— Nyt ei Kaisa enää jouda käymään ulkotöissä, vaan hänen täytyy kihlakampsuja varustaa, kun sinä niin pian kutsuit kihlaamaan, sanoi Niemelän emäntä miehellensä. — Mikkelin päivän aikanahan tavallisesti on kihlajaiset aina pidetty, ja sitä minä nytkin tarkoitin. Kaisa kyllä saa käydä toivikkitöillensä; eivät meidän varsityöt yhtä henkeä kaipaa, ja jos kaipaisivatkin, niin sitten pitäisi ottaa vieraita muuhun työhön ja antaa Kaisan tehdä toivikkitöitään. Mutta nyt meidän ei tarvitse sitäkään tehdä, kun on työväkeä yllin kyllin, vastasi isäntä. Kaisalla oli kova kiiru kihlajaisten edellä. Hän ompeli, neuloi ja kirjaili lapasia, kintaita ynnä muita vaatekappaleita. Kaikki talon naiset auttelivat häntä joutohetkinään. Naapurien tyttölöille annettiin sukkain, lapasien ynnä muiden kihlakalujen valmistamista varten lankaa, ja mielellään he ottivatkin auttaakseen toivikkia. Mauno-setä puuhaili mallasten valmistusta ja oluenpanoa. Suutari-Olli, joka jo oli ennenkin talon nuorelle väelle kirkkokenkiä valmistanut, tuli nytkin kutsuttuna tekemään toivikille ja toisille tytöille ummiskenkiä ja lipokkaita. Kihlajaisten alusviikolla vedettiin nuottaa ahkerasti ja saatiin kaloja. Emännillä ja muilla naisilla oli sen seitsemän kiirettä tuvan pesussa ja muiden huoneiden siivoamisessa sekä leivoksien että muiden ruokain valmistamisessa. Kihlajaisiin teurastettiin iso sika ja puolenkymmentä lammasta. Määrättynä lauantaina alkoi jo keski-iltoin aikana tulla vieraita kihlajaistaloon. Jokainen toi tullessaan joko rukiisen tahi ohraisen leivän, ryynipiirakoita, askillisen voita ja muutamat vielä lammaskäpälän. Tupaan tultuaan antoivat vieraat tuomisensa talon emännälle, joka ne kiittäen otti vastaan. Talon perhe tervehti vieraita, miehiä kättelemällä ja naisia likistämällä. Sikäli kuin vieraita tuli, annettiin heille ensin ryypyt vanhemmille ja sitten kahvia kaikille. Ja kun kaikki olivat kokoontuneet, syötiin yhteinen illallinen. Tupaan oli tuotu toinen iso yhdestä puuntyvestä valmistettu pöytä, aivan samanlainen kuin entinenkin pöytä oli. Syötyä kylvettiin sauna: miehet ensin ja sitten naiset. Pimeän tultua sytytettiin kynttilät sekä kynttilänjalkoihin että yläpöydän päällä riippuvaan läkkiseen kynttiläkruunuun. Kylän nuorisoa alkoi vähitellen tulla kihlajaistaloon kihlaajia odottamaan. Lapset juoksivat vähän väliä ulkona kuuntelemassa sulhasten kelloja. Kotvasen perästä kuultiin vihdoin kellojen ja kulkusten helinä, ja pian olivatkin sulhaset pihalla. Talon poikamiehet menivät vieraita vastaanottamaan ja korjaamaan hevosia.
Johannes Häyhä. Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 6: Naimistavat. 1900.