Sekunnit (2024) on suomalainen draamasarja joka kertoo onnettomuustutkintakeskuksen toiminnasta. Pyhäniemi-nimisellä paikkakunnalla on yön pikkutunteina tapahtunut juna-asemalla iso räjähdys, joka on vaatinut lukuisia ihmishenkiä. Paikalle saapuu onnettomuustutkija Marita Kaila (Leena Pöysti), jonka vastuulla on tutkinnan johtaminen. Työparikseen hän saa keltanokkaisen Daniel Lindin (Mikko Kauppila), koska hänen vakituinen työparinsa Jenni Louhipelto (Meri Nenonen) on joutunut vaimonsa työkiireiden takia jäämään itse toimistotöihin. Kun onnettomuustutkimus laajenee koskemaan VR:n uutta ohjausjärjestelmää, tiimin tueksi saapuu ylimielinen järjestelmäasiantuntija Eero Mäenpää (Juho Milonoff) jonka kanssa sukset menevät ristiin varsinkin Maritalla.
Sekunnit on sarja josta on hieman vaikea kirjoittaa, koska sen suola on siinä, että onnettomuuden tutkinta keriytyy hitaasti auki jakso jaksolta, ja siinä samalla päästään seuraamaan hahmojen välistä draamaa. Samalla tavalla dekkarista on hieman vaikea kirjoittaa jos pitää varoa tekemästä liian isoja paljastuksia liittyen hahmojen motiiveihin. Voisin kuitenkin mahdollisimman ympäripyöreästi todeta, että sarjassa tasapainoillaan aika hyvin itse pääjuonen eli onnettomuustutkinnan ja hahmojen välisen draaman välillä. Maritan hahmo on kiinnostavasti luotu: toisaalta hän on asiantunteva ja taitava ammattilainen, toisaalta hänen menneisyyteensä liittyvä trauma vaikuttaa aika realistisesti hänen maailmankatsomukseensa ja ihmissuhteisiinsa. Mielenterveyteen liittyviä ongelmia käsitellään sarjassa ymmärtävästi ja kenties herkemmällä kädellä kuin mihin ollaan totuttu.
Katsoin sarjaa tv-esitysten tahdissa eli uuden jakson joka sunnuntai. Sarjalla on pituutta kuusi noin 45-minuuttista jaksoa. Jännite säilyi mukavasti koko sarjan ajan, ja vakavasta aiheesta huolimatta jaksoihin oli ripoteltu sinne tänne hieman huumoria keventämään tunnelmaa.
Nyt LIEVIÄ SPOILEREITA mutta lähinnä hahmoista. Itselleni jäi hieman ristiriitaiset fiilikset siitä miten Mäenpään hahmoa käsiteltiin. Toisaalta on draamallisesti kiinnostavaa että alun perin yksiulotteiseen miesnero/kusipää-hahmoon tuodaan vähitellen inhimillisiä piirteitä ja tyypistä näytetään myös pehmeä puoli. Toisaalta taas minusta olisi hyvä, jos sarjassa olisi vaan päädytty siihen loputulokseen, että jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti hankalia työkavereita, ja se että heillä sattuu olemaan traumaa menneisyydessä ei riitä paikkaamaan sitä että heidän kanssaan on vaikeaa työskennellä vaikka he olisivat kuinka taitavia. Sen sijaan aplodeeraan sarjaa siitä, että siinä käsitellään sitä miten skitsofrenia on erittäin stigmatisoitu sairaus, jota sairastavat usein ymmärretään väkivaltaisiksi ja harhaisiksi, vaikka todellisuudessa he ovat todennäköisemmin rikosten uhreja kuin tekijöitä.