja kapealle naiskuvalle. Uskonnollinen tematiikka ja etenkin sen luomat naiskäsitykset kiehtovat minua, tarkemmin sanottuna niiden muuntaminen, murtaminen, manipuloiminen. Tahdon herkutella lisäämällä kieroutuneita ja epäsovinnaisia elementtejä kuviin, joiden odotetaan olevan hauraita, haavoittuvaisia ja herkkiä.

[post-eye-blog]

Jenni Suvanto | Käsillä tehty.

Rakastuin neulanreikäkameran autenttisuuteen ja kuvaamisen vaatimaan käsi- ja jalkatyöhön. Kuvat ovat täynnä yllätyksiä myös tekijälleen ja lopullinen tunnelma ei ole kuvaajan hallinnassa. 

[post-eye-blog]

Oona Ojala | (one) dead one living

Neulanreikäkameralla otetuissa kuvissa minua kiinnosti ihmisen kasvoton, läpinäkyvä olemus, josta päätin lähteä muodostamaan kuvasarjaa. Kuvissa on minun lisäkseni kasvi, joka on vahvempi, elävämpi tai selkeämpi kuin minun haamumainen olemukseni. Pidin ensimmäisen kuvan alivalottumisen tuomasta synkästä, pimeästä tunnelmasta, joten päätin jatkaa sitä läpi muiden kuvien.

[post-eye-blog]

Inkeri Nurmi | Kenkälaatikkotaika

Rakensin vanhasta kenkälaatikosta neulanreikäkameran. Opettelin kuvaamaan laatikolla ja myös valmistin negatiivit itse pimiössä.

Ensimmäisessä kuvassa seison Arabiassa lumisateessa. Kuvaa kehittäessäni tiputin sen vahingossa lattialle, mistä paperi todennäköisesti sai rosoisen muotonsa. Hauska vahinko. Kahdessa jälkimmäisessä kuvassa halusin vaihdella paikkaa ja tutkia auringon sekä arkkitehtuurin tekemiä kiinnostavia muotoja.

Tekemisprosessi tuntui aivan taikuudelta, eikä minua haitannut jälkikäteen edes se, ettei liike ja eri asennot näkyneetkään ottamissani kuvissa niin vahvasti. Jokaisesta kuvasta löytyi kuitenkin jotain muuta ihmeellistä ja odottamatonta.