YUOXIA @yuoxia - Tumblr Blog

Juoksukengät / Arvostelut: Juoksemisen taito ja pyhä merkityksettömyys (osa 10)

Kävin pitkästä aikaa lenkillä. Niin pitkästä aikaa, etten muista milloin viimeksi juoksin. Kai se oli kesällä, mutta silloin mielessäni oli jotain aivan muuta kuin juokseminen tai juoksukengät, jotka lunastin pari vuotta sitten koekäyttöön kymmentä blogimerkintää vastaan.

Välillä arvostelujen kirjoittaminen meinasi jäädä väliin, koska juoksemisesta tai kengistä ei nyt vain löydy mitään järkevää sanottavaa. Mutta Yuoxia pitää sanansa. Tämä on kymmenes ja viimeinen sovittu kenkäarvosteluni, jonka jälkeen jään odottamaan seuraavaa sponsoriani.

Juoksin tänään kuusi kilometriä, joista ensimmäiset kolme kilometriä mietin taas mitä ihmettä olen tekemässä. Jostain syystä lenkille lähteminen kääntyy aina mielessäni itsereflektioksi ja eksistenssikysymyksiksi. Juoksenko itseni vai muodin takia? Mitä järkeä tässä on?

Tämän blogin olemassaolon aikana olen yrittänyt löytää juoksuun merkitystä sen meditatiivisesta ulottuvuudesta: rytmistä ja kehon epämukavuuden yksitoikkoisesta sietämisestä. Toisinaan taas olen tavoitellut juoksuendorfiineja kuin narkkari piikin perässä. Joskus pohdiskelin juoksun ekologisuutta ja harrastuksen kansanterveydellisiä vaikutuksia. Ja silti joka kerta samat kysymykset tulivat päähäni kun lähdin juoksemaan: onko juoksemisesta löydettävissä jotain syvää totuutta tai edes jotain päräyttävää metaforaa?

Oikeastaan koko pointti avautui vasta tänään about kolmen kilometrin kohdalla. Mieleeni muistui erään filosofin lausahdus, jonka mukaan onnellisuutta on kaikkien merkitysten yhtäkkinen katoaminen, yllättävä ilo. Siitä juoksussakin on kysymys. Sen koko juju on siinä, ettei siinä ole mitään jujua. Juoksemisessa ei ole järjen häivää, ei mitään päälleliimattua merkityksellisyyttä tai tekopyhiä selityksiä. Juokseminen on yksi potentiaalinen liikkumistapa ja sillä siisti. Jotkut tykkäävät juoksemisesta, toiset eivät. Siitä voi tulla iloiseksi tai jopa onnelliseksi. En väitä että näin olisi käynyt minulle tänään, mutta lähempänä se tuntui olevan.

Juokseminen ei yksinkertaisesti tuntunut muulta kuin juoksemiselta. Kengät tuntuivat pehmeiltä, asfaltti kovalta. Reisilihaksiin sattui ja käsivarsien hermot sykkivät sähköä. Jalkojen alla vierivä tie näytti pysähtyvän liikkeeseen, kuin samaa hetkeä ikuisesti luuppaava video. Sitten tulin kotiin, kiitin kenkiäni (kiitos Karhu!), venyttelin hieman ja söin parit vitamiinipillerit.

Yuoxia jatkaa jos huvittaa, etenkin jos tarjotaan lisää ilmaisia kenkiä tai urheiluteknologiaa.

Nyt suihkuun. Juoksemisesta tulee hikiset kainalot.

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Arvosana: 10/10

Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

Nerokas analyysi aikamme juoksutaudista Roy Andersonin elokuvassa Du levande (2007).

"Masokistinen syysrieha"

Veljeni Leevi juoksi Finlandia Marathonissa puolikkaan (21 km ) ajalla 1 h 33 min ja kommentoi aikaansa somessa: "oksettaa eikä pysty kävelemään". Niinpä niin, urheilusta vaan tulee niin hyvä fiilis (endorfiinit jne.) ja lenkin jälkeen olo on kuin uudella ihmisellä!

(Alex Stubb, jos luet tätä, harrastaisit sinäkin vähemmän lenkkeilyä ja enemmän taiteita.)

Samassa viestiketjussa veljestäni paljastui mitä mainioin juoksukriitikko. Hän kuvaili Finlandia Marathonia "masokistien syysriehaksi". Jotenkin tämä muistuttaa minua eräästä muutama vuotta sitten näkemästäni dokkarista, jossa muuan nuori anarkisti kertoo, kuinka ei ole olemassa mitään niin siistiä kuin juosta mustissa huppareissa, kasvot peitossa tuhatpäisenä rintamana kohti yhteistä tavoitetta. Sen kautta saatan jotenkin ymmärtää näitä suuria juoksutapahtumia.

Juokseminen on epidemia. Juokse tai kuole. Kaikki elämässä kiinni olevat juoksevat, kuten käy myös ilmi oheisesta psykologisesti nerokkaan tarkasta Roy Andersonin ohjaamasta elokuvakohtauksesta (Du levande, 2007): http://youtu.be/IxIyhLAoU08?t=7m15s

Kysymys ei tietenkään ole siitä, että juokseminen olisi väärin tai tyhmää tai vaarallista — päinvastoin! Väittäisin kuitenkin, että monet juoksevat ihan vääristä syistä, kuten esimerkiksi siitä, että mainosten luomat mielikuvat ovat saaneet viattoman kansalaisen vihaamaan ruumiillista & luonnollista ulkomuotoaan. Tai sairas talouskoneisto on pakottanut painamaan duunia, kunnes stressihormonia virtaa veressä enemmän kuin punasoluja. Näihin kaikkiin ongelmiin nimittäin tarjotaan lääkkeeksi (levon sijaan) liikuntaa — mielellään juoksua, koska se on halpaa ja helppoa. Ei tarvita kuin oikeanlaiset kengät, oikeanlaiset alusvaatteet, oikeanlainen tuulipuku ja jonkun juoksulehden vuosikerta. Ja myös oikean ravinnon syöminen (eli tankkaaminen) on äärimmäisen tärkeää, koska jos tankkaa väärin, hiilarit tai proteiinit tai muut mömmöt kuluvat väärään aikaan loppuun ja seurauksena on katastrofaalinen nöyryytys tavoiteaikojen romuttuessa. Mutta ei ilman tavoitteita voi juosta. Tavoitteet nimittäin kannustavat yksilöä eteenpäin ja ilman paikoillaan junnaava yksilö on lähinnä logistinen taakka yhteiskunnalle. Jne.

Juostessani ja siitä kirjoittaessani minulle on valjennut se seikka, että kun juoksemiselle alkaa hakea syitä, syyt ovat usein huonoja, ikäviä tai vääriä.

Vain pysähtyminen on tärkeää.

Ps. Hyvä Leevi! Meikä ei kehtaisi juosta puolimaratonia noin nopeasti!

Showdown... (Kenkäarvostelu 9/10)

Puhuin tänään vanhempieni kanssa siinä ruotsalaisten keksimässä ja amerikkalaisten ostamassa näköpuhelimessa ja valitin väsymystäni. Äitini käski lähtemään lenkille. Vastasin, että en lähde vaan menen nukkumaan. Mutta enkös vaan vetänytkin puolisen tuntia myöhemmin kengät jalkaan ja lähdin juoksemaan.

Mikä minuun meni? Uskon vahvasti — ja tällä hiuksenkapealla segmentillä uskoni yhtyy venäläiseen ortodoksiuskoon — että jos jollakulla on jano, hänen tulee saada juoda; jos jotakuta väsyttää, hänen tulee saada nukkua; ja jos jonkun tekee mieli juosta huvikseen pitkin korpia, niin juoskoon.

Mutta jos joku haluaa nukkua ja siihen olisi vieläpä mahdollisuus, mutta hän lähteekin lenkille, niin kantakoon itse seuraukset: yliväsyneen, näennäisvirkeän olotilan, joka estää nukahtamisen ennen kuin on liian myöhäistä ja yöunet jäävät lyhyiksi...

Juokseminen tuntui kuitenkin hyvältä, ja se lienee pääasia. Koska tämä on sponsoroitu kenkäarvostelu, sanon että kenkäni eivät tulleet juoksuni tielle vaan antoivat jalkojeni juosta rauhassa.

Ja tuli niitä ajatuksiakin, mutta en nyt halua pakkopukea niitä sanoiksi (kuin raivoisasti rimpuilevaa lasta). Mutta sanotaan se, että yksi ajatus liittyi levyyn, jota olen salaa suunnitellut, ja toinen puolestaan laajemmin taolaisten ja tantristen elämänenergioiden kanavoimiseen niin, että ne säteilevät koko elämän alueelle... mutta kun sen noin sanoo, niin eihän se paljoa tarkoita...

Ensi kerralla kirjoittanen tähän kenkäarvosteluspektaakkeliin loppukohtauksen eli viimeisen tuomion, jonka jälkeen Yuoxian jatko on hämärän peitossa.

Free Pussy Riot!

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#Karhu

Juoksukengät/Arvostelut: Hitaammin, lyhyemmin, laiskemmin / Päivä 8

Kävin lenkillä ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. En ollut suunnitellut taukoa, mutta unohdin kahden kuukauden ajan käydä lenkillä. Toki olin myös matkoilla puolet ajasta ja kiireinen ja stressaantunut, mutta on typerää vedota kielellisiin prosesseihin, joiden ainoa funktio on kalastella sosiaalista hyväksyntää... En siis juossut. Ja sitten kun lopulta kävin juoksemassa, se tuntuikin mukavalta. En juossut kuin vähän yli kolme kilometriä keskireipasta hölkkää, mutta se tuntui oikeastaan niin hyvältä, että kynnys lähteä taas kerran lenkille on melko korkea. Tässä vaiheessa uskallan jo sanoa, että olen ihan todella ja vakavissani sitä mieltä, että nämä Karhun punaiset lenkkarit ovat parhaat jotka minulla on ikinä ollut. Ne ovat kevyet ja tuntuvat hyviltä jalassa ja niillä pääsee juuri niin lujaa tai hitaasti kuin huvittaa. En yritä huijata ketään tai tehdä Karhun pr-porukoita tyytyväisiksi. Jalkani tottuivat kenkiin nopeasti ja sitten ne unohtuivat. Hyvät kengät. Kymmenen pistettä. Muuta en osaa enää näistä kengistä sanoa. Mutta juoksemisesta sanon vielä sen verran, että kaikki juoksemisen ilo katoaa heti kun siitä tulee urheilua (kilpailun ilo toki voi säilyä). Läntisessä maailmassa raivoava juoksutauti, joka saa voimansa jatkuvaan vertailuun ja kilpailuun perustuvasta egokulttuurista, saisi jo hiljalleen kömpiä Paavo Nurmen kainaloon. Juoksutauti perustuu ajatukselle siitä, että jos emme juokse, me vanhenemme, rapistumme ja kuolemme. Pitää olla nuori ja voimakas; pitää olla tasapainoinen ja elää terveellisesti; pitää olla laiha, hoikka ja ohut — suoraan sanottuna niin ohut, että koko olemuksemme mahtuu Facebookin profiilisivulle, jonne älypuhelimemme päivittää puolestamme, kuinka monta kilometriä ja kaloria kauemmas todellisuudesta olemme milloinkin juosseet... Ainoat hyvät syyt juosta ovat vapaus ja ilo. Jos motiivi on mikään muu, niin kannattaa muistuttaa itseään siitä tosiseikasta, että juoksitpa kuinka nopeasti, ahkerasti tai kauas tahansa, eräänä päivänä sinä kuolet. Lauri W Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#karhu

"We're functioning automatic / And we are running mechanic / We are the robots / We are the robots / We are the robots / We are the robots."

Juoksukengät/Arvostelut: Pitkä tähtäin / Päivä 7

Oikeastaan en tiedä miksi juoksen. Ajattelen kai että se on osa parempaa elämäntapaa. Ja että tulee treenattua ja irroittauduttua arjesta kerran pari viikossa. Juokseminen antaa minulle myös rauhaa urheiluhullussa suvussa, jossa urheilemattomuus on ensimmäinen merkki vieraantumisesta ja henkisestä rappiosta.

Huvittaa tämä urheilu/taide-dikotomia. Aivan kuin sanoisi että juokseminen tapahtuu vuoroin oikealla ja vasemmalla jalalla, vaikka on ilmiselvää että juoksemiseen tarvitaan koko kehoa.

Sunnuntaina päätin paikata huonoja yöunia juoksemalla vähän pidemmän lenkin. Juoksin kympin jonkin verran alle tuntiin. Olin kiinnittänyt edellisellä lenkillä huomioni kenkien aavistuksen verran liian kapeaan kärkeen ja tarkkailin nyt varpaitani. Jostain syystä minulla oli mielikuva, että varpaani puristuisivat yhteen, mutta nyt en huomannut juurikaan valittamisen aihetta. Flunssakierteen jälkeen jalkateräni tosin tuntuivat jäykiltä ja askellukseni oli jonkin aikaa tönkköä, mutta parissakymmenessä minuutissa lihakseni rentoutuivat ja mukava flow löytyi.

9,65 kilometriä meni mukavasti. Sää oli täydellinen ja kengät pelittivät hyvin. Kuuntelin iPodista Ricardo Villalobosia ja tajusin siinä ohessa mitä juoksemisesta puuttuu: jousiammunnan eleganssi ja nyrkkeilyn syke ja jännitys. Säkki ja hanskat minulla jo on. Jousiammunta pitänee aloittaa heti kun palaan Trondheimista, missä vietän tämän viikon äänitaidehommissa.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja Arabianranta oli täynnä hiihtäjiä ja kävelijöitä. Jäällä näkyi pari leijalumilautailijaa, joita olisin pysähtynyt katselemaan, ellen olisi tehnyt niin jo edellisenä päivänä. Myös leijalautailu on yksi niistä asioista, jotka haluaisin ottaa joskus haltuun.

Viime viikkojen aikana onnistuin päättämään etten osallistu Helsinki City Runille. Tapahtuma ei selvästikään tue tämänhetkistä identiteettiäni oikealla tavalla, ja osallistuminen tapahtuisi lähinnä edellämainituista FR-syistä (family relations). Jos aikoo pysyä ladulla, on pidettävä kiinni omasta inspiraatiostaan.

Yuoxia juoksee vain omista selittämättömistä syistään; ei siksi, että se sopii hyvin julkiseen imagoon tai siksi että perhe tai hyvinvointivaltio syyllistää. En tiedä miksi käyn lenkillä, mutta joskus harvoin se tuntuu hyvältä. Sanotaan nyt myös se, että joskus juokseminen on silkkaa piinaa: hampaat irveessä saa juosta kovilla kaduilla kun räntää sataa naamaan. Se joka väittää, että nauttii juoksemisesta joka kerta, valehtelee joko muille tai itselleen.

Taide on opettanut minulle sen, ettei aina voi tietää miksi jokin asia on tärkeä; monet asiat saavat merkityksensä vasta kun ne on tehty, kun ne ovat kirjoittautuneet osaksi jotain suurempaa. Samoin toimii kohdallani juokseminen. En aina tiedä miksi lähden lenkille tai mitä hyötyä siitä on. Mitä hyötyä on suomalaiselle kenkävalmistajalle siitä, että juoksen heidän valmistamilla lenkkareilla ja kirjoitan elämänfilosofiaksi naamioituja juoksukenkäarvosteluja? Mitä hyötyä siitä on minulle? En tiedä. Toivottavasti jotain. Toivottavasti sitten joskus, kun palaset loksahtavat kohdalleen, kiitän itseäni siitä että tuli käytyä lenkillä.

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#Karhu

Juoksukengät/Arvostelut: Rytmin merkityksestä / Päivä 6

Lenkkeily ilman ipodia olisi tylsää. Sen sijaan ipodin kanssa lenkkeily on ihan mukiinmenevä harrastus — etenkin jos kuuntelee Black Keysin levyjä tai muuta juurevaa nelitahtirokkia. Tänään juoksin 6,67 kilometriä Black Keysin El Caminon tahtiin (38 min, 5'33''/km). Erinomainen levy. Parhaiten juoksu rullaa yleensä kuudennen biisin kohdalla. Ja sattumaa tai ei, biisi kertoo juoksemisesta. Biisin nimi on Run Right Back ja sen kertosäkeessä lauletaan: "She's the worst thing / I've been addicted to / oh no, oh no, oh no / I run right back / run right back to her / I won't jump the track / I run right back I'm sure." Ja nivelissä virtaa elohopeaa, Karhuihin iskee järkyttävä horisontinnälkä ja piposta on pidettävä kiinni ettei se lentäisi päästä. Viime viikot olen lukenut mm. musiikin semiotiikkaa käsittelevää kirjallisuutta. Toki kaikki musiikki sisältää merkityksiä, mutta jostain syystä rokin kuunteleminen lenkin aikana tuntuu sopivammalta kuin vaikka slaavilaisen kampiliirafolkin.

Syy on tässä: tasatahtisen junnaavan rock-musiikin perusbeat sopii yhteen juoksemisen tylsän monotonisen rytmin kanssa. Juokseminen puolestaan on nykyään niin suosittua, koska sen monotoninen jumputtava rytmi mukailee ihmisten kokemusta elämästä. Aika on jaettu tasaisiin blokkeihin, joita porukka yrittää järjestellä harmonisiin sekvensseihin niin, että viimeisetkin tyhjät täytetään kaiken maailman ajanhallintaoppailla. Loppuaika sitten juostaan. Tätä on arkielämän horror vacui. Itse en ole poikkeus. Olen surkea ajankäyttäjä. Tiedostan sen erinomaisesti ja taistelen heikkouksiani vastaan kaiken maailman tehtävä- ja prioriteettilistoilla, jotka pahimmassa tapauksessa ovat digitaalisia, ja alkavat ehdotella minulle, missä järjestyksessä asiat olisi tehokkainta eliminoida.

Tosin tiedän myös käyttäväni äärimmäisen tehokkaasti niitä aikoja, jolloin vajoan ajatuksiini tai nukun puoliunta aamuyön hiljaisina tunteina. Vartin mittainen huomionharhautus ja mielessä on voinut kypsyä yllättävä idea tai ratkaisu sitkeäntuntuiseen ongelmaan. Tosin ratkaisun löydyttyä harhailu useimmiten katkeaa ja palaan elämäni peruskomppiin. Jotta jaksaa takoa, pitää olla hyvä tekniikka — ja vasara. Muuten alkaa ranteita ja päätä särkeä, ryhti huononee ja flow katoaa. Kaikki tämä pätee myös juoksemiseen. Hyvillä kengillä saa rytmistä paremmin kiinni. Kungfu-mestarit hakkaavat toki teräksensä nyrkein ja juoksevat asfaltillakin ilman kenkiä, mutta me muut varmasti arvostamme huolella tehtyjä työkaluja. Pidetään rytmistä kiinni, ettei vain mikään ikinä muutu. Lauri W Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#Karhu

Francois Truffaut'n "400 kepposta" (1959) päättyy elokuvahistorian parhaaseen juoksukohtaukseen, jossa kiteytyy kenen tahansa juoksuharrastajan psyyke, myös minun. Kyseinen kohtaus toimi myös epäsuorana inspiraation lähteenä alkaessani juosta muutama vuosi sitten. Olin taiteellisessa umpiossa ja tuntui siltä, että liikkumattomuuteni jarrutti luovuuttani. Sitten aloin käymään lenkillä ja homma lähti taas rullaamaan.

Urheilufanaatikot painottavat aina liikunnan terveydellisiä vaikutuksia, mutta lyön heille luun kurkkuun sanomalla, etten olisi koskaan alkanut juosta ilman Truffauta. Hänen ansiostaan ymmärrän myös paremmin, miksi juokseminen tuntuu toisinaan niin pirun hyvältä.

Lauri W

Juoksukengät/Arvostelut: Laumavaisto / Päivä 5

Viime viikolla oloni oli useana päivänä täysin voimaton, mutta flunssaksi asti väsymys ei päässyt kehittymään. Keskiviikkona ajatuksissa oli lyhyt iltalenkki työhuoneelle, jotta pysyisin edes jotenkin kiinni juoksuaikataulussani. Olin näet huomannut päättäneen jonain mielen hämäränä hetkenä, että osallistuisin seuraavalle Helsinki City Runille... Tarkoitukseni oli osallistua viimekin vuonna. Maksut oli maksettu ja treenipäivät buukattu kalenteriin. Sitten tuli kuukauden flunssakierre ja pakkohan se oli skipata. Ylpeyteni olisi kestänyt puolimaratonin vielä huonommin kuin kuntoni. Vaikka eihän juoksemisessa ole kysymys kilpailusta vaan jostain muusta, kuten itsensä voittamisesta ja yeah right. Kun minä osallistun juoksukilpailuun, minä haluan voittaa! Kun puolestaan haluan nauttia juoksemisesta enkä voittamisesta, juoksen itsekseni. Juokseminen on yksinäistä puuhaa ja se on sen paras puoli. Saa olla itsekseen ajatustensa kanssa. Tosin jotkut väittävät että massajuoksutapahtumissa on sanoinkuvaamatonta fiilistä. Yksinjuoksijoista muodostuu hetkeksi kiinteä lauma, joka vyöryy asfaltti jyristen kaupungin halki. Kollektiivinen hikoileva keho huokuu endorfiineja ja yhteiskunnan pinnanalaiset dionyysiset virtaukset repivät individualistisen arjen uusiksi.

Jotain samaa on siinä, miten Pekka Haaviston kannattajat ovat rynnistäneet suosikkinsa tueksi. Vaalikilpajuoksun loppusuora häämöttää ja kirittävää on, mutta mikään ei ole mahdotonta. Siinä missä Niinistön hölkkä on tasaista ja itsevarmaa, Haaviston askeleessa on se maaginen elementti joka voi tuoda yllätysvoiton. On ilo juosta yhteisen asian puolesta.

Sitten arvosteluosioon. Lunta oli maassa reilusti, mutta se oli pakkautunut tasaiseksi huopamatoksi eikä haitannut juoksemista. Tuntuma oli kerrassaan loistava. Pakkasta oli pari astetta. Kengistä sen verran että olen todella tyytyväinen niiden keveyteen. Lähes joka kerta kun lähden lenkille, hämmästyn ensimmäisenä sitä, miten jalat tuntuvat kevyiltä ja askel rullaa helposti. Nettikaupassa arpomani kokovalintakin osui nappiin ja kengät istuvat hyvin. Vieläkään en ole päässyt yli 10 km lenkille, mutta ainakin lyhyemmillä lenkeillä kengät toimivat mainiosti. Työhuoneelle ja takaisin. Yhteensä 5 kilometriä. Kesto vajaa puoli tuntia. Lenkillä nappaamistani kuvista tuli tällä kertaa liian taiteellisia enkä voi niitä tässä julkaista. Säästän ne ensimmäiseen Guggenheim-näyttelyyni. Lauri W Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#karhu

Juoksukengät/Arvostelut: Valintoja / Päivä 4

Juokseminen on valintoja. Ensimmäinen valinta liittyy jaksamiseen, toinen vaivautumiseen ja kolmas viitsimiseen.

Perjantaina 13. päivä oloni oli nuutunut ja uupunut. Olin päättänyt jo aiemmin lähteä lenkille, mutta jouduin taistelemaan valintani puolesta kun painovoima veti makuulle.

Koska draaman kaari vaatii, oloni parani hiljalleen kunhan sain lihakset lämpiämään. Tiet olivat jäisiä ja niiden päällä oli sentin pari uutta lunta, mikä teki juoksemisesta raskaampaa kuin tavallisesti. Mutta se ei haitannut menoa. Juokseminen oli helppoa ja kevyttä. Kenkien osuutta tässä on vaikea arvioida, sillä mitkään talvijuoksukengät nämä Fulcrum Ridet eivät todellakaan ole. Pakkanen henkäili kengän päällisistä läpi ja pohjat meinasivat etenkin ylämäissä luistaa vaarallisesti.

Jos minulla olisi ollut vaihtoehtoja, olisin varmaan tälle säälle valinnut toiset kengät.

Valintojen pohtiminen sai ajatukseni lipumaan presidentinvaaleihin. Vasemmiston ehdokas Paavo Arhinmäki ilmoitti reilu viikko sitten saaneensa Kotkassa kampanjoidessaan lahjaksi 70-luvun Karhut. Tämä viestii jotakin ehdokkaan arvoista ja varmasti vetoaa tiettyihin äänestäjiin — myönnettäköön, että Karhuissa hölkkäävä kulttuuriministeri vaikuttaa raikkaalta ehdokkaalta presidentiksi. Mutta ehkä kengät eivät kuitenkaan pääse vaikuttamaan yhtä paljon valintaani presidenttivaaleissa kuin se, missä kengillä on kävelty.

Juoksin mittarin mukaan 5,09 kilometriä tasan puoleen tuntiin. Kotiin päästyäni tajusin, että lenkin sijaan olisi pitänyt jäädä kotiin. Lihaksia kolotti ja venyttelystä huolimatta nukuin huonosti. Kyseessä oli parin päivän pikaflunssa, mistä johtuen pääsin kirjoittamaan tämän tekstin vasta nyt.

Mars, eteenpäin!

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#karhu

Juoksukengät/Arvostelut: Kelitesti & kenkien merkityksestä / Päivä 3

Toissapäivänä satoi lunta ja tänään oli tiet täynnä loskaa. Eilisistä installaation avajaisista huolimatta olin aamulla valppaana ja heti vietyäni tyttären päivähoitoon päätin palkita itseni aamulenkillä. Työhuone saisi odottaa. Vaimoni sattui myös olemaan iltavuorossa, joten hän ilmoittautui mukaan lenkille.

Olin varma, että Karhuni eivät kestä vettä. Päällinen on sen verran huokoista ja hengittävää matskua. Ja olin oikeassa. Tällä kelillä jalkoihin olisi kannattanut vetää lenkkareiden sijasta soutuveneet.

Kaikesta huolimatta juokseminen tuntui hyvältä. Hengitys tasaantui nopeasti ja kontakti maahan tuntui tukevalta.

Tähän väliin voisin huomauttaa, että edellisessä merkinnässäni kehuin Karhujen "tukevuutta". Eräs lukijani arveli kenkieni olevan pronaatiotuetut, mutta se ei pidä paikkaansa. Kengät ovat neutraalit. Kirjoittaessani, että Fulcrum Ridet tuntuvat sopivan tuetuilta, tarkoitin sitä että kengät eivät pyöri tai lonksu jalassa. Maakosketus on stabiili ja juoksijan olo tasapainoinen.

Säästä puheen ollen... Karhulla on myös säänkestäviä talvijuoksukenkiä, ja loskassa tarpoessani tulin ajatelleeksi että olisi mahtavaa omistaa sellaiset.* Tämän ajateltuani tajusin, miten materialismi on syöpynyt mieleeni. Olisi toki kiva omistaa juoksukengät jokaiselle eri alustalle ja kelille. Mutta onko se välttämätöntä?

Vanhempani ovat kovia juoksemaan. Isäni juoksee (tai on ainakin aiemmin juossut) Karhuilla ja äitini on vanhana hippinä hurahtanut paljasjalkajuoksuun. Eilen hän kertoi löytäneensä vintiltä lättänät sisäpelitossut, joiden ohut pohja ei juuri eroa Feelmaxeista — ja nämä olivat hänen mielestään mitä mainioimmat juoksukengät.

Nyt seuraa semioottinen juoksukenkä- ja yhteiskuntateoriani. Kengät liitetään vankasti sosiaaliseen statukseen: mitä hienommat kengät, sitä suurempi auktoriteetti. Jo antiikin Roomassa senaattorit tunnistettiin punaisista kengistään. Sen sijaan köyhillä ei ollut kenkiä lainkaan, tai ainakaan ne eivät olleet Karhu Fast 2 Fulcrum Ridet. Intiassa kengistä luopumisella on edelleen suuri symbolinen ja ritualistinen merkitys, joka merkkaa maallisen polun loppumista ja henkisen taipaleen alkua. Tämän takia monet joogasta, meditaatiosta ja nenäkannuista kiinnostuneet henkilöt (mukaan lukien minä) ovat myös kiinnostuneita paljasjalkajuoksusta. Ilman kenkiä juoksentelu on syvällistä ja henkistä hommaa, joka ei välttämättä aukea senaattoreille, jotka leijuvat lenkkareissaan sentin pari maanpinnan yläpuolella.

Mutta kaikki on suhteellista ja konteksti ratkaisee. Ja kun konteksti on ihmisen rakentama tie, niin siinä on hyvä juosta ihmisen rakentamilla kengillä. Muuten voi mennä merkitykset sekaisin, mistä seuraa hämmennystä ja rasitusvammoja.

Ergo, ihmisen pitäisi juosta sellaisilla kengillä, joilla on hänelle merkitystä. Eli toisinsanoen kengillä, jotka tukevat hänen juoksuaan fyysisesti ja henkisesti. Ohut- tai paksupohjaiset, kalliit tai ei, pronaatiotuella tai ilman. Aivan sama, kunhan sopivat juoksijalleen.

Tämän päiväinen lenkki juostiin maantiellä, loskassa, lämpötila asteen verran plussalla. Lenkin pituus 6,93 km ja kesto jotakuinkin 40 minuuttia. Nopeusennätyksiä ei rikottu ensimmäistäkään, mutta ei niitä voi vesijuoksulta odottaakaan. Vaikka Ridet eivät pädekään tiukoissa sääolosuhteissa, loskainen ja jäinen tie ei tuntunut missään vaiheessa vaarallisen liukkaalta. Siitä plussat. Fiilis lenkin jälkeen: hyvä.

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

* Karhu PR-department: today's weather sucked! What if you sent me another pair of weatherproof running shoes — I promise to write extensive reviews of them, too! :)

#karhu #paljasjalkajuoksu #semiotiikka #rooma

Juoksukengät/Arvostelut: Lenkki / Päivä 2

Joulun välipäivinä myrskysi niin ulkona kuin sisällä. Heti tammikuun alussa avautuva näyttelyni on vaatinut pitkiä työpäiviä ja lenkit ovat jääneet väliin. Eilen, uudenvuoden aattona bongasin kuitenkin tunnin tauon aikatauluissa ja vedin Karhut jalkaan.

Jälleen kerran lenkki lähti käyntiin kevyesti, mutta tyssäsi heti ylittäessäni tietä. Jostain tuli usean kymmenen auton letka ja jouduin pomppimaan paikoillani lämpimikseni. Pakkasta oli muutama astetta ja maa oli huurteessa. Kun pääsin taas jatkamaan juoksua, kiinnitin huomiota juoksuni tasaisuuteen. Askel tuntui kevyeltä ja henki kulki mukavasti.

Pian kuitenkin oikea jalkateräni alkoi väsyä. Kipu tuntui keskellä jalkaa ja jouduin hidastamaan tahtia. Mietin, johtuiko kipu pitkästä lenkkitauostani vai uusista kengistä... veikkaisin ensimmäistä. Kaiken lisäksi minulla on jäykät jalat, joita saa venytellä tovin ennen ja jälkeen juoksemisen. Juostessani hitaammin kipu ei päässyt haittaamaan, mutta päätin silti juosta hieman lyhemmän lenkin.

Mielestäni hyvän juoksukengän tuntee siitä, että ne meinaavat joka askeleella unohtua, vaikka kuinka yrittäisi tarkkailla niiden ominaisuuksia. Edellisissä kengissäni muistan tunteneeni kengän pohjan muodon joka askeleella — Karhuissa tätä tuntumaa ei ole. Kengät tukevat askelta miellyttävästi, mutta eivät tunnu ylituetuilta tai liian pehmustetuilta. Kengät yksinkertaisesti unohtuvat ja mieli juoksee omia reittejään.

Uudenvuoden aaton lenkistä oli helppo hakea merkityksiä. Kävin läpi kuluneen vuoden tapahtumia kuin ne olisi siroteltu reittini varrelle. Mietin myös valintojani ja tiettyjä suunnanvaihdoksia, joita olin tehnyt. Kaiken kaikkiaan vuoden 2011 psykologinen lenkkini tuntuu antaneen paljon uutta ajateltavaa: tie on muuttunut haastavammaksi, mutta askel rullaa kevyemmin. Ensi vuosi jännittää jo senkin vuoksi, että valmistun kuva- ja äänitaiteen maisteriksi keväällä, jonka jälkeen viimeinenkin yhteiskunnan taiteilijoille rakentama suojapaikka on osaltani menetetty. Sitten pitää repiä tuohta taiteella, josta vain harvat ovat tähän asti suostuneet maksamaan yhtään mitään — taiteeksi kudottuja käsitteitä ja ideoita kun on vaikea kääriä pakettiin ja myydä torilla.

Ideoista minulla ei ole koskaan ollut pulaa. Ja jokaista kolmea juostua kilometriä kohden ideoita tulee about kaksi lisää. Siis jos onnistun unohtamaan niin jalkakivut kuin kengätkin (mikä onnistuu nähtävästi Karhuilla hyvin). Juokseminen sopiikin hyvin kaltaiselleni erakkoluonteiselle luovan työn tekijälle, jonka mieli on harvoin paikoillaan. Juostessa voi päästä hetkeksi tasoihin mielensä kanssa ja kulkea yhtä matkaa. Siinä voi sitten kysellä itseltään, mitä pitäisi elämässä tehdä, ja toisinaan vastauksissa on jopa enemmän tolkkua kuin niissä jotka ovat syntyneet pysähdyksissä.

Viittasin aiemmassa kirjoituksessani kuunnelleeni aikoinaan juostessani luentoja buddhalaisuudesta. Eräältä lenkiltä muistan kertomuksen verenjanoisesta Angulimalasta, joka jahtaa metsässä hitaasti vaeltelevaa Buddhaa — tarkoituksenaan murhata hänet. Hän juoksee rähisten ja yskien raivopäisenä, mutta ei saa Buddhaa kiinni. Lopulta hän huutaa esoteerisen prinssin perään ja käskee tätä pysähtymään. Buddha kääntyy ympäri ja vastaa rauhallisesti: "Minä olen pysähtynyt, mutta sinä sen kuin juokset." Tämän kuullessaan Angulimala toteaa, että joko Buddhalla on ylivertaiset lenkkarit tai sitten hän on valaistunut. Hän päättää alkaa Buddhan opetuslapseksi, minkä seurauksena hän lakkaa juoksemasta murhaajan katse silmissään ja löytää kevyemmän askelluksen. Ja lopulta hän pääsee eroon pahanhajuisesta karmastaan ja valaistuu.

Vuoden viimeiselle lenkilleni tuli mittaa 4,53 km ja se kesti 25 minuuttia. Kengistä ei ole edelleenkään kuin positiivista sanottavaa. Tiet olivat huurteisia ja paikoittain jäisiä, mutta kenkien pito riitti eikä tarvinnut pelätä yllättäviä taitoluistelutemppuja. Kunhan saan hieman palautettua kuntoani, testaan miten kengät toimivat pidemmällä taipaleella. Pari ensimmäistä lenkkiä olen mennyt kevyesti viiden ja puolen minuutin kilometritahdilla, mutta kun jalat taas tottuvat juoksemiseen, tarkoituksena on myös testata nopeampaa vauhtia.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Lauri W

Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#karhu #buddha #angulimala

Juoksukengät/Arvostelut: Ruosteiset ensiaskeleet / Päivä 1

Pari viikkoa sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla uusia juoksukenkiä, jos kirjoittaisin niistä arvosteluja. Rahani olivat juosseet nollanmuotoisen finaalikierroksen jo hyvissä ajoin ennen joulua, joten ilmaiset laatukengät kuulostivat hyvältä ajatukselta. Olin aiemmin lukenut Karhun kengistä hyviä arvosteluja, joten tartuin tilaisuuteen innostuneena. Luettuani muutaman arvostelun netistä valitsin nettikaupasta ruosteenpunaiset Karhu Fast 2 Fulcrum Ridet. Kengät tulivat postissa jouluaatonaattona. Mieleni teki lähteä saman tien kokeilemaan hehkutettuja lenkkareita, mutta 12 tunnin työpäivä yhdistettynä kurjaan säähän piti minut sisätiloissa. Tänään sään ollessa sallivampi vedin kengät jalkaan, tungin nappikuulokkeet korviin ja lähdin koejuoksulle. Syksyn aikana olen juossut niin vähän, että hävettää. Siksi oli mukava huomata, miten kevyesti askel rullasi. Kenkä tuntui jalkaan pehmeältä ja pohjan muoto tuntui imevän asfalttia kuin nälkäinen peto. Jouduin hiljentämään vauhtiani, koska keuhkoni olivat pakahtua jo ensimmäisessä ylämäessä. Comeback-lenkkini soundtrackina toimi Black Keysin uusin, El Camino. Nimeään myöten juoksemaan vetävä juureva rokkilätty oli ajoittain kuin dopingia laiskistuneelle keholleni. Rullaavat biitit sulautuivat hyvin viiden ja puolen minuutin kilometrivauhtiin. Huomasin kaipaavani rokkibändiäni, joka on jo parin vuoden ajan ollut telakalla odottamassa uutta alkua.

Yksi ensimmäisistä Väärille kavereille kirjoittamista biiseistä oli nimeltään Juoksija. Emme koskaan treenanneet kappaletta, vaikka mielestäni aihe oli hyvä. Rennosti rullaava biisi kertoi kuitenkin Paavo Nurmesta, joka kuulemma myös juoksi Karhuilla. Ties vaikka kirjoittaisin kappaleen uudelleen. Lopulta 3,64 kilometrin maantielenkki tuntui hyvältä alulta. Sää oli kostea, mutta ei sateinen. Asfaltti kiilteli ohi vilahtelevien autojen ajovaloissa. Kengät vaikuttavat erittäin hyviltä. En ollut odottanut näin luonnollista juoksutuntumaa; useilla kokeilemillani juoksukengillä on ollut oma tahto. Ne ovat joko työntäneet raivokkaasti juoksemaan lujempaa tai jarrutelleet menoa. Fulcrum Ridet tuntuivat tukevan juoksua luonnollisella tavalla, niin että niitä tuskin huomasi. Kenties juuri tämä luonnollinen juoksutuntuma kannusti kiihdyttelemään kertosäkeissä. Juoksu tuntui helpolta.

Lenkkini aikana tarkkailin myös kuinka kenkä vaikutti juoksuponnistukseni suuntaan. Karhu mainostaa kenkiensä vähentävän ylöspäin suuntautuvaa turhaa pomppimista, joten minua kiinnosti voisiko tämän huomata myös käytännössä. Lyhyen testijuoksuni perusteella kengillä tuntuisi olevan vaikutusta juoksun sulavuuteen. Ainakin 20 minuuttinen reipas hölkkä tuntui harvinaisen mukavalta. Seuraavaan kertaan! Lauri W Juoksukengät: Karhu Fast 2 Fulcrum Ride Karhu website: http://karhu.com/juoksukengat/ Arvostelija: Lauri Wuolio

#Juoksukengät #Musiikki #Rock #Karhu #Black Keys

Avajaispuhe

Tänä vuonna sain kaksi joululahjaa: lenkkarit ja vyön. Jos olisin tanakassa kunnossa, saattaisin vetää lahjoistani tietyt johtopäätökset, mutta todellisuudessa lenkkarit tulivat Karhulta, jolle lupasin kirjoittaa juoksukokemuksestani blogia, ja vyön lahjoitti vaimoni, joka ilmeisesti on huolestunut ensi vuoden rahatilanteestamme ja ajattelee, että pitäähän taiteilijalla sentään olla vyö, jota voi tarpeen tullen kiristää. Tämän blogin syntykipinä on siis Karhun arvostelukampanja, jossa tavalliset juoksuharrastajat saavat kirjoituksia vastaan ilmaiset lenkkarit. Olen kuitenkin ajatellut juoksublogin avaamista jo reilu vuosi sitten, kun aloin pitkästä aikaa lenkkeillä. Juokseminen sopi hyvin tasapainottamaan taiteellista työskentelyäni. Pitkät päivät työhuoneella käsitteiden, merkitysten ja musiikin parissa saattavat toisinaan johtaa aivojen tuskalliseen lukkiutumiseen. Ideat jysähtävät paikoilleen kuin hautakivet ja mieleni hätääntyy selittämättömästi kuin lapsi kuullessaan kuolemasta. Missään ei ole mitään järkeä. Liekki hiipuu. Huomasin pian, että liikunta auttoi avaamaan näitä tajunnan ja työskentelyn lukkoja yllättävillä tavoilla. Juoksiessa ajatukseni lähtivät usein harhailemaan yllättäviin suuntiin, ja usein palasin lenkiltä uusien kirkkaina lepattavien ideoiden kera. Lenkkeily antoi myös mahdollisuuden keskittyä musiikin kuunteluun uudella tavalla. Ostin hyvät urheilukäyttöön sopivat kuulokkeet, minkä vuoksi saatoin kuunnella hiljaistakin musiikkia ilman että autojen tai ympäristön häly pakottivat luukuttamaan ipodiani täysillä. Aloin kuunnella vanhoja klassikkolevyjä, joista olin kuullut ja lukenut paljon, mutta jotka eivät olleet koskaan vedonneet arkisissa olosuhteissa. Nuoruudestani lähtien olin kasvattanut taiteilijaegoani kuuntelemalla oudosti surisevia, napsahtelevia ja rahisevia avantgardelevyjä, joten Rolling Stones ja David Bowie olivat minulle jotain uutta. Tämän lisäksi aloin kuunnella luentoja bluesin synnystä, buddhalaisuudesta ja neuropsykologiasta. Aina ajoittain jossain vaiheessa lenkkiä ajattelin, että tästä pitäisi pitää päiväkirjaa, ehkä blogiakin. Kirjoittaminen motivoisi jatkamaan juoksemista ja ehkä myös auttaisi pitämään kiinni treenistä, joka kaikesta huolimatta tuntui usein unohtuvan jossain vaiheessa. Vaikka juoksemisesta usein tulikin hyvät endorfiinipöllyt, en onnistunut koukuttamaan aivojani niin, että juoksemisesta olisi tullut pitkäkestoinen tapa. Ensin lenkit vähenivät kertaan viikossa, sitten pariin kertaan kuukaudessa, ja lopulta unohdin juoksemisen kokonaan, kunnes taas aivoni loksahtaisivat lukkoon. Suoraan sanottuna: juokseminen ei antanut minulle sitä, mitä siltä halusin, joten jätin sen kuin kehnon rakastajattaren. Muistaakseni kävin viimeksi juoksemasa joskus loppukesästä. Tiesin, että matkustelisin syksyllä paljon ja arvelin että lenkit jäisivät vähiin. Ja niinhän siinä kävi. Koko syksynä en kaivannut pätkääkään lenkkareitani. Kunnes pari viikkoa sitten sain sähköpostia Karhulta. Minut oli valittu juoksukenkäarvostelijaksi. Ajattelin, että tätä kannattaisi kokeilla. Jos saisin hyvät kengät, ehkä saisin pitkästä aikaa kiinni myös juoksemisesta, ja ehkä sen seurauksena ensi vuodelle kaavailemani suuret taideprojektitkin sujuisivat ilman suurempia sielunkramppeja. Kirjoitan tässä blogissa mm. juoksemisesta, musiikista, taiteesta, kehon ja mielen yhteydestä. Niin, ja ainakin kymmenen ensimmäistä kertaa Karhun Fast 2 Fulcrum Ride -lenkkareista.

Lauri W

#karhu #joulu

Trending Blogs

Recently Viewed Blogs

YUOXIA