. @pxjtv - Tumblr Blog

7.2.2019

okay tehääs tämmönen ‘’pikanen’ tilannekatsaus taas, elikkäs tilanne on se et eilen mun pää vaan hajos. oon vaan nyt ihan sekasin kaikesta. eilen olin valmis kuolemaan ja en tuntenu mitään. poikkis itkeskeli ja ahistu siitä miten välinpitämättömästi käyttäydyin ja siis mä vaan en pystynyt tuntemaan enää mitään.

tosiaan homma lähti siitä et mun faija laitto mulle viestin et hän ei enää tue tai auta mua mitenkään mun elämässä ja menin vaan ihan rikki, se et mun oma vanhempi vaan hylkäs mut täysin.

tilanne sit meni siihen et aloin juomaan viiniä tyhjään mahaan, ku pääsin kotiin kaverilta ni poltin semi tuhdit savut. poikkis meinas viedä mut suljetulle mut jotenki sain estettyy sinne lähdön. se ei kyl auta ku hetken ja sit asiat palautuu samanlaisiks. se osastolla olo ei vaikuta tähän elämään sen ulkopuolella.

tänään heräsin sitte tossa 9 aikaa siihen et mun faija soittaa ja kyselee huolissaan et missä oon ja vastaan et kotona, sit hän sanoo et nyt puhutaan sit vakavasti tästä tilanteesta ‘’mun mielestä sun olis nyt hyvä aika pistää pelipoikki ja tulla kotiin asumaan joksku aikaa et sut saatas nyt herätettyä ja takas jaloilleen. koulunkäynti lopetetaan nyt koska sä et eilenkään mennyt kouluun vaikka just toissapäivänä pidettiin keskustelu koululla et nyt aletaan tsemppaamaan, mut ei tosta tuu mitään että hakkaat päätä seinään ja yrität pakottaa ittes käymään siellä. tää tilanne vaan pahenee jos meet yhtenä päivänä käymään ja loput päivät oot poissa. järkevintä on nyt oikeesti että muutat kotiin ja alotetaan sulle normi arkirytmi (mm. lenkkeily, säännöllinen ruokailu ja unirytmi)’’

tottakai mä oon tästä koko asiasta tosi tosi ahdistunu ja masentunut että joudun muuttamaan takas porukoille, mut en sit tiiä jos se vaik auttais. en vaan haluis olla taas yksin. mun poikkis ja kaverit on täällä ja se et sunnuntaina jo mun pitäs olla valmis muuttamaan takasin porukoille eri kaupunkiin ja oppia nukkumaan ja olemaan yksin. oon tosi hajalla ja hukassa, mut ei täs varmaan oo enää muita vaihtoehtoja itsemurhan ja osaston ohella.

mä voin onneks nyt vähän paremmin ku eilen illalla. aattelin ehk polttaa savut taas tänää, tai emt, ei se varmaan auta ainekaan yhtään tähän mut ompahan jotain kivaa tekemistä. (eli savuis pelata videopelejä)

mietin vaan et tätä koko tilannetta ei ois jos mul ei ois mt ongelmia. todennäkösesti oisin koht valmistumas koulusta ja eläisin ja tekisin asioita niiku terveet ihmiset. mut mä en pysty mihinkään näiden sairauksien kanssa, nää vaan pahenee ja lisääntyy. tarviin vaan apua ja tukea. en oikeestaan tee enää muuta ku nukun ja pelaan. en haluu mennä oikeen mihkään. yritän pitää itteeni jotenki täs maanpinnalla sillä et nään kuitenki kavereita välillä ja käyn esim kaupas niiden kanssa vaik en oikeesti ees tarvis sieltä mitään. oon vaan tosi hajalla ja hukassa ja sekasin just nyt.

saa nähä auttaako porukoille muutto mitään mut, infoilen tänne miten mul menee jos vaan muistan ja kykenen siihen.

4.2.2019

joo siit on joku 3kk ku kirjotin viimeks. tuli tosi haikee mieli ku luin ton viimesimmän postauksen siitä et mul oli alkanu menee paremmin elämässä ja atm menee joku x10 huonommin. edelleen siis syön samoja lääkkeitä, escitalopramin annos nostettiin 20mg ja musta vaan tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän vaa siltä et ne on oikeesti vaan lumelääkkeitä or some shit.

tosiaan joo noist verikokeista mistä puhuin ni ei löydetty mitään, kaikki oli ihan ok mut en sit tiiä vaikuttaako oikeesti henkinen hyvinvointi niin paljon fyysiseen. kai ne kulkee käsi kädessä? idk??

kello on atm 1.02, en saa nukuttuu ku ahistaa ihan x10000000000. mun poikkis nukkuu ja on äkänen ku en oo saanu mitään aikaseks. tai siis sain mä perjantaina ton mun meikkipöydän ympäristön siivottuu, kisujen hiekkalaatikon putsattuu ja keittiön imuroituu. olin ylpee itestäni et sain suoriuduttuu ees noista, mut tuntuu et tolle toiselle se ei riitä ja et se on niin pientä. tai siis, tottakaihan se on pientä hälle mut mulle se on tosi iso juttu 4real. mä en mun mt ongelmien takia oikeesti kykene tekemään juuri mitään. vaikka mä kuinka haluaisin siivota ja auttaa kaikissa jutuissa niin mä en vaan yksinkertaisesti kykene semmoseen. tilannetta ei edesauta se että mulle suututaan/aletaan vittuilemaan siitä asiasta. mut eihän se ymmärrä kun ei sil oo tämmösii ongelmia ku mulla.

haluisin atm paijauksia ja haleja, voi ku vaan sais.

mul on tullu nyt semmosta et aina ruoan jälkee haluun oksentaa... oksensin viimeks tänää. se vaan tuntuu hyvältä. tekis mieli oksentaa just nyt.

nii joo ja mun psykoterapia ei ala VIELÄKÄÄN vaan se siirtyy taas monel kuukaudella eteenpäin koska mun lääkäri päätti siirtää mut psykiatrian erikoissairaanhoidon puolelle, ja täs menee muutama kuukaus et ees pääsen sinne sisää. sit mun pitää taas selittää niille sielä kaikki alusta loppuun, just totuin ja aloin luottaa tohon mun uuteen hoitotahoon ja nyt joudun taas vaihtamaan. :D elämä on laiffii.

also, mun faija osti meille auton, se on kyl atm porukoilla ku se hyyty viime vklp laneille ku lämmöt kävi vähän siel 120 asteessa :D

sain kans mun faijalta (taas) kunnon raketoinnit niskaani siitä että en huolehtinu että se auto on lämmityksessä ja et en saa hoidettua asioita jne.

masentaa vituttaa ahistaa suututtaa.

emt aattelen kans nykysin jokapäivä sitä et kuinka helppo oikeesti mun ois päästä näist kaikista ongelmista ja tuskista eroon. ei mul oikeesti sinänsä oo mitään menetettävää ja ainoot asiat mistä saan iloa ees vähän atm on pelaaminen ja nukkuminen. tosin nyt en saa nukuttuu vaikka väsyttää mut ehkä tää kirjottaminen vähän helpottais tätä et saan purettuu ees jotain pois itestäni.

en oo miettiny kauheen pitkälle miten mun elämäni päättäisin ja missä ja milloin mut. nii. en tiiä oikee enää. en tiiä oikeestaa mistää mitää. mut ehk heitetää ulos koulusta koska en saa mitään aikasiks koska en kykene tekemään mitään. mua surettaa se että mua ei ymmärretä, se että kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä kuinka raskasta mulle on selviytyä päivästä toiseen mun elämässä. jokapäivä, 24 tuntia mun pitää selvitä että pääsen seuraavaan päivään. oon kohta 18 ja mietin et miten selviin ku mun porukatkaan ei enää tue mua mitenkään silloin.

mua ahdistaa kaikki, mua surettaa ja masentaa kaikki. en haluu olla olemassa, ei olis tämmösiä ongelmia jos mua ei olis olemassa, en vaivais ihmisiä eri asioilla jos mua ei vaan olis olemassa, ja jos mua ei ois olemassa mun ei tarvis elää tämmösessä tuskassa ja stressata ihan kaikkea. no sit tullaanki tähän stressi asiaan, luuleeko ihmiset että se stressaaminen loppuu sillä että mulle jankataan että ‘’älä stressaa mitään, ei ole mitään syytä stressata’’ toi saa mut vielä enemmän stressaantuneemmaks. sit kans se että mulle koitetaan pakottaa sitä basic ‘’elät ihan normi elämää mut et vaan ite tajuu sitä ku elät sun omassa pienessä kuplassa.’’ niin mä varmaan elänki normi elämää, mut se et mulle jankataan tota ei ainekaan auta mua tajuamaan yhtään mitään. oon just nyt tosi sekavassa tilassa ja täst tekstistä ei saa varmaa mitään selvää et mitä mä täs yritän kertoa mutta siiiis. mä en osaa ymmärtää tai nähdä sitä että mulla olisi kaikki normaalisti ja hyvin, kun ei ole.

mä en myöskään voi vittu taikoa sormia napsauttamalla näitä ongelmia pois niinku jotku luulee. se ei toimi ihan noin. mä oon tässä nyt since 9v eli noin 9 vuotta kärsiny tästä kaikesta vitun paskasta ni se ois kyllä ihan jees jos ne kaikki tuskat ja traumat sais poistettuu sillee naps.

tuntuu ettei mikään auta. haluisin vaan olla terve. elämä olis niin paljon kivempaa ja helpompaa terveenä. tai siis no mistä mä sen tiiän ku en muista et olisin ikinä ollu terve. mut uskon et oisin käyny jo amiksen loppuu ja oisin tyylii koht töissä tai jossai korkeakoulussa, mun parisuhde olis varmaan terve, pystyisin auttamaan koti hommissa ja olemaan normaalisti sosiaalinen ihmisten kanssa jos mul ei ois tämmösiä ongelmia.

mietin oikeesti tosi usein et miks mä oon just se näistä monista miljoonista muista ihmisistä joka joutuu kokemaan just tän paskan ja tuskallisen elämän.

i mean oon koht 18 ja asiat ei oo menny mitenkään parempaan päin. mua vaan itkettää just nyt ku ajattelen kuinka paljon kaikkee huonoo mun elämässä oikeesti on käyny.

mun vanhemmat on ollu väkivaltasia mua ja mun pikkusiskoa kohtaan sillon ku oltiin ihan pieniä lapsia (tätä siis jatku johku siihen 13v ikään asti), oon koulukiusattu koska olin erilainen ku muut, mun mutsi on alkoholisti ja kohtelee mua ku jotain vitun paskaa, oon pyöriny 20v nistien kanssa, oon karannu öisin kotoota polttelemaan, oon ollu riippuvainen kannabiksesta, mua on käytetty vuos rahallisesti hyväks, mun yks parhaimpia kavereita riisti henkensä, mun doggo kuoli viime keväänä :’), atm mun parisuhde ei voi hyvin, mulla ei oo kavereita juuri ollenkaa, mä oon tosi yksinäinen, mä en saa tukee enkä apua mistään, alotan taas uuden alan syksyllä (jos kykenen/oon enää elossa) en oo saanu mitään aikasiks vaikka haluaisin. saan vaan paskaa niskaan all the time kaikesta, mul on adhd ja en voi mun säheltämiselle ja kiihtymiselle mitään, mä kolhin jokapäivä itteni ainakin 5 kertaa johonkin oven kulmaan, sängyn kulmaan, seinään, imuriin, ihan kaikkeen vaikka en edes säheltäis mitään.

oon ollu kans itsetuhonen taas, raavin viikko sit mun ranteeseen palovamman ja voin kertoo et se oli kipee, on se kyl vielki mut ei niin kauheen kipee enää ku siin on jo rupi.

oon kans ihastunu mun poikkiksen kaveriin joka on oikeesti tosi ihana ihminen. se on basicly kaikkee sitä mitä mä tarvitsen kumppanilta. mut en vaan voi vaihtaa mun poikkista sen parhaimpaan kaveriin sellai morjesta, oon kuitenki hänen eka suhteensa niin tulis tuntumaan aika kivuliaalta hänelle, tosin miks mun pitäs miettiä ees tommosta??? mun pitäs ajatella itteeni ja sitä mikä on parasta mulle. tai en tiiä. oon tosi hukassa.

oikeesti, tosi tosi TOSI hukassa.

mä en oikeesti enää jaksa näitä kaikkia ajatuksia.

en jaksa miettiä enää mitään.

en jaksa tehä mitään.

jaksa

enää

elää.

16.11.2018

tota mä en oo taaskaa muistanu kirjotella tänne. mut nyt voisin vähän avata noist mun lääkityksist tähän et mitä positiivista ja mitä negatiivista ne on tuonu mun elämään.

eli mulla on 3 eri lääkitystä, escitalopram, opamox ja ketipinor. (käytän säännöllisesti vaan escitaloa koska opamox on benzo ja niihin jää helposti koukkuun ja ne on tarkotettu vaan paniikki ja ahdistuskohtauksia varten. ketipinor on nukkumista varten mut oon nukkunu täs nyt imo ihan hyvin et en oo tarvinnu nyt niitäkää.)

escitalo on siis ‘’mielentasaaja’ lääkitys joka aktivoi aivoista jonku tietyn osan mikä tuottaa seratoniinia eli mielihyvähormoonia, aluks mulla tuli sivuoireina kauhee jatkuva ahdistus, päänsärkyä, oksetusta, ruokahaluttomuutta ja tosi kovaa väsymystä. tää sit haittas mun koulunkäyntiin aika paljon ku en pystyny siis liikkumaan kotoa melkein mihinkään. se sit onneks rauhottu kolmen viikon jälkeen ja atm kahen kuukauden niiden alottamisen jälkee mul on paljon parempi/helpompi olla itteni kaa. en oikeestaa enää ees ehi tai muista ajatella niitä negatiivisia asioita itessäni ja mun elämässä. esim yks iso asia on se et mua ei enää ahista mennä kauppaan, mä yks kerta kans unohin ottaa korin ku aattelin et saan kannettuu kaikki ostokset käsissä ni eiköhän ne kaikki sit lentäny pitkin käytävää muiden asiakkaiden ympäröimänä, mut sillon mul ei iskeny sitä semmosta paniikkia ja häpeän tunnetta, ihanku se ois ihan normaali asia. mä vaa aattelin et no lol tarviin korin näille ja sit vaa keräsin ne lattialta ja menin hakemaa korin. toinen keissi oli ku oltii mun faijan kaa lidlis ostamas mulle ja poikkikselle viikonloppu safkat ja tömärsin ihan täysii siihen kassojen edustal olevaa kylmähyllyy mis on kaikkii kylmii tölkkijuomia. sillonki vaa olin et oho :D, eikä siit tullu semmost kauheeta painelua ja ajatusmaailmaa et ‘’kaikki näki ton, mitä ne ajattelee musta, oon niin kömpelö, en osaa ees käydä kaupas ilman et nolaan itteni kaikkien edessä.’’ se kassa muija vaa tuijotteli mua semmosella myötis ilmeellä mut katoin sitä takas vaan semmosella basic ‘’mitäs vittua sä mua tuijottelet’’ ilmeellä. :D se viel maksamisen jälkee katto mua ku lähin kävelee sielt kaupast ulos. huutikset kyl sillee lähti mun ajatuksissa tälle kassa tytylle siitä että ihmiset välil on kömpelöitä ja se itekki aivan varmasti on just välillä kompastunu tai törmänny johku hyllyy.

uskallan kans nykysin kysyy esim kaupan henkilökunnalta kysymyksiä et onko vaik jotain tuotetta saatavilla jne. vaik oon ain poikkikselle sillee ‘’kysy mun puolesta en haluu jutella noille’’, silti aina ku sit mennää siihen tilanteesee ni jotenki pakonomasesti mä vaan automaattisesti heti oon et ‘’moi, oisko teil tätä tuotetta x’’ ilman et poikkis ehtii ees avata suutaan.

oon kans nykysin paljon positiivisempi mun ulkonäöstä, en jaksa ajatella enää niitä pikku virheitä (tai siis en ajattele niitä niiku 24/7 niinku ennen tein) ei mua silleen jaksa enää kiinnostaa mitä muut ajattelee musta, on kiva tuntee viimein itteni sellaseks mitä mä oikeesti haluun olla ja näyttää. i mean, jotku on sanonu et näytän pelottavalta mun ig kuvien perusteella mut se tuntuu lowkey kivalta et jotku ajattelee niin?? :D vaik se onki vaan mun ns ‘’sosiaalisenmedian persoona’’ enkä oikeesti näytä niin kuumottavalta koska oon melkein 24/7 ilman meikkiä, paitsi no välillä panostan ja vahvistan kulmat. :D mut siis mul ei enää oo sitä pakonomasta tunnetta meikata, et mun on aivan pakko meikata sen takia että meen vaikka kouluun tai kauppaan. ku en mä nää tarvetta näyttää ketään varten extra hyvältä.

negatiivisia on varmaan lähinnä se et nää lääkkeet on vieny melkein mun kaikki tunteet pois, mul oli lääkkeiden alottamisesta just nää kaks ekaa kuukautta semmosta aikaa et mun ei tehny mieli harrastaa seksiä yhtään, siinä sitten poikkis pökki kuivaa rusinaa, mut minkäs mä sille mahdoin et ei vaan tehny mieli. nyt on tosin onneks tullu halut takas ja saan taas orgasmin seksin aikana niinku ennen lääkitystä. mut tän lisäks mul tulee semmosia oloja et vitut muista ihmisistä et mitä välii kellää muil on ja et haluisin vaa heittää kaikki ihmiset pois (mukaanlukien mun poikkis) ja olla vaan yksin rauhassa. oon ollu tosi ilkee ja kohdellu huonosti kans ihmisii mun ympärillä ja mul just tänää iski semmoi ihme tunnekuohu et mul tuli ihan vitun kamala olo siitä miten just oon toiminu muita kohtaan, mut ehk tää nyt taas tasottuis pikkuhiljaa takas normaaliks.

sit vähän muuta

en oo käyny koulus nyt kahteen viikkoon ku mul on ollu joku ihme kuumeilu tauti päällä, ärsyttää vaan silleen et ku pääsin pulssiin jossa on kiva ja helppo olla ni en pysty sairauden takia sielä olemaan. mä kävin verikokeissa toissapäivänä jos sieltä nyt sit selviäis se syy tälle pitkä-aikaiselle kuumeilulle. (toivon et ei oo mitää vakavaa)

toi pikkukisu on tosi ärsyttävä oikeesti, se itkee ruokaa kokoajan, ja jos se ei saa sitä just sillon ku se haluaa ni se alkaa kapinoimaan meitä vastaan mm pissaamalla muualle ku laatikkoon, repimällä muovia ja riehumalla. meil on siis kissoille säännölliset ruokailu-ajat, nappuloita on koko-ajan kipossa mut ei toi suostu niitä juurikaan syömään, tai jos se syö niitä ni silti se alkaa huutamaan että haluaa märkäruokaa tai raakaruokaa. tää on muuten tosi hyvin tottunut tänne ja touhottaa menemään. yks kans mikä ärsyttää on se että herätään 4am siihen että tää hakkaa muovipusseja olkkarissa tai repii siticola 6packin muovia. sen lisäks tää vetää rallia malon (vuoden vanhemman kipsuttimen) kanssa ympäri kämppää just sillon ku me nukutaan. malo on kans ottanu tän pienemmän hoivakikseen et se mm pesee sitä aamuin illoin ja tulee paikalle kun pikku kipsutin naukuu.

oon kansa nyt kiintyny kattoo family guyta jatkuvalla syötöllä. jotenki niin helppoo katottavaa ja ku ei tarvii ajatella mitää ylimäärästä.

en tiiä mitä muuta mä nyt tähän kirjottaisin mut täs on nyt tän hetkisii meininkei.

menihän siinä 3kk. 4.11.2018

en ees tiiä miten mä tän aloittaisin, täs on tapahtunu tosi paljon kaikkee. mua vaan harmittaa et en oo ollu kykenevä kirjottamaan tänne mitään viime kerran jälkeen. alotetaan vaikka siitä et mun masennus ja kaikki vaan paheni pahenemistaan. en enää tienny kuka mä oon ja miks mä oon, mä lopetin kaiken tekemisen. mun koulu meni ihan puihin ja no on se nyt vielki mut siirryin pulssiin (semmoi ns pienryhmä mis voi suorittaa koulun eri osa-alueita sillon ku ei oo kykenevä normaaliin elämään tai koulunkäyntiin) oon ollu siel vasta yhen päivän viime viikolla mut huomen meen taas sinne ja emt siel on oikeesti tosi kivaa, sain mun äikän suoritettuu kokonaa kolmella tehtävällä. mun poikkis tulee kans huomen mukaa sinne koska käydää tapaa jotai työllistäjä jäbää ku poikkis on työtön taas. se oli siis töissä sinuhella mut sen työsuhde loppu ja nyt meiän talous on tosi huono, koska en saa muita tukia ku opintotukee. nii asun nykysin kirjoilla täällä! mun faija on kyl onneks maksanu meidän molempien elämisen tän kuukauden ja se muutenki maksaa mun osuutta vuokrasta (se on onneks vaa sen jonku 350€) koska se haluu että oon onnellinen ja ku oon viimein päässy pois heinolasta turvalliseen ympäristöön mihin mul on nyt aikaa rauhottua ja kasata elämä takas yhteen.

meil oli vuosipäivä poikkiksen kaa tos 1.10 ja mentii bus burgerii syömää ja ostettiin pullo viinii! se oli ostanu mulle marimekon sateenvarjon ja marimekon paidan vuosipäivälahjaks.

mul tosiaan alotettiin sit lääkitys uusiks koska ei mun elämisestä tullu yhtään mitään ku nään terapeuttiaki vaa sen kerran jos sitäkään viikossa. (EI HITTO MUISTIN ET MUL ON KESKIVIIKKONA HAMMASLÄÄKÄRI OH FUK :I )

mut tosiaan kävin siis koululääkärillä mun ihottumasta ja se sit alko kyselemää mun elämästä ja mielenterveydestä jne. se sit sano mulle että mä saan nyt valita että yritänkö mä jatkaa elämää vai otanko lääkitykset joilla saan itteni tasapainoon ja edistää terapiaa, ni päätin tehä sen valinnan että mä otan ne lääkkeet koska mun elämässä ei tuntunu olevan mitään järkee viel ennen näitä lääkkeitä. mulla on siis: Escitalopram 10mg, Opamox 15mg ja Ketipinor 25mg.

oon kyl huomannu et nää on alkanu sillee auttaa mua et en enää oikeestaa ajattele juuri ollenkaa mun elämän ja itteni negatiivisia asioita.

mun hiusten väri on ehtiny muuttuu punaseks ja nyt se on musta. olin aluks tosi epävarma siitä että värjäänkö mustat vai en mut sit ku mä tein sen ni mulle tuli tosi itsevarma ja hyvä olo. sellanen et ‘’tää musta on puuttunu’’ ja mä viimein löysin sen mitä mä oon halunnu muuttaa mun ulkonäössä. mul on ollu tosi monena päivänä nätti olo mitä melkein ikinä mä en oo kokenu aiemmin. esim tänää tunsin aamulla herätessäni pienessä darrassa ja lagisena aiemman päivän meikeissä että mä oon kaunis. aloin siinä kohtaa miettimään et, onkse normaalia et mä koen itteni kauniiksi, poikkis vaan sano et tottakai se on, mut en oo ikin ennen kokenu sitä, ni se sai mut tosi epävarmaks et kuuluuko mun oikeesti ajatella ja tuntea näin positiivisesti itestäni.

me kans hommattiin toinen kisu! sen nimi on Manu se on pitkäkarvanen 3kk ikänen maatiainen. sen turkki on ihanku pehmolelulla ja se on tosi pehmee. se on kerma valkonen ja ihan yli söpö ja sen luonne on tosi mahtava! se on utelias, se ei pelkää mitään, se on tosi energinen mut se kuulostaa vappu pilliltä.

vietiin muuten meiän vanhempi kissa Malo tänää pallien leikkauksee, se näyttää atm siltä et se ois 3 promillen humalassa. :D

mä en oikee tiiä mitä mä tähän nyt kirjottaisin sit noiden kuulumisien jälkeen.

mul menee nyt kai ihan hyvin??? oon alkanu taas pelaa lolii (en oikeestaa tee mitää muuta ku pelaan vaa :D) mä nykysin kyl käytän päihteitä joka vklp, alkoholii sekä budia mut ofc kohtuuden rajoissa. mut sillonki se mitä teen oloissa on se et oon kotona pelaamassa lolii.

AINII, mun kielikoru meni umpee (ei kokonaa) joskus tos 2kk sitte ni mä runnoin sen tänää takasin ja nyt mun kieli on vähä turvonnu lol.

mun on pitäny monta kertaa oikeesti kirjottaa tänne mut en oo vaa kyenny tai saanu aikaseks mitää. im sorry about that! mut täs nyt oli jotain mun kuulumisia, mä kyl nyt yritän taas alkaa päivittää tätä aktiivisemmin, ainaki kerran viikossa!

byeeee.

part2

suututtaa suututtaa niin paljon. kyllä kissalle annetaan paijauksia ja huomiota, mielummin kuin mulle. kysyin että voisko hän paijata mua: vastausta ei tulut eikä mitään tapahtunutkaan. oon oikeesti kissaa ala-arvosempi. en oo siis saman arvonen ku ihminen. ehk en oo ihminen?? tuntuu niin huonolta ja turhalta. niin arvottomalta. mus ei oo mitään minkä takia kukaan oikeesti mua rakastais ja välittäis musta. oikeesti mitä vittua. oon ihan vitun messed up. antaa sen sit mennä vaa baarii jään sit mielummin yksin himaan. tässä taas näkee sen et se on kaikki vaan siitä et se ei uskalla jättää mua. se yrittää miellyttää mua. mä en enää kelpaa. en oo varmaan ikinä kelvannu. enkä tule kelpaamaan.

ja mä tiiän et ‘’ylireagoin’’ ja et asiat ei vältsit oikeesti oo noin mut tää on se miltä musta tuntuu tommosissa tilanteissa. aina sama homma. arvottomuuden tunne kasvaa ja itseviha kasvaa samalla.

en oo koko viikkona syöny melkein mitään. en oo nyt 24h syöny mitään ja idk mul ei ees oo nälkä. tai vaik ois ni ei tee mieli syödä mitään. en tiiä tykkäänkö täst vai en. toivottavasti ainaki mun kasvot kapenis viimein jos nyt laihun tästä, koska ei mul oo mitää muutakaa mistä laihtua.

10.8.2018

joo eli kävin siis nyt tänää toisen kerran siel psykoterapeutilla ja sen kaa sit vähän jubattii kaikist mun tän hetkisist asioist sosiaalinenahdistus, pelko, tunneongelmat, luottamusongelmat ja sanoin sille kans et kirjotan tätä ja se oli yllättävän tyytyväinen siitä et puran mun mieltä ees johonki muuhun ku esim itsetuhoon. (huom en oo ollu yli vuotee itsetuhonen so dont worry!)

mun opettaja kans haastatteli meitä jokasta yksitellen ja kerroin sille siitä mitä mun elämässä on ollu ja mitä siin nyt on. se mm kysy just et miks käyn terapiassa. se näki mut ns voittajana jo siinä kannalla että yritän oikeesti tehä parhaani sen eteen et parantuisin lopulta. mm just sen esitelmän pitämisen kaikkien edessä takia. se oli jo alku siihen et mä yritän nyt oikeesti tehä kaikkeni itteni eteen ja saada itteni kuntoon. hän myös sano että on tyytyväinen että pystyin avoimesti puhumaan siitä mitä kaikkee mulla tässä on ollut ja mitä vielä on meneillään. sanoi myös että voin aina tulla puhumaan hänelle jos on semmonen olo että on tarve, ja pyysi myös että päivittäisin välillä hänellekkin että missä mennään. onnekseni hän siis ymmärsi sen että mitä mä oon kokenut/koen ja miten mulla menee elämässä.

tosiaan sain eilen siivottua melkein kaiken mitä oli tarkotus ku poikkis lupautu siivoo makkarin. oon sillee ihan ok ylpee itestäni et tein kerranki sen mitä olin päättäny tekeväni ajallaan.

en tiiä oonko ainoo (tai kai tää on ihan normii) et mua vituttaa ja surettaa ylikaiken olla ala-ikänen. en voi esim tehä mun poikkiksen kaa yhes mitään ku en pääse esim baariin tai keikoille koska kaikki on K-18. en olis edes menossa juomaan vaan istumaan iltaa seuraan.

vai onkohan se vaan sitä et se ei sit vaan haluu tehä mitään mun kanssa kun ei ikin mitää tehä. onkohan se kyllästyny jo muhun. i dunno. mietin kans tosi usein et onks sen kehut ja rakkauden osotukset ns oikeita vai onks ne vaan sitä et hän ei uskalla mua jättää jne. en osaa sanoo yhtään. mun tunne-elämä ja luottamus ongelmat tulee täs just esiin.

mun terapeutti sano vaan sitä että uskoo että poikkis kyllä haluaa olla mun kanssa ja rakastaa mua kun muutettiin jo yhteen ja kaikkee, mut silti kun se kerto et monet miespuoliset jotka käy hänen vastaanotollaan kehuu niiden tyttöystäviä mm ‘’prinsessoiksi’’ ja ‘’maailman kauneimmiksi ja ihanimmiksi ihmisiksi’’ ja kun he on tuonut niitä terapeutin käynneille näytille niin he ovat olleet ihan tavallisen näköisiä tyttöjä. tästä tuleekin mieleen se että enkö mä sit oo kehuttavan näkönen, tai maailman ihanin ihminen hänelle tai edes prinsessa :( (emmä kyl imo oo) ja tulee sellainen olo et en oo mitään noista. ikinä en oo saanu mitään noin kauniita kehuja keltään. (ps im almost crying) joudun melkein aina pyytämään kehuja. mun yks runo just viittaa tähän aiheeseen.

tosiaankin surettaa että meidän yhdessäolo on lähinnä seksiä, kaupassa käyntiä ja nukkumista. joka päivä sama rutiini, ei ikinä enää kunnolla mitään yhdessä tehtävää. tottakai ymmärrän että on se tarve omalle ajalle ja rauhalle mut, mun omalla ajalla oon yksin, kotona, pelaan tai katon netflix tai selaan vaan somea. poikkiksel sentään on sen täysi-ikäiset kaverit ja paljon erilaisia asioita joita tehdä kavereitten kanssa. mutta tässä tuleekin just tää asia et kun mulla ei kavereita sen koommin oo ku poikkiksen kaverit. mua masentaa se jonku verran että oon joka vklp yksin ja koko kesäloman olin vaan kotona poikkiksen kanssa. en tehnyt mitään koska ei oo mitään mitä tehdä tai ketään kenen kanssa tehdä.

monesti oon kyselly seuraa ihmisiltä, aina ne lupailee sitä ja sit kello onki jo 5 am ja ei enää kelpaa seura. mut vaan jätetään ja hylätään. ikinä ei mahdu porukkaan mukaan. tää just aiheuttaa lisää sitä itseinhoa ja arvottomuuden tunnetta mulle. en riitä, en oo tarpeeks kaunis et joku kehtais olla mun kanssa, oon ärsyttävä ja huono ihminen, oon täysin arvoton ihmisenä. tuntuu oikeesti et en kuulu tälle planeetalle. oon vaan joku olio jostain muualta. en myöskään omaan silmään näytä kauheesti ihmiseltä.

mun terapeutti kyl lupaili et kun saadaan mun kiusaamis taustat tuotua esiin ja keskusteltua niistä haukuista jne niin pääsisin viimein näkemään sen oikean itteni sielä peilikuvassa enkä sen jonka mä kuvittelen itteni olevan ja näyttävän.

sen mielestä kiusaaminen on sama asia aivopesun kanssa. 9 vuotta mulle on jankattu (välillä päivittäin) sitä kuinka ruma mä oon, oon lehmä, poika, lesbo, emo, viiltelijä, homo, huora, lutka, mun pitäis tappaa itteni, kukaan ei kaipaa mua, kaikki vihaa mua mun hiukset on yritetty polttaa sytkärillä, mua on heitelty roskiksilla jne. se sit tottakai 9 vuoden aikana on alkanu jäämään pikku hiljaa mun päähän vaikka aluks yritinki olla huomioimatta sitä sillon ku se oli vasta alkanu. silti joka päivä iltaisin aloin kattomaan itteeni peilistä päivä päivältä enemmän ja enemmän ja miettimään, että onks mus oikeesti jotain vikaa (niinku mussa onkin puolin ja toisin) ja se ajatus tapa on vaan syöpyny mun päähän jumiin. elän tavallaan semmosessa pienessä alueessa mun pään sisäsiä asioita. se on tosi pieni ja ei kauheen laaja. se on täynnä negatiivisuutta ja mun tarkotus tän terapian aikana on saada se laajemmaks ja saada niitä positiivisia aatteita enemmän ku negatiivisia. tbh haluisin olla vaan terve ja tyytyväinen itteeni ja rakastaa itteäni sellasena ku oon. (i cant)

niinku suoraan sanottuna syytän tästä vain ja ainoastaan sitä kaupunkia jossa asuin sen helvetilliset 9 vuotta eli Heinolaa (kyllä nyt on aika mainita kyseinen kaupunki ettei kukaan sinne vahingossakaan eksy!) siis mä en vihaa itse kaupunkia, vaan sen sisällä asuvia ihmisiä. ne ihmiset ovat ylimielisiä, itsepäisiä, ilkeitä kaikkia muita heitä ala-arvoisempia kohtaan. tää tietty ihmisporukka kuvittelee olevansa jotain ‘’maailman täydellisimpiä ihmisiä’’ ja että heitä ei saa arvostella tai haukkua mutta he saavat tehdä mitä vain, kelle vain. suututtaa ees ajatella niitä kyseisiä ihmisiä jotka mut on täysin tuhonnut. en ees silleen ymmärrä miten joku/jotkut toiset ihmiset voi kirjaimellisesti tuhota yhden ihmisen fyysisesti ja henkisesti ihan vittu kokonaan. se että mä päädyin sen kaiken takia mm itsetuhoisuuteen, huumeisiin sekä yrittämään itsemurhaa, epäonnistuin siinä tosin. niinku imo toi on maailman kamalinta mitä voi tapahtua että oikeesti muiden ihmisten käytös ajaa jonkun tappamaan itsensä. se että tuntuu niin vitun arvottomalta ja surkeelta että ei koe enään elämässä olevan mitään hyvää tai toivoa ollenkaan siihen että asiat vielä korjaantuis. onkse sit niin et ne haluaa tappaa ihmisen? tulisko niille ees jälkeenpäin mieleen että ‘’mitähän mä oon tehny..’’ vai onkse vaan sitä ‘’äksdee ja älläsdee se tappo ittensä huutista kuinka itsekäs ihminen se oli xD’’ niinku tbh jos joku kiusaamisen takia päätyy itsemurhaan niin ne kiusaajat on ne jotka on todellisuudessa tappajia. se on mun mielestä mielumminkin MURHA, kuin itsemurha.

se aiheutti mm mulle tämmösiä fiiliksiä: tuntu turhalta olla edes olemassa, kukaan ei pidä musta, kaikki vaan vihaa, kukaan ei jää kaipaamaan jos kuolen, oon oksettava ja ruma, masentaa, ahdistaa, surettaa, oon yksin, en kuulu tänne, oon kamala ihminen ja lopulta tuntu vaan tyhjältä ja tunteettomalta. ei enää ollut mitään muuta kuin sitä tyhjää ja pimeyttä mun sisällä. tuntu vaan kuolleelta sisältä päin niin tulipa sitten mieleen et miksen vaan kuolis ulkoatakin. olinhan mä niin turha ja huono ihminen eikä kukaan mua tulis kaipaamaan.

mä pelkäsin mennä mm kouluun, enkä uskalla edes vielä tänä päivänä mennä yksin kauppaan tai muuallekkaan mis on muita ihmisiä joita en tunne. se on tuhonnu mut aika hyvin se elämä 9 vuoden ajan siellä tuppukylässä.

kun ongelmahan siinä on se, että kun se on niin pieni kaupunki että kaikki tuntee toisensa siellä. myös melkein kaikki nuorista tietää kuka mä oon mutta mä tunnen ehkä 1/6 osan sieltä. ja se että ylensä saan kuulla niiltä ihmisiltä just et ‘’ootko sä se viiltelijä emo lesbo?’’ jne vielä tänäkin päivänä. and thats fucking depressing.

suljetulla mulle sit alotettiin mielialalääkkeet ja ketipinor (eli siis paniikkikohtauksiin auttava lääke joka väsyttää) söin niitä puolvuotta ja lopetin ne ite sen takia et en osannu enää tuntee surua tai vihaa ollenkaan. multa vietiin mun tunteet pois. ja tottakai kun sillon syksyllä olin niin onnellinen et en muistanu ees olla surullinen tai vihanen vaikka lääkitys olikin jo lopettettu. mut nykysin koen taas sitä onnellisuutta paljon vähemmän verrattuna suruun, vihaan ja alakuloisuuteen ylipäätään.

ois ihan jees jos elämä ois kokonaan kondikses viel joku päivä. tai eihän se välttämättä ikinä oo täysin kondiksessa mutta edes vähän lähempänä sitä.

ps. jos joku haluu antaa jotain kantaa asioihin tai keskustella muuten vaan tästä aiheesta niin antaa tulla vaa. suurin osa mun snäpin tietää, ja lopuille en kerro ettei mun henkilöllisyys tuu täysin selville.

pps. mietin kans et pitäskö mun vaan alkaa laittaa otsikoihin päivämäärä milloin mä näitä kirjotan kun ne ei mulla ainakaan missään näissä näy erikseen. et oisin vähän kartalla myöhemmin et mitä on ollu millonki jne.

#heinola #:D #huutista

joo elikkäs

joo mä sit päätin polttaa oof tää on sillee ihan jees pitkäst aikaa mut käyn kyl nyt samantien tyylii nukkuu/nukahan koska väsyttää semisti. kello on 6.00 am ja kusin näköjää mun unirytmin sit kokonaa :D no huomen sit ketipinorin voimin nukkumaa.

tilannekatsaus.

joo eli kuten puhuin, kirjotin? anyways viimeks ni mun koulu tosiaan alko tos tiistaina ja oon nyt kaks päivää käyny sitä vaate-alaa. se on ihan ok so far. enemmän se mua kiinnostaa ku raksa. aloin just hetki sit miettii sitä kuin huonoi valintoja just oon tehny esim raksa, menin sinne sen takia et oon tosi ihmispelkonen ja sosiaalisestiahdistunut ihminen ja ajattelin että kun kaveritkin menee niin mäkin meen. mut ei, se oli niiku yks huonoimpia valintoja mitä oon tehny. oisin lowkey halunnu ehk jo vuos sit tänne toisee kaupunkii opiskelemaan mut olin niin huonossa kunnossa itteni kanssa ja muutenki mun vanhemmilla ei ollu mitään luottoa muhun jonka takia ne ei ois uskaltanu antaa mun muuttaa omilleni. mut onneks tapasin mun poikkiksen melkein vuos sitte (1.10 vuos täynnä :3) ja kun hän on siis täysi-ikänen ja asu jo omillaan niin pääsin vähän maistelemaan sitä itsenäistymistä ja mitä elämää kuuluu sit kun muuttaa porukoiden luota pois. siit sit muutuin henkisesti jonku verran vanhemmaks ja pääsin vittuun siitä murrosikä angsti helvetistä. porukat anaki on sitä mieltä, poikkis kans sano et en enää oo niin jonne ku viel viime syksynä. :D niin porukat sit alko luottaa muhun enemmän ja anto mulle vapauksia ja ostaa nykysin mulle alkoholia ja anto poikkiksellekki luvan sitä mulle hakea. ja etenki se että ne anto mun mennä toiseen kaupunkiin kouluun ja muuttaa sinne kaupunkiin mun poikkiksen kanssa yhteen. tuntuu helpottavalta funtsii nyt et asiat on oikeesti ihan hyvin verattuna aiempii 9 vuotee.

sit kans aloin miettii et miten kusin mun ylä-asteen viimesen vuoden. se koko viimenen vuosi siellä oli yks kauhunäytelmä. mä karkasin kotoa öisin polttelemaan (entisen) kaverin kämpille (kaikki siel oli siis ofc täysi-ikäisiä/aikuisia) kaikki se vaan sen takia että olin ihastunut (tai jopa rakastunut) yhteen täysi-ikäiseen poikaan. se ihastus kesti melkein vuoden, ja sinä aikana hän käytti mua rahallisesti hyväksi ja leikki nimenomaan mun tunteilla. ja tottakai mä ostin kaiken mitä hän ikinä halusikaan, koska tarvitsin ja halusin sen hyväksynnän ja tunteet mua kohtaan.

tää kyseinen ihastus oli lähtenyt Helsinki Pride mukaan ja hänelle olin aiemmin tarinoinut että olisin monesti poltellut ennen tätä. tosi asia: enpä ollu. siinä sitte ekaa kertaa ikinä päästiin kannabiksen super ihmeelliseen ja huikeeseen maailmaan. huvittaa oikeesti kuinka paljon ihmisillä on siitä semmosia kuvitelmia että siitä tulee halluja ja maailma on ihan sekava. voin kertoo et ei sinne päikään. siit tulee perus rennompi olo tai sit semmoi vähän pirteempi (asiat vaan naurattaa normii enemmän) (riippuu onko sativaa, indicaa vai hybridiä) indicaa preferaan ite sen takia et se tuntuu just ekojen postauksien kirjotelmia lainatessa jees mennä vaan makaa sängyn pohjalle kuuntelee musaa ja tuntee ku keho puutuu (?) alkaa tuntee et irtautuu sillee snadisti kehostaan useempiin kerroksiin. indicas kans käy tosi hitaalla ja aamul on ihan jumissa. ENKÄ NYT VÄITÄ ET KAIKIL ON SAMALLAINEN MEININKI KU POLTTELEE. tää on siis vaan omakohtasta. joillain saattaa tulla psykoosi/vainarit/jälki käteen kuulla ääniä jne paskaa, itellä sitä ei oo onneks viel tullu. joillain se voi tulla jo ekalla kerralla, joillain ei vältsit ikinä.

mutta kuitenkin, siitä mun polttelusta ja yöllisistä karkailuista tuli sit ihan tajuttoman iso show. koululta tehtiin 3x lastensuojelu ilmotusta ainakin, sen lisäski mun polilla työskennellyt psykologi oli tehnyt yhden. (oli siin vissiin viel muitaki ilmotuksia muista paikoista, pitäs varmaan tutkii tarkemmin oma kantaa)

sossuhan siihen puuttu instana ja siitä sit jouduin kahtii seuloihin niistä negatiiviset, silti kaikki edelleen jatko mun kimpussa olemista mut silti lopulta sain vaan uskoteltua kaikille et asia ei oo niin ku väitetään.

mua eniten vaan nolottaa se et kuinka paljon oon silloin keulinu jollain ''huumeiden'' käytöllä. onhan se niin vitun siistiä käyttää huumeita.(not) totuus, ei ole. se kannattaa pitää omana tietona tai sit just vaan tiettyjen ihmisten joiden kanssa niitä vaikka käyttää, en todellakaan nyt suosittele semmosia. mut etenki ala-ikäsenä se on niinku most pahinta mitä voi tehä et lähtee keulimaan semmosil asioil ulkopuolisille ja ehkä ei niin läheisille ihmisille TAI sosiaaliseenmediaan. koska se just mul meinas mennä siihen et oisin joutunu laitokseen jos oisin a) myöntäny asian b) kussu positiiviset seuloissa c)jääny muuten kiinni siitä vaikka koululle tai porukoille. huvittaa tosiaan et menin monesti savuissa kotiin ja silti kukaan ei ikinä (ennen noit sossujuttui) huomannu mitään.

nykysin mun faija ja äitipuoli tietää mun polttelusta kun päätin itse siitä heille kertoa tos heinäkuun alussa. faija lähinnä naureskeli sille asialle ja sano vaan että ''eipä tullut yllätyksenä'' toki he toivoivat ettei se ois mulle sellai mieluinen asia et polttelisin esim joka vklp jne. mut oli ne kans tosi tyytyväisiä et uskalsin kertoa rehellisesti siitä!

mut siis oon vaan tyytyväinen atm siihen et oon osannu päästää irti huonoista valinnoista ja ihmissuhteista mun elämässä. kukaan ei ansaitse sitä että kuulut kaveriporukkaan vaan sillon ku on röökii, alkoholia, huumeita, rahaa jne. jokasel on oikeus olla sellanen ku on ja saada sellasia ihmisiä ympärilleen jotka sut hyväksyy sellasena ku oot! eikä aiheuta sulle kokoajan paskaa ja pahaa oloa tai ongelmia. (enkä nyt väitä et oisin joku puhdas pulmunen tälläsissä asioissa mut im trying my best!)

oon aina ite ollu vähän liikaa semmonen ''mä teen just sillee ku ite haluun, ei kiinnosta mitä muut ajattelee'' mut siit sit tuli ongelma koulukiusaamisen aiheuttamana et nykysin mietin vaan sitä et miltä näytän ja et vihaakohan noi tuntemattomat ihmiset mua sen perusteella miltä näytän jne. mut toki siit on kans just jääny narsistisia piirteitä esim. muiden tuomitseminen ja arviointi radikaalisti ja negatiivisella tavalla, ylimielisyys ja itsekkyys, mul ei oo basically kauheesti tapana ajatella muiden tunteita ku teen tai sanon jotain mut im trying to fix that!

mul alkaa psykoterapia perjantaina ja mitä mä nopeesti kyseisen henkilön kanssa puhuin mun tän hetkisistä ongelmista niin hän lupautui ja kertoi olevnsa kykenevä auttamaan mua pääsemään mun ongelmista eroon, koska oon kuitenkin sen verran avoin ja suostumuksellinen kans parantumaan lopullisesti.

en silleen yhtään oo varma et mitä kaikkee psykoterapiaan liittyy, mut jos tää kyseinen ihminen oikeesti on kykenevä auttamaan mua viimein tulemaan lopulta kuntoon niin im in!

käsitellään mm. mun sosiaalista-ahdistusta ja pelkoa, itseinhoa ja ulkonäköpaineita, sosiaalisia ongelmia, masennusta, luottamus ongelmia, käytös ongelmia, tunne ongelmia jne kaikkee mitä täs mul nyt on meneillään. (ps oon tosi epävarma onks noi ''ongelma'' jotain yhdyssanoja vai ei :D anteeks oon varmaan surkein kirjottaja ikinä!)

!! koulu aiheeseen palatakseni !!

meil oli tänään semmonen itsensä esittely kuvien avulla pinterest ohjelmalla, ja se piti mennä esittelemään luokan eteen 50 hengen eteen (kakkos ja kolmosluokkalaiset oli siis tutustumas samalla meihin jne) aluks sanoin mun opettajille et en pysty mun sosiaalisen ahdistuksen takia sitä tekemään ja he oli ihan cool with that, mut sit aloin miettimään sitä faktaa et ei se auta mun sosiaaliseen ahdistukseen ja pelkoon et mä en tee jotain mukavuusalueen ulkopuolel olevia asioita jotka esim työ-elämässä on vaan pakko tehä vikisemättä. ni mä sit päätin et mä teen sen kuitenki. menin luokan eteen ja tärisin älyttömästi ja kokoajan mietin vaan sitä kuinka ruma oon ja et noi kaikki ihmiset varmaan sisismmissään nauraa mulle ja pitää mua outona ja tosi huonolta ja arvottomana ihmisenä. jokatapauksessa, mä sit esittelin sen pinterest ''taulun'' kerroin sen kaiken jossai minuutissa ja tuli vaan tosi hyvä ja helpottunu fiilis et tein sen ja et onnistuin menee ekaa kertaa ikinä mun mukavuusalueen ulkopuolelle noinkin radikaalisti, et meen 50 tuntemattoman ihmisen eteen puhumaan.

i mean im kind of proud of myself. ei se auta et jään siihen ahdistukseen ja pelkoon ja vältän epämukavilta tuntuvia tilanteita. en tuu ikin parantuu jos jään niiden ongelmien lomaan esim tollasissa tilanteissa, joiden avulla se ois mahdollista korjata pikkuhiljaa. tosin meil ois huomen luokkaretki yhteen saareen kakkosten ja kolmosten kanssa mut se on taas sit liian iso pala mulle haukattavaks ni mä jään himaa chillaa eikä sitä onneks tarvii korvata mitenkää.

käytiin tänään poikkiksen kanssa syömässä kiinalaisessa i fucking love sushi!! mä sit menin nukkuu 17 ja heräsin 22 :D (unirytmi mintis taas)

mä kans kävin tos 23 mais parin mun poikkiksen ja mun yhteisten kavereiden kanssa kaupassa koska poikkis menee yötöihin ja jäi kotiin nukkumaan ja ostin meille pannukakku aka lettu tarvikkeet koska niinku vanhoina hyvinä aikoina me tehtii niitä melkei joka vklp. nyt ei olla monii kuukausii ainakaa 4kk tehty niit kertaakaa ni aattelin et ois varmaan ihan jees pitkäst aikaa! best mitä tiiän lisukkeeks on banaani ja vaahterasiirappi, i mean heck that shit is good! tosin teen ne vast huomen iltapäivällä kun oon tosiaan huomisen kotona. huomen pitäs yrittää jaksaa siivota täällä. mul on ollu sen verran huono olo henkisesti et ei oo legit kyenny tekee muuta ku makaa sängys.

huomen pitäs siis

-laittaa tiskikone heti aamupäivästä tulille (meil ei oo yhtäkää puhdasta astiaa atm) -kerätä roskat ja pullot -kerätä pyykit ja viikata puhtaat vaatteet kaappeihin + sain oman vaaterekin ni laittaa osa vaatteista kans siihen -tyhjentää kissan boksi -imuroida -pyyhkii tasot -ehk pestä lattiat tai ainaki olkkarin ja keittiön väli -tyhjentää jääkaapist kaikki vanhat jutut pois

siivoo konepöydät

siin on about kaikki mitä mun pitää huomisen päivän aikana tehä.

AINII AINII!! asun nyt virallisesti tääl, tehtii eilen vuokrasopparit tänne ja niiku oon siit tosi ilonen et pääsin viimein pois 9 vuoden elämää tuhoavasta kaupungista.

oof tulipa jotenki extra paljon tekstii täl kertaa. ofc ymmärrän et ketään ei varmaan kiinnosta se et mitä mun pitää huomen siivota jne mut tää on MUN oma personal blogi, ja mä kirjotan ja laitan tänne mitä MÄ itse haluan. lukekoon he jotka jaksaa/keitä kiinnostaa, en siihen pakota ketään. must on kans takuulla mielenkiintosta esim vanhemmalla iällä lukee tätä ja kattoo mitä mä oon tällöin kokenu ja ajatellu ylipäätään mistään.

elän periaatteessa ihan perus elämää, mut mul on vaan siin ohella paljon mielenterveyteen liittyviä ongelmia.

ps. uhka vai mahdollisuus polttaa snadit? mun piti jo sunnuntaina yöllä polttaa mut alko väsyttää niin paljon et nukahin ja unohin koko asian. sillee lowkey vähän tekis kyl ehk mieli mut en taas toisaalt ehk jaksais. sillee ei kyl huvita. oon perjantaina ollu polttelematta 5 viikkoa, joko rikon sen tänä yönä tai sit vaan jätän asian sikseen ja jatkan polttelematta oloa. dunno. mä kyl pidän tän ajantasalla nyt ku mul on tähän oikeesti motivaatiota.

+++jos jossain kohtaa koen tän itelleni haitaks/saan tietää et ihmiset joille linkkiä en oo antanut (ja ne on ihmisiä joille en sitä haluais antaa) lukee tätä tai saa täst selville jotain niin tuun sulkemaan tän ja luomaan uuden blogin jota en sit jaa kellekkään.

#anxiety #oof #huutista tageille

oof.

vituttaa ja ahistaa.

huomen alkaa taas koulu, mun nokkosihottuma on niin paha et oon raapinu mun raajat vereslihalle, sattuu a lot.

mun oli pakko käydä tän ihottuman takia ostamassa bikbokista perus ihon myötänen musta pitkähihanen. jea loppukuuks 15€. :D

huomen ois vuokrasopparien kirjotus et muutan viimein ihan kirjoille tänne asumaan poikkiksen kanssa.

samaa aikaa helpottavaa ja samalla stressaavaa.

ärsyttää kans suunnattomasti et oon alle 18. en pääse mun poikkiksen kaa mihkää keikoille tai melkei yhtään mihinkään ku ne on aina just k-18. ANNOYING.

ärsyttää se kans et vaihan aiheita tällee tosi radikaalisti.

kirjotan vaa mitä tulee mielee ja mitä funtsin atm.

aamul meinas tosiaa iskee paniikkikohtaus tän ihottuman takia. mua ällöttää mun keho, se kuinka kuivuudesta hilseilevä ja vereslihalla se on.

alotin skincare rutiinin. eli joka ilta laitan kasvojen kuorinta tahna jutskaa mun naamaan, annan vaikuttaa minuutin pari niinku ohjeissa sanotaan, ja sit pesen pois. toivosin et se vähän auttas ees mun naaman kuivaan hilseilemiseen mut so far ei oo auttanu viel ainakaa. finneiki on vaa tullu lisää :/ varmaan tän jatkuvan stressaamisen takia.

plus aina sen kuorinnan jälkee laitan nivean kasvovoidetta mun naamaan et se kosteuttaa ja pitää huolta siitä mut tuntuu et täs on käyny päin vastoin.

mut ei kukaa muutenkaa haluu pitää must huolta, enkä osaa ees ite pitää itestäni huolta. :D

mun pitäs värjätä mun kulmat ja kaikkee viel tän päivän aikana plus käydä ajois nukkumaa mut mun unirytmi on niin sekasin ku voi vaan olla. viimeyönä kävin nukkumaan 6 ja heräsin 15. :// eli mun pitäs kääntää se niin et herään 6, meen kouluu 9 ja pääsen koulusta 15.30.

jotenki tosi hankalaa taas kaikki.

oon kans tosi pettyny itteeni monil tavoil. niin ulkonäköön ku käytökseen liittyviin.

mun faija vaan eilen sano et se toivois et en nyt ajattelis taas mitään negatiivista itestäni ja yrittäisin keskittyy positiivisiin asioihin.

i mean, i fucking cant. en pysty focusaa mihinkää, ainekaan hyviin asioihin. ne paskat ajatukset vaan tulee ja pysyy. en varmaan ikin tuu saamaa itteeni täysin kuntoon mielenterveydeltäni. thats depressing.

ja niiku i mean wheres my everyone has hope type shit. missä mun räjähtävä ulkonäön muutos rumuudesta super kuumikseks on???? tuntuu et kaikil mun tutuil ja entisil kavereille on tapahtunu se jo ylä-asteen aikana. mut sit oon mä.

näytän yhtä kamalalta ku aina ennenki. ja se et en voi tehä muuta ku oottaa ja toivoa et muutun viel joku päivä super kauniiks (tai ees kauniiks) ja et oon viimein tyytyväinen itteeni. se et hyväksyisin viel joku päivä et miltä mä näytän.

missä mun hyvä perse ja kauniit kasvonpiirteet on?? where are they?? oon venannu niiden ilmestymistä täs nyt öööö 5lk asti :D tai sillon mul ainaki alko itseinho ja ulkonäköpaineet. siit asti tähän päivää ne on vaa kestäny ja kasvanu ja tuhonnu mua tosi paljon henkisesti.

me käytiin tänää pankissa kauppakeskuksessa ja mua vaan ahdisti ja vitutti olla siellä, se et jokanen vastaan tulija oli niin kaunis ja upee. muutenkin se et en tykkää yhtään käydä ‘’shoppailemassa’’ vaatteita, koska siin kans tulee se olo, et ‘’tää näyttää paljon paremmalta ton päällä kun mun... ei tää sovi mun naamaan yhtään...’’ sen takii käytän melkei samanlaisia vaatteita jokapäivä. en osaa löytää itelleni omaan mieleen sopivia vaatteita. tottakai on paljon esim mekkoja joita haluisin so bad, mut niit ei oo vaa tarkotettu mun kasvojen kanssa yhteen sopivaks. mul on omasta mielestäni melkein täydellinen kehon muoto käyttää mekkoja etenki ihonmyötäsiä mun kapeen lantion takia, mut sit ku päästää kaulasta ylöspäin, ni se ei enää näytä mitenkään hyvältä. mikään ei näytä hyvältä. mä en näytä hyvältä. tuntuu niin kamalalta ja ällöttävältä 24/7.

mua kans vaurioittaa se et mä tarviin kehuja. etenki se et mun poikkis harvoin kehuu mua mitenkään ILMAN että pyydän/kysyn että oonko nätti.

se oikeesti tuntuu siltä, et sekään ei pidä mua nättinä vaan tosi rumana, kukaan ei tosissaan tarkota mulle kehuja. ei kukaan musta pidä oikeesti. kaikki vihaa selän takana. se on tullu selville täs viime aikoina.

mua harmittaa eniten se, että mä tuhosin mun ja mun entisen oikeen ja parhaimman ystävän välit mun huumeiden käytöllä viime kesänä. (ne vanhat tekstit ajelusta liittyy kyseiseen ihmiseen, ei mun kämppikseen vaan kuskiin.)

tuntuu vitun kamalalta et me ei olla edes puheväleissä.

oon laittanu viestiä siellä sun täällä, aina toivoen sitä vastausta viimein. haluisin vaan jutella kuulumisia. mul ei ikin ole eikä varmaan tuu olemaa yhtä hyvää ihmistä mun elämässä mitä hän oli. harmittaa ihan vitusti et mä omalla käytökselläni ja tyhmyydelläni tuhosin kaiken. noh eipä ollut yllätys. mä vaan tuhoon kokoajan kaiken hyvän mun ympäriltä. en osaa nimenomaan nähdä niitä hyviä asioita mun elämässä, joten tuhoan ne viimeisetkin pois.

on kans yks jäbä johon tutustuin kesän alussa. se on hengannu kerran mun kanssa. sen mystoryssa on JOKAPÄIVÄ et ‘’kuka mun kaa tänää? haluuks joku tehdä jotain?’’ oon joka kerta, laittanu että hei mä voisin tehä sun kaa jotain! mut ei, ei ikinä tehdä mitään. se aina keksii muuta. en ymmärrä miks pitää sit aina sanoa et ‘’joo katotaa illemmalla!’’ tai ylipäätään antaa sellanen kuva että hän haluaisi jotain mun kanssa tehdä. tuntuu pahalta et kukaan ei todellisuudessa kaipaa mun seuraa. ei ketään kiinnosta. muakaan ei enää kauheesti kiinnosta muut ihmiset. tuntuu turhakkeelta.

en haluais olla tällänen ku oon. oisimpa parempi ihminen ku mitä nyt oon. oisimpa kaunis. oispa kavereita. mut eipä oo. yhtään mitään. varmaan ikinä.

ps mua ärsyttää tää et valitan all the time.

#depressing #vituttaa