Näyttötyö, kevät 2015
Näyttötyöksi minun piti alunperin tehdä vauvalle/lapselle pulkkapeitoksi ryijy, mutta ajanpuutteen takia jouduin hylkäämään ajatuksen. Päädyin näin ollen tekemään villalangasta ihanan lämmintä huivia talveksi. Huivi tulisi miehelle, joten päädyin sävyihin jotka olisi miehen helppo kantaa. Sidokseksi valitsin toimikkaan paristakin eri syystä. Ensinnäkin halusin kokeilla jotain muutakin kuin palttinaa, joka oli siis ainoa jota olin tähän mennessä käyttänyt, ja toiseksi halusin juuri tuollaista salmiakkimaista kuviota.
Langaksi halusin jotain pehmeää ja kutittamatonta, tällaista minulle luvattiin Teetee:n Kamena-langan olevan. Kuviolangaksi otin kotoa Austermannin Step-lankaa, joka oli paksuudeltaan ja väriltään työhön sopiva, sekä pehmoinen huolimatta siitä, että kyseessä onkin sukkalanka. Pettymyksekseni valmis työ kutittaa ja on ikävä pitää päällä Kamenan takia, ja harmittaakin että huivi on näin ollen käyttökelvoton (ellei löydä jotstain karskia omistajaa, joka ei pistelystä pelästy).
Ulkonäöllisesti olen kuitenkin huiviin todella tyytyväinen, vaikka pieniä vikoja siitä löytyykin (kuviolangan kohdat olisivat vaatineet vieäkin enemmän syötöstä, vaikka sitä reilusti annoinkin). Työn suoritin itsenäisesti alusta loppuun saakka ja ilman mitään suurempaa ogemlaa, eli oppi on mennyt perille.
Aikataulullisesti työ sujui hyvin, ilman mitään viivytyksiä tai mokia, ja tuote valmistuikin hyvin ajallaan. Ainoana aikatauluun liittyvänä ongelmana koin työn myöhäisen aloituksen. Näyttötyöhön varattu aika oli mielestäni liian vähäinen, jotta näyttötyönä ehtisi tehdä jotain suurempaa ja vaikuttavampaa, enemmän näyttötyön arvoista.
Lisäksi työni ei aivan vastaa tehtävänantoa, jossa käsketään opiskelijan käyttää “valitsemaansa kansanomaista pujotus- tai poimintatekniikkaa uudella tavalla”, sillä en ollut tietoinen kirjallisesta tehtävänannosta, jonka sainkin käsiini vasta jälkeenpäin työn ollessa jo valmis. Työssäni ei siis ole pujotus- eikä poimintatekniikoita, vaan sidoskuviota.
Alunperin huivin oli tarkoitus olla 160cm pitkä, mutta koska lointa luodessa siihen oli pakko laittaa vähän lisää mittaa, päätin kutoessakin lisätä huiviin yhden mallikerran lisää, jotta loimilankaa ei menisi niin paljon hukkaan. Näin ollen sain huiviin yhden kiepautuksen verran lisämittaa, ja vähemmän hukkaan heitettävää materiaalia.
Kaikenkaikkiaan olen tuotteeseeni tyytyväinen.
Huivin mitat 180cm x 22cm + hapsut










