Ikuisuusruno #267-268
Hän katsoi maastaan
ja hymyili
puhuimme samaa nonverbaalista murretta
halusin tanssia kanssaan kaiken
Hän huomasi huoleni
piteli päätäni hyvänä
asioiden huolehtijan huolehtija
ja heti oli helpompi olla
Hän kuunteli virtani
seilasi siinä
ei hymyllyt kun ei saanut hymyillä
porasi suruuni ikkunan
Hän lämmitti leponi
silitti selkääni auringon
ei vetäytyisi, tulisi yhä lähemmäksi
ja saattoi varteni lepoon
Hän heräsi aamussani
ja oli yhä hymyä ja
sain avata verhot sinne
maailmassamme oli tuolloin
veli ja sisko
muuta ei ollut
Loputtomuuden viehkeä sorina
sipaisi poskeani aamulla
ja se hymy
ei kulumallakaan lähtenyt
Kaikki oli kaunista
kaunis oli iloa
ja sinun lisäksesi
oli niin paljon kaikkea
Jalkani maassa
eivät edes pysyneet
vaan loikkasin aina vain
korkeampaan euforiaan
Paljon ei siitä ole
kun jännitin silmiäsi
siihen kun mielelläni
uppoan katseesi hehkuun
Sellaisena päivänä
kuin tämä, joka kului
ei ole onnellisempaa kuin
olla sisko sinulle
siksi lahjoitan hymy ylläni
käsiisi maailman
sen, jota minäkin koen