Tällä hetkellä elämäntilanteeni on se, että olen kahden työn välimaastossa. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin keväällä jäin työttömäksi, kun yritysfuusion yhteydessä päällekkäisiä työtehtäviä vähennettiin ja siinä yhteydessä tehtäväni päättyivät. Olenkin nyt etsimässä viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä. Haku on päällä – välillä aktiivisemmin, välillä vähän vähemmän aktiivisesti.
Millaista työnhaku on? Mille tämä on tuntunut? Mikä on työnhaussa on muuttunut? Työelämässä mukana ollessani olen aina ollut käytännössä myös työnhakija . Olen seurannut työmarkkinoita sekä katsellut avoimin mielin työpaikkoja, jotta pysyn kärryillä mitä osaamista työelämässä tarvitaan minua kiinnostavissa pesteissä. Olen myös hakenut mielenkiintoisia työtehtäviä enemmän tai vähemmän tosissani sekä käynyt kutsun tultua myös haastatteluissa. Tämä työnhaun aktiivisuus on ollut hyödyksi nyt ”tosipaikan tultua”, sillä koen, etten ole tippunut ihan täysin työnhaun kelkasta. Esimerkiksi CV:ni on ollut tämän vuoksi ajan tasalla ja työhakemusten kirjoittaminen on tuttua.
Aktiivisen työnhaun myötä silmiini on pistänyt se, kuinka kokopäivästä työnhaku oikeasti on! Toki tämä riippuu paljon myös omasta aktiivisuudesta, mutta kohdallani työnhakuun ei ole tarvinnut mitään erityistä aktiivimallia potkimaan minua persuuksille. Haluan töihin ennemmin tai myöhemmin – ja käytän aikaani työnhakuun. Mihin kaikkeen aikaa sitten menee?
- Työpaikkailmoitusten läpikäyminen. Minun tulee käytyä vähintään kerran päivässä tsekkaamassa ainakin Duunitoriin nousseet työpaikkailmoituksen. Sen lisäksi katson ainakin Linkedinistä viestintäalan avoimia työpaikkoja. Muita työpaikkailmoitussivustoja ja some-kanavia selaan muutaman kerran viikossa.
- Työnhakemusten ja CV:n kirjoittaminen. Minua kiinnostavia avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä varsin runsaasti tarjolla – tosin itse olen hieman ”nirso” ja olen hieman kriittinen sen suhteen, mitä haen. Unelmaduuni on aidosti hakusessa! Työhakemuksia lähtee keskimäärin yksi per viikko. Olen hämmästynyt, kuinka paljon aikaa hakemuksen kirjoittamiseen menee! Luonnostelen aina hakemuksen Wordissä, mutta nykyisin jokaiseen paikkaan on erillinen verkkolomake, joka pitää täyttää. Täytyy sanoa, että korvistani tulee jo ulos työsuhdetietojen naputtelu lomakkeille.
Hakemustekstin lisäksi CV-vaatii pientä personointia työpaikkakohtaisesti. Tämä on ollut minulle uusi oppi. Aikaisemmin olen lähettänyt yhden ja saman ansioluettelon paikkaan kuin paikkaan, mutta pieni räätälöinti on paikallaan. Minulle suositeltiin CV:n alkuun pientä introa, tiivistä esittelyä osaamisestani ja persoonastani. Tästä neuvosta otin vaariin, ja ainakin tämän intron räätälöin joka kerta.
Näiden hakemusten kirjoittamiseen ja ansioluettelon viilaamiseen sekä lomakkeiden täyttöön vierähtää siis helposti useita tunteja. Tämä on yksi työnhaun työläin vaihe – ja tietenkin se, johon kannattaa panostaa. Hakemus ratkaisee jatkon osalta!
Tähän vaiheeseen kuuluu myös puhelinsoitot työnantajan edustajalle. Puhelukammoisena ihmisenä tämä tuntuu minusta kiusalliselle, mutta puhelu kannattaa tehdä. Jäät varmemmin työnantaja mieleen ja hän bongaa nimesi kymmenien/satojen hakemuksten joukosta.
- Jos tuuri käy, seuraavana vaiheena on työhaastattelu.
Nykypäivää näyttää olevan kutsua ensimmäisessä vaiheessa varsin iso joukko hakijoita videohaastatteluun! Kevään aikana olenkin tullut videohaastattelujen konkariksi. Oman työtaustani vuoksi en ole maailman videokammoisin ihminen, joten uskon, että minulla menee keskimääräistä vähemmän aikaa videointiin, mutta silti se on ihan sikatyölästä! Kysymyksiä on useita. Mietin ja ”käsikirjoitan” vastauksen etukäteen, en vain voi istua kameran eteen ja kuvata koko touhua. Tiivistän ydinasiat toivottuun minuuttiin. Ennen videointi koetan saada itseni inhimillisen näköiseksi tietokoneen kameran eteen kodin kammottavassa valaistuksessa. Sitten otan uusintaotoksia tsiljoona kertaa, kun kymmenen ensimmäistä otosta takertelen sanoissani ja repeän nauruun. Kun video olisi muuten ok, niin kissamme saavat juuri silloin hepulin tai päättävät tulla nukkumaan läppärin päälle. Tämän ruljanssi toistan jokaisen kysymyksen kohdalla.
- Matkan jatkuessa seuraavana vaiheena onkin itse haastattelu. Jännitän haastattelua etukäteen päiväkausia – ainakin edeltävän yön hermoilen ja unet jäävät vähiin. Valmistaudun pohtimalla kysymyksiä ja niihin vastauksia. Vaatteetkin pitäisi valita. Minusta itse haastattelu tuntuu aina menevän hujauksessa. Jälkeenpäin pohdin sanomisia ja sanomatta jääneitä asioita. Haastattelusta saattaa poikia vielä jatkohaastatteluja tai päivänmittaisia testejä.
Niin ja mitä muuta työnhaun ammattilaiset kehottavat vielä tekemään! Tietenkin minun täytyy hoitaa kaikki työttömyyden byrokratiset asiat työkkärin, kassan, Kelan ja tien minkä tahon kanssa. Työttömyyden aikana kannattaisi kehittää omaa osaamista ja kouluttautua. Tämän lisäksi minun pitäisi brändätä itseni, jotta olisin houkuttava työnhakija ja esimerkiksi headhunterit löytäisivät minut käsiinsä. Linkednissä tulisi olla superaktiivinen: tuoda omaa osaamista esille, kirjoittaa meheviä ajatuksia ja keskustella. Blogi on nyt ainakin perustettu!
Sitten to do-listallani on kannustus etsiä piilotyöpaikkoja. Olla itse aktiivinen! Etsiä potentiaalisia työnpaikkoja, onkia oikea henkilö käsiini, lähestyä häntä erinomaisella myyntipuheella ja tehdä itseni korvaamattomaksi juuri heille. Monet pakit on varmasti tiedossa, mutta metsästystä kannattaa jatkaa, sillä näin nykypäivänä työpaikat löytyvät.
Huh, onneksi pieni lapseni on muutamana päivänä päiväkodissa, sillä muuten työnhaku olisi kotiäidille täysin mahdotonta! Täyttä työtä tämä kyllä on.
