RAEJUUSTOINEN KASVISLASAGNE
Joo, kaikki osataan tehdä lasagnea, ja reseptejä löytyy joka lähtöön, vaan ei yleensä ihan tällaista! Lasagnehan on mitä mainiointa arkiruokaa, kun sen voi tehdä sunnuntaina rauhassa valmiiksi ja lämmittää annoksittain pitkin viikkoa. Ja se säilyy hyvän makuisena - ellei jopa muutu maukkaammaksi. Ihan joka päivä ei juustoista kaloripommia kuitenkaan viitsisi popsia, joten tässä paistosta olen koettanut keventää raejuustolla ja margariinilla.
25 g margariinia (toki öljykin kävisi)
3 rkl vehnäjauhoja (itse käytin grahamjauhoja)
1 prk raejuustoa valutettuna
Jauhot ja rasva paistetaan ensin kevyesti pannulla niin, etteivät ne kuitenkaan ruskistu. Lisätään maito ja hämmennetään, kunnes kastike hieman suurustuu. Lopuksi lisätään raejuusto.
Lasagneen voisi laittaa täytteeksi vaikka mitä: pinaatti-raejuustolasagne ainakin on ollut hyvää, tonnikalakastikkeen teen usein... Tällä kertaa päädyttiin perinteisemmin soijarouheella höystettyyn kasviskastikkeeseen. Tätä tulee kyllä tehtya aika usein, mutta harvemmin tulee kirjattua ylös mitä kaikkea sinne joukkoon nyt laitettiinkaan.
1 iso sipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi silputtuna
150 g juuriselleriä raasteena
150 g kirsikkatomaatteja puolitettuina
2 dl tummaa soijarouhetta
paistamiseen tilkka öljyä
Sipulit ja raasteet ruskistetaan siis ensin öljyssä, ja sitten lisätään tomaattimurska, tomaatit, soijarouhe ja mausteet. Itse käytän yleensä kesät talvet nimenomaan sekaisin tomaattimurskaa ja tuoreita tomaatteja, sillä Suomesta harvoin saa purkitettuja tomaatteja maukkaampia tuoreena, mutta toisaalta purkkiserkustensa seassa nuo tuoreet tomaatit tuovat kastikkeeseen sen kaipaamaa raikkautta ja hapokkuutta.
sittenkin ripauksen juustoraastetta (esim. Emmental)
Lasagnelevyt ja kastikkeet ladotaan vuorotellen voideltuun uunivuokaan niin, että päällimmäisetkään lasagnelevyt eivät jää kuiviksi. Itse ripottelin paistoksen päälle vielä juustoraastetta (ei sitä niin paljon tullut, mutta antoipa kauniin värin ;). Jos olisi ollut basilikaa, sen lehdet olisivat koristaneet lasagnea kauniisti.
Paistetaan 200 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea eli noin 30-40 minuuttia.