ARVIO: “Barokin ja burleskin yhdistelmä oli yllättävän epäprovokatiivinen - ja yllättävän hauska”
RONDO-LEHTI, 9.9.2018 Tekijä: Santeri Kaipiainen
Vanhan musiikin yhtye Detrituksen ja burleskitaiteilija Armi von Vepin näyttämöllisellä konsertilla Ave Virgo, Ave Vos halutaan tekijöidensä mukaan ”tutkia ja ottaa kantaa siihen, miten suhtautuminen naisen kroppaan ja seksuaalisuuteen sekä naisen asemaan taiteessa ja yhteiskunnassa on muuttunut Neitsyt Marian ajasta tähän päivään”. Luutisti Kaisamaija Uljaan ideoima konsepti koostuu kahdentoista Maria-aiheisen keskiajan ja barokin laulun yhdistämisestä neljään neo-burleskinumeroon; lisäksi esityksiin liittyvät yleisökeskustelut ja vieraskirjoittajien esseemuotoinen blogi. Rondo julkaisi aiemmin viikolla tekijöiden haastattelun.
Suomen kaltaisessa maallistuneessa yhteiskunnassa, jonka luterilaisessa kulttuuriperinnössä Marialla ei ole erityistä palvonnan tai esikuvan roolia, ei konsepti provosoi niin paljon kuin se voisi jossain toisaalla, varsinkin kun sekä vanhan musiikin että etenkin burleskin harrastajat ja seuraajat lienevät sieltä kansankunnan vapaamielisemmästä päästä, ja nykytaiteessa on nähty monta astetta rajumpaakin muurahaispesien sorkintaa. (Subjektiivisen) provokaation tunnun poissaolo mahdollisti kuitenkin esityksen tarkkailun uudenlaisen ilmaisullisen yhdistelmän kontekstina – joka osoittautui loppujen lopuksi yllättävän kiltiksi.
Avauksena toimineet Claudio Monteverdin Sancta Maria, succurre miseris ja Salve Regina olivat vielä itse musiikkiin fokusoituneita numeroita von Vepin istuessa taustalla hievahtamatta, kietoutuneena räikeän turkoosiin. Instrumentaation välinen akustinen tasapaino haki vielä itseään: Teatteri Universumin näyttämötila korosti Milla Mäkisen ja Anna-Maija Okan laulua ja peitti Sini Vahervuon bassonokkahuilua sekä Maija Lampelan gambaa, mutta konsertin edetessä nämä ongelmat korjaantuivat. Ohjelma oli monipuolinen: kirkollisten tekstien ohella kuultiin myös rahvaampaa Maria-laulustoa, ja tunnelma vaihteli meditatiivisen ja tanssillisen välillä. Okan solistisista vuoroista mieleenpainuvimpiin kuului mainiota tummasävyistä dramatiikkaa sisältänyt Barbara Strozzin Salve Regina, kun taas Mäkisen ääni oli luontevimmillaan Natale Monferraton Alma redemptoris Materin kaltaisessa keveässä ja koristeellisessa tyylissä. Lampela sai soolonumeronsa Tobias Humen Touch me lightlyssa, ja Vahervuo pääsi näyttämään nokkahuilistin taitonsa 1300–luvun tuntemattoman säveltäjän Tre fontane –instrumentaalissa.
Hildegard Bingeniläisen O Viridissima Virgan aikaan alkoi ensimmäinen von Vepin burleskinumeroista, ja se kenties voimakkaiten ilmensi hänen kiinnostustaan ns. ruumiilliseen groteskiin, ollen samalla kauimpana perinteisestä burleskikuvasta, muistuttaen irvokkaine keinomahoineen ja elastisine varaihoineen enemmän tavanomaista performanssitaidetta. Klassisen burlesin ekstravagantti röyhkeys loisti poissaolollaan hitaalla tempolla ja naama peruslukemilla tehdyissä numeroissa, mutta juuri Von Vepin keinovarojen räikeys ja visuaalinen liioittelu – tietoinen mutta hienovarainen huono maku – pitivät esityksen kiinni burleskin ydinajatuksessa, johon kuuluu viihdyttävä, koominenkin liioittelu. Marian kultaiset korkokengät ja led-valaistut rinnat Strozzin O Marian aikaan, tasselista loputtomiin valuva maitonaru Stabat Materin soidessa taustalla tai Regina angelorumissa, ”Enkelten kuningattaressa” nähdyt siipien kaltaiset höyhenviuhkat yhdistettynä Von Vepin ilmeen ja koko esityskontekstin ”vakavuuteen” sisälsi yliampuvana yhdistelmänä voimakkaan koomisen elementin – ja komiikkahan on yksi burleskin tärkeimmistä puolista. Muusikoillakin karehtivat hymyt toisen numeron aikana ja jälkeen.
Esityksen muu luonne olikin nimenomaan konsertillinen ja sen verran kaukana burleskista, että välillä hätkähdin miettimään, että mitäköhän katsojat nyt ajattelevat, kun tällaista tehdään kirkoss…konserttital…ei, hetkinen, mehän olemme teatteritilassa, ja tämä on täysin sitä, mitä pitääkin, ja mitä yleisö olettaakin näkevänsä! Tämänkaltaiset nukahtamiset esityksen luonteelle paljastavat, kuinka voimakkaana alitajunnassa elää kuva klassisen musiikin ja etenkin vanhan musiikin esitysten ”korrektista” kontekstista ja musiikkiin liittyvistä assosiaatioista.
Konsertin jälkeisessä keskustelussa vallitsi konsensus hyvin ja arvokkaasti toteutetusta esityksestä, mutta tuotiin myös esille huomio ajassamme vallitsevasta tavasta korvata suora kritiikki ja erimielisyys vaikenemisella tai poissaololla. Koska aiemmin mainitun luterilais-sekulaarin yhteiskunnan miespuolisena edustajana ei Maria-kuvan ravistelu oikeastaan hätkähdyttänyt omia paradigmojani, olin yllättynyt siitä, kuinka moni yleisön jäsen ilmensi puheenvuoroissaan Maria-kuvan olevan läsnä nykyhetkessäkin feminiinin ideaalina sekä vaikuttaneen tai pyrkineen jollain tavalla vaikuttamaan heidän näkemyksiinsä ja mielikuviinsa naiseen liittyvistä arvoista. Mikäli tämä todella on yhä henkilökohtaisella tasolla liikkuvaa kokemista eikä kokijasta ulkoistettua olkinukkeoletusta yhteiskunnan todellisuudesta, on siinä tapauksessa Ave Virgo, Ave Vos todella osoittanut olevansa tarpeellinen ja onnistunut taideteos kyseenalaistajana, ajatusten herättäjänä ja uuden emansipatorisen näkökulman tarjoajana.
Arvio julkaistu Rondon verkkolehdessä 9.9.2018 osoitteessa: https://rondolehti.fi/rondo-arvioi/konsertti_ja_ooppera-arviot/barokin-ja-burleskin-yhdistelma-oli-yllattavan-epaprovokatiivinen-ja-yllattavan-hauska/
