#muistelmat

[kiimaisetmuumipeikot]

[mikotiini]

Yläaste köksää

Tuli tästä mieleeni kun yläasteella oli köksässä koe, jotkut teki kiisseliä ja jotkut jotain muuta mut siis kaikki teki yksin. Anyway, minun piti tehdä kääretorttu ja se munasokerivaahto ei kuohkeutunu helvetilläkään ja aika alkoi loppua ja hätä oli. Ni kirosin itsekseni siellä keittiössä sille taikinalle vatkatessani jotain tyylii

"koita ny jumalauta kuohkeutua, mikset sinä voi olla niinku muutkin tortut ja valmistua ajallaan, etkö ny millään viitsisi olla sopivan kuohkeaa että pääsisin poiskin joskus. Odotappas vaan kun menet uuniin ni minä syötän sinut noille ku olet tommonen vittu pää."

Ja sit jossain kohtaa koko luokka oli seisahtunu ja hiljentynyt kuunteleen kun mä kirosin siellä yhtä torttu taikinaa.

[en-ole-robotti]

joskus oli prismassa semmosia pahvisia mainoksia, missä oli seppo räty. niitä oli siinä kassalla sen hälytinpömpelin edessä. katoin sivusta kun semmonen pieni poika tulee siihen ja katsoo vähän silmiään korkeammalla olevaa seppoa suoraan silmiin ja alkaa paukuttaa seppoa päin näköä ja huutamaan samalla “seppo räty! seppo räty! seppo räty!”

[willowami]

I had it :D.

[kivarunous]

[vilmakirjoittaa-blog]

365 päivää sitten

Multa kuoli ystävä vuosi sitten. Vaikkei tuo ystävä ollutkaan pienenä tarhassa löydetty leikkikaveri, tyttö jonka kanssa olisi jakanut jokaisen tärkeän hetken tai kertonut kaikki salaisuudet.. se ystävä kirjoitteli mun kanssa, kun mulla oli vaikeaa. Mä kirjoittelin sen kanssa, kun sillä oli vaikeaa ja kun se oli lukittuna sairaalaan, koska ulkona oli infektioriski. Se kutsui mua Barbiksi vaikken muistuta mitenkään Barbia. Toi lempinimi tuli mun roolipelihahmolta. Meijän roolipelihahmot vihasi toisiaan yli kaiken. Yleensä meijän roolipelihahmot oli aina tosi erilaisia ja vastakkaisia. Me oltiin aika samanlaisia.. Rakastettiin Harry Potteria ja fantasiamaailmoja, roolipelattiin goSupermodelissa ja tuettiin toisiamme. Keksittiin lempinimiä. Meillä oli hauskaa vaikka ainoa tapa kommunikoida olikin tietokone. Me ei koskaan ehitty nähdä kasvokkain, vaikka sitä monesti suunniteltiin ja oltiin siitä tosi innoissamme. Meijän väliin ei varsinaisesti tullut mitään, mutta syöpä yllätti Saran ja sen perheen ja mut sekä monet muut.

Mua itketti aikasemmin tosi paljon. Itkin Lotan kanssa Saran muistotilaisuudessa, en osannut/pystynyt sanomaan mitään, kun laskin kukan sen arkulle. Se oli shokeeraavaa ja surullista, katsoa sen veljeä ja siskoa ja vanhempia ja muuta perhettä. Aatella, että mä menetin ystävän, kun mä olin 14-vuotias. Saralla ois ollut synttärit 7. joulukuuta, jos syöpä ei olisi syövyttänyt sen kehoa vuosi sitten 27. joulukuuta. Mä mietin miten sen perhe jaksaa. Mä luen sen äidin blogia yhä. Mua ei nyt itketä, mutta sytytin 7 kynttilää mun huoneeseen, kun olin kattonut Dear John -elokuvan loppuun. Haluisin vaan, että Sarakin sais tietää, että Harry Potter -leffoja tulee lisää ja se sais nähä ne. Oisin halunnut tavata Saran ennen kuin oli liian myöhäistä.

Elämä on hassu asia. Vielä 366 päivää sitten mulla oli vielä ystävä nimeltä Sara, jolla oli tosi suloinen hymy ja kauniit, vähän pyöreät kasvot ja joka oli yks ainoista, joka kutsu mua oikeasti Barbiksi. 365 päivää sitten se lepäsi sen äidin käsivarsilla ja sanoi ettei jaksa enää. Eikä sen tarvinnutkaan.

Mä toivon, että Sara tietää, ettei sitä ole unohdettu.

Mä en tiedä missä se on ja mihin me kaikki uskotaan..

Mutta Saraan ei satu. Eikä mikään sairaala kahlitse sitä.

"Kiitos tooru", niin kuin mä tapasin joskus sanoa.

[vilmakirjoittaa-blog]

Mitä on joulu?

Lapsena joulu on lahjoja, lauluja, herkkuja ja koristeita. Ollaan super innokkaita joka aamu avaamassa joulukalenterin luukkua ja kaikki netti joulukalenteritkin on pakko avata, jotta saa omalle hahmolleen erilaisia spesiaaleja tarvikkeita. Jouluna saadaan paketteja, ollaan uusista leluista kiitollisia ja iloisia. Aina tuli sellainen hassu pulppuava jännitys, kun paketin paperit repi auki ja sieltä paljastui aina mitä hienoimpia barbeja tai pehmoleluja. Mummolta saadut sukat olivat ihan kivat, mutta uusi lelu on kivempi. Niillä leluilla leikitään koko joululoma, niistä ollaan ylpeitä sen jälkeenkin ja esitellään kaikki ne kavereille. Jossakin vaiheessa ne lelut jäävät nurkkaan. Uusia tulee tilalle. Lelujen sijaan joululaulut säilyy, joka vuosi lauletaan ne uudestaan eikä niihin kyllästytä. Laulun sanoissa esiintyy joulupukki ja tontut, jotka innostavat taas uusiin lahjoihin. Ei ne suuremmat ja syvällisemmät jutut uppoa. Nehä on vaan lauluja ja niitä lauletaan jouluna! Jouluna saa leipoa pipareita ja joulutorttuja ja syödä niitä niin, että suorastaan turpoaa. Suklaa ja kaikki konvehtirasiat vaan katoavat ja yöllä on huono olo, mutta silti tuntuu niin hyvältä ja onnelliselta.

Nyt joulu on erilaista. Joulu on lämpöä, haleja, ihanaa ruokaa hyvässä seurassa ja joulutunnelma. Joulun odotus on erilaista. Se on parempaa nykyään kuin ennen, sen tiedän. Aamulla saattaa unohtaa joulukalenterin avaamisen eikä se edes oikeastaan harmita, koulussa hihkutetaan joulua ja sen odotusta ihan eri tavalla kuin muutamia vuosia sitten. Koulun jälkeen mennään vatsanpohja täynnä kuplivaa jännitystä hankkimaan ystäville ja perheelle joululahjoja. Vaikka marraskuussa olisikin kirjoitettu joululahjatoivelista ja laitettu se jääkaapinoveen, on se kivempaa hankkia muille lahjoja. Jännittää miettiä minkälainen toisen ilme on pakettia avatessa ja mitä käyttöä lahjalle tulee. Kukkaro tai visa -kortti tyhjenee, mutta se ei haittaa niin paljon, koska lauantaisin ei tarvitse enää karkkia. Viinikumimakeiset maistuu limaisilta etanoilta eikä niiltä herkullisilta nameilta kuin pienenä.. Rahaa säästyy ja niin myös hampaita. Joulukuusen koristelu ei ole enää vain välkkyviä valoja vaan tunnelmaa jouluverhojen ja ikkunoihin liimattavien punaisten tonttujen kanssa. Se, että istuu omassa huoneessa piparminttukaakaon kanssa jouluvalojen alla fleecehuopaan kääriytyneenä illalla, on paljon parempaa kuin mikään muu. Paketit, joissa lukee oma nimi merkitsee paljon enemmän. Tulee ristiriitainen tunne: "Hei, eikä! Ei olisi tarvinnut! Miten ihmeessä minä saan paketin?" ja "HALUAN AVATA TÄMÄN NYT!" ja sitten sen avaa onnellisena. Lahjat eivät ole enää leluja. Ne ovat käytännöllisiä, eivät unohdu ja saavat hymyilemään pitkänkin ajan päästä. Paketista löytyneet mummin kutomat sukat ovat parempaa kuin muu. Joulupöydässä istuu maistellen kaikkea eikä herkkuja syö niin, että tulee huono olo. Joululaulujen sanat uppoavat ja äidin vieressä niiden kuunteleminen on ihanaa. Sen sijaan, että vetäytyisi omaan huoneeseen leikkimään uusilla leluilla, vetää mummin kutomat villasukat jalkaan niistä ylpeinä ja onnellisempana kuin mistään muusta ja katsoo sen perinteisimmän ja parhaan joululeffan ikinä. Joulutarinan katsoo loppuun kyyneleet silmissä ja joulumieli rinnassa.

Asiat muuttuvat.

Yksi asia ei muutu. Joka jouluaatto aamu herää todella aikaisin katsomaan ne parhaat lastenohjelmat ja soittamaan Joulupukin Kuumaan Linjaan miljoonia kertoja uudestaan vaikka olisikin jo vanhus.