Fasilitointi
Fasilitointi oli minulle henkilökohtaisesti kurssin alussa täysin vieras sana ja fasilitaattorin tehtävänkuva sitäkin vieraampi. Hyvin mielestäni kaikki ryhmämme jäsenet kuitenkin omaksuivat sekä sanan, että tehtävät. Toivottavasti myös minäkin. Ymmärrystä tehtävään ainakin on enemmän kuin kurssin alussa ja nykyään tunnun törmäävän sanaan lähes joka yhteydessä!
“Fasilitoinnilla tarkoitetaan organisatorisissa ja liiketoiminnallisissa yhteyksissä onnistuneiden ryhmäprosessien suunnittelua ja toteutusta. Henkilöä, joka helpottaa muiden toimintaa, kutsutaan fasilitaattoriksi tai fasilitoijaksi.” -Wikipedia
Fasilitaattori on siis järjestelijä, organisoija ja ennen kaikkea mahdollistaja. Fasilitaattorin tehtävänä on tarjota työkalut esimerkiksi tuotteen tai prosessin kehittämiseen, kysyä oikeita kysymyksiä ja jättäytyä ajattelutyön ulkopuolelle tukemaan keskustelua. Fasilitaattori ei ole se äänekkäin kaveri, joka keksii parhaat ja lennokkaimmat ideat, vaan fasilitaattori on se joka mahdollistaa näiden ideoiden heittelyn, hyvän fiiliksen ja proaktiivisen ideoinnin. Fasilitaattorin tehtävänä on lempeästi ohjata keskustelun suuntaa, antaa säännöt ja raamit keskustelulle sekä ohjata keskustelua tai kehitystyötä oikeiden työkalujen ja kanavien kautta.
Fasilitaattorin työkirjassa on mukavasti avattu koko kehitysprosessin kaarta ja miten hyvä fasilitaattori tässä projektissa toimii. Fasilitaattorin on tarkoitus rohkaista keskustelua ja myös itse sitoutua sen päämääriin. Fasilitaattorin on tarkoitus kulkea koko projektin mukana ideoiden lennokkaasta heittelystä kehitysprosessin ja käytännön implementoinnin kautta, valmiin tuotteen kehitykseen ja arviointiin asti. Fasilitaattori kokoaa yhteisön äänet kuuluviin ja ohjaa projektin kulkua yhteisön äänitorvena.
Fasilitaattori ja etenkin digitaalinen fasilitaattori on tulevaisuuden ammatti. Kuka olisi kymmenen vuotta sitten ajatellut työskentelevänsä fasilitaattorina tai yhteisömanagerina? Nyt se on todellista työtä ja yhä enenevissä määrin tuote- ja palvelukehityksen kantava voima. HS:n artikkelissa on ajan kuvan luoman pohdinnan lisäksi käytetty hauskaa termiä, kätilö. Tulevaisuuden fasilitaattoreiden tehtävänä onkin olla uusien ideoiden ja tuotteiden kätilöitä, uuden mahdollistajia, sukupuolesta riippumatta ja sitä etukäteen valitsematta.










