Hämmentää tämä valkaelvytyksen vastustajien "raha ei kasva puussa" argumentointi, kun he samaan hengenvetoon toteavat, että tällä velkarahalla maksettavat tuet "menevät Kankkulan kaivoon". Raha ei kasva puussa, ei, muttei se myöskään mene Kankkulan kaivoon. Kyllä se raha työttömän taskusta aika paljon nopeammin sujahtaa pyörittämään reaalimarkkinoita kuin raharikkaan, joka ehkä ostaa sillä verohelpotuksella uuden kultaisen perseensuristimen ja laittaa loput korkeakorkoiselle säästötilille tai jonkin toisen kivan kiven alle, jonka investointipankin korkeapalkkainen vivustaja osoittaa. Tämä raha pyörittää ainoastaan finanssitaloutta – ei reaalitaloutta. Tämän rahoitussektorin hyödyllisyydestä on esitetty myös eriäviä näkemyksiä. Molemmissa tapauksissa se sitten menee jonkun toisen taskuun – toinen valmistaa vessapaperia, toinen kultaisia perseensuristimia ja kolmas virtuaalivipuja. Ja sieltä pyörittämään markkinoita. Osa rahoista lainataan, osa rahoista menee veroihin ja osa erilaisiin tukiaisiin. Ja sieltä taas takaisin pyörittämään markkinoita. Ongelma siis piilee heissä, jotka haluavat kasata sitä rahaa, pitää sen pois kierrosta.
Tämä on elvytyksen idea - eli kun kysyntä alhaalla, sitä luodaan rahalla. Nyt meille tarjotaan (pun intented!) tarjonnan talouden ratkaisuja, näitä monetaristisen mallin lisäosia. Kun on paljon työttömiä ja vähän avoimia työpaikkoja tilannetta parannetaan lisäämällä työvoiman tarjontaa!? Kun kukaan ei osta autoja, niin autoja pitää valmistaa enemmän!? Tämä on tietenkin kärjistys, meidän tulee samalla tehdä monia erilaisia tarjouspuolen talousteorian vippaskonsteja. Meille on sanottu, että Ruotsissa tämä on toiminut, muttei ole otettu huomioon sitä, että Ruotsi harjoitti myös elvyttävää finanssipolitiikkaa. Jos joku sanoo, että sateessa sanomalehden pään päälle laittaminen estää jalkojen kastumisen, ja sama henkilö silti laittaa kumisaappaat, ja sitten sateen jälkeen toteaa: ”Katsokaa, sanomalehti esti jalkojeni kastumisen!” niin kuinka vakavasti tämä neuvo sitten tulisi ottaa? Vaikka tosiasiat selkeästi osoittavat, etteivät jalat kastuneet ja se taattiin sanomalehden pään päällä pitämisellä, tämäkään yhteys tosiseikan ja teorian välillä ei ole osoitus siitä, että teoria oli tosi.
Miksiköhän se talouden moottori ylipäätään sammuilee ja yskii? Rikkaat ja köyhät erotellaan siinä kohtaa, kun se raha pitää muuttaa joksikin, jolla on arvoa. Kun markkinat yskivät. Pörssi menettää arvostaan hurjia.., ööö, indeksejä, rikkaalla onkin vain 80 miljoonaa, kun eilen oli sata miljoonaa, köyhä menettää kaiken, vähäiset sijoituksensa, asuntonsa ja työnsä. Jos sellaisia vielä oli. Tässä kohtaa se varakas ostaa ne autot, asunnot ja piirongit, kun sattuu olemaan sen verran löysää taskussa. Mutta ei hätää! Vallalla olevan talousteorian mukaan raha ”tihkuu” sieltä yläkerroksista sitten alaspäin. Ikävästi vai inflaatio ehtii sitä rahamurusta kovettamaan niin, ettei se enää sieltä pöydältä lattialle pudotessaan niin hyvältä maistu. Ei siinä, kyllä köyhät saadaan siitäkin käppyrästä keskenänsä tappelemaan.
Rahan kyseessä ollessa, varsinkin sitä käytettäessä meillä on mitä moninaisimpia semanttisia keinoja esittää tapahtunut joko postiivisessa tai negatiivisessa valossa. Mutta aina kun rahaa ”käytetään”, joka antaa sitä jollekulle toiselle jotta saisi jonkin asian tai palvelun. Raha siis liikkuu. Eikä se haise. Tämä lausehan tulee tarinan mukaan itseasiassa noilta Antiikin roomalaisilta, kun keisari Vespasianus langetti kämälämaksut todeten ”Pecunia non olet!”
Laillisen rahankäytön räikein esimerkki taitaa olla ase- ja sotilasmenojen kohdalla. Sen kaupan kohdalla puhutaan aina ”käytöstä”, rahaa siis käytetään, sen alkuperää ei ihmetellä, eikä sen seuraavasta etapista paljoa puhuta. ”USA on käyttäny Irakin ja Afganistanin sotaan niin-ja-niin monta triljoonaa.” Useinmiten kyseessä on kuitenkin veronmaksajien tai kriisitilanteissa erilaisten sotaobligaatioiden kautta tapahtuva subventointi tavallisilta ihmisiltä aseteollisuudelle. Siinä missä puhummee ”sen-ja-sen” valtion sotilasmenoista, voisimme aivan hyvin puhua ”sen-ja-sen” aseteollisuuden haaran tai yrityksen tuloista. Nyt Suomen puolustusvoimat varautuvat suurhankintoihin. Ihan siinä missä heidän tavarantoimittajansakin.
Raha tuli (tulee?) perinteisesti työstä. Mutta niitä töitä ei ole, jos kukaan ei osta tuotteita tai palveluita. Nyt raha on selkeästi velkaa. Eli ilman velkaa ei olisi rahaa. Ei ole muuta kuin velkarahaa. Velkaa laitetaan johonkin kohtaa monimoottorista systeemiä jotta se käynnistyisi. Nyt se laitetaan pankkeihin. Jotka kehittävät mitä ihmeellisempiä talousinstrumentteja, eli asioita, joita voi myydä, muttei koskettaa – eikö se ole ”kankkulan kavo”? Rahaahan ei voi myöskään koskettaa, ainoastaan sen kuvaa, käteistä. Rahan arvo on siinä, mitä sillä saa. Nyt sillä saa yhä enemmän ja enemmän asioita, joita ei voi koskettaa. Tällaisten ”arvopapereiden” markkinat ovat monituhatkertaiset verrattuna nk reaalimarkkinoihin, josaa siis ostetaan kiinteää omaisuutta, tuotteita tai palveluita. Ne perustuvat vain ja ainoastaan uskoon ja luottamukseen. Kuten rahan arvokin. Mutta kuinka pitkälle sitä rahan arvoa voi liuottaa ja laimentaa? Jossain vaiheessahan tosin rahan arvo kääntyy nousuun töiden vähentyessä. Eli töitä on vähemmän, joten siitä saatavaa palkkaa, rahaa on vähemmän, joten se on arvokkaampaa. Ikuinen inflaatio muuttuu pysyväksi deflaatioksi. Jossain vaiheessa. Ei huomenna, eikä meidän elämämme aikana, mutta joskus.
Taloustiede on siitä otollinen tiede, että jokainen voi sieltä ottaa itselleen sopivan teorian ja nostaa sen jalustalle Pyhäksi Totuudeksi. Ekonomin on vaikeata olla neutraali, jos aikoo työllistyä. Onneksi en ole ekonomi, voin esittää oman aidon näkemykseni ilman, että työpaikkani vaarantuu.
Vangin dilemman selittäminen peliteorian mukaisesti on psykoottinen tapa osoittaa, että sopimuskumppanin pettäminen on rationaalista, koska siten saa enemmän ja toisaalta se toinen saattaa.., itseasiassa melko varmasti yrittää pettää sinut.
Toinen Pertti Martiskaisen bloggaus “Kuka onkaan talouden toisinajattelija?” Itä-Savossa ja toinen Syksy Räsäsen “Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin” teksti Hesarissa.
Räsäsen kolumnista on toki huomautettava, että kaikenlainen talouspolitiikka perustuu uskomuksiin, jopa sellainen, josta on empiiristä näyttöä, sillä toisin kuin kovien tieteiden lainalaisuudet, talouden vastaavat ovat kovinkin herkkiä mullistuksille ja ihmisyyden kirouksille.
Vladimir löysi ruplan rahan jyrkän penkereen reunalta
Kannattaa myös muistaa, että 2009 enemmistö venäläisistä oli sitä mieltä, että Neuvostoliiton hajoaminen oli onnettomuus ja 16% kannatti sen palauttamista alkuperäisessä muodossaan. (Saksassa numerot ovat samansuuntaiset, entisistä länsisaksalaisista 16% haluaisi muurin takaisin ja ex-itäsaksalaisista 10%.) Todella moni suomalainen, amerikkalainen, saksalainen jne kokee asuvansa vähintäänkin sosialismin ikeen alla. Toisia vaivaa taas vakava ”riistokapitalismi”.
(Huomasitte varmaankin, ettei ilmauksessa ”sosialismi” tuossa edellä ollut lainausmerkkejä. Itsehän kutsun kansanvaltaisia eli demokraattisia sekatalouksia lähtökohtaisesti sosialismeiksi.)
– Puolustusmenot ovat [Putinin] tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Tämä on autoritaarisen valtion merkki, Lipman sanoo.
Spot on!
Mutta Suomessa on siis ekonomisteja ja muualla ”talousviisaita”. ”Talousviisas” Hodorovski lyö myös rumpua. Omaansa. Venäjä saattaa hänen mukaansa nähdä "uusinnan vuodesta 1917, jolloin ihminen vei maan kriisiin". ”Ihminen”? Onks tää niinku joku tietty tyyppi vai Ihminen, niinku ihmiskunta? Ja viittakohan Hodorovski nyt 1917 helmikuun vallankumoukseen vai lokakuun vallankaappaukseen?
– Kaikki autoritaariset hallinnot – varsinkin ne, jotka eivät perustu ideologiaan vaan yhteen ihmiseen – ovat erittäin epävakaita, Hodorkovski sanoi. --- Syyskuussa Hodorkovski kertoi Le Monde -lehdessä olevansa valmis johtamaan Venäjän ulos kriisistä.
”First I take Jukos and then we take Kremlin”?
Venäjän nk. ”oligarkit” ovat suurimmalta osaltaa entisen systeemin ja NKP:n apparatsikkeja (”ihmisiä”?), joka suhmuroivat itselleen asemansa ja ruthless valtavan omaisuuden Venäjän saadessa ”shokkiterapiaa” ulkomaisilta ”asiantuntijoilta” (”ihmisiä”?), joka vei maan lopulta konkurssiin autoritaarisen johtajan Jeltsinin (”ihminen”?) ollessa ruorissa. Tämähän ei tietenkään Hodorovskia (”ihminen”?) haitannut, kun oli saama-puolella. Nyt hän on Kremlin sortama, joten hänen on siis oltava hyveellinen?
Ei käy kateeksi venäläisiä, ilmeisesti valittavana on joko putinistinen tai korprativistinen diktatuuri - plutokratia kuitenkin. Takoi kashmar eta.
Onneksi sentään saavat neuvoja sisäpalvelijoiden kohtelussa. Osaavat sitä siis muutkin möläytellä kuin poliitikot ja yritysjohtajat - heidän jälkikasvunsa. Taitavat onneksi saada apua tismalleen samoilta viestintäalan asiantuntijoilta damage controllissaan. Vaan kuka tarjoaisi damage controlia ruplalle?
Venäjällä jokainen päivä taitaa olla oligarkkipäivä.
(Nyt kun on alkanut ilmestyä julkisesti ja ylpeästi itseään ”uusliberaaleiksi” kutsuvia, niin ehkä tämänkin uskaltaa tänne laittaa.)
En kovinkaan paljoa voi sanoa siitä, miten kaikki ihmiset käyttävät ilmaisua ”uusliberaali”, kuten aika moni intterwepissä on implisiittisesti asiasta rumpua lyönyt. On esitetty, että kyseessä on epämääräinen ja halventava ilmaus. Kyseistä ilmausta, kuten mitä tahansa partikulaaria voi toki käyttää epämääräisesti ja kirosanana, mutta tämä on siis täysin riippuvainen käyttötilanteesta ja käyttäjän yksilöllisestä psykologiasta. Mm taideyliopiston rehtori Tiina Rosenbergin muuten ansiokkaassa haastattelussa hän yhdistää saumattomasti uusliberalismin rasismiin ja fasismiin, jota en itse sulata, mutta se kylläkin avaa hänen tapaansa käyttää kyseisiä ilmauksia. Sanoilla on toki tästä huolimatta olemassa yleisesti hyväksyttyjä merkityssisältöjä, mutta nekin voi avata, siis selventää, kääntää toisenlaiselle semantiikalle. Erään uusliberaalin (!) blogin asiallisessa jälkikeskustelussa tuli pari vuotta sitten eteeni tällainen argumentti: "Mitään uusliberalismia ei ole aatteena olemassakaan. Termi on olemassa vain sitä varten, että sen avulla voidaan leimata pahaksi sellainen politiikka, josta ei pidetä – riippumatta siitä, onko sillä mitään tekemistä liberalismin kanssa vai ei." Jo silloin mietin tätä asiaa kovasti, sillä hämmennyin siitä, että käyttämäni ilmaus olikin jonkun mielestä noinkin vahvasti ja apriorisesti arvolatautunut.
Itselleni ”uusliberalismi” on laaja yläkäsite, jonka alle mahtuvat niinkin erilaiset ja keskenään jopa riitelevät ideologiat kuin libertarismi, objektivismi, monetarismi, reaganismi, thatcherismi, ”voodootalous” jne. Karkeasti ilmaistuna talouden kannalta uusliberalismiin kuuluu vapaan yksityisomistusoikeuden, vapaiden markkinoiden ja vapaakaupan kannattaminen. Yhteiskunnalliselta kannalta haetaan erilaisten säätelyjärjestelmien ja turvaverkkojen lähes täydellistä tai täydellistä purkamista ja tuomitaan lähes kaikenlainen kollektivismi – ainoastaan uusliberaalien oma kollektiivi ei saa osakseen kritiikkiä, onhan kyse joukosta yksilöitä.
Mm tämän vuoksi siis nk klassinen liberalismi ei kuulu tämän yläkäsitteen alle - jopa Adam Smith korostaa magnum opuksessaan, että valtion tehtävä on estää työväestön riisto, jota ei uusliberaalin näkemyksen mukaan voi edes tapahtua sitten-ja-kun. ”Uusliberalismi” asettaa myös tarvittaessa täsmällisempää keskustelua varten aatejärjestelmän historialliseen kontekstiinsa erotuksena klassisesta liberalismista (kuten ilmaus “jälkikeyneisläinen” erotuksena keynesiläisestä, ”uusnatsi” erotuksena varsinaisen Kolmannen Valtakunnan natseista tai leninisti erotuksena kommunistista), sen nousuun päättyi talouden historian ”glitchi”, lyhyt aikakausi jolloin tulo- ja varallisuuserot pienenivät, aikakausi jolloin pääoma teki epäpyhän liiton sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion kanssa kommunismin uhkaa vastaan.
Uusliberaalien omalla kielipelillä kyse on suunnilleen, ja jälleen karkeasti pisteltynä, ”markkinoiden vapauttamisesta sortavan hyvinvointivaltion holhouksesta ja siitä seuraavasta automaattisesta yhteiskunnan ja yksilöiden vapautumisesta”. Tässä näemme, että ”uusliberaali” on tai ainakin voi olla käsitteenä miltei yhtä laaja kuin ”vasemmistolainen”, silla hienoisella ja samalla merkittävällä erolla, että jälkimmäisen käsitteen alle mahtuvat ryhmät ovat käyneet keskenään jopa katkeria taisteluita ja verisiä sotia. ”Uusliberalismi” ei siis ole niinkään yksi aate tai ideologia, kuten ei ole ”vasemmistokaan”, vaan se on samalla tapaa liike, mutta vastakkainen.
”Uusliberalismi” ei ole edes uusi sana, varta vasten haukkumasanaksi keksitty. Se on joskus jopa tarkoittanut miltei päinvastaista kuin edellä esittämäni määritelmä, eli klassisesta liberalismista vasemmalle kallellaan olevaa suuntausta, jota esiintyi sodanjälkeisessä L-Saksassa. Nykyisen merkityksensä se sai Chilen talousuudistusten jälkimainingeissa, M Friedmanin ja ”Chicagon poikien” suunnitellessa uutta järjestelmää maahan Pinochetin 1973 vallankaappauksen jälkeen. Espanjankielisen termin uusi merkitys sitten pikkuhiljaa valui englanninkieleen. (Tähänkään tapaukseen nk klassinen liberalismi ei sovi, sillä Pinochetin Chile oli diktatuuri.)
Onko ”uusliberaali” sitten ilmauksena jo lähtökohtaisesti halventava? Mitä halventavaa on sanassa ”uusliberaali”? Se ei siis ole mikään yleisesti hyväksytty kirosana, kuten ”ku**pää” tai ”pa**amaha”, vaikka voisin kuvitella kapteeni Haddockin puimassa nyrkkiä ja huutamassa ”Senkin mattokauppiaat! Ameebat! Analfabeetit! Uusliberaalit!” Sellaiselle, joka vastustaa vapaita markkinoita, mahdollisimman suurta yksityistä sektoria, yksityistämistä ja valtiollisen sääntelyn purkamista, se toki on kriittinen ilmaus, jopa tuomitseva. Tässä mielessä ilmausta varmaankin käytetään eniten. Sellaisia akateemisia tutkielmia, asiallisia kolumneja ja blogeja, joissa ilmausta käytetään kiihkottomasti, mutta kriittisesti, on lukemattomia (pun intented), johtaviin uusliberalismin kriitikoihin luetaan mm Joseph Stilglitz, Amartya Sen ja Noam Chomsky. Hekin siis tässä esitetyn analyysin mukaisesti käyttävät ilmaisua vain haukkumasanana ja ”alleviivaavat negatiivisia asenteitaan tavalla joka ei ole omiaan ruokkimaan rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua”...
Ilmaisua ”uusliberaali” käytetään myös haukkumasanana, mutta silloin kyseessä on ilmaisun propagandistinen hyväksikäyttö tai sitten se heitetään edes oikeastaan ymmärtämättä, mitä sanotaan, halutaan vain solvata. Kuten joissain tilanteissa jotakuta kutsutaan ”vasuriksi” tai ”mokuttajaksi”, tosin nämäkin ilmaukset ovat väännöksiä, toisin kuin ”uusliberaali”. (Itse olen käyttänyt halveeraavaa ilmausta ”uuslipilaari”, mutta lähinnä henkilöistä, jotka hyväksikäyttävät vakaumuksellisia ja vilpittömiä uusliberaaleja omien intressiensä saavuttamiseksi, ”uusliberaalin uskonnon papistoa”, jos sallitte tämänkaltaisen analogian, vrt esim ”uuslipilaarien” talousuudistukset 90-l Venäjällä.) Mutta miksi luovuttaa semanttisen merkityssisällön määrittely tämänkaltaisille idiooteille ja epärehellisille onnenonkijoille? Joka kerta, kun puhumme ideologisesti vastakkaisista ryhmistä, onko pelkkä heidän nimeämisensä lähtökohtaisesti halveksivaa? Mitä pahaa tai halventavaa on sanassa ”uusliberaali”??? Millä ilmauksella tätä joukkoa sitten tulisi kutsua? Itseasiassa Rand Paul lanseerasi jokin aika sitten suht osuvan, mutta ehkäpä siksi juuri onnettoman kankean ”konservatarianismin”.
Toki jokainen voi ja saa ymmärtää ilmaukset mitenkuten haluaa tai haluamattaan ymmärtää. Mutta ellei semanttinen ero ole patologinen, erot voi selventää, jos siihen suostuu. Esimerkiksi mielestäni tuomittavasta ja tarpeettomasta tavasta määritellä uusliberalismia käynee seuraava ”markkinaoptimistinen ajattelu, joka näkee taloudellisen sääntelyn lähtökohtaisesti aina mörkönä”, ja nimenomaan ilmaisuun ”mörkö” tuossa määritelmässä, joka antaa uusliberalismille tietynlaisen naivistisen habituksen.
Olen huomannut, että eniten ilmauksen käytöstä hermostuvat henkilöt, joihin se kaikkein parhaiten sopii. Se antaa myös argumenttiaseistukseen ”uusliberaali”-kortin, joka tosin ainakin edellä mainituista syistä on invalidi ad hominem: ”opponentti käytti 'uusliberaali' ilmausta, joten voin ohittaa hänen koko argumenttinsa, koska hänellä on negatiivinen asenne, eikä hän pyri rakentavaan keskusteluun”. Ikäänkuin tämänkaltaisten ”kortti”-argumenttien käyttö olisi yhtään sen rakentavampaa.
Ja jos kokee, että jokin ilmaus on epäselvä, kuten kovin usein käy varsinkin internetin keskusteluissa, niin kannattaa kysyä, että mitä toinen sillä ilmauksella oikein tarkoitti. Ei se ole tyhmän merkki.
