Architecture in Helsinki @architecturehelsinki - Tumblr Blog

Ähtärin pandatalo vs. Kööpenhaminan pandatalo

Ähtäri:

Kööpenhamina:

Hankala holistisuus – Miksi korkean rakentamisen kokonaisuuksissa suositaan toistoa ja samankaltaisuutta?

Kampin Laiturin viimeisessä näyttelyssä (joka on esillä marraskuun loppuun asti) esitellään Pasilan tornialueen (”Helsinki High-rise”) toisen vaiheen suunnittelukilpailun palkitut työt. Neljästä toiseen vaiheeseen valitusta ehdotuksesta, kaksi konsortiota jätti lopulta parannellun suunnitelman ”toteutuskilpailuun”.

Nimellisesti kaupunki ei tällä kertaa siis joutunut yhtä kiusalliseen tilanteeseen kuin Triplan ja Redin kanssa. Voittajaksi valikoitui ’Trigoni’ (YIT) innovatiivisilla tasasivuisilla kolmiotorneillaan ja hopealla palkittiin ’Etelä-Pasila’ (Skanska ja Sato). Kuvaavaa tässä on se, että arkkitehtitoimistojen nimet mainitaan ehkä jossain alaviitteistä.

Helsinki mainosti monessa eri kansainvälisessä yhteydessä Helsinki High-riseä ja odotti projektin kiinnostavan ulkomaisia toimijoita. Lopulta hyvin laihoin tuloksin. Päädyttiin taas suomalaiseen malliin!

Kalasataman Redin kahdeksan tornin kokonaisuudessa ja Pasilan Trigonin yhdeksässä tornissa on paljon samaa. Tornit muodostavat holistisen kokonaisuuden keskenään, eikä niiden välillä ole esteettistä variaatiota oikeastaan ollenkaan.

Miksi tämän kaltaista toistoa ja samankaltaisuutta suositaan?

Luultavasti ensisijaisesti siksi, että monistettavuus on taloudellisesti kannattavaa. Mutta etenkin siksi, että on olemassa tahoja, jotka ajattelevat, että kokonaisprojektin tulee toteuttaa myös esteettistä ajatusta eheästä ja holistista kokonaisuudesta.

Juuri tämä on se suurin ongelma. Näiden tornien tarkoitus ei kuuluisi olla monumentaalinen kokonaisuus.

Ongelman luonne käy hyvin ilmi kun katsoo ALA:n suunnitelmaa Etelä-Pasilasta, ja esitettyjen tornitalojen eri variaatiota ja esteettistä epäsamankaltaisuutta. Lopputulos on yksinkertaisesti kaupunkimaisempi, monipuolisempi ja ei-yhdestäpuustaveistetty.

YIT toteuttaa ankkuriprojektina jo 2020-luvun alussa kaksi korkeinta kolmiotornia. SRV:llä on ollut jo ensimmäisen tornin kanssa vaikeuksia Kalasatamassa, ja toisen tornin rakentamisen aloitus on siirtymässä. Arkkitehtonisesti voi kai vaan toivoa, että loppuja torneja molemmista projekteista ei pakosta toteuteta alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

#helsinkihighrise #helsinki #Architecture #highrise

Punanotkonkatu 2 – Modernismin jälkeen – Oispa tähän saatu uusjugendia!

Post-makasiinien jälkeisessä Helsingissä on tällä hetkellä harvinainen mahdollisuus nähdä keinotekoista raunioittamista, tai paremminkin tällä hetkellä jo purkamisen estetiikkaa, kahdessa eri osoitteessa. Sörnäisten rantatiellä puretaan rakennuksia uuden Kuvataideakatemian tieltä ja Kaartin maneesin vastapäinen toimistotalo alkaa rakentua asuinnoiksi jo tämän vuoden loppupuolella.

Nyt kun Kaartin poliisitalon (tai Valmetin entisen pääkonttorin) purkaminen alkaa olla jo loppusuoralla, voidaan tehdä nopea historiallinen katsaus paikalle, ennen kuin uusi asuinrakennus aloittaa nousun. Osoitteessa sijaitsi kaksikerroksinen hirsiasuinrakennus pihapiireineen aina 1960-luvulle asti. Tällaisia kulmauksia ei ole valitettavasti Helsingissä säilynyt, ja tuollainen sisäpihan sisäänkäynnin leveys kahden rakennuksen välistä on juuri oikeanlaista kokoluokkaa! Harmi!

https://helsinginkaupunginmuseo.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km003zfy

(Grünberg Constantin,1961)

Toivo Korhosen vuonna 1965 suunnittelema (ja valmistunut) moderni toimistotalo valloitti ”rationaalisesti” kulmauksen. Kadunpuolella tässä on ajalle tyypillistä fasadin sisäänvetoa katulinjasta, ja lippatilaa, joka tekee tilasta epämiellyttävää ja vieraannuttavaa.

https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km003zfz

(Hakli Kari 1975)

Sisäpihan puolelta rakennuksessa oli kuitenkin aika ärtyisää veistoksellisuutta!

Harmittavasti monetkaan kaupunkilaiset eivät koskaan päätyneet tänne parkkipaikan puolelle ja keskelle. Sisäpihalla viereisen talon seinään on myös tehtyä outoa modausta, arvatenkin joskus 1990-luvun alussa. Kiinnostavaa nähdä mitä tälle (tai sille) tulee tapahtumaan:

https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000onhj (Nurmi Juho, 2008)

Fasadiltaan ja toiminnallisuudelta tämä rakennus ei kestänyt kauhean hyvin siis aikaa. Ja jo 2010-luvun alussa oli selvää, että rakennus tullaan purkamaan ja alueen hintakehityksen huomioiden oli melko selvää, että paikalle rakennettaisiin asuntoja. Ei vastustusta liiemmin mistään. Järjestettiin siis suunnittelusta kutsukilpailu ja jollain oudolla logiikalla Ulpu Tiuri Oy:n Pinot Noir voitti kilpailun.

Onneksi tätä ehdotusta vastustettiinkin sitten jo. Myös kaikenlaista muuta tapahtui voittajan valitsemisen jälkeen. Lopulta NRT:n ja Jyrki Tasan Keidas, eli tämä:

Valittiin toteuttavaksi. Mutta vastustus on jäänyt marginaaliseksi, osaksi siksi että tätä ei olla uutisoitu oikeastaan missään.

Mutta jaahas mitä näistä kummastakin pitäisi ajatella esteettiseltä kannalta? No joo, onhan tämä Keidas jollakin tapaa kiinnostavampi kuin kilpailun alkuperäinen voittaja, joka pyrki tuomaan kantakaupunkiin tylsää Tikkurila-asuntorakentamista, mutta siis.. riittääkö kiinnostavaksi fasadiksi vain erikokoisten ikkunoiden outo sommittelu? Musta ei vahvinta ehdotuksessa oli se että se on vähän outo, ja epätyypillinen rakennus Helsinkiin.

Mutta toisaalta näiden 7 vuoden aikana sen muotokieli vaikuttaa jo vähän vanhanaikaiselta, kömpelöltä ja tekniseltä.

Siksi pitäisikin vielä vähän harkita! Koska kilpailun kolmospalkinto ja sen ehdottamaa uusjugendia ei ole vielä kauheasti rakennettu Helsinkiin. Ja tämä työ ei näytä yhtään Verstas arkkitehtien koneelta tulleelta muuten! Olisikin ollut kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan tämä olisi kehittynyt jos se olisi valittu.

Tai siis se pitäisi vielä valita!

#uusjugend nrt verstas

Hakaniemenrannan ideakilpailusta

“Helsinki-Kanava ja Neljä Hallia”

Muun muassa Lauri Törhösen kaupunkisuunnittelun lempilapsi, Hakaniemenrannan rakentaminen, on tulevien Kruunusiltojen, uuden Hakaniemensillan ja tiivistämisrakentamisesta innostumisen myötä ollut myötämäessä viime vuosina.

Snøhettan suunnittelema, ja tänä vuonna rakentumaan lähtevä hotelli on vauhdittanut myös alueen muuta suunnittelua. Arkkitehtitoimisto B&M julkaisi jo helmikuussa 2016 (ei niin idearikkaan) tutkielman alueen täydentämisrakentamisessa. Vuoden 2017 lopussa kaupunki lähti hakemaan uusia ideoita avoimella ideakilpailulla.

Nyt, valittu osa kilpailutöistä plansseineen on esillä Laiturilla ja kaikki kilpailutyöt löytyvät kaupungin sivuilta:

https://kerrokantasi.hel.fi/hakaniemenrannan-kilpailu/

Näistä Laiturilla esillä olleista töistä kaksi plus yksi erottui muista. Suurin osa ehdotuksista oli taas tylsiä, joko pelkästään pistetaloja, tai joko pelkästään umpikortteliratkaisuja, joiden tekemiseen oli enintään mennyt puoli päivää.

Mutta.. ehdottomasti mielenkiintoisimmat ehdotukset olivat:

(Ja kyseessähän oli ideakilpailu)

1) Helsinki-Kanava ja Neljä Hallia

2) Hakaniemenrannan urbaani koodi

Ensiksikin molemmissa ehdotuksissa oli ehdotettu korttelien sisäistä variaatiota (joka ei toteudu esimerkiksi Jätkäsaaressa, eikä Kalasatamassa). Tämä on kaupunkikuvallisesti hyvin tärkeää, ja mahdollistaa myös rakennusprojektien pilkkomisen pienempiin osiin, jolloin myös pienemmillä rakennusfirmoilla on mahdollisuus osallistua rakennuttamiseen.

Toiseksi molemmissa ehdotuksissa oli mietitty kaupungin rantatilaa uudella ja raikkaalla tavalla. Ehdotuksissa oli ehdotettu muun muassa maauimalaa, kelluvaa puutarhaa ja kelluvaa kahvilaa.

”Helsinki-Kanavassa” oli myös mukavasti rakennuksellista variaatiota itse ehdotuksen sisällä. Aluksi Hakaniemensillan Hakaniementorin puolelle jäävä alue jakautuu kahteen osaan; uuteen ja omaperäiseen rantaosuuteen, joka vaikuttaa superkivalta. Ja tulevan raitiotien pohjoispuolella kaupunkitilaa tiivistävää, täydentävää ja tilallistavaa korttelisuunnittelua. Sörnäisten rantatien toinen puoli keskustelee kivasti vanhan Merihaan kanssa, lisäten uuden uimahallin, uuden maauimalan, uuden vesiurheilukeskuksen, ja kelluvan kahvilan. Just näin!

“Hakaniemen kauppahallille luodaan kolme kaveria - tapahtuma- ja pienmessuhalli, street food -ravintolahalli sekä uimahalli. Yhdessä nämä luovat ainutlaatuisen, kaikkien saavutettavissa olevan sydämen Helsingin keskustaan, uuden kanavan varteen. Uudet rakennukset ja julkiset tilat sitovat Kallion, Merihaan ja Kruununhaan kaupunginosat yhteen.”

”Hakaniemenrannan urbaani koodi” pilkoittelee kortteleita, korttelien sisällä, vielä reippaammin ja luo jollakin tavalla aika kylämäisen tai vanha kaupunkimaisen otteen. Ahtaat ja sokkeloiset, avoimet pihat ja reitit sopisivat tosi hyvin rantaan. Toisaalta sama ote jatkuu raitiotien pohjoispuolella ja tuottaa jollakin tapaa monotonisen vaikutelman, mikä kielisi siitä, ettei näitä kortteleita ole jaksettu ajatella ihan loppuun asti. Kulttuurisaunan viereen rakentuva kelluva puutarha ja uudenlainen laiturillinen avoin kaupunkitila oli kanssa loistava avaus uudenlaisesta julkisesta tilasta. Kuten myös yksi kortteli, joka rakentuu yhdestä kulmasta veden päälle. Myös vastarannan urheilukeskus ja ”kanavoittaminen” on ehdotuksen vahvuuksia.

“Suunnitelma pyrkii muokkaamaan vedestä ympäröivää kaupunkia yhdistävän aiheen urbaanissa kontekstissa. Hakaniemenrantaan luodaan mielenkiintoinen yhdistelmä avoimia, terassoituja, nostettuja ja kelluvia typologioita, jotka yhdessä urbaanin puiston kanssa luovat julkisen tilan sarjan. Läpäisevä kaupunkirakenne mahdollistaa avoimen pääsyn koko alueelle, ja uusi jalankulkusilta luo urbaaneja yhteyksiä alueen tärkeimpien kohteiden välille.”

Toivotaan, että nämä molemmat palkittaisiin!

---

plus1) Samaa kansaa

On kliinisenä, teollisena, ja suoraan ”toteuttamiskelpoisimpana” luultavasti voittava työ. Tässä vahvasti Verstas Arkkitehtien työltä näyttävässä suunnitelmassa ei hirveästi ideoida, vaan toteutetaan mitä rakennusyritykset haluavat. Suunnitelma näyttää valmiilta toteutettavaksi, kokoomushenkiseltä ja kantakaupunkimaiselta. Ja tästähän tykätään. Plussana toki tässäkin ehdotetaan ulkoallasta (mutta, siten että se on helppo jättää toteuttamatta).

“Ehdotuksen visiona Hakaniemenranta kehittyy eläväksi urbaaniksi salmeksi Helsingin kantakaupungin ja meren rajapintaan. Kohta jossa Helsingin Keskuspuisto “viherkeuhko” ja merellinen Helsinki kohtaavat kapealla alueella kaupunkirakenteen sisällä. Visio yhdistää Kallion työväenkaupunginosan, Kruunuhaan kantakaupungin sekä Sörnäisen vanhan satama- ja teollisuusalueen identiteetit: uusi Hakaniemenranta on koko kansan ranta!”

Olisi muuten kiinnostavaa tietää onko Arkkitehtuuritoimisto B&M jaksanut osallistua enää tähän kilpailuun?

Helsingin Telakkarannan suunnittelusta ja toteutuksesta

Yksi hienoimmista uutisista Helsingin rakennuskannan nykyaikaisesta kehittämisessä saatiin vuonna 2010, kun Telakkarannan kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittaja ratkaistiin. Lundgaard & Tranberg Arkitekter voitti kilpailun kiinnostavalla ”Living Harbour”-ehdotuksella.

Kahdeksan vuoden aikana paljon on ehtinyt tapahtua ja paljon jäänyt tapahtumatta. Lundgaard & Tranberg on heivattu ulos projektista kokonaan, mutta suunnittelu on kuitenkin vihdoin edennyt niin, että rakentaminen alkaa tänä vuonna. Skanska toimii alueen develoupperina (kyllä, jotkut käyttävät tätä finglinnosta).

Tässä kirjoituksessa käyn läpi arkkitehtuurin ja business-logiikan ongelmia, jotka ovat näytelleet taas isoa osaa alueen jatkokehittelyssä. Kuten niin monesti Suomessa käy, ei-suomalaiset toimistot on sivuutettu, ja jatkosuunnittelu on jyvitetty paikallisille toimistoille, jotka ovat valmiimpia toimimaan rakennusliikkeiden ohjauksen mukaan.

Jatkokehittelyn ongelmat ovat tuttuja, kulujen karsimista, insinöörimäisyyttä, epätyylikkyyttä ja sitä, että alueen ominaisestetiikkaa ei tunnisteta. Empiirisellä tasolla tämä tarkoittaa ainakin kliinisyyden vahvistamista, joka pyrkii gentrifikointi-estetiikalla muuttamaan alueen luonnetta liikaa ”puhtaan” ja ”puhtauden suuntaan. Toisaalta myös spesifimpää ”ikkunoinnin” ongelmaa, jossa kaikki luovuus ikkunoiden ryhmittelystä poistetaan vakioelementtien tieltä.

Telakkarannan ”ankkuriprojektiksi” varmistui joulukuussa 2017 Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) pitkäaikainen vuokrasopimus Telakkakatu 6 rakennettavaan kiinteistöön. Skanskan rakentama, kahdeksan kerroksinen toimitilarakennus, valmistuu vuoden 2020 alkuun mennessä. Kaavamerkintää vaihdettiin nopealla aikataululla, jotta tämä saatiin menemään läpi.

Skanska toimii itse hankkeessa myös sijoittajana! Tämän kompleksin yhteyteen rakennetaan myös maanalainen pysäköintilaitos! Elmun haikailema Konepaja-halli yhdistyy uudistettuna ”tapahtuma- ja kokousrakennuksena” myös ECHA:n tiloihin. Aika kaukana ollaan siis kulttuurikeskittymästä ja ”luovien alojen” yrityksistä.

L Arkkitehdit on vastannut arkkitehtonisen ilmeen jatkokehittelystä. Rakennuksen hahmo on säilynyt Lundgaard & Tranbergin suunnitelmista, mutta lopullisen version ilme on teknisen pelkistetty, ale-versio ja henkii tylyä, pekkahelin-maista 2000-luvun alkua. Katsotaan päätyykö kuparifasadi lopulliseen toteutukseen. Rakennukseen yhdistetään ja kunnostetaan suunnitelmien mukaan myös kaksi pienempää suojeltua rakennusta alueelta.

Purkutyöt ovat alueella tällä hetkellä siis jo käynnissä, ja itse rakentamisen pitäisi alkaa piakkoin.

Toinen tänä vuonna Telakkarannassa aloitettava projekti on Huttunen-Lipasti-Pakkanen-toimiston jatkokehittelemä kolmiosainen asuinrakennusten kokonaisuus ja toimitaloon yhteydessä oleva seitsenkerroksinen ’Annex’-asuinrakennus. Myös tässä ”jatkokehittely” on tuottanut yksinkertaistettua tylsyyttä, esimerkiksi parvekkeiden ja insinöörimäisen ”epäsommitteltujen” ikkunoiden takia. Voittaneessa tanskalaisten kilpailuehdotuksessa juuri ikkunoiden sommittelu ja alueelle sopiva rouheampi punatiilisyys oli avainosassa, mutta ei enää.

Alueen kolmannen ”blokin”, jonka pitäisi siis rakentua nykyisen Nosturin paikalle ja tilalle, jatkosuunnittelusta ei ole vielä julkaistu lisätietoja. Kuitenkin Skanskan myyntijulisteessa voi päätellä, että H-L-P on vastuussa myös tämän osa-alueen suunnitelusta.

Todettakoon vielä, että Lundgaard & Tranberg Arkitekter’ien sivuilta kaikki maininnat heidän osallistumisestaan Telakkarannan suunnitteluun ja kansainvälisen kilpailun voitosta, on poistettu. Tämä linkki vei aiemmin Telakkarannan suunnitelmien sivuille: http://www.ltarkitekter.dk/da/projects/57, jossa todettiin alueesta ja suunnitelmista näin: ”The site has a unique, raw, industrial quality that will be preserved through an awareness of the gentle balance between preservation and regeneration of the urban fabric. “

Suosittelen tutustumista toimiston muihin projekteihin! Niistä käy ilmi, että harmillisesti Skanska on luopunut mahdollisuudesta toteuttaa pohjoismaista laatuarkkitehtuuria. Tällä hetkellä näyttää siis vahvasti siltä, että suuret odotukset tanskalaisen arkkitehtuurin saapumisesta Helsinkiin, on laimennettu väljähtyneeksi kaupalliseksi lokalismiksi.

2013 suunnitelmat näyttivät vielä hyvältä:

https://www.youtube.com/watch?time_continue=257&v=FPeTUlFkij4

Asemakaavan muutoksen selostus (luonnos):

https://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/2012_kaavakuvat/0841_1_selostusluonnos.pdf

Kiinnostaako koti Telakkarannasta?

https://kodit.skanska.fi/asuinalueet/helsingin-telakkaranta

#telakkaranta #skanska #lundgaard&tranberg #h-l-p #larkkitehdit #livingharbour

Hietarannan paviljongeista – uusien paviljonkien rakentamisen puolesta!

Helsinki päätti 2000-luvulle tultaessa, että Hietarannan uimarannan palveluihin tarvitaan selkeä parannus. Ajatuksena oli, että uusi ”nykyaikaisilla palveluilla varustettu” paviljonki korvaisi vanhan ja vanhentuneen paviljongin.

Järjestettiin siis arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti ”Katamaraani”, (kyllä tämän pitäisi muistuttaa jollakin tavalla katamaraania) ja uskomatonta kyllä, se myös rakennettiin vuosikymmen myöhemmin valituskierrosten jälkeen.

Uudistussuunnitelmaan kuului, että vanha paviljonki puretaan, koska vain yhdelle paviljongille olisi tilaa Hietarannalla. Tunnetusti Töölössä vastustettiin purkamista ja vanha paviljonki remontointiin lopulta ”kylätaloksi”, jossa ei kuitenkaan saanut olla kilpailevaa kaupallista toimintaa.

Tässä kirjoituksessa haluan kritisoida kahta asiaa: Aluksi sitä, että uusi paviljonkirakennus on kaikin tavoin epäonnistunut ja esteettisesti hirveä. Ja toiseksi sitä, ettei Hietarantaan mahtuisi lisää erilaisia paviljonkeja tai muita rakennuksia.

Mielestäni mahdolliseen merikylpylähankkeeseen ja uusiin paviljonkeihin tulisi suhtautua myönteisesti. Tällä hetkellä parkki- ja urheilupaikkojen lisäksi Hietarantaa reunustaa kaksi rakennusta.

1) Hietsun (vanha) paviljonki

Joka toimi siis ennen kahvilana ja pukuhuonerakennuksena, mutta toimii nykyisin toimistoina ja juhla- ja tapahtumapaikkana.

2) Hietarannan uusi ravintolakahvila, nykyisin Baden-Baden

Valmistui vuonna 2011, Arkkitehtitoimisto Olli Pekka Jokelan suunnittelemana. http://www.arkopj.fi/frameset_fin.html

Liikuntavirasto vastaa rakennuksesta, jonka kaupunki omistaa.

Yleisesti Liikuntapaikka-arkkitehtuuria voi kritisoida tyylittömyydestä, mutta tässä ei ole kyllä mikään onnistunut. Miksi esimerkiksi parkkipaikalla on niin keskeinen rooli? Miksei rakennus maastoudu millään tapaa ympäristöönsä? Ja miksi suunnitelmassa ei ole mitään ”helsinkiläistä”? Vaikka näin alkuun.

Ensimmäiset viisi vuotta myös kahvilarakennuksen sisustus oli luotaantyöntävän kouluruokalamainen. Nyt uuden Baden-Badenin myötä tässä on sentään tapahtunut iso parannus.

3) Uusien paviljonkien rakentamisen puolesta

Katamaraanin purkaminen ei liene ajankohtaista, joten jotta sattunut vahinko voitaisiin jollakin tapaa korjata, tulisi harkita uusien ja erilaisten paviljonkien rakentamista. Tällöin Katamaraanin keskinkertaisuus voitaisiin piilottaa muiden rakennusten sekaan.

Hietaranta sopisi mainiosti monien erilaisten paviljonkien rakennuspaikaksi. Myös mahdollisen merikylpylän rakentamista, ja talviuintipaikkojen kunnostamista tulisi harkita.

#hietsu #hietaranta

Asuinrakennusten suosikki-inhokit 1980-luvulta! – TOP 6! – Katso kuvat!

Aloitetaan diplomaattisesti vaikka näin: 1980-luvun arkkitehtuuri ei ollut parasta aikaa Helsingille, ei edes kaukaisesti hyvää. Vaikka kaupunkikuvallisia ja rakennuslaadullisia hirvityksiä tuotettiin 70- ja 90-luvuillakin, niin juuri kahdeksankymmentäluku ja sen tuotanto on ollut kaikkein ankeinta ja mielikuvituksetonta aikaa Helsingin arkkitehtuurissa. Mutta toisaalta kuvastaa siis hyvin aikaansa.

Olen yrittänyt valita tähän kattaukseen asuinrakennusten ei-napakympeistä niitä kamalimpia. Olen rajannut fokuksen kantakaupunkiin. Mutta miksi näitä pitäisi katsoa ja miksi näiden rakennusten esittely on juuri nyt ajankohtaista? Syitä on tietysti monia, mutta tämän aikakauden asuinrakennukset toteutettiin monilta osin hyvin ”halvasti” ja peruskorjausten ensimmäinen aalto on pian tulossa, on siis mahdollisuus päästä näistä eroon!

Se, miksi osoittelen siis rumia rakennuksia sormella liittyy haluun edesauttaa niiden purkamista pikaisesti. Päällimmäisenä tarkoituksenani on siis ”vainota” juuri näitä rakennuksia. Kyseisten rakennusten radikaali modifioiminen tai purkaminen ja tonttien uudelleen suunnittelu loisivat mahdollisuuden paremmalle ja nykyaikaisemmalle arkkitehtuurille.

Haluan tällä eleellä myös näyttää, miten tuhoisaa 1980-luvun suunnittelufilosofia oli monimuotoiselle kaupunkirakenteelle. Haluan myös nostaa esille kuinka 1980-luvun arkkitehtuurinen ajattelu vaikuttaa yhä haitallisesti asuinrakennusten suunniteluun.

Jotta tehdyt virheet voidaan korjata, näitä rakennuksia ei voi jättää alkuperäiseen asuunsa. Kaupunki on viime vuosina ottanut positiivisemman suhtautumisen toimisto- ja asuinrakennusten purkamiseen ja radikaalimpiin modifiointeihin. Tämä on loistava ja kannatettava käänne.

Mutta valintani, top kuusi, 1980-luvun kohteista joille pitäisi tehdä jotain:

6) Hämeentie 64 (1982)

Kinaporinkadulla numerossa 11 sijaitsi ennen matala yksikerroksinen liikerakennus, jonka tontin rakennusmassaa haluttiin 80-luvulle tultaessa lisätä. Yhdistetty uusi liike- ja asuinrakennus valmistui 35 vuotta sitten.

(Finna.fi, Piispanen Reijo, Valokuvaaja 1981, Helsingin kaupunginmuseo)

Rakennusta ollaan nyt korottamassa yhdessä Hämeentie 62 kanssa rohkealla suunnitelmalla. Toivotaan että tämä toteutuu! Ja että, se toteutuu suunnitellun kaltaisena, tällöin rakennusmassaan tulisi kivaa kerroksellisuutta.

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2017/Ksv_2017-05-09_Kslk_12_El/56E82733-A26A-C886-8493-5B8AD5400000/Liite.pdf

Tämä uudistus on siis enemmän kuin tervetullut, joten rakennuksen purkaminen ei ole tässä tapauksessa välttämätöntä (tai ei ehkä realistisesti edes mahdollista).

5) Porthaninkatu 1 (1988)

Toiselle linjalle kauan tyhjänä olleelle tontille, nousi tämä harmaa betonipötkäle kasarin lopussa ja metron tultua. Mitään uudistussuunnitelmia tälle ei ole esitetty, eikä sen purkaminen liene vielä ajankohtaista.

(Finna.fi, Rista Simo SER, Valokuvaaja 1970, Helsingin kaupunginmuseo)

Mutta voisiko rakennuksen vaikka alkuun maalata?

4) Mechelininkatu 1c (1989)

Baanan viereiset asuinrakennukset nousivat sairaala-alueelle 80-luvun lopussa. Marian sairaalan aluetta ollaan juuri suunnittelemassa uuteen aikakauteen. Ja tämä tylsistä tylsin rakennuskokonaisuus tullaan mitä luultavimmin purkamaan!

Tämän tekee mahdolliseksi se, että kyseessä on kokonaisuudessaan vuokratalokompleksi.

3) Kruunuvuorenkatu 13-15 (1986)

Katajanokalta purettiin Linnankadulta vanha toimistorakennus ja uusi asuinrakennus on juuri valmistumassa (ks. Huttunen Lipasti Pakkanen Arkkitehtien Katajanokka)

Varsin läheltä tätä kohdetta löytyy yksi Katajanokan hirvityksistä. Tässä tontin massoittelussa ei ole mitään järkeä ja rakennusten fasadit, massoittelu ja kaupunkikuvallisuus on kaikilta osin superkauheaa. Ei voi muuta, kuin toivoa tämän kokonaisuuden pikaista hävitystä.

2) Hämeentie 58-60 (1986)

Ja sitten vielä kaksi. Tämä ”kaarevuus” ja ”tasaräystäinen tylsyys”, tekee joka kerta vihaiseksi kun tulee Kurviin, varsinkin jos muistelee mitä kyseisellä paikalla sijaitsi ennen. Argh, miten rakennusyhtiö Haka pilasi tämän, korruptio, metron rakennustyömaa, etc.

Kurvissa tällä tontilla sijaitsi siis ennen tällainen Jugend-talo:

(Helsingin kaupunginmuseo, Eeva Rista)

Pahinta tässä rakennuskokonaisuudessa on tasoittava räystäslinja. Tällainen tasapäistävä suunnittelufilosofia on kertaantunut vielä muutamia vuosi sitten Teollisuuskadulla (ks. Miksi Helsinkiä täydennetään niin tylsästi?)

1) Sturenkatu 8-10 / Porvoonkatu 10 (1988)

Ja viimeiseksi suosikki-inhokki asuinrakennukseni 1980-luvulta! Tadah!

Ensiksi, se jakaa tilan ja kyseessä olevan risteyksen niin luotaantyöntävästi sellaiseksi ympäristöksi, ettei oikeastaan kukaan halua olla lähellä rakennuksen etupuolta.

Oon heitannut tätä jo kohta parikymmentä vuotta. Rakennus yrittää matkia toisen puolen puistikon muotoa, mutta tekee sen jotenkin älyttömästi. Miksi rakennuksen edustalle on jätetty epäkäytännöllisin puoliympyrä plaza? Ja nää rakennusmateriaalit! Tämän rakennuksen kauheus tulee esille varsinkin sateella, kun se näyttää uitetulta lavasteelta.

Rakennus on vasta kolmekymppinen, mutta vaikuttaa olevan elinkaarensa loppupuolella. Toivotaan, että tästä päästäisin pikaisesti eroon!

Makasiinien jäännösrauniota ei tulisi purkaa, eikä sille pitäisi etsiä uutta käyttötarkoitusta, vaan sen pitäisi antaa raunioitua rauhassa

Tämä kirjoitus puolustaa raunioiden asemaa kaupungissa. Epämääräisyyden vastustaminen ja siisteyden ideaali on vaikuttanut voimakkaasti kaupunkisuunnitteluun ja kaupungin huoltamiseen Helsingissä aina näihin päiviin asti. Raunioiden syntyminen on estetty huolellisesti ja ”alkavat rauniot” on mieluummin purettu heti, kuin jätetty ajalle heitteiksi. Nykytaiteessa raunioiden merkitystä on käsitelty laajemminkin viime vuosina, ja sieltä löytyy myös teoreettista selkänojaa raunioiden merkityksellisyyteen ja niiden puolustamiseen.

Väitän, että kaikkea ei tarvitse siis purkaa, kaikelle ei tarvitse löytää uutta käyttötarkoitusta, vaan raunioituva tila voi olla merkityksellinen sinällään.

Rauniot ovat yleensä saaneet alkunsa joko tarkoituksellisen raunioittamisen tai unohtamiseen liittyvän raunioitumisen tuloksena. Raunioiden elinkaareen liittyy niin temporaaliset kuin symboliset ulottuvuudet. Rauniot symbolisoivat ennemminkin jotain metatasolla olevaa, kuin niiden entiseen tarkoitukseen tai toimintaan suoraan liittyviä asioita.

Väitän, että rauniot ovat sinällään arvokkaita ja yhteiskunnallisesti kiinnostavia. Mitä tämä voi siis tarkoittaa? Onko raunioitumisen syyllä merkitystä? Ja mitä rauniot tai raunioitumisen prosessi representoi? Ja lopuksi, miksi raunioita tulisi puolustaa?

Rauniot ovat valitsevaan järjestykselliseen ympäristöön verrattuna kauneusvirhettä, epätäydellisyyttä, sen kestämistä ja hyväksyntää, ettei kaikkea voi muokata tai korjata. Rauniot myös vihjaavat, että kaikkea ei kannata yrittää hallita ja kaikelle ei ole tai voi olla funktiota. Rauniot ehdottavat että jotain voisi jättää ajan hoitoon, vuosikymmenten huomaan.

Parasta juuri Makasiinien jäännösraunioissa on se, ettei niitä voi käyttää tällä hetkellä mihinkään. Niistä ei siis pidä tehdä muistomerkkiä, vaan ennemminkin antaa kehittyä jonkinlainen anti-muistomerkki. Niille ei myöskään pidä tarkoituksellisesti luoda uutta funktiota.

Tämä ajattelutapa lähestyy samanlaista ajatteluympäristöä, mihin IC-98 nykytaideprojekti Khronoksen talo-projekti tähtää. Tässä projektissa rakennus jätetään ajanhuomaan tuhanneksi vuodeksi ja ihmisten puuttumista tilaan rajataan merkittävästi.

Raunioita ja raunioitumista on käsitelty nykytaiteesta viime vuosina laajasti. Esimerkiksi vaikkapa Anssi Pulkkisen tämän vuoden Street View (Reassembled) I-III käsittelee tuhoutuneiden tai raunioitettujen rakennusten väliaikaista asemaa kaupunkikuvassa ja raunioiden moniulotteista representaatiota.

Tai vaikkapa Superflexin IHME-teos vuodelta 2011, joka käsitteli Enso-Gutzeitin rakennuksen hypoteettista raunioitumista. Tai vaikkapa Jalal Touficin ajattelu raunioiden merkityksestä kokemukselle, sisällissodan jälkeisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa ja kontekstissa.

Mielestäni Makasiinien jäännösraunion raunioitumisprosessi voisi toimia jonkinlaisena siltana nykytaiteen ja kaupunkisuunnittelun välillä. Uudenlaisena, konkreettisena tapana hahmottaa kaupunkitilaa ja kokemusta.

Helsingissä vallitseva suhde raunioihin on linkittynyt ajatukseen epämääräisyydestä. Suhde tällaisiin määrittelemättömiin tiloihin ja rakennuksiin, on ollut vielä viime vuosinakin hyvin hankala. Ainoa ratkaisutapa on ollut puhdistaa ja hävittää kaikki epämääräinen tai epämääräiseltä tuntuva.

Muistamme hyvin vaikkapa Kruununvuorenrannan vallatun talon järjettömän purkamisen ja 70 000 euron hinnan, Verkkosaaren kaikkien rakennusten ennakoivan purkamisen tai vaikkapa Mechelininkadun tämän vuotisen puiden kaatamisen. Kaikissa on taustalla halu puhdistaa ja luoda virheetöntä kaupunkia. Anaalinen kliinisyys voi siis edelleen mainiosti Helsingissä, missään ei saisi olla epäsiistiä tai epämääräistä.

Toinen lähestymistapa raunioihin tai raunioitumiseen Suomessa on tietenkin aina turvallisuuskysymykset. Makasiinien jäännösrauniota ei pidetä turvallisena ympäristönä, niiden sortumisvaaran tai tiilien myrkyllisyyden vuoksi. On sanomattakin selvää, että turvallisuusargumentteja rakastetaan ja kuunnellaan Suomessa.

Mutta, palataan hetkeksi siihen, miksi Makasiinit lopulta raunioituivat tai raunioitettiin. 2000-luvun alkuun mennessä Makasiineille oli muodostunut moninainen kaupunkikulttuurin alusta, joka oli vaarassa tuhoutua Töölönlahden kaavoituksen edetessä. Vuoden 2002 kaavoitus mahdollisti siis Makasiinien purkamisen ja Musiikkitalon lopullinen suunnitelma myös pakotti siihen. Huomioitavaa Musiikkitalon arkkitehtuurikilpailussa olikin, ettei tehtävänanto kannustanut Makasiinien säilyttämistä tai ottamista mukaan suunnitteluun. Lopulta poliittisena kompromissina pieni jäännösosa Makasiineista suojeltiin.

”Hassusti” makasiinit paloivat juuri muutama päivä aikaisemmin kun niiden purkamisen piti alkaa vuonna 2006. Fragmentiksi tarkoitetusta osasta myös ”vahingossa” purettiin pohjoisenpuoleista seinää pitkältä tulipalon jälkiselvittelyssä. Tämän fragmentaarisen osan käyttötarkoitusta ei koskaan määritelty tarkemmin. Tulipalo ja ”vahinkopurkaminen” vaikeuttivat tilankäytön suunnitelmia merkittävästi. Muutama ehdotus jäännös-Makasiinien käyttötarkoituksesta kuitenkin tehtiin. Nostokoneyrittäjä halusi paikalla tanssilavan ja Makasiinit Redux kulttuuritukikohdan. Kumpaankaan hankkeeseen ei ilmaantunut lopulta rahoitusta. Makasiinien fragmenttiosa jäikin odottamaan tulevaisuutta, aidattuna tilana keskellä kehittyvää Töölönlahtea.

Tämä kompleksinen lähihistoria ja vuosikymmenen hiljaisuus tekee Makasiineista raunion alun. Makasiinit on siis tavallaan tahallisesti ja tahattomasti raunioitettu. Ei ole siis mielestäni oleellista miettiä minkälaiseksi Makasiinit pitäisi korjata, tai miten niiden mahdollinen ”toiminta” nivoutuisi sujuvasti Töölönlahden ympäristöön. Tosiasiallista on, että jäännösrakennus on jätetty jo hyvin huonoon kuntoon. Ehkä kaupunginhallinnossa ajatellaan, ettei kukaan enää ”tosissaan” vastusta lopullista siistivää purkamista, koska onhan kyseessä Helsingin ”paraatipaikka”.

Väitän, että raunioiden ja raunioitumisen merkitystä ei olla osattu vielä nykyaikana arvostaa Helsingissä. Koska teemallisesti ajatus tuntuu täällä vieraalta, viekkaalta ja väärältä, korkean profiilin esimerkkiprojekti sopisi tilanteeseen mitä mainioimmin. Hiljalleen raunioitumista aloitteleva Makasiinien jäännösosa loisi esteettisesti, poliittisesti ja taiteellisesti moniulotteisen ja kiinnostavan tilan, tai oikeammin ei-tilan Helsingin keskustaan.

Huttunen Lipasti Pakkanen Arkkitehtien Katajanokka

Ennen kuin asiaan, on ihmeteltävä (taas) miksi niin monen arkkitehtitoimiston nimeäminen on niin mielikuvituksetonta ja tylsää. ”Nooh laitetaanko vaikka sukunimi? tai nämä meidän sukunimet aakkosjärjestyksessä?”. Huttunen Lipasti Pakkanen Arkkitehdit tai Huttunen-Lipasti-Pakkanen Architects englanniksi on tämän sarjan ehdottomia menestyjiä.

HLP Arkkitehtien ”rationaalisiin matemaattisiin muotoihin” ja ”leikattuihin pelkistettyihin pintoihin” perustuva tyyli alkaa olla jo hyvin tunnistettavissa. Viimeisten vuosien aikana toimisto on päässyt tekemään interventionsa kahdella korkean profiilin projektilla Katajanokalle. ”Allas-projektista” valmistui täksi syksyksi ensimmäinen osa ja Linnankadun vuokra-asuinrakennus on jo kauan ollut harjakorkeudessa ja kohta siis vihdoin myös valmis, ja pressut voidaan poistaa.

Molemmista projekteista käy ilmi HLP Arkkitehtien vahvuus tehdä kiinnostavaa ja toimivaa kaupunkitilaa massoittelulla. Toisaalta sen tyylin pelkistyneisyys, suunnitelmien tietokoneohjelmaisuus, kaiken ylimääräisen karsiminen pois, ja sitä kautta tuleva ”tehokkuus” on jollakin tapaa epätodellista, väärää ja vieraannuttavaa. Rakennukset eivät ole millään tavalla orgaanisia, vaan ennemminkin origamimaisia.

Nyt kun Allas on juuri taas sulkeutumassa ja kasvamassa ensi kesäksi lopulliseen (väliaikaiseen) mittaansa, on mielestäni aika hehkuttaa tämän toimivan rakennusympäristön kaupunkitilallisuutta. Vaikka monella ratkaisevalla tavalla rakennukset eivät juuri itsessään ole olleet kovinkaan toimivia (omituisuudet pukeutumis- ja WC-osastoilla).

Kuten tässä pienessä tilassa vierivieressä olevat kymmenen pisuaaria.

Myös allasosastosta hyppyaltaan poiskarsiminen luovat hassua ”tylsyyden kunnollisuutta”.

Paikan vahvuus on rakennusten massoittelussa ja niistä syntyvien tilojen luomisessa. HLP:n tyyli sopii juuri tällaisiin väliaikaisiin rakennuksiin, jossa halpuudesta ja ”kestävyydestä” ei tarvitse olla niin huolissaan, ja joissa tilallisuus ja tilojen kokeminen nousee keskiöön.

Tämä tehokkuudelle alistaminen (esteettisimpien ratkaisujen kustannuksella) on varmastikin noussut toimistossa moneen kertaan esille. Voidaan väittää, että tehokkuuden teeman ylittämistä, HLP yrittää ainakin jollakin tapaa projektissaan Linnankadulla. Vaikka arkkitehtonisissa ratkaisuissa luotetaan taas matemaattisiin geometrisiin pintoihin, siitä löytyy tietynlaista kunniahimoa. Vaikka rakennus ei ole mitään ”uus-jugendia”, joksi joku tätä projektia kutsui, niin se etsii kommunikoivaa suhdetta viereisiin Jugend-rakennuksiin huolella ja lainaa jotain niiden muotokielestä.

Linnankatu 3

Projekti vaikuttaa tässä vaiheessa tilallisesti taas onnistuneella (ja varmasti monella tapaa kiinnostavammalta kuin aikaisempi rakennus) , mutta lopullisesti fasadista ja sen visuaalisista ilmeestä ei voi vielä sanoa lopullisesti mitään. Tuleeko se näyttämään tältä?

HLP voisi olla yleisesti kiinnostavampi toimisto, jos se luottaisi vahvuuksiinsa, eli massoitteluun ja tilallistamiseen, ja samalla etsisi tyyliinsä muutosta visuaalisen tehokkuuden ideaalista luopumisella. Tällaisenaan se esiintyy halpana ja pelkistettynä JKMM-kopiona, jonka ymmärrys rationaalisuudesta on tiukan markkinahenkinen.

Tuntuukin siltä, että toimisto kärkkyy projekteja, jossa kustannukset on painettu minimiin ja arkkitehtonisen muodon kunnianhimo on varsin alisteisessa asemassa.

#allas #swimmin pool #outdoor #hlp

Tämän päivän näkökulmasta kiinnostavat, mutta vähemmän tunnetut työt arkkitehdeiltä. Osa 1 / J.S. Sirén

Tämän (mini)sarjan tarkoituksena on esitellä Helsinkiin suunnitelleiden (ja rakentaneiden) arkkitehtien vähemmän tunnettuja töitä, jotka ovat kiinnostavia jollakin tapaa tämän päivän näkökulmasta.

Ensimmäisenä J.S. Sirén, jonka molemmat ”päätyöt” on tällä hetkellä sattumalta remontissa (Eduskuntatalo ja Lassila&Tikanojan liiketalo).

Sirénin arkkitehtuurissa on sen konservatiivisuudesta huolimatta (tai siitä johtuen) paljon mielenkiintoista arkkitehtuuriselle keskustelulle nykyaikana. Sirénin arkkitehtuurinen ajattelu ponnisti klassismista ja klassisesta kaupunkitilan ajattelusta. Sirénin suunnitelmissa seurattiin aina katulinjan noudattamista ja korostettiin korttelinkulman tärkeyttä. Umpikorttelin puolustajia siis!

Kiinnostuin hiljattain Sirénin Temppeliaukion katedraalisuunnitelmasta, jota ei siis koskaan sotien takia tai sotien jälkeenkään rakennuttu. Suunnitelmasta ”aika ajoi niin sanotusti ohi”. Töölö näyttäytyisi hyvin erilaisena paikkana jos tämä suunnitelma olisi toteutettu. Juuri tämä ”senaikaisen” nykyaikaisuuden muutos, ja siihen liittyneet tapahtumat, ja poliittisuus on edelleen superajankohtaista ja kiinnostavaa esimerkiksi nykyaikaisen moskeijarakentamisen näkökulmasta.

Toisaalta Sirén pääsi lähelle Temppeliaukiota. Kiinnostavimpana työnä valitsin Runeberginkadulle toteutetun nuoruudentyön. Tässä suunnitelmassa on kaupunkitilaan luotu kaksi punatiilistä asuinrakennusta, jotka luovat jonkinlaisen ”portin” kohti Temppeliaukiota. Riitta Nikulan mukaan nämä Runeberginkatu 29 ja 31 edustavat tanskalaistyyppistä vahvaa tiiliklassismia. Olen samaa mieltä! Rakennukset on suunniteltu 1923-4 ja rakennettu 1924-25.

Nämä asuinrakennukset toimivat edelleen loistavasti; on oikeat mittasuhteet, katu linjassa, eklektiset teemat. Sirénin itsensä mukaan ”Tyylit ovat kaikki aikanaan elimellisesti kasvaneet omasta historiallisesta ympäristöstään ja oman aikansa käytännöllisistä vaatimuksista, probleemoista, tehtävistä ja hengestä.”

Nämä rakennukset ovat mielestäni ajankohtaisia etenkin Telakkarantaan (toivottavasti) kohta rakennettavien punatiilisten asuinrakennusten näkökulmasta, ja mahdollisesta dialogista näiden kesken.

Vielä lopuksi voisi mainita Sirénin onnistuneista töistä Kasarmikatu 42, joka valmistui vuosina 1933-4. Senaattikiinteistöt on myynyt rakennusta tämän vuoden aikana ja toivottaa olisi, että pelkistetyn klassinen rakennus palaisi asuinkäyttöön.

Lähteet:

Blomstedt, Severi (toim.). J.S. Sirén: arkkitehti = architect: 1889-1961. Helsinki 1989.

Nikula, Riitta. Yhtenäinen kaupunkikuva: Suomalaisen kaupunkirakentamisen ihanteista ja päämääristä 1900-1930, esimerkkeinä Helsingin Etu-Töölö ja Uusi Vallila. Helsinki 1980, 216.

Toimistotiloista asuintaloiksi – muuttuvat fasadit Kampissa

Ainakin neljä kohdetta Kampissa on viime vuosina muutettu tai juuri muuttumassa toimistotaloista asuinrakennuksiksi. Kyseessä ovat olleet 1950- ja 60-luvuilla rakennetut toimistotalot, jotka eivät talotekniikaltaan enää vastaa nykyajan toimistorakennusten vaatimuksia. Koska rakennuksiin ei löydy enää toimistotilojen vuokraajia, nousee kysymys; puretaanko rakennus kokonaan (ja rakennetaan uusi tilalle) vai muokataanko rakennuksen rungosta jotain uutta (asuinrakennuksia).

Molempia ratkaisuja on kokeiltu. Tässä kirjoituksessa keskityn uusiin asuinrakennuksiin, jotka on muokattu toimistotaloista. Nämä projektit ovat siis lähteneet liikkeelle puoliksi puretuista toimistorakennuksista.

Mielenkiintoisimpana kysymyksenä nousee esille minkälaisia uusista asuinrakennusten fasadeista lopulta tulee. Pyritäänkö asuinrakennuksissakin hillitysti jäljittelemään entuudestaan tuttua toimistotilallista kaupunkikuvaa vai haetaanko kokonaan uudenlaista ja rohkeampaa ilmettä? Taaskin, molempia suuntauksia on kokeiltu, mutta mihinkään hurvitteluun ei ole kuitenkaan lähdetty.

Seuraavassa neljä ratkaisua, miten muuntautuminen asuinrakennuksissa on toteutettu:

Ruoholahdenkatu 4

Toimistorakennus vuodelta 1963

(entinen Ravintola Kantiksen rakennus)

Juuri valmistuvassa rakennuksessa lähtökohtainen suunnitelma oli jäljittelevä. Onneksi lopullinen suunnitelma ja toteutus otti askelia rohkeaan suuntaan! Pisteitä myös reippaasta värivalinnasta!

Lönnrotinkatu 24

Toimistorakennus vuodelta 1969

(entinen Alepan rakennus)

Ei ole lähdetty tekemään mitään erikoista, jäljitellään vanhaa värimaailmaa ja kaupunkikuvallisuutta.

Hietalahdenkatu 8

Toimistorakennus vuodelta 1956

(entinen ja nykyinen nepalilainen Aangan)

Tässä reipas ero aikaisempaan punatiiliseen toimistorakennukseen.

Uudenmaankatu 28

Toimistorakennus vuodelta 1964

Ehkä ensimmäisenä 2000-luvulla tehty fasadin muutos näytti suuntaa tuleville muutoksille.

Lopuksi, tämä rakennusten muokkaaminen on mielestäni hieno suuntaus. Se luo rakennusten sisäistä kerroksellisuutta ja antaa luvan muuttaa kaupunkia samassa mittakaavassa. Yllättävää on se, ettei lisäkerroksia tai rohkeampaan muuttamiseen ole löytynyt kiinnostusta.

#helsinki #Architecture #facade #contemporary

Mutkittelua odotellessa, huomenna Meander tulee?

Ensi vuonna tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta, kun Steven Hollin ja Vesa Honkosen ehdotus ’Meander’ voitti Taivallahden kasarmialueen täydentämisrakentamisesta järjestetyn kutsukilpailun. Alueen kehittäminen on jaettu kahteen eri osaan; uudisrakennukseen ja olemassa olevien rakennusten saneeraukseen.

Alueen kehittämisen voidaan sanoa sujuneen pitkään melko nihkeästi (yhdeksään vuoteen ei tapahtunut mitään). Senaattikiinteistöt myivätkin tyhjillään olleet saneerattavat kiinteistöt Auratum Kiinteistöille tänä vuonna. Vanhojen kasarmirakennusten kunnostus alkoi vihdoin keväällä 2015. Keväällä 2016 alueelle avautuu kasarmin autohallirakennukseen saneerattu päivittäistavarakauppa ja myöhemmin syksyllä hoiva- ja palveluasumisen yksikkö, toimisto- ja kokoontumistiloja, ravintola- ja liiketilaa sekä maanalainen pysäköintihalli.”[1]

Myös uudisrakennuksen rakentaminen on nyt Auratum Kiinteistöjen vastuulla, mutta missä päätös Meanderista viipyy? Koska sen rakentaminen alkaa? Vai onko suunnitelmiin tullut muutoksia? Viimeisin tieto oli keväältä, jonka mukaan “Saneerattavan kiinteistön vieressä sijaitsevalle tyhjälle tontille kaavoitetun uudisrakennuksen rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöksiä.”[2] Päätin siis soittaa Auratum Kiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Äijälälle, ja kysyä Kasarmialueen kuulumisista, eli missä mennään? Koska ja tuleeko Meander jo huomenna?

Kuten melko yleisessä tiedossa on ollut Senaattikiinteistöt yritti kaupitella projektia monille eri rakennusliikkeille, mutta kiinnostus oli laimeaa, koska rakennusprojektia pidettiin hmm.. haasteellisena. Äijälän mukaan rakennuspäätöksiä ei ole siis vieläkään tehty, mutta Auratum on kiinnostunut soveltuvin osin toteuttamaan projektin, mahdollisesti vuonna 2017, mutta ei ennen sitä. Eli ehkä vuonna 2016 kuulemme lisää aiheesta ja siitä miten suunnitelmaa on kehitetty asuntojen osalta.

Koska Meanderin rakentamisesta ei ole tehty päätöstä, ja koska odottaminen on yleisesti ottaen turhauttavaa, puolustankin tässä kirjoituksessa suunnitelman toteuttamista ja rakentamista suunnitelman mukaisesti kolmelta eri kannalta.

a) Miksi Meander on kiinnostavaa arkkitehtuuria?

Hollin ja Honkosen ’Meander’ täydentää vanhan autokomppanian aluetta ja tiivistää kaupunkirakennetta. Suunnitelma koostuu mutkittelevasta, erikerroksisesta kerrostalon kokonaisuudesta. Kattotasanteesta on siis tulossa nouseva ja sinne on suunniteltu ”lenkkipolku” ja sauna. Samankaltaista ideaa käytti myös BIG myöhemmin suunnitelmassaan Amager Bakken voimalaitoksessa, jonka katolle olisi tulossa lenkkipolun sijaan laskettetelukeskus.

Meanderin fasadin on suunniteltu olevan sään ja vuorokauden ajan mukaan väriään vaihtava. Sitä on kuvailtu orgaaniseksi olennoksi, joka olisi kokeilevaa ja erilaista asuinrakentamista. Meander toimii veistoksen omaisena arkkitehtuurina.

b) Miksi Meander pitäisi rakentaa?

Helsinkiin ei ole saatu rakennettua (kiinnostavista suunnitelmista huolimatta) mitään kokeilevaa ja kiinnostavaa asuinrakentamista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kalasatamaan ja Jätkäsaareen ei ole tulossa tällä hetkellä mitään erityisen kiinnostavaa. Vielä kun ALAn terassitalot odottavat Hanasaaren voimalan sulkemista, asuinrakentaminen velloo teknisessä tylsyydessään.

Myös Taka-Töölöön tarvittaisiin uudenlaista arkkitehtuuria, jossa olisi nykyaikaisia kerroksia ja kaupunkirakenteen tiivistämistä. Helsinkiin on myös ollut erittäin vaikea saada ulkomaisten arkkitehtien rakennuksia. Meander vastaisi näihin kaikkiin ongelmakohtiin uudenlaisella ja hyvin mietityllä tavalla.

c) Miksi Meander pitäisi rakentaa jo heti huomenna?

Kuten Holl/Honkosen suunnitelmasta käy ilmi, Meander ei ehkä ole tehokkain ja taloudellisin ratkaisu tontilleen. Se ei ehkä edusta ’affordable housing’:ia, mutta sopii mainiosti alueelleen ja, luo kontrastia korttelirakenteen sisälle. Suunnitelma on myös kymmenen vuotta vanha, ja jotta aika ei aja siitä ohitse, se tulisi toteuttaa ajallaan.

Huomenna tai ehkä jo ylihuomenna.

[1] http://www.hpplaw.fi/2015/hpp-avusti-auratumia-taivallahden-kasarmin-kiinteistokehityshankkeessa/

[2] http://www.auratum.com/64-auratum-kehittaa-helsingissa-taivallahden-kasarmi-saa-uuden-elaman

Kuinka korottaa ja muokata rakennuksia nykyaikaisesti Helsingissä?

Historiallisia kontrasteja on oltava myös itse rakennuksessa, ei vain rakennusten välisessä vuoropuhelussa. Rakennusten on annettava kehittyä, ja niihin on voitava tehdä lisäyksiä ja muutoksia. Tällaista modifiointia pitäisi myös kokeilla rakennuksia lineaarisesti yhdistävästi.

Palaten kirjoitukseeni rakennusten korottamisen tematiikasta, esittelen nyt neljä kohdetta Helsingistä, joihin nykyaikainen korottamisrakentaminen sopisi mitä mainioimmin. Esittelen samalla erilaisia esimerkkitapoja, millä tavoin näitä muutoksia ja lisäyksiä voitaisiin tehdä.

Helsingissä on ollut vallallaan hyvin minimalististen ja hillitty ajattelu siitä, miten uudistuksia ja muutoksia tulisi tehdä. On ajateltu, että rakennuksen alkuperäistä henkeä ja historiaa tulisi aina kunnioittaa. Tällaisessa ajattelussa lisäysrakentamisen tulee olla aina myös olla kaupunkikuvaan sopivaa ja jollakin oudolla tavalla autenttista.

Helsingistä löytyy monia kohteita, minne voitaisiin luoda nykyaikaista kerrostumaa vanhojen rakennuksien puitteisiin rohkeastikin. Tällaisen kerrostuman tulisi mielestäni olla anteeksipyytelemätön, kiinnostava, ja enemmän kokeileva.

Liiallinen varovaisuus ja historian kunnioittaminen on ongelmallista, niin kiinnostavuuden kuin nykyaikaisuuden näkökulmasta. Korottamisrakentamisen tulisi etsiä ristiriitoja, sopimattomuutta ja nöyristelemätöntä asennetta. Seuraavat neljä kohdetta sijaitsevat kaikki kantakaupungissa, ja joihin mielestäni sopisi rohkea ja kokeileva korotusrakentaminen mainiosti.

A) Esimerkiksi minne?

i. Ruoholahdenkatu 6, 5-kerroksinen, rakennusvuosi 1928

Ruoholahdenkadun alun rakennuksissa on historiallista variaatiota. Vierekkäiset rakennukset edustavat eri aikakausia, mutta rakennusten suuremmilta modifioinneilta on vältetty. Paitsi, että viereisessä (Ruoholahdenkatu 4) kohteessa on juuri aloitettu koko rakennuksen muuttava modifikaatio toimistotiloista asuinrakennukseksi.

Tämä kohde sopisikin mainiosti korotusrakentamiseen ja nykyaikaiseen interventioon ja keskustelisi samalla viereisen uudistuksen kanssa loistavasti.

ii. Satamaradankatu 3, kolmikerroksinen suojeltu rakennus, rakennusvuosi 1898

Satamaradankadun Nordean finanssikeskuksen yhteydessä olevassa suojellussa rakennuksessa olisi hyvin kasvun varaa. Tähän sopisi mainiosti rohkea, veistoksellinen, monikerroksinen korotus.

iii. Aleksis Kiven katu 40, kolmikerroksinen, rakennusvuosi 1909

Aleksis Kiven kadun jugend-rakennuksessa olisi mahdollisuus nykyaikaiseen korottamiseen ja keskusteluhorisontin avaamiseen muita rakennuksia kohti näkyvällä ja paljon mahdollistavalla paikalla.

iv. Runeberginkatu 27, 6-kerroksinen tiilirakennus, rakennusvuosi 1922

Runeberginkadun rakennuksessa olisi kiinnostava mahdollisuus tehdä jälki staattiseen Töölöön. Lutherinkadun toisella puolella olevaa rakennusta on jo korotettu aikaisemmin. Nykyaikainen korotus tässä rakennuksessa keskustelisi aikaisemman korottamistyylin kanssa mainiosti.

B) Esimerkiksi miten?

Koska arkkitehtuurin, kaupunkikuvan ja fasadin kannalta tyyli on tärkeää, toivoisi näissä korottamisrakentamiskohteissa olevan jotain muuta kuin sopeutuvaa ja tylsää ajattelua. Millä tyylillä? Ja minkälaista tämä kekseliäisyys/nykyaikaisuus voisi siis olla?

i. kylä katolla

Tätä pidän hyvin esimerkillisenä ja kekseliäänä ratkaisuna. Esimerkki Wienistä. (PPAG architects)

ii. veistoksellisesti

Eleet on tehtävä nykyaikaisesti. Tällaiset laajennukset voivat olla isojakin. Kiinnostavaa tässä on uudisrakennuksen yläosa, jota voisi hyvin käyttää korottamisrakentamisessa esimerkkinä, veistoksellisena otteena. Esimerkki Punavuoresta ’cloud city’ -ehdotuksesta. (ALA Architects) suunnitelma

iii. uudistus muuttaa koko katua tai ylittää rakennusten linjat

Parvekkeet koko kadulle samanlaisina, vertikaalinen muokkaus koko kadun mukaisesti. Tällainen muutos kadun suuntaisesti yhdistäisi eri asuntoyhtiöitä. Esimerkki Kööpenhaminasta.

iv. geometrisesti

Tällaisia esimerkkejä on paljonkin, mutta jotain tämänkaltaista sopisi esimerkiksi Satamaradankadulle. Esimerkki Kööpenhaminasta.

#extensions #contemporary #architecture #helsinki

Kesän 2015 väliaikaisen arkkitehtuurin helmistä

- Sauna Tukari ykköselle!

Väliaikaisen arkkitehtuurin (tai vaikkapa ”ITE-arkkitehtuurin”) helmi on tänä kesänä sijainnut Kulosaaren sillan alla. Vaikka ”luvattomista” saunoista on pikkuhiljaa tullut valtavirtaa Helsingissä, tässä rakennuksessa on jotain hyvin omaperäistä, mutta samalla jotain hyvin perinteistä. Tästä rakennuksesta tekee kiinnostavan, lokaation lisäksi, sen maisemointi, piilottelevaisuus ja monitulkintaisuus.

Kuten kaikessa mielenkiintoisessa, joka tapahtuu kaupungissa, uteliaisuudella on keskeinen rooli rakennuksen luokse ”löytämiseen”. Sama on pätenyt varmastikin myös itse rakennusprosessiin. Tällaisissa paikoissa on kyse salaisuudesta, uteliaisuudesta, ja löytämisestä (tietenkin osaksi myös funktionaalisuudesta). Sauna Tukarille saapumiseen liittyy jonkinlainen nykyaikainen psykomaantieteellinen dérive Helsingin viitekehyksessä.

Tässä rakennuksessa ei siis sinällään ole kyse itse rakennuksesta vaan siitä, mitä se mahdollistaa ja mitä se symboloi. Saunominen on totta kai tärkeää, mutta se ei ole läheskään kaikki, mitä tämä anarkistiseen paikkaan rakennettu rakennus tarjoaa löytäjilleen.

Mietimme ystävieni kanssa ensimmäisten Sompasaunan kesien jälkeen, miksi kaupunki halusi purkaa saunan aina syksyn tullen, tai joskus jopa kesken kesän? Mikä olisi voinut suojella yllättävää purkamista? Vai kuuluuko jokakesäinen tai -syksyinen purkaminen väliaikaisen arkkitehtuurin luonteeseen?

Koska tällaisessa etabloitumattomassa ”ITE-arkkitehtuurissa” ei ole, vaikkapa esimerkiksi nykytaidetta suojelevaa ”taide-skiniä” päällä, se joutuu kohtaamaan oman kontekstinsa, ilman suojaavia kerroksia. Olin itse muutama vuosi sitten sitä mieltä, että tietynlainen ”taideproggis”-konteksti olisi voinut suojella saunaa ”luvattomalta” purkamiselta. Mietimme vielä silloin, miksi tätä rakennusprojektia ei ollut tuotu nykytaide-diskurssin sisäpuolelle?

Sompasaunaa ei ikinä tuotu myöskään väliaikaisen arkkitehtuurin diskurssin sisäpuolelle, vaikka Sompasaunan rakentajat olivatkin osaksi arkkitehtiopiskelijoita. Rakentajat eivät koskaan uskaltaneet, halunneet tai ajatelleet linkittää Sompasaunaa ’taide-projektiksi’ tai ’arkkitehtuuri-projektiksi’, vaan vain ”yleiseksi saunaksi”.

Nyt kun Sompasaunasta on itsessään tulossa etabloitunut, liian iso, liian julkinen, ja liian normalisoitu, Sauna Tukari jatkaa ”salasaunojen” salaisuuden jatkumoa, uutuuden ja luvattomuuden perinnettä (ja pelkoa yllättävästä purkamisesta).

Kiinnostavaa on siis mielestäni se, että Sauna Tukaria voitaisiin myös tulkita nykytaidekontekstin sisältä tai läpi. Peter Osbornen mukaan arkkitehtuuri organisoi materiaalisesti sosiaalista tilaa nykyhetkessä niin käsitteellisillä kuin käytännöllisillä tasoilla.[1] Osbornen mukaan yksi avainkäsite globaalissa nykytaiteessa on post-arkkitehtuurillinen urbanismi.

Sauna Tukari luo (rakentajien taustasta johtuen) jonkinlaisen ”ylimääräisen tason” rakennuksen merkitykseen, arkkitehtuuriin, ja nykytaiteen ja arkkitehtuurin kohtauspisteisiin. Vaikkakaan kukaan rakentajista tuskin lisää tätä projektia curriculumiinsa, ja vaikkakin sauna on voitu rakentaa ”ainoastaan” saunomista varten, se ei kuitenkaan voi olla pelkästään ”pelkkä sauna”. Tällainen (mahdollinen) luenta mahdollistaa Sauna Tukarin tulkitseminen jonkinlaisena kiasmaattisena kohteena näiden eri diskurssien välimaastossa.

Toivottavasti Sauna Tukarin purkaminen ei tule ajankohtaiseksi vielä syyskuussa, ja uudet ihmiset kiinnostuvat etsimään ja löytämään tämän paikan ja rakennuksen, jossa voi myös saunoa.

[1] Osborne, Peter, Anywhere or Not at All, Philosophy of Contemporary Art (2013,142), Verso Books

#sauna #anarchictic architecture #temporariness #helsinki

Millaista Helsingin moskeija-arkkitehtuurin tulisi nykyaikana olla?

Miten, minne ja kenelle?

Copenhagen Mosque site plan:

Heinäkuussa nousi keskusteluun mahdollinen Bahrainin kuningashuoneen rahoittama ”suurmoskeija”-hanke, jonka yhteyteen on kaavailtu myös mm. palvelu- ja konferenssikeskusta, ja esimerkiksi uimahallia. Helsingissä toimii jo monta moskeijaa, joita ei kuitenkaan ole alunperin rakennettu tätä tarkoitusta varten.

Euroopassa on 2010-luvulla herännyt vilkas kiinnostus moskeija-arkkitehtuuriin etenkin tanskalaisten arkkitehtien osalta. Koska Suomeen tai Helsinkiin ei ole vielä rakennettu yhtään uutta nykyaikaista moskeijaa, tulisikin nyt teoreettisesti miettiä, millaista helsinkiläinen nykyarkkitehtuuri moskeijoiden osalta voisi olla?

Mahdollisen moskeijan tai moskeijoiden suunnittelemisessa tulisi ottaa huomioon seuraavat asiat:

a) Suunnitelman tulee olla nykyarkkitehtuuria

b) Suunnitelman tulee olla jonkinlainen ”pohjoismainen tulkinta” ”Islamilaisesta arkkitehtuurista”.

c) Suunnitelman tulee ottaa huomioon sosiopoliittiset konnotaatiot

d) Suunnitelman tulee ottaa huomioon kuka tai ketkä sitä käyttävät (esimerkiksi shiialainen moskeija eroaa sunnilaisesta)

e) Suunnitelman tulee miettiä mitä paikkasidonnaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä

f) Suunnitelman tulee miettiä representaatiota ja arkkitehdin omaa positiota

Helsinkiläisen moskeija-arkkitehtuurin tulee olla siis nykyaikaista, mutta toisaalta leimaltaan ”Islamilaista”. On kiinnostavaa miettiä, miten nämä kaksi voidaan yhdistää toisiinsa. Koska Helsingissä ei ole ollut ”traditionaalista Islamilaista arkkitehtuuria”, tai omaa modernista versiointia siitä (kuten esimerkiksi kirkkoarkkitehtuurissa), esimerkkiä voitaisiin ottaa vaikkapa Tanskasta.

Seuraavat projektit ovat herättäneet suurta kiinnostusta:

i) BIG (Bjarke Ingels Group), 2011, Mosque and Islamic Centre, Tirana, Albania

ii) Henning Larsen Architects, 2015, Mosque and Islamic community centre, Copenhagen, Denmark

On helppo ennustaa, että Eurooppalainen moskeija-arkkitehtuuri tulee olemaan seuraava suuri trendi arkkitehtuurissa.

Kun mietitään mitä pohjoismainen tulkinta moskeija-arkkitehtuurista voisi tarkoittaa, on tuotava esille muuta asia. ”Islamilainen arkkitehtuuri” ei ole koskaan monoliittista, vaan sopeutuu, muovaantuu, ja kommunikoi vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kanssa. Nykyaikaisen moskeija-arkkitehtuurin tulee ottaa käyttäjien tarpeet, toiveet ja konteksti huomioon. Suhde ornamentointiin on edelleen vaikea Pohjoismaissa. Traditionaalinen (oli se sitten minkä tahansa muslimienemmistöisen yhteiskunnan traditio) arkkitehtuuri ei ole nykyarkkitehtuuria, eikä sovi siten myöskään nykyaikaiseen moskeija-arkkitehtuuriin Euroopan kontekstissa.

On tärkeää huomioida, että arkkitehdin suunnitelma on aina ”ulkopuolisen visio”. On utopistista vielä tässä vaiheessa olettaa, että olisi olemassa jo suomalaista Islamilaista arkkitehtuuria tai ”suomalaista” tulkintaa Islamista. Voidaan väittää, että koska ei ole olemassa yhteistä (poliittista) Islamia, myös moskeijoiden käyttäjäkuntaan liittyy aina jonkintasoinen poissulkevuuden ele. Tätä ei tieteenkään tule ottaa huonona asiana. Koska tällaiset distinktiot löytyvät, pyrkimys niiden ylittämiseen Suomessa tuntuu tällä hetkellä keinotekoiselta (myöskin arkkitehtuurin kannalta.

Mistä sitten voitaisiin suunnittelemisessa lähteä liikkeelle?

a) ”Kontekstualisoinnista”

b) Historiallisesta tietämyksessä, kenelle suunnitellaan?

c) tilan jakamisesta tasa-arvoisesti sukupuolten välillä

d) valosta?

e) siitä, että arkkitehtuuri tuottaisi samalla nykyaikaisen ja tasa-arvoisen poliittisen subjektin

f) valitaanko fragmentaarinen ja monoliittinen suuntautuminen

”Suurmoskeijan” suunnitteleminen olisi aina siis poliittinen ele, samalla poissulkeva luonteeltaan, vaikkakin yrityksenä olisi luoda yhteinen kokoava Islamilainen ’grand’-tila. Aluksi kannattaa miettiä kenelle lopulta tämä suurmoskeija olisi suunnattu ja kenen rahoilla se toteutettaisiin. Vaikkakin tässä alustavassa suunnitelmassa, varmasti käyttäjäkuntaan kuuluisi suurin osa suomalaisista muslimeista, mutta ei kaikki

Jos asiaa halutaan ajatella turismin kautta, mahdollinen pohjoismaiden versiointi olisi varmasti maailmanlaajuisesti kiinnostava, kuten Henning Larsenin ja BIGin suunnitelmat, toteutuessaan tulevat osoittamaan.

Mielestäni olisi tärkeää aluksi rakentaa monia erilaisia ja nykyaikaisia moskeijoita, jotka olisivat tehty käyttäjälähtöisistä tarpeista, ja samalla vahvistaa olemassa olevaa fragmentaarisuutta. Pyrkimys johonkin yleiseen synteesiin suomalaisesta yleis-Islamista on mielestäni luterilainen fantasia, jolla ei ole reaalipoliittista yhtymäkohtaa yhteiskunnassa.

Nykyarkkitehtuurin käyttäminen moskeijan suunnittelemisessa, auttaisi tarkistamaan myös ihmisten näkemystä muslimeista nykyaikaisina poliittisina subjekteina.

Nämä kaikki ovat lopulta poliittisia kysymyksiä. Ne liittyvät osaksi kollektiivisia, identiteettipoliittisia ja uskonnollis-poliittis-kulttuurilliseen idenfioitumista Islamin kautta liittyviin temaattisiin kokonaisuuksiin.

Nämä kaikki asiat tekevät helsinkiläisen nykyaikaisen moskeijan suunnittelemisesta kiinnostavaa, vaikeaa ja ennen kaikkea poliittista luonteeltaan.

#contemporary #contemporary architecture #islamic #helsinki #denmark #copenhagen

Helsingin suhde ”ei-suomalaiseen” arkkitehtuuriin

– Miksi pidän Moreau Kusunoki Architectes‘n suunnittelufilosofiasta

– Suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen luonteesta

– Laajemman näkemyksen puolesta ”nykyaikaisesta arkkitehtuurista”

– ”Välipalasta” Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliin

Pariisissa toimiva Arkkitehdit Moreau Kusunoki voitti Guggenheim Helsinki- suunnittelukilpailun kesäkuussa. Vuonna 2011 perustettu toimisto on monessa kilpailuehdotuksessaan luottanut tietynlaiseen anti-monumentaalisuuteen ja ideaan fragmentoituneista kokonaisuuksista. Tämän tapainen ajattelu tilojen sirottelusta sopii mainiosti nykyaikaiseen käsitykseen arkkitehtuurin monimuotoisuudesta. Toimiston ehdotus Helsingin keskustakirjastosta (ja Budapestin Beaux-Arts Museosta) uskoi samanlaiseen fragmentoituneeseen massoitteluun (Guggenheim Helsinki-ehdotuksessa oli 9 paviljonkia, Keskustakirjastossa 7, Beaux-Arts Museossa myös yhdeksän).

Myönnän pitäväni tällaisesta ajattelusta arkkitehtuurin nykyhetken näkökulmasta.

Kiinnostavaa Guggenheimin arkkitehtuurikilpailussa oli se, ettei lopullinen päätösvalta ollut SAFA:lla. SAFA:n yksinvalta suomalaisissa arkkitehtuurikilpailuissa on johtanut siihen, että aina pyritään valitsemaan suomalainen voittaja (tai ainakin suomalaisen toimiston työltä näyttävä voittaja). On lähinnä huvittavaa, että SAFA mainostaa aina kilpailutöiden anonymiteettiä, vaikka suomalaisten toimistojen käsialat ovat erittäin hyvin tunnistettavissa.

Tilanne on johtanut siihen, että vaikkakin eri kohteista järjestetään avoin, anonyymi, ja joskus kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, niin ”ei-suomalaisen” arkkitehtuuriajattelun on liki mahdotonta voittaa täällä kilpailuja. Käsitys globaalisuudesta ja monimuotoisesta nykyaikaisuudesta jää aina jalkoihin, kun voittajaksi valitaan taas kerran Verstas tai JKMM.

Suomalainen (ja helsinkiläinen) arkkitehtuuri onkin hyvin sulkeutunutta. On merkillistä, ettei avoimuutta ole onnistuttu lisäämään. Koska suomalaiset toimistot suojelevat omaa reviiriään, kaupunkikuva yksipuolistuu ja täten myös näkemys nykyaikaisuudesta yksipuolistuu.

Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen voisi olla, ettei SAFA:n anneta järjestää enää kaikkia kilpailuja. Jos SAFA-arkkitehdit tällöin boikotoisivat kilpailuja, se olisi mielestäni vain hyvä asia, koska tällöin voittajaksi valittaisiin Suomen ulkopuolelta tuleva ehdotus.

Näkemys siitä, että Helsingissä (tai Helsingin ainutlaatuisuudessa) on jotain sellaista, mitä vain suomalainen (suomalaisen arkkitehtikoulun käynyt) voi ymmärtää ja representoida onkin naurettava. Ajatus siitä, että ei-suomalainen ei voisi kontekstualisoida suunnitelmaa oikealla tavalla, eikä päästä käsiksi ”autenttiseen suomalaisuuteen”, onkin lopulta aika ”perussuomalainen” näkemys.

Helsinkiin sopisikin mainiosti ”ei-suomalaista” arkkitehtuuria, ”ei-suomalaisten” arkkitehtien tekemänä. Tämä laajentaisi arkkitehtuurillista ilmaisua Helsingissä.

Valitettavaa siis on, ettei Moreau Kusunokin suunnitelmaa tulla toteuttamaan Helsinkiin. Kuitenkin olisi kiinnostavaa nähdä toimiston ’Fragmental volume’-tyyppinen rakennus Helsingissä. Suunnittelufilosofia sopisi mainiosti esimerkiksi kauan haikailtuun Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisen niin kutsutun ”välipalan” suunnittelemiseen.

Nuoren toimiston otteessa on jotain ”ei-suomalaista”, mutta nykyaikaista, joka kuitenkin samalla sopisi Helsinkiin mitä mainioimmin. Toimiston näkemys tämän hetken arkkitehtuurista on myös tuore ja herkkä.

Kenellä on oikeus/mahdollisuus suunnitella Helsinkiä?

Helsinkiin ei ole rakennettu (suunniteltu ehkä) viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen ulkomaalaisilta toimistoilta mitään merkittävää. Mahdollinen Telakkarannan toteuttaminen muuttaisi asiaa. Väitän, että Jätkäsaaren ja Kalasataman alueet olisivat paljon kiinnostavampia, jos suunnittelijapohjaa laajennettaisiin suomalaistoimistojen ulkopuolelle.

Hyvä malliesimerkki Helsingille voisi olla Kööpenhamina, jossa arkkitehtuurin nykyaikaiset monimuotoiset virtaukset tulevat kattavimmin esille kaupunkikuvassa.

Kysymys on ennen kaikkea siitä, minkälaista arkkitehtuurin tulee tai tulisi olla Helsingissä nykyisessä hetkessä. Kun määrittelyn tekee ainoastaan SAFA:n määrittelemä joukko, näkemys nykyajasta supistuu tietyn tradition sisään. Yhden totuuden ja yhdenlaisen representaation ei tulisi hallita hegemonisesti kaupunkitilaa.

Tilannetta voitaisiin vaikkapa verrata nykytaiteeseen. Jos helsinkiläisille esitettäisiin ainoastaan yhdenlaista traditiota ja ainoastaan suomalaisten taiteilijoiden tekemänä, tätä pidettäisiin täysin mahdottomana ajatuksena.

Suomalainen myöhäismoderni arkkitehtuuri uskoo edelleen tiettyihin suunnitteluprinsiippeihin ja tätä yhtenäisajattelua halutaan vimmaisesti suojella. Nykyaikaiset virtaukset, joissa halutaan luoda ahtaita ja tiheitä tiloja, umpikortteleita, fragmentoituneita tiloja, ja väliaikaisia rakennelmia ei pääse nykytilanteessa Helsingissä esille.

Palaten Moreau Kusunokiin, väitän etteivät sen ehdotukset pärjäisi SAFA:n järjestämissä kilpailuissa, koska suunnittelufilosofia poikkeaa tietyltä osilta vallitsevasta totuudesta. Halu tehdä irrallisia, mutta linkittyneitä paviljonkeja, fragmentoituneita kokonaisuuksia, ei-hierarkkista arkkitehtuuria, luoda intiimejä tiloja, keveyttä ja epämonumentaalisuutta ei pääse tässä helsinkiläisessä todellisuudessa päivänvaloon.

Töölönlahti kartoissa

Helsingin karttapalvelu esittelee Töölönlahden seuraavasti:

Tässä Bingin versio:

Tässä Applen versio:

Tässä Heren versio:

Ja tässä Google Mapsin:

Trending Blogs

Recently Viewed Blogs

Architecture in Helsinki