Apurahahaut mietityttää. Tiedostan, että mun oma taiteilijaidentiteetti on vahvasti kiinni valokuvassa. Se on sitä sekä valokuvataiteen koulutuksen, että sitä edeltäneen pitkän valokuvaharrastuksen kautta. Vaikka oonkin työskennellyt viimeiset neljä vuotta intensiivisesti erilaisia digitaalisia kuvaskannaustekniikoita hyödyntäen, niin oon kokoajan mieltänyt itseni valokuvataiteilijaksi ja kokenut, että teen nimenomaan valokuvaa. Abstraktia, ehkä kokeellista, ainakin epätyypillisella tekniikalla, mutta silti valokuvaa ja valokuvataidetta. Sen takia myös apurahahakemusten lähettäminen valokuvataiteen alle on tuntunut musta niin luontevalta ja oonkin niin tehnyt, aina kun se on ollut mahdollista.
Virhe. Nimittäin nyt kun selasin läpi mun hakemuksia niin huomasin, että yhtä lukuunottamatta kaikki myönteiset päätökset jotka oon saanu on tulleet silloin kun mun hakemus on arvioitu joko kuvataiteen tai digitaalisen taiteen alaan kuuluvana. Noita hakemuksia oon lähettänyt viisi - ja neljä on menny läpi. Valokuvaiteeseen suunnattuja hakemuksia taas oon lähettänyt viimeisen neljän vuoden aikana parikymmentä, joista yksi on palannut myönteisen päätöksen kera. Oikeesti. 1/20.
Ensin ajattelin, että vika on mun hakemuksissa, siinä miten kirjoitan tai mitä kirjoitan, tai miten sanon liikaa tai liian vähän. Tai miten oon vasta niin alussa, mutta turha mun on lyödä päätä seinään. Jostain syystä mun teokset ei vetoa valokuvataiteen rahoittajiin. Onko ne liian abstrakteja? Varmaan, ja ehkä mun teoksia ei yksinkertaisesti edes mielletä valokuvaksi. Toisaalta sekin tuntuu hassulta - olihan mun kaksi viimeisintä yksityisnäyttelyä nimenomaan alueellisissa valokuvakeskuksissa, Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella ja Valokuvakeskus Perissä Turussa. Tosin näidenkään näyttelyiden kuluihin en saanut apurahaa vaan maksoin lopulta sekä teosten tuotantokulut, että kahden näyttelytilan vuokrat kokonaan omasta pussistani. Se oli suoraan pois mun omasta elämisestä, mutta olin sikäli onnellisessa tilanteessa, että pystyin raapimaan tarvittavat rahat kasaan. Lopullinen lasku kahdesta näyttelystä oli noin 4500 euroa. Lähes kaksituhatta tilavuokriin ja vajaat kolmetuhatta teosten tuotantoon. Apurahahakemuksia kirjoittaessani pidin jokseenkin itsestään selvänä, että saan ainakin puolet näyttelyiden kokonaiskuluista katettua jollain apurahalla. Se olis tuntunut kohtuulliselta ja oikeudenmukaiselta, mutta vaikka asiaa miten pyörittelisin niin apurahapäätökset ei ole oikeudenmukaisia eikä näyttelyaika tai kaksikaan takaa mitään. Mielestäni tein silloin hyvät hakemukset moneen suuntaan, mutta taisin vain nakata ne kategorisesti väärään osoitteeseen, valokuvataiteen alle. En tietenkään tiedä olisinko onnistunut jos olisin lähettänyt hakemukset kuvataiteen puolelle. Silti, nyt jälkeenpäin katsottuna mahdollisuudet olisi varmasti olleet paremmat. Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että huolimatta kaikista kielteisistä päätöksistä ja näyttelyiden toteuttamiseen käyttämistäni euroista, oon onnellinen, että oon voinu toteuttaa jokaisen yksityisnäyttelyn täydellä laadulla ja omasta näkemyksestäni tinkimättä.
