#cwish

[katmandunkatukoira-blog]

3.12.2014 Katmandu

Eilen oli CWISH -päivä, ja minun tiimini eli monitorointi- ja evaluointitiimin tehtäväksi lankesi juhlapaikan koristeleminen. Valitettavasti juhlajärjestelyt jäivät aivan viimetinkaan ja meillä on aivan käsittämätön kiire saada huone koristeltua. Minun vastuulleni lankesi koristeiden valmistaminen ja kiinnittäminen, muut kiinnittivät valokuvia ja julisteita seinille. Kävi ilmi, etteivät nepalilaiset ole totuneet piirtämään tai askartelemaan mitään. Yksi tyttö yritti tehdä koristeita kanssani, ja sanoi ettei ole ikinä tehnyt mitään tällaista, ja näytti puhelimestaan kuvan, että viime viikolla oli ensimmäistä kertaa elämässään tehnyt piirustuksia ja kirjoituksia sisältävän julisteen yhdessä CWISH:in lastenkerhon kanssa. Lasten ja nuorten, ja miksei aikuistenkin, taideaktiviteeteista voisi olla kysyntää Nepalissa.

Kun ensimmäiset vieraat saapuivat, olimme vielä Sumitan kanssa värittämässä “CWISH is 21” -kyltin kirjaimia. Oli kyllä hauska nähdä miten nopeasti juhlapaikan koristelun voi suorittaa!

Ensimmäisessä kuvassa Sumita ja Sangita kiinnittävät valokuvia. Toisessa kuvassa taustalla komeilee tunnissa rääpeltämämme teemaseinä ja etualalla aikaisin tulleita juhlavieraita. Kolmannessa kuvassa yksi CWISH:in perustajista pitää puhetta.

Nyt on Nepalissakin flunssakausi meneillään ja minullakin on ollut muutaman päivän kummallisen väsynyt olo ja kurkku kipeä. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen juonut päivän aikana kuumaa vettä olon helpottamiseksi. Itse asiassa se taitaa toimia… Toimistossamme on nyt niin kylmä, että mikä tahansa lämmittävä asia on plussaa.

[katmandunkatukoira-blog]

21.11.2014 Katmandu

Tässäpä tänä syksynä CWISH:in ja Interpedian yhteistyössä tekemä video lasten arjesta Nepalissa. Tämä on itse asiassa tarkoitettu opetuskäyttöön ala-asteikäisille lapsille. Eli jos joku ala-asteen opettaja lukee tätä blogia niin kannattaa näyttää lapsille koulussa mikäli siihen on saumaa! ;)

[katmandunkatukoira-blog]

20.11.2014 Katmandu

Eilen CWISH järjesti tapahtuman lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Itse en valitettavasti päässyt paikalle sairastelun vuoksi, mutta tapahtuma veti tuhansia ihmisiä ja mediaakin paikalle. Harmittaa, että en päässyt paikalle, sillä nepalilaisilta työkavereilta on turha odottaa yksityiskohtaisia kuvauksia tapahtumien kulusta.

[katmandunkatukoira-blog]

18.11.2014 Tiistaiaamua

Tiistai-aamu ja toimistolle selvitty uskomattoman liikenteen, pölyn ja saasteen täyttämien valtateiden vaaroista. Kake-koira juoksi pyörän vierellä oman reviirinsä laidalle asti ja jäi katsomaan surullisena perääni. CWISH on järjestämässä huomenna kampanja-tapahtumaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. CWISH tekee työtä kotitalouksissa työskentelevien lasten parissa, ja tutkimuksista on käynyt ilmi, että yli puolta kotitalouksissa työskentelevistä lapista käytetään seksuaalisesti hyväksi. Olenkin toimistossa nyt yksin, koska muut ovat yläkerrassa kokouksessa. Pienien kenkien suuresta määrästä ja yläkerrasta kuuluvasta musiikista päätellen nuoret harjoittelevat musiikkiesitystä huomista varten. Intialaistyylistä musiikkia tulvii minunkin toimistooni, ja se sekoittuu mukavasti ulkona tarpovien intialaisten hedelmämyyjien mylviviin huutoihin.

Täällä alkaa olla jo kylmä, ja tänään puin ensimmäistä kertaa farkkujen alle pitkät kalsarit. Villasukat ovat olleet toimistolla käytössäni jo kuukauden päivät, mutta eilisen hytinäpäivän jälkeen toin toimistolle nyt myös paksun villatakin, sormettomat pitkävartiset villakäsineet ja pashminahuivin. Kaikki kuljetin polkupyörällä kangaskassissa. Yritän näyttää paikallisille mallia ekologisesta työpaikkamatkustamisesta ja muovipussien ekologisemmista vaihtoehdoista.

  Kirjallisuuskatsaus on loppusilausta vaille valmis. Olen oppinut täällä minulle kokonaan uuden asiakokonaisuuden: lasten oikeudet, sekä lasten fyysisen ja henkisen koskemattomuuden merkityksestä ja siitä, kuinka monella lapsella nämä edelleen puuttuvat.

[katmandunkatukoira-blog]

Varoitus: negatiivissävytteistä tekstiä!

27.10.2014 Katmandu

Jaahas, en ole kirjottanut blogiin aikoihin, koska periaatteenani yleensä on kertoa mieluummin positiivisista asioista kuin masentaa tätä maailmaa vielä lisää. No, asun hienossa luksuslukaalissa suht tavallisella asuinalueella Katmandussa, ja usein kun menen portista ulos, pihalla on lapsia huutamassa: “Namastee! Give us money!” Ihmiset täällä tuijottavat valkoista naamaani häpeilemättä, ja välillä minusta tuntuu että olisin sirkuseläin tai lihava, kävelevä lompakko.

Köyhyydestä ja koulutuksesta vielä: Nepal on yksi maailman köyhimpiä maita, mutta silti valitettavan monella näyttää olevan vara ostaa skootteri, moottoripyörä tai auto, ja vielä uhitellen kaasutella niillä ruuhkasumassa. Sitten Katmandun asukkaat, olivat sitten moottoriajoneuvojen omistajia tai ei, kuolevat keuhkosyöpään nelikymppisenä kun ilmanlaatu on niin huono. Missä järki ja kohtuus? Nepalin talouskasvu ja samanaikainen koulutussysteemin korruptio huolestuttaa minua ja pahasti. Jos Nepalissa tapahtuu pelkkää talouskasvua, mutta koulutuksen laatu pysyy yhtä heikkona, kehityssuunta on aivan väärä. Ylimääräisillä rahoillaan kouluttamattomat ja ajattelemattomat (tai yksinkertaisesti vain käsittämättömät) ihmiset ostavat bensaa, moottoriajoneuvoja ja länsimaisia yksittäispakattuja tuotteita joiden kääreet heitetään surutta maahan tai hindujen pyhään Bagmati-jokeen, joka muuten haisee kuin raato ja on sumea ja täynnä roskia. Kierrätysmahdollisuuksia ei ole. Ai että ärsyttää! Kuka sen sijaan auttaa köyhiä ja sairaita ihmisiä? Tähän vielä kommunikaatiovaje töissä (miksi kukaan ei koskaan kerro mitään?) niin soppa on valmis.

Tällaista moskaa siis minun päässäni liikkuu nykyään. Ei puhettakaan että osaisin nauttia ihanasta auringonpaisteesta ja mausteisesta ruoasta: Itse asiassa kroppani ei tunnu nykyään tykkäävän kummastakaan vaan minun on pakko yrittää vältellä chiliä ja aurinkoa iho-ongelmien takia. Kroppani tuntuu jostain syystä kaipaavan Suomen koleaa, pimeää ja samalla melankoliselle mielelle armollista myöhäissyksyä (ja ehkä myös hyvinvointivaltiota).

Kaikesta huolimatta: mukavaa viikkoa!

[katmandunkatukoira-blog]

26.9.2014 Nämä kuvat ovat yhdeltä viime viikkoiselta kouluvierailulta kotini lähistöltä. Näissä kuvissa lapset tekevät Wall Magazinea. Tavoitteena on, että lapset saavat kirjoittaa ja piirtää kartongeille mitä tahtovat: omia kirjoituksia, piirroksia, asioita joita haluavat muiden lukevan ja näkevän. Projektia ohjasivat CWISH:in sosiaalityöntekijät, ja pitkän alustuksen jälkeen lapset alkoivat työntouhuun. Olisin olettanut eri värisille kartongeille ilmaantuu toinen toistaan erikoisempia piirroksia, runoja ja omia mielipiteitä. Mutta sen sijaan lapset ottivat viivottimeen pieniin kätösiinsä ja tekivät ensin kartongille siistit, tarkat kehykset, joiden sisään useat alkoivat kopioimaan malliksi annetuista aikakauslehdistä tekstiä. Kuviot, joita "seinälehteen" piirrettiin, piirrettiin millintarkasti ja keskittyneesti. Nämä lapset selvästi ottivat asian vakavasti ja halusivat hoitaa asiansa tarkasti ja ohjeiden mukaan. Nepalilaiseen kulttuuriin selkeästikin kuuluu, että opettajaa uskotaan ja ohjeita noudatetaan tarkasti. Luovuutta ja omaa ajattelua ei ehkä arvosteta yhtä paljon kuin Suomessa?

Onneksi jotkut uskalsivat myös piirtää ja kirjoittaa seinille jopa vitsejä. Mukanani oli herttainen sosiaalityön opiskelija Niru, joka jaksoi ahkerasti toimia tulkkinani. Kuvissa vilahtelee myös kelta-punaiseen housupukuun pukeutunut opettaja, joka halusi Nirun välityksellä kertoa minulle kuinka paljon CWISH on ollut apuna hänen koulussaan esimerkiksi toimittamalla lapsille paperia, kyniä ja muita tarvikkeita. Hänen mukaansa CWISH on erilainen ja parempi kuin muut hänen tietämänsä järjestöt, sillä CWISH ei vain jätä oppilaita ja opettajia yksin workshoppeinensa, vaan on mukana toiminnassa loppuun asti. Tämä oli erittäin mukavaa kuultavaa!

[katmandunkatukoira-blog]

25.9.2014 Suunnitelmia ja suunnitelmanmuutoksia

Pitkä tauko bloggailussa johtuu siitä että sairastuin yhtäkkiä johonkin mystiseen pöpöön joka vei minut sängynpohjalle muutamaksi päiväksi. Samalla peruuntui suunnittelemamme reissu Chitwanin luonnonpuistoon, jossa olisimme menneet elefanttisafarille (ehkä, jos norsut olisivat hyvin hoidettuja), kanoottiretkelle krokotiilinbongaukseen ja viidakkokävelylle. Olisimme halunneet nähdä sarvikuonoja, tiikereitä, krokotiilejä... Mutta se jäi nyt seuraavaan kertaan. Työkaverini suositteli kyllä Bardian luonnonpuistoa Chitwanin sijaan, sillä Chitwanissa on kuulemma liikaa turisteja eikä siellä välttämättä bongaa eläimiä ollenkaan. Bardiassa työkaverini on kuulemma jopa nähnyt tiikerin, mutta Chitwanissa ei. Mennäkö bongailemaan turisteja vaiko eksoottisia villieläimiä, hmm...

Eilen töissä kun olin lähdössä kotiin kello 17, tavanomaisten hyvästien ja "nähdään huomenna" -toivotusten aikaan työkaverit menivät kumman näköisiksi ja kertoivat että nyt torstaina onkin lomapäivä. Kysyn kyllä säännöllisin väliajoin työkavereiltani ja pomoiltani, mitkä ovat työpäiviä ja mitkä lomapäiviä, mutta yllätyksiä tulee näköjään aina. Onneksi tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys! Jos olisin tänäänkin töissä, en taaskaan ehtisi kirjoittamaan blogia. CWISH:illä ei ainakaan ole pulaa töistä, sillä minulla on siellä hirveä kiire saada kaikki minulle sälytetyt projektit valmiiksi. Viime viikon lopulla kysäisin pomolta hänen lupailemastaan ohjeistuksesta kirjallisuuskatsauksen tekoon, jota olen valmistellut lasten ruumiillisesta kurituksesta nepalilaisissa kouluissa. Lopulta pomo lähetti minulle todella pitkän ohjelitanian, ja väliotsikoita joihin oli lisätty ruumiillisen kurituksen lisäksi kysymyksiä myös koulukiusaamisesta. Kautta rantain sain selville, että minun olisi tarkoitus kirjoittaakin kaksi artikkelia: toinen ruumiillisesta kurituksesta ja toinen koulukiusaamisesta - molemmat yhtä aikaa.

[katmandunkatukoira-blog]

Tutustumista uuteen työpaikkaan

5.9.2014

Ensimmäinen työviikko CWISH:illä on takana päin. Orientaatio oli käytännössä kierrättäminen toimistossa ja CWISH:in tekemien julkaisujen lukeminen. Onneksi tänään sain etvovastaavan kiinni ja teimme yhdessä työsuunnitelman ja sain hiukan suuntaa työlleni täällä. CWISH:in managerit ovat jo ennen saapumistani valmistelleet konseptin tutkimusta varten, ja vaikuttaa siltä että tulen tekemään koko syksyn tutkimusta, joka littyy ruumiilliseen kuritukseen kouluissa ja kiusaamisen seurauksiin. Suomessa tehdään tutkimuksia koulukiusaamisesta, kun lapset kiusaavat toisia lapsia, mutta Nepalissa kiusaajia ovatkin aikuiset eli opettajat. Toivottavasti pääsen myös itse haastattelemaan lapsia, sillä en oikein pidä pelkästä “kasvottomasta” tutkimuksesta, varsinkin kun olen tullut uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin ja olen oikein uteliaalla mielellä.

Tällä viikolla minulla ei ole juuri ollut töitä, ja koska nettikään ei ole oikein toimistolla toiminut ja muut työntekijät tuntuvat tosi kiireisiltä, minulla on ollut aikaa havainnoida nepalilaista työkulttuuria. Ensinnäkin Nepalissa tuntuu joka paikassa vallitsevan äärettömän hierarkkinen systeemi. Suomalaiselle tämä tuntuu vanhanaikaiselta, mutta toisaalta myös aika eksoottiselta. Pienistä asioista huomaa että naiset ovat hierarkiassa miehiä alempana: Miehille ja “managereille” tuodaan ensimmäisenä ruoka ja juoma, ja naisille ja vapaaehtoisille (minulle ainakin) viimeisenä. Nepalin kulttuuriin kuuluu, että työpaikoissa ja kodeissa on oma “didi”, eli yleensä nainen joka siivoaa, tiskaa, tuo juomavettä ja teetä. Tällä kertaa nenäni eteen toi teetä vastaanoton mies, ja tee on tällä kertaa nepalilaista teetä, eli makeaa mustaa teetä, johon on sekoitettu reilusti rasvaista lehmänmaitoa. Aika makea ja kermainen makuelämys. Ainakin tässä työpaikassa tuntuu, että ihmiset eivät tiedä toistensa töistä juuri mitään, ja että informaationkulku takkuaa tai on olematonta. Silti nepalilaiset tuntuvat olevan aina leppoisia ja hyvällä tuulella. Työkaverit täällä vaikuttavat todella mukavilta ja iloisilta. Ilmapiiri on työntäyteinen, mutta samalla leppoisa. Löytyykö Suomesta tällaista yhdistelmää?