Me olemme #snapshot-blogin bloggarit:
Tässä ihka ensimmäinen ottamani selfie/kaverikuva ollessani 9-vuotias. Vuosi oli ’98 ja mankasta soi Spaissarit. Valokuva päätyi kuva-albumiin, joka lojui suurimman osan ajasta kotona kaapissa pölyttymässä. Ystävien kanssa jaetut hetket olivat minulle syy aloittaa valokuvaaminen. Halusin muistaa. Vain harvat pääsivät näkemään näitä valokuvia, mutta nautin kyllä aina kun sain näyttää niitä jollekin.
Nyt kuvat koristavat useammin FB-seinääni kuin konkreettista albumia, mutta kuva-albumejakin minulla edelleen on. Olen kuvannut monta vuotta intuitiivisesti hetkiä, ihmisiä ja vaikutelmia, joita olen halunnut muistaa ja/tai jakaa. Filmille ja digille. Minulle snapshot-kuvauksessa on enemmän kyse matkan tallentamisesta kuin mistään pysyvästä. Kuvat virtaavat sosiaalisessa mediassa ja katoavat näkyvistä lähes yhtä nopeasti kuin sinne ilmestyvätkin.
Nopean kuvauksen lisäksi olen kiinnostunut juurikin sen vastakohdasta – hitaammasta, harkitusta kuvasta ja videosta. Nautin siitä kun saan kunnolla syventyä ja keskittyä johonkin. Tutkia. Ehkä se on osittain ollut myös vastareaktiota vallitsevalle kuvakulttuurille. Toisaalta tunnistan itsessäni myös jatkuvan kaipuun jakaa ja tulla huomatuksi. Valokuvauksessa minua kiinnostavat nämä vastakohtaisuudet.
–Laura
http://cargocollective.com/lauraramo
Oon aina pitänyt snapshoteista ja päiväkirjamaisista kuvista. Mun mielestä on mielenkiintoista nähdä minkälaisen kuvan ihmiset haluavat antaa itsestään muille. Kuvaan mun puhelimella ruokia, maisemia ja ainoota vauvaa, jonka kanssa hengaan joskus. Otan itsestäni kuvia, jos oon matkalla tai jos on hyvä valo. Nehän on kaikki sellaisia asioita, jotka loppuu tai muuttuu nopeasti. Valokuvaajana koen näppäilyn ihanan kevyenä kuvaamisen muotona, toisaalta myös ahdistun sen koukuttavuudesta. Kuljetan mukana pientä filmipokkaria, jolla teen arkisia havaintoja. Välillä on vaikea nauttia erityisistä hetkistä ilman niiden tallentamista. Ikään kuin se hetki olisi vähemmän merkityksellinen, jos siitä ei jää aineellista muistoa. Puhelinkuvissa huolettaa se, pidetäänkö niitä tallessa vai katoavatko ne vaan vuosien varrella. Kavereiden matkakuulumisetkin olisi kivempi lukea postikortista, koska somessa jaettuja juttuja harvoin tulee luettua uudestaan.
Tässä näätte gifin mun ottamista valikoiduista selfieistä parin viime vuoden ajalta.
–Saana
http://cargocollective.com/saanakotila
Ennen älypuhelinaikaa en ollut koskaan omistanut taskukokoista digikameraa. Välittömään arkipäiväisten hetkien tallentamiseen päädyin hankkimaan käytettynä halpoja ja pienikokoisia filmikameroita. "Vakavamman" järjestelmäkameralla kuvaamisen ohelle niistä syntyi harrastus, joka perustui mahdollisuuteen kuvata kokoajan ja helposti. Snapshot, lo-fi, focus free, pilviä tai paistetta ja lopuksi sunnuntaiaamun filminkehitystuokio jakomäkeläisessä kylpyhuoneessa.
Näissä kuvissa olivat juuri ne hetket, jotka pelkän digitaalisen järjestelmäkameran omistajana tuntuivat kuvakirjastostani puuttuvan. Arjen ajattomia hetkiä elämän pienistä iloista(joskus suruistakin).
Filmikameroilla harjoittamalle snapshot-kuvaamiselleni oli hyvin tyypillistä, että laiskuudestani ja Instagramin kaltaisen julkaisujärjestelmän puutteesta johtuen sain kuvaamani filmit usein kehitettyä joskus jopa pari vuotta niiden kuvaamisen jälkeen. Itseasiassa laatikoissani lojuu edelleen kehittämättömiä filmejä vuosien takaa.
Mutta minunkin kohdallani snapshotit syntyvät nykyään lähinnä puhelimella ja siirtyvät välittömästi seuraajieni nähtäville Instagramiin. Tämä valtaisa muutos valokuvauksen saralla on monella tapaa hyvinkin positiivinen, mutta en voi kieltää ettenkö haikailisi usein myös vanhojen hitaiden snapshot-metodieni pariin. Ehkä olisikin syytä ottaa taas filmipokkari käyttöön, mutta toki älypuhelimen rinnalle, ei sitä korvaamaan. Eläköön snapshotit, arki ja valokuvaus sen kaikissa mahdollisissa muodoissa.
Koska selfie on nykyään sosiaalisen median kuvatyyppien ehdoton ykkönen, on kasa omakuvia varmasti sopiva tapa hoitaa tämä bloggariesittely nykyaikaisesti loppuun. Alla näytteitä yhdestä ensimmäisistä älypuhelinselfieistäni viimeisimpään, jossa olen palaamassa kesähelteiseltä kuvauskeikalta ja vakava järjestelmäkamera on jo pakattu repun pohjalle.
–Lassi
http://www.lassihakkinen.com
