#dubbaus

[lill-hoss]

satuin näin aamuseittemält laittamaan television päälle taustahälyksi (asun omillani) ja tajusin kuinka paskoi uuet lastenohjelmat ovat

mutta mikä todellisesti särki sydämeni oli se että jonku paskan ohjelman paskan hahmon ääni kuulosti odd della robbialta

ja sehän sitten saatana olikin odd della robbian ääni

mikä downgrade. tsk tsk.

[naamarutulla]

Uudet Muumidubbit

Näistä ei varmaan oikeasti tarvis sanoa mitään, koska otsikko riittää, mutta sanonpa kuitenkin (ja kyllä, olen tietoinen miks ne on uudelleendubattu, se ei ole tässä nyt pointti). Mihin me tarvitaan selkokielisiä muumeja tai superselkiytettyjä ja valmiiksipureskeltuja lastenohjelmia ylipäätään? Onko liian vaikeaa ymmärtää, kun sanotaan “meillä on vatsat pinkeinä, ei mahdu enää mitään”? Onko kieltotaulu liian vaikea käsite? Onko tarpeellista joka mutkassa muistuttaa, että Emma on töissä teatterissa? Pitikö Nipsu runnoa kehtoon siksi, että se näyttäisi pienemmältä, vai siksi, ettei ollut poliittisesti korrektia Muumimammalta sanoa, että Nipsu on painava?

Me, jotka katsottiin niitä alkuperäisiä Muumeja ja muita 90-luvun alkupään lastenohjelmia, ollaan (enimmäkseen) ihan fiksuja ihmisiä nykyään. Ei sillon ollut mitään yksinkertaistettuja ohjelmia, kun me oltiin pieniä, ja siksi me katottiin sitä mitä oli. Omia suosikkeja oli Muumit, Babar, Rölli jne. Niistä ei ehkä aina ihan kaikkea ymmärtänyt, mutta siis ymmärrettiin se mitä ymmärrettiin, ja tehtiin oma tulkinta tai kysyttiin, jos ei millään ymmärretty. Muistan, että katsottiin pari vuotta nuoremman siskon kanssa jopa englanninkielisiä piirrettyjä ennen kun ymmärrettiin yhtään kieltä tai osattiin edes lukea tekstityksiä. Mutta ne oli piirrettyjä, joten ne oli “JEEE, MAHTAVAA!!!” (”That sounds logical” [tät saunds laatsikou] hoettiin toisillemme jatkuvasti). 8 vuotta nuorempi sisko katsoi Teletappeja, koska sen mielestä muumit oli silloin liian vaikeita (myöhemmin se pääsi muumeihin kuitenkin kiinni, vaikka eivät olleetkaan selkomuumeja silloin). Rölliä se pelkäsi kamalasti. Se asui just kaks vuotta kaupungissa X, eikä sille tullut mieleenkään hommata kirjastokorttia. En sano, että nämä asiat välttämättä liittyvät toisiinsa, mutta siis. Oikeasti, sisällöntuottajat, ÄLKÄÄ pureskelko lastenohjelmia valmiiksi lapsille, koska lapset tykkää oppia uutta, ja mikä voisi olla sen parempi tapa, kun katsomalla jotain, mistä muutenkin tykkää, jotain, mikä on viihdettä, eikä opetusohjelma itsessään. Kauhulla odottaen uutta sukupolvea, joka alkaa puhua “muumikieltä” niin kun mekin silloin joskus puhuttiin.

[peikkometsa]

ADVENTURE TIMESTA ON SUOMIDUBBI!!!

[verohallinto]

[kyrpavuori]

ihan ketä tahansa millon tahansa: ystävyys

minä: *äänensävyä kertaakaan muuttamatta* en koskaan unohda...en saa koskaan unohtaa ystäviäni. luottamus ystäviin. on ystävyyttä.

[erkka]

Käänteinen McGurk-efekti?

Kirjoitin aikaisemmin McGurk-efektistä, jossa visuaalinen havainto puhujan huulista voi muuttaa vahvasti kuullun äänteen tulkintaa.

Minua jäi kuitenkin askarruttamaan kysymys selkokielisestä puheesta, sillä vaikka McGurk-efektin perusteella äänteiden (äänien, signaalitason viestien) ja niihin liitetyn liikkeen ero voi olla suurehko, elokuvateattereista saatu arkikokemus kertoo, että pienikin ero selkokielisen puheen (kielen, symbolitason viestien) ja huulien liikkeen välillä pistää helposti silmään/korvaan/molempiin.

Toisaalta dubattujen piirrettyjen kohdalla eri kielillä tapahtuvan puheen ja piirroshahmon suun liikkeen välinen yhteys tuntuu luontevalta. Olen pariin kertaan animaatioelokuvaa katsoessani miettinyt, miksei tämä "virhe" häiritse. Olen päätynyt nopeaan tulokseen, että a) dubbaustiimi on onnistunut tekstin sovittamisessa ja ilmaisun rytmityksessä sekä b) viihdettä katsoessa luomme "sanattoman sopimuksen" siitä, ettemme riko liialla järkeilyllä illuusiota.

Törmäsin kuitenkin tänään Bad Lip Reading -kollektiivin videotuotantoon. Ideana niissä on, että tekijät napsivat eri lähteistä videoita, joissa tunnetut henkilöt puhuvat ja vaihtavat ääniraidan dubbaukseen, jonka teksti perustuu "huulilta lukemiseen", eli siihen mitä videon henkilöt näyttäisivät sanovan.

Lopputulos on hulvaton, eräänlainen käänteinen McGurk-efekti, sillä hyvin rytmitetty puhe saa suun liikkeen näyttämään juuri sopivalta. Puheen ja suunliikkeiden välisen virheen havaitsee tarkkailemalla, mutta se ei häiritse.

Parhaiten efekti toimii jos ei tiedä miltä videolla oleva henkilö kuulostaa, esimerkiksi minulla ei ole käsitystäkään siitä, miltä republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Herman Cain kuulostaa:

Pienen häiritsevän vihjeen saa siitä, että ääni kuulostaa nuoremmalta kuin Cain näyttää.

Tuttuuden vaikutuksen illuusioon huomaa vahvemmin kun katsoo Obamaa, mutta silti dubbaus tuntuu uskottavalta:

Nyt kun asiaa miettii, niin lienee kokemuspohjaisestikin ihan loogista, että temppu onnistuu, sillä olemme tottuneet siihen, että suu liikkuu samojen sanojen tahtiin hieman eri tavoilla – onhan jokaisen ihmisen kasvojen rakenne hieman erilainen ja käytämme puhuessamme kasvojemme lihaksia eri voimakkuudella.

Summa summarum: Eli hypoteesi olisi, että havaittu huulten liike ohjaa auditiivista tulkintaa nonverbaalisten äänteiden kohdalla, mutta verbaalinen puhe ohjaa visuaalista tulkintaa huulten liikkeiden kohdalla?

(BLR via TWiT #325)

[fromluxurytoheartache]

FUCKING MEMORIES <3