Venäläisten kansallinen vapautusliike
Venäläinen nationalismi on historiallisesti ollut osa imperialistista ideologiaa aina tsaarinajasta nykyhetkeen. Nikolai I:n aikainen virallinen doktriini — "oikeauskoisuus, itsevaltius, kansallisuus" — ankkuroi venäläisyyden tiukasti valtiovaltaan. Virallinen ideologia hylkäsi eurooppalaisen valistusaatteen ja universaalin kristinuskon perinteet. 1800-luvun filosofi ja mystikko Vladimir Solovjov kutsui doktriinia "moskovalaiseksi pakanauskoksi". Samanlaista isolationistista obskurantismia ja historiallista kaunaa saarnaavat Putinin regiimiä ylistävät suurvenäläiset imperialistit ja patavanhoillinen ortodoksikirkko. Kansanvaltaisesta, eurooppalaisesta nationalismista on Venäjällä alettu puhua laajemmin vasta aivan viime vuosina. Uusi anti-imperialistinen nationalismi on tosin edelleen selvästi marginaalissa; Peter Pomerantsev kutsui London Review of Booksissa tätä uutta ilmiötä "intellektuaaliseksi nationalismiksi". Sen mukaan venäläisten tulee vapauttaa itsensä Venäjänmaata miehittävästä pakkovallasta ja kasvaa omaksi itsenäiseksi kansakunnakseen. Kansanvaltainen nationalismi muistuttaa, että venäläisillä ei Venäjän federaation monista muista kansoista poiketen ole omia osavaltioita, vaan he ovat Kremlin rikollisen harvainvallan orjuuttamia. Ajatus venäläisen etnoksen kansallisista oikeuksista on saanut yhä kasvavaa kannatusta myös demokraattisen, liberaalin opposition parissa. Taannoisissa Moskovan pormestarinvaaleissa opposition pääehdokkaana esiintynyt Aleksei Navalnyi on tunnettu nationalistisista mielipiteistään. Vaalikampanjan aikana hän sai tästä syystä osakseen paljon kritiikkiä liberaaleilta, mutta samalla myös runsaasti tukea mielipiteilleen. Demokraattinen oppositio näyttääkin jakautuneen kahtia nationalismin suhteen: osa näkee venäläisten kasvavan kansallistunteen mahdollisuutena rakentaa itseään kunnioittavaa demokraattista kansakuntaa, kun taas osa pelkää venäläisnationalismin johtavan yhteiskuntarauhan ja lopulta koko federaation romahtamiseen. Suurvenäläistä ja anti-imperialistista nationalismia yhdistää maahanmuuttovastaisuus. Imperialistiset nationalistit puhuvat tosin paradoksaalisesti Moskovan oikeudesta hallita koko Venäjän imperiumin aikaisia ei-venäläisiä alueita samaan aikaan, kun he halajavat etnisesti puhdasta Venäjää. Petroskoilaisen regionalistin Vadim Shtepan mielestä Venäjän eri alueilla, muun muassa Karjalan Kontupohjassa, viime vuosina puhjenneet kansallisuuksien välisistä kiistoista johtuneet levottomuudet ovat osoituksia kansanvaltaisesta liikehdinnästä siinä, että ne ovat saaneet paikalliset asukkaat kadulle vastustamaan rikollisuutta ja rikollisia suojelevia viranomaisia. Venäjän Kansallisdemokraattisen puolueen (NDP) puheenjohtaja Konstantin Krylovin mukaan nationalismi ilmenee pääasiassa joko kansallisena vapautusliikkeenä tai imperialistisena nationalismina. Krylovin mielestä venäläisen etnoksen on vapauduttava siitä alennustilasta, jossa se on ollut jo tsaarinajasta lähtien. Venäläinen nationalismi ei hänen mukaansa kehota valloittamaan toisia kansoja ja vieraita alueita. Krylov haluaa vapauttaa venäläisen kansallisuusaatteen myös valtiovaltaa palvelevan ortodoksikirkon kuristusotteesta: hänen mielestään kansanvaltainen nationalismi on maallinen liike, joka ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn uskontoon. Kansallisdemokraattien tavoitteena on siis venäläinen kansallisvaltio, joka lopettaisi neuvostovallan ja nykyregiimin aikana jatkuneen venäläisten "kulttuurisen kansanmurhan" ja takaisi venäläisten oikeudet ja vapaudet sekä kansakuntana että yksilöinä. Krylovin mukaan demokratia ja nationalismi ajavat samaa asiaa: järjestäytyneellä kansakunnalla on oikeus ja velvollisuus hallita itse itseään. Samalla hän kuitenkin esittää, että Venäjän nykyiset kansalliset tasavallat pitäisi sulauttaa venäläisiin hallinnollisiin alueisiin. Pohjois-Kaukasian säilyminen osana Venäjää on useimpien kansallisdemokraattien mielestä vähintäänkin kyseenalaista. Venäjän nykyistä valtiorakennetta Krylov nimittää "epäsymmetriseksi federaatioksi", jossa venäläisvaltaisilla alueilla on epätasavertainen asema kansallisten tasavaltojen ja autonomioiden rinnalla. Kansallisdemokraattien mukaan aito federalismi edellyttää subsidiariteettiperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Periaatteen mukaan ylemmille tasolle tulisi viedä ainoastaan sellaiset päätökset, joita ei alemmilla tasoilla voida tehdä. Sama koskee talousjärjestelmää: nykyinen keskusjohtoisuus luo korruptiota ja riistää yhteiskuntaa. Kansanvaltainen venäläinen kansallisuusaate ottaa ennen kaikkea mallia "alueiden Euroopasta" — uudemmasta eurooppalaisesta regionalistisesta nationalismista, — missä yhden etnoksen etu ei ole toiselta pois. Venäjää hallinneet autoritaariset ja totalitaristiset regiimit ovat pyrkineet joko luomaan eräänlaista ylikansallista "venäjänmaalaista" etnosta tai määrittelemään venäläisyyden imperiumin alamaisuudeksi. Samaa ylhäältä määriteltyä venäläisyyden määritelmää edustaa Putinin ja ortodoksikirkon saarnaama virallinen eurasianismi. Kansanvaltaiset nationalistit korostavat sen sijaan venäläisen kulttuurin paikallisia lähtökohtia. Shtepan mukaan "imperialistinen nationalismi" on itseristiriitainen käsite. Venäjän Kansallis-demokraattisen liiton (NDA) toisen puheenjohtajan Aleksei Shiropajevin mielestä kansallisdemokratia merkitsee vallankumouksellista irtiottoa imperialistisesta valtioperinteestä ja imperialistisesta historiankäsityksestä. Venäläinen kansanvaltainen nationalismi nojaa varjagien sotilaalliseen demokratiaan, Novgorodin ja Pihkovan keskiaikaisiin tasavaltoihin, Donin kasakkien kansanvaltaan, narodnikkien vallankumousliikkeeseen, bolshevikkivaltaa vastustaneiden oikeistososialistien, anarkistien ja talonpoikaiston kapinoihin sekä toisessa maailmansodassa Saksan puolella taistelleiden "vlasovilaisten" ajatteluun. Kuten Aleksandr Solzhenitsyn teoksessaan Vankileirien saaristo, Shiropajev korostaa, että natsi-Saksan lyönyt neuvostoarmeija ei ollut venäläinen armeija, ja neuvostovaltio ei ollut venäläinen valtio. Venäläiset, jotka taistelivat Stalinin armeijassa, taistelivat oman orjuudensa ja vankileirien puolesta, Shiropajev julistaa. Hän muistuttaa, että toisessa maailmansodassa taisteli yli miljoona venäläistä Saksan rinnalla kommunistista diktatuuria vastaan. Nämä joukot jatkoivat siis itse asiassa Venäjän kansalaissodassa käytyä taistelua bolshevikkeja vastaan, Shiropajev kirjoittaa. Venäläisen kansallisdemokratian on langetettava "kuolemantuomio" neuvostoajalle. Saksalainen historioitsija Andreas Ulmand on verrannut Venäjän nykytilannetta Weimarin Saksaan, missä monet liberaalia demokratiaa vastustavat intellektuaalit puhuivat maan "erityisestä tiestä". Shiropajevin mukaan Venäjän tulee sen sijaan ottaa mallia Viron, Latvian ja Liettuan liberaaleista kansallisdemokratioista. Ei ole sattumaa, että Baltian maat herättävät Moskovassa niin suurta inhoa. Samaa kansallisdemokraattista tietä kulkevat ontuen myös Ukraina ja Valko-Venäjä. Etenkin Ukrainassa on jo kauan sitten tajuttu, että valinta Moskovan euraasialaisen tulliunionin ja Euroopan unionin välillä on samalla valinta suurvenäläisen imperiumin ja kansallisen demokratian välillä. Kerkko Paananen Kirjoitus on julkaistu Karjalan Kuvalehden numerossa 16/2013.