Julmienlampien aluetta hallitsee lähes pohjois-eteläsuuntainen noin kilometrin mittainen voimakas ruhjelaakso, jonka molemmin puolin on edustavat pystysuorat louhikkoiset jyrkänteet. Korkeutta porrasjyrkänteillä on noin 25 m. Ruhjelaakson pohjalla on useita pieniä lampia, jotka yhdessä jyrkänteiden kanssa muodostavat edustavan ja mielenkiintoisen pienimuotoisen maiseman. Rotkon pohjalla on kivikoita ja kaksi pientä suppaa. Kivilajina alueella on Keski-Suomessa harvinainen hienorakeinen metavulkaniitti. Kirkasvetisten lampien kohdalla jyrkänteet ovat melko niukkalajisia ja paljaitakin, mutta metsäisillä jaksoilla jyrkänteitä peittävät oligotrofiset sammallajit. Lampien itäpuolisten jyrkänteiden tyvillä kasvaa myös mesotrofisia lajeja. Kasvupaikoiltaan ja lajistoltaan Julmatlammit on monipuolinen alue. Luonnonsuojelualueella on mm. vanhaa luonnontilaisen kaltaista mustikkatyypin kuusikkoa. Alueen luoteisosassa on myös pienialaisia lehmusta kasvavia lehtoja. Julmien lampien itäpuolella on erillinen sorakuoppaan rajautuva ravinteinen suoalue, jonka letto-osa on kasvilajistollisesti merkittävä. Leton lajistoon kuuluu mm. Keski-Suomessa erittäin uhanalainen viitasara. Suolla on myös lähde ja pienialainen tervaleppäkorpikuvio. ymparisto.fi















