1. Somekohut
Kävin kesällä mielenkiintoisessa keskustelutilaisuudessa Suomi Areenassa. Keskustelua veti sosiaalisen median asiantuntijat ja erilaiset poliitikot. Keskustelun aiheina oli sosiaalisenmedian raivot ja maalittaminen. Maalittamisella tarkoitetaan perinteisesti esimerkiksi sotilastoimissa upseerin kohdentamista, jotta tämä saataisiin ”pois pelistä”. Sosiaalisessa mediassa maalittaminen kuitenkin tarkoittaa tavoituksellista sosiaalisenmedian vaikuttamista tiettyyn henkilöön tai oikeusvastuulliseen tahoon. Maalittamisella pyritään siis vaikuttamaan toimijoihin, jotta he toimisivat tietyn tahdon alaisesti.
Näin pitkälle sosiaalinen media ja sen kohut ovat menneet. Sosiaalinen media on vaarallinen poliitikoille ja yrityksille, mutta oikein valjastettuna se voi olla myös varteen otettava mahdollisuus kasvattaa kannatusta tai kasvattaa yrityksen brändiä. Poliittisia somekohuja on jatkuvasti menossa, sillä politiikassa tietynlainen vastakkainasettelu on jatkuvasti voimassa ja kaikki kilpailevat kansan positiivisesta valosta. Viimeisimpiä somekohuja politiikan puolella on muun muassa korkeakoulujen rahoitus, maidoton Helsinki ja ilmastonmuutoksen puolesta puhuva Greta Thunberg. Yritysmaailmassa kohut ovat monesti hillitympiä, sillä valtamedia harvoin ottaa kantaa kohuihin, mikäli ne eivät ole mittavia. Yritysmaailman kohut voivat myös vaikuttaa osakemarkkinoihin negatiivisesti tai positiivisesti mikä on otettava aina huomioon asiasta uutisoidessa. Osakemarkkinoihin tahallinen vaikuttaminen oman hyödyn lisäämiseksi on laitonta.
Mistä somekohut johtuvat ja mihin ne pahimmillaan johtaa?
Somekohut saavat alkunsa useasti kahdella eri tapaa. Some vaikuttaja ottaa kopin jostain yhteiskunnallisesta tai yritysmaailman epäkohdasta ja kirjoittaa siitä someensa tai suuri joukko yksilöitä ottavat kopin jostain tuotteesta tai yhteiskunnallisesta ongelmasta. Molemmat ovat yritykselle vaarallisia ja voivat pahimmillaan johtaa miljoona tason tappioihin. Kuluttajat seuraavat todella aktiivisesti sosiaalista mediaa, joten tieto liikkuu nopeasti. Tämä on kuluttajan näkökulmasta hienoa, sillä yritykset pyrkivät panostamaan tuotteeseensa ja palveluunsa erittäin paljon some raivon pelon takia.
Somekohujen positiivinen puoli
Blogissa kerrotaan Woltin kasvattaneen kohuviikolla myyntiään 30% verran. Sanonta ”näkyvyyttä negatiivinen näkyvyyskin on”. Normaalit markkinoinnin riippuvuudet pätevät tähän. Sinun täytyy olla erittäin nokkela ja viekas, jotta voit kääntää negatiivisen puolen myös positiiviseksi myynniksi.
Sosiaalinen media on siis tämän päivän rauta istuin (viittaus Game of Thronesiin). Onko tämä positiivista vai negatiivista? Sen voi jokainen yksilönä itse päättää.












