Kesää odotellessa seikkailusuunnistaja voi haaveilla loman vietosta parhaalla mahdollisella tavalla.
FIN5 2015 järjestetään Liedon keskustassa (sprintti) ja Mynämäellä 28.6.-3.7.2015.
Kilpailupäiviä on viisi: su, ma, ti, to ja pe. Siis vain yksi välipäivä. Ensin on vuorossa sprintti, sitten keskimatka ja lopuksi kolme pitkän matkan kisaa.
Ihan houkuttelevalta näyttää valokuvissa:
Kartalla riittää pientä piiperrystä luettavaksi:
Kilpasarjoja olisi mistä valita. Viime vuonna sarjani oli kompromissi. Sekä helpompi että vaativampi sarja houkuttelisivat ensi kerralla. Ja ainahan voi kuntosuunnistaa. Ei siinä vaan mielestäni tule ihan samaa fiilistä, kun ei tarvitse jännittää ehtiikö lähtöpaikalle, eikä voi vertailla omaa suoritustaan kilpasiskojen kanssa viikkotasolla. Tämän hetken ilmoittautumisportaalla hinta on 104 e/vko (28.2.2015 asti), mikä tietysti kirpaisee, mukaan kun on laskettava viisihenkisen perheen muut osallistumismaksut, majoitus, matkat, ruuat jne.
No, riemu ei siihen lopu.
Kainuun rastiviikko 2015 juostaan Suomussalmella 5.-10.7. 2015 eli heti perään.
Kilpailupäiviä on neljä: su, ti, to ja pe. Välipäiviä tulee kaksi. Päiviä ei ole samalla lailla ennakkoon ilmoitettu keskimatkan tai pitkän matkan kisoiksi muille kuin eliittisarjalaisille.
Tässä KRV-sivulta kopioidut maistiaiset maastosta ja kartasta:
Suota näyttää olevan, ja kokemuksesta tiedän, että tuollaisilla loivilla epämääräisten painanteiden rinteillä on helppo eksyä. Seikkailusuunnistaja miettii, ilmoittautuako etukäteen ikäsarjaan (ja mihin niistä) vaiko valkata kuntorata paikan päällä. Tällä hetkellä hinta aikuiselle kilpasarjalaiselle on 83 e/vko (28.2.2015 asti), eli aika paljon edullisempi kuin FIN 5. Kainuulaiset suunnistusseurat kituvat ja pysyvät pystyssä KRV-tuotoilla, joten sapettaa noin paljon alhaisempi hintavaatimus. Mutta ehkäpä Venäjän rajan läheinen korpi ei houkuttele, ja hinta ei siksi voi kivuta kovin korkealle.
Jaa-a. Ei ole koskaan tullut joustua molempia suunnistusviikkoja saman kesän aikana. Olen toki kuullut, että muutamat hullut tätäkin harrastavat. Voisi olla aika rankka yhdeksän perättäisen kisan paketti, lapset kaikesta valittamassa, auto pursuten retkimuonan muruja. Loppukesä menisi toipuessa. Vaan olisi se toisaalta mahtavaakin, varsinkin Suomussalmella viimeisenä kisapäivänä 9 lämpöasteessa sormet kohmeessa, sateessa tietenkin, eksyksissä, jalat rakoilla, suossa rämpien, koko kroppa huutaen armoa kahden viikon kidutuksesta. Ja se hyttysparvi ympärillä inisemässä. Ai että!