#valokuvataide

[hikikollektiivi-blog]

Possessed (2018)

[silokunnas]

Out of the ruins of a paper mill, the new Kangas district rises, one building at a time. Kangas Revisited is a multifaceted portrayal by seven photographic artists capturing a historic area in the midst of transformation. This work continues the Kangas project, begun a decade ago, which documents the area’s transition from a century-old paper mill complex to a residential neighborhood.

For a year and a half, artists Mikko Auerniitty, Nina Huisman, Matti Häyrynen, Kapa, Susanna Kääntä, Mika Nykänen, and Jukka Silokunnas observed and interpreted the Kangas area. Some viewed it from a distance, while others focused on fine details, and still others raised their cameras high to capture the landscape from above: architecture, wastelands, abandoned signs, mounds of gravel, passersby, faces of the district, tags, the beauty of movement, dry humor… Fascinating glimpses of transformation.

Kangas Revisited is the 35th-anniversary work of the Centre for Creative Photography and the second installment in the project documenting changes in the Kangas area. The exhibition will be open at the Aalto2 Museum Centre until February 16, 2025. The Kangas Revisited book will be published on the opening day, December 13, continuing the series begun by Kangas Metamorphosis, released in 2014. The next, and possibly final, installment of the project will be released in 2034.

Photographer and visual artist Jukka Silokunnas (BFA) captures unauthorized art as part of the public art of the Kangas district. His photographs document graffiti, tags, and street art culture, exploring the question, “What kind of dialogue exists between public and unauthorized art?”

Dance photographer Matti Häyrynen (MSc Econ., VAT) brings dance-oriented perspectives to his images, reimagining the ways spaces can be perceived. Empty spaces, the forms and movement inside and outside buildings, set the rhythm for dance.

Kapa (Martti Kapanen) observes and even laughs at the advertising slogans of the Kangas district. His images, which continue the tradition of architectural photography, reveal small, intriguing elements amid a massive, imposing environment.

Nina Huisman (MA), a visual artist and media arts expert, and Mika Nykänen (MA, MedEAT) explore how place and people intersect in the landscape. Their aerial images depict Kangas and its residents in a vertical dimension, as Kangas embodies time through history and people. The old factory buildings stand alongside new apartment buildings, which in turn comment on the past through their appearance and materials. History lives on, manifesting in the present and reaching towards the future.

Mikko Auerniitty (MA) draws from Romantic-era aesthetics in his work, capturing images filled with light and a sense of humanity within the area. Auerniitty imbues his images with emotion and faith in the power of imagination.

Susanna Kääntä creates portraits of Kangas residents in their homes, workplaces, or places of study. Her individual portraits form a mosaic of faces that together represent the spirit of Kangas.

[taiteilijaelamaa]

Oon ollu nyt pari kuukautta työskentelyapurahalla. Järjettömän iso osa ajasta on mennyt asioiden järjestelyyn ja omaan taiteeseen liittyvään oheistoimintaan, mutta skannerin ääreen en ole joitain yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta ehtinyt kunnolla kuin vasta tällä viikolla. Maanantaina keskityin läpikuultaviin väripintoihin ja rytmiin, tiistaina rytmiin ja uusien väriyhdistelmien kokeilemiseen ja keskiviikkona rakensin kiiltäväpintaisesta paperista kauniita tummansinisiä kartioita, joita sitten skannasin terrakotan sävyistä taustaa vasten. 

Mun heikko kohta on keskittyminen. Mua hieman jopa hävettää myöntää, että yleensä työskentelen kerrallaan vain puolesta tunnista tuntiin ja jos mitään mielenkiintoista ei lähde syntymään, niin lopetan. Eli siirryn käytännössä tekemään jotain aivan muuta ja skannerin avaan uudestaan aikaisintaan seuraavana päivänä. Toisaalta koen, että myös muutaman onnistuneen kuvan jälkeen on vaikea jatkaa työskentelyä, koska kun tunnen, että asiat osuu kunnolla kohdilleen, niin mun on vaikea nähdä miten voisin siitä enää edetä. Onnistumiset antaa hyvän olon, mutta samalla huomaan, että ne myös osittain lukitsee luovaa ajattelua. Loistava kuva onkin este, joka mun täytyy ylittää, jotta voin taas nähdä ja löytää taiteen tekemisen kautta jotain itselleni uutta. 

Tällä viikolla annoin skannerin ääressä työskentelylle enemmän aikaa - tunnin sijaan kaksi tai kolme per päivä. Jokaiselta päivältä jäi käteen jotain mielenkiintoista. Lupaavimmalta vaikuttivat läpikuultavat kerroksellisuudella ja rytmillä leikittelevät kuvat, joihin syntyi pirstaloitunut, mutta toisteinen rakenne. Läpikuultavuus toi myös mukanaan uudenlaisia hempeitä ja murrettuja sävyjä yksittäisten vahvojen ja kylläisten värien rinnalle. Tämä taisi olla ensimmäisiä kertoja kun olen antanut tilaa levollisemmalle värimaailmalle. Tajuan, että voiman ei tarvitse sulkea pois pehmeyttä tai herkkyyttä. Luulen, että kerroksellisuus tuntuu mulle nyt luontevalta senkin takia, että käyn kerran viikossa Heli Kurunsaaren vetämällä puupiirroskurssilla, jossa koko tekniikka perustuu värien kerrostamiseen. Siellä työstän puupiirroksen kautta uusia versioita skanografeista, ja samalla huomaan miten kerroksellinen ajattelu hiipii osaksi mun skannerityöskentelyä. Prosessit limittyvät ja ruokkivat toinen toisiaan.  Sen lisäksi, että työstän nyt uutta materiaalia, niin yritän muistaa antaa itselleni aikaa palata myös jo syntyneeseen kuvamateriaaliin. Sitä nimittäin riittää. Pelkästään vuosi sitten Mazzanon residenssin aikana tuotin niin paljon uutta matskua, että joka kerta kun selaan kuvakansioita läpi niin löydän jotain jännää tai mielenkiintoista. Jotain joka pienillä värikorjauksilla ja roskien poistolla voisi päätyä jopa seuraavaan näyttelyyni. Siksi onkin aivan typerää, suorastaan idioottimaista etten ole käynyt tätä kuvamassaa jo aikoja sitten kunnolla ja ajatuksen kanssa läpi. En ole ehtinyt, jaksanut tai viitsinyt. Ainoa hyvä puoli on se, että voin nyt katsoa kyseisiä kuvia uusin silmin. Kenties tulen nyt tarttumaan sellaisiinkin kuviin, jotka olin jo vuosi sitten mielessäni hylännyt. 

[taiteilijaelamaa]

Apurahahaut mietityttää. Tiedostan, että mun oma taiteilijaidentiteetti on vahvasti kiinni valokuvassa. Se on sitä sekä valokuvataiteen koulutuksen, että sitä edeltäneen pitkän valokuvaharrastuksen kautta. Vaikka oonkin työskennellyt viimeiset neljä vuotta intensiivisesti erilaisia digitaalisia kuvaskannaustekniikoita hyödyntäen, niin oon kokoajan mieltänyt itseni valokuvataiteilijaksi ja kokenut, että teen nimenomaan valokuvaa. Abstraktia, ehkä kokeellista, ainakin epätyypillisella tekniikalla, mutta silti valokuvaa ja valokuvataidetta. Sen takia myös apurahahakemusten lähettäminen valokuvataiteen alle on tuntunut musta niin luontevalta ja oonkin niin tehnyt, aina kun se on ollut mahdollista.

Virhe. Nimittäin nyt kun selasin läpi mun hakemuksia niin huomasin, että yhtä lukuunottamatta kaikki myönteiset päätökset jotka oon saanu on tulleet silloin kun mun hakemus on arvioitu joko kuvataiteen tai digitaalisen taiteen alaan kuuluvana. Noita hakemuksia oon lähettänyt viisi - ja neljä on menny läpi. Valokuvaiteeseen suunnattuja hakemuksia taas oon lähettänyt viimeisen neljän vuoden aikana parikymmentä, joista yksi on palannut myönteisen päätöksen kera. Oikeesti. 1/20.

Ensin ajattelin, että vika on mun hakemuksissa, siinä miten kirjoitan tai mitä kirjoitan, tai miten sanon liikaa tai liian vähän. Tai miten oon vasta niin alussa, mutta turha mun on lyödä päätä seinään. Jostain syystä mun teokset ei vetoa valokuvataiteen rahoittajiin. Onko ne liian abstrakteja? Varmaan, ja ehkä mun teoksia ei yksinkertaisesti edes mielletä valokuvaksi. Toisaalta sekin tuntuu hassulta - olihan mun kaksi viimeisintä yksityisnäyttelyä nimenomaan alueellisissa valokuvakeskuksissa, Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella ja Valokuvakeskus Perissä Turussa. Tosin näidenkään näyttelyiden kuluihin en saanut apurahaa vaan maksoin lopulta sekä teosten tuotantokulut, että kahden näyttelytilan vuokrat kokonaan omasta pussistani. Se oli suoraan pois mun omasta elämisestä, mutta olin sikäli onnellisessa tilanteessa, että pystyin raapimaan tarvittavat rahat kasaan. Lopullinen lasku kahdesta näyttelystä oli noin 4500 euroa. Lähes kaksituhatta tilavuokriin ja vajaat kolmetuhatta teosten tuotantoon. Apurahahakemuksia kirjoittaessani pidin jokseenkin itsestään selvänä, että saan ainakin puolet näyttelyiden kokonaiskuluista katettua jollain apurahalla. Se olis tuntunut kohtuulliselta ja oikeudenmukaiselta, mutta vaikka asiaa miten pyörittelisin niin apurahapäätökset ei ole oikeudenmukaisia eikä näyttelyaika tai kaksikaan takaa mitään. Mielestäni tein silloin hyvät hakemukset moneen suuntaan, mutta taisin vain nakata ne kategorisesti väärään osoitteeseen, valokuvataiteen alle. En tietenkään tiedä olisinko onnistunut jos olisin lähettänyt hakemukset kuvataiteen puolelle. Silti, nyt jälkeenpäin katsottuna mahdollisuudet olisi varmasti olleet paremmat. Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että huolimatta kaikista kielteisistä päätöksistä ja näyttelyiden toteuttamiseen käyttämistäni euroista, oon onnellinen, että oon voinu toteuttaa jokaisen yksityisnäyttelyn täydellä laadulla ja omasta näkemyksestäni tinkimättä. 

[inariedwards]

Vuoden nuori taiteilija sisuuntui perussuomalaisten vaalivoitosta ja kuvasi itsestään Pornokalenterin – sukupuolta käsittelevä näyttely näyttää keskisormea ”normaalille”

Vuoden nuori taiteilija J. A. Juvani ottaa vihakommentit todisteena siitä, että tämäkin näyttely kannatti tehdä.

[eledaidea-blog]

ilona

[eledaidea-blog]

arvet 

[eledaidea-blog]

kuolevainen