Kuusumun Profeetta - Ei aurinko milloinkaan laske (2002)
(Moon Fog Prophet - The Sun Never Sets)
Ei aurinko milloinkaan laske Ei kuut ja tähdet päivien valoksi katoa Ei sateet viimat ja tuulet ole ketään varten enempää kuin muitakaan On hiljaisuus ja öinen huuto Pauhua saman häkeltyneen sielun Joka kysymykseensä polvillensa on kumartuneena pyhättöin Karuun tuomion kiveen
Onko perimmäistä totuutta Joka oikeaoppisuutta muita enemmän ylistäisi Onko ajatuksia ja tekoja jotka pelastaisivat hairahtujat heiltä itseltään Kuka kaiken päätyttyä voi sanoa Olleensa oikeammassa kuin muut Koska ymmärsi himon heikkouden ikuisen syöksevän kiron Alun alkaen syntyessään
Löytyykö Graalin maljan sijaan Sittenkin enkelten puhelin valkoinen Jolla taivaaseen soittaa vois ja anoa oikeuksia vuoksi surkeiden kohtaloiden Kuuleeko jokin niin suuri Muuta kuin ulvovaa galaksia sortuvaa Kun niin valtava sormi viimein tuomiten osoittaa Tarkoittaako se keitä Vaiko kaikkea olevaa
Ymmärtääkö elämä meissä sittenkään itseään Emmekö me laukausta pistolin edessämme viimeinkään nää Olemmeko vain eksyneet lampaat Jotka niityllä paimenta etsien käyvät Oliko Jeesus Kristus yksi heistä Vaiko ainoastaan Yksi meistä
Onko juoksevissa puroissa Tosiaankin niin paljon kimaltavaa kultaa Että sillä voisi ostaa itselleen polttavan tulen oikeudet merten sekä taivaan Onko jalokiviä niin paljon Että ne jokaisen kuninkaan rihkamaan riittää Onko niitä niin paljon että ne voisivat pelastaa Lopultakaan mitään
Toivon hetki menetettäväksi on liian kallis Siksi taistelu julistettiin Taistelun päätyttyä nautitaan viimeisellä ehtoollisella se mitä sinne tuotiin Kuka kiipesi huipulle korkeimman tornin Kuka rohkeudestaan muistetaan Kuka peloissaan pienuuteensa kuihtui Kuka syntynyt ei tälle puolen ollenkaan
On niin yksinkertaista Uskotella olevansa päivä joka ei milloinkaan laske Olla kaukaisten hailakkain vuorten takaa nouseva säteinen paiste On niin vaikeaa Myöntää olevansa vain satunnainen kuiskaus Olla päivänkajo joka aina likempänä kuin aamua On hiipuvaa iltaa
The Sun never sets
The moon and the stars don’t go away in the light of the day
The rain, the storms and the wind dont exist for somebody more than the other
Silence and a scream in the night;
they are voices of the same shaken soul
who asks its question on its knees in the temple
kneeling on the unforgiving, judging stone
Is there an ultimate truth
that praises the righteous way more than the others?
Are there thoughts and actions that would save the strays from themselves?
Who can say in the end of it all that he was more right than the rest
because he knew the eternal damning weakness of lust
all along since his birth?
Can there be found, instead of the Holy Grail
a white phone of the angels
That you could call the heavens with,
ask for the rights to all who succumbed to horrible destinies
Would something so great hear anything but the howling, collapsing galaxies?
And when a finger that massive points,
who is it pointed at?
Perhaps all that exists
Does the life in us understand itself after all?
Can’t we see the gunshot ahead of us still?
Are we just the lost sheep that travel the meadow, looking for a shepard?
Was Jesus Christ one of them?
Or just one of us?
In the rivers that run
is there truly so much gold
that you can buy the rights to the fire that burns, and of the oceans and skies?
Are there so many jewels that they are enough for every king’s baubles and trinkets?
Are there really so many that they can save anything in the end?
The moment of hope is too precious to be lost
That’s why the war was declared
After the fight has ended, what was brought there
will be consumed at the last supper
Who climbed the highest tower?
Who is remembered for his bravery?
Who was withered under the weight of his smallness?
Who wasn’t born on this side at all?
It’s so simple
To belive you're a wun that never sets
To be the rays rising forth behind the pale faraway mountains
It’s so difficult to admit you're but a random whisper
To be a sunlight of the day that is always closer,
not to the daybreak
but to the darkening night.
