Nelly ei vieläkään vastannut. Hän tuntui äärettömän kaukaiselta. Arsène jatkoi: – Muista niitä hetkiä, älä ajattele sitä, mitä nyt tiedät. Yhtyköön mennyt nykyiseen! Etten olisi se, jonka näit viime yönä, vaan se toinen, silloinen, ja katsoisit minua, edes hetken, niin kuin katsoit minua… silloin. Minä pyydän. Enkö ole enää hän? Nainen nosti katseensa, niin kuin mies oli pyytänyt, ja katsoi häntä. Sitten mitään puhumatta hän kosketti miehen etusormea kiertävää sormusta. Vain rengas oli näkyvissä, mutta kämmenen puolelle kääntynyt kivi oli muhkea rubiini. Lupin punastui. Sormus oli Georges Devannen. Hän hymyili kitkerästi. – Olet oikeassa. Mikään ei ole muuttunut. Arsène Lupin ei voi olla muuta kuin Arsène Lupin, eikä sinun ja hänen välillä saa olla edes muistoa. Anna anteeksi. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että pelkkä läsnäoloni sinun vierelläsi on häväistys.
Herlock Sholmès myöhästyy. 1906. Teoksessa Arsène Lupin. Mestarivarkaan kootut kertomukset. Maurice Leblanc. Suomennos Kaisa Sivenius. Teos, 2017.












