Tänään on kyllä ollut niin epäonnistunut päivä tähän asti, että ei voi kuin nauraa. Kaikki alkoi tuossa reilu tunti sitten, kun päätin lähteä tekemään hieman intervalliharjoitteita. Vedin totutusti päälle shortsit sekä t-paidan ja painelin ovesta ulos sen enempää lämpömittareita tuijottamatta. No siellähän oli joku vajaa 13 astetta, tuulista, pilvistä ja kylmää. Ehdin hiukan vajaan kilometrin lämmittelemään ennen kuin oli pakko kääntyä takaisin laittamaan lisää vaatetta päälle. Samalla vahingossa pysäytin RunKeeperin, kun piti vain laittaa se pauselle. Lisää vaatetta ja takaisin ulos. Yritin laittaa RK:iin takaisin sen aiemman intervalliohjelman, mutta eihän se jostain syystä suostunut sitä tekemään.
Päätinpä sitten juoksennella ihan fiilispohjalta. Tutulta lenkkireitiltä löytyikin pari kivaa uutta polkua, joita päätin lähteä tutkimaan. Parin kilometrin jälkeen kuitenkin iski akillesjänteen nurkille outo tuntemus. Juoksentelin polulla, jonka ympärillä oli puoleen sääreen asti heinikkoa ja ajattelin, että ne heinät siinä läpsii oikean jalan akillesjänteeseen. Heinikon jäädessä taakse oletin tuntemuksen johtuvan kenkiin tarttuneista heinistä tai housunpuntin kiristysnauhoista. Käärin puntin ylös, tutkin kengän, otin pari juoksuaskelta ja sama outo tunne jatkui edelleen. Siinä sitten yritin askeltaa erilaisin tavoin, vaihdoin kävelyyn, yritin venytellä, pyörittelin nilkkaa. Aivan sama kuitenkin mitä tein niin joka askeleella tuntui akillesjänteen nurkilla selkeästi tunne, kuin joku osuisi siihen.
Lopulta jätin lahkeen käärityksi ja otin kengät kokonaan pois, jotta ei mikään varmasti oikeasti siihen voi osua. Edelleen sama tunne. Parilla askeleella tunne yllättäen muistuttikin lähemmin tarkasteltuna kevyttä sähköiskua. Tästä päättelin, että siellä lienee joku hermo päättänyt vähän lähetellä vääriä signaaleja. Päätin kokeilla varpaille nousemista varmistaakseni, että itse akillesjänne on kuitenkin kunnossa. Yllätyksekseni huomasin samalla pystyväni hölkkäilemään ihan kivasti ilman mitään outoja tuntemuksia, jos pidin painon päkiöillä koko ajan. Koska matkaa oli kotiin ihan mukavasti niin tämä vaikutti oikein paljon nilkuttamista houkuttelevammalta liikkumistavalta ja päätin lähteä etenemään tähän malliin. Muutaman sadan metrin päästä päätin kokeilla laskea painoa taas kantapäälle. Enää ei tuntunut jalassa mitään outoa. Tovin päästä jo juoksentelin ihan tutulla askeleella. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi mennä kotiin suorinta mahdollista reittiä.
Varsin epävarma ja outo fiilis siis jäi tuosta lenkistä. Vähän samantyyppisiä tuntemuksia on ollut jalkapöydässä satunnaisesti pitkän lenkin jälkeen portaita kulkiessa, mutta niistä en ole osannut sen ihmeemmin huolestua, kun on ihan normaalia, että tuon kaltaisen rasituksen jäljiltä jaloissa vähän hassulta tuntuu, kun siellä kaikenmaailman jänteet, lihakset ja kudokset ovat aikamoista iskua ottaneet. Sitä vartenhan sitä treenataan, että ne tottuvat moiseen menoon. Normaalia on myös, että jalkapöytä muuttaa muotoaan juoksuharrastuksen myötä. Pitkään aikaan ei noita tuntemuksia ole enää ollut, joten kaipa olin ihan oikeassa. Tämän empiirisen kokemuksen pohjalta en osaa tästäkään nyt ihan hirveästi huolestua. Yritän venytellä pohkeita vähän paremmin, otan vähän rennommin treeniohjelman kanssa (niin kuin tässä nyt oli suunnitelmissa muutenkin) ja katsellaan toistuuko vaiva.
