Kerro kerro kuvantunnistin, ken on Kiinassa parhahin
Kuvantunnistusteknologia on ottanut valtavia edistysaskelia viime vuosina.
Bloomberg - Youtubekanavalla 27.9.2019 julkaistu video oli varsin pysäyttävä. Se käsittelee ns. Deep Fake videoita, joissa kasvojentunnistusteknologian avulla pystytään luomaan todella aidon näköisiä kasvomallinnuksia esimerkiksi julkisuuden henkilöistä.
Youtubesta löytyy monia muitakin Deep Fake -videoita, jotka ovat kyllä omalla tavallaan yhtä karmaisevia.
Kuvakaappaus: Youtube
Ylen 23.8.2018 julkaistussa artikkelissa käsitellään kuvantunnistusteknologian käyttöä Kiinassa.
Artikkelin mukaan Kiinassa on tällä hetkellä 176 miljoonaa valvontakameraa, ja arvioiden mukaan määrä tulee parissa vuodessa kasvamaan 626 miljoonaan.
Kameroita käytetään aina rikollisten tunnistamisesta vessapaperin annosteluun.
Kuvakaappaus: Yle.fi
Koen teknologian kehityksen ylipäätään pääasiassa positiivisena asiana. Sen avulla pystytään luomaan valtavasti hyviä, ihmiskuntaa auttavia keksintöjä. Sama pätee kuvatunnistusteknologiaan; sen kehitys mahdollistaa yrityksille ja valtioille monia uusia mahdollisuuksia.
Tietysti tähän kehitykseen liittyy lieveilmiönsä, kuten vaikkapa Deep Fake -videot, mutta näin on jokaisen kehittyvän osa-alueen kohdalla. Väärinkäytöksiltä on hankalaa ellei mahdotonta välttyä.
Vaikka Kiinan toiminta valvontakameroiden kanssa menee monelta osaa harmaalle alueelle yksityisyydensuojan kanssa, on hyödyt esimerkiksi rikosten torjunnassa huomioitava.
Kuvantunnistusteknologialla voidaan todennäköisesti tulevaisuudessa estää monet terroriteot ja väkivaltaiset mielenosoitukset.
Artikkelin mukaan keinoäly voi oppia tunnistamaan tilanteet, joissa ihmismassan liikehdintä alkaa muistuttaa tilanteita, jotka ovat muuttuneet mielenosoituksiksi.
Yrityksille kuvantunnistusteknologian kehitys luo monia mahdollisuuksia.
Peli-alan yrityksille parempi kuvantunnistus tarkoittaa entistä realistisemmin mallinnettuja pelihahmoja.
Tästä hyvänä esimerkkinä on 27.8 ilmestynyt suomalaisen Remedyn tuorein peli Control, jossa näyttelijä Martti Suosalon kasvot on 3D-mallinnettu todella hienosti.
Elokuva-alalla pystytään luomaan aidompia erikoistehosteita ja tuomaan valkokankaalle edesmenneitä näyttelijöitä. Autoista on tullut entistä turvallisempia, kun kamerat osaavat tunnistaa kaistaviivat sekä tielle hyppivät eläimet.
Martti Suosalon kasvot mallinnettuna Remedyn Control -peliin. Kuva: Janiko Kemppi / Remedy
Toisaalta kehityksen tuomana uhkana on juurikin Kiinan kaltainen totalitaarinen valvonta, jossa jokaista arkista asiaa valvotaan ja tarkkaillaan.
Ylen artikkelin mukaan Kiinan tavoitteena on luoda kansalaisten pisteytysjärjestelmä, jossa pisteitä saisi päivittäisten tekojen ja elämässä menestymisen mukaan.
Ihan kuin (kauhu) leffasta.
Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan enemmän kaikkea positiivista kuvantunnistuksen saralla ja vähemmän isoveli valvoo -meininkiä sekä Deep Fakea.
Jos joskus löydätte minut nettivideolla puhumassa aivan mitä sattuu, ottakaahan pikaisesti yhteyttä.
Terkuin,
Johnnyblogs
Lähteet:
https://yle.fi/uutiset/3-10135093
https://www.youtube.com/watch?v=gLoI9hAX9dw
https://www.iltalehti.fi/pelitjaesports/a/e2c19e25-0ee1-4de8-8dab-623f058744e0










